Saint Maud (2019) on psykologinen kauhuelokuva uskosta, pelastuksesta ja pelastajista. Se kertoo sairaanhoitajasta, jonka usko on syvää, ankaraa ja henkilökohtaista, ja jonka maailmassa potilaan ruumiin ja sielun pelastaminen menevät iloisesti sekaisin.

Jokaisen päivänsä rukouksella aloittava Maud (Morfydd Clark) ottaa vastaan työn yksityisenä sairaanhoitajana. Aiemmin hänen elämäänsä on täyttänyt vain usko – nyt hänellä on toinenkin syy nousta aamuisin vuoteesta: työ. Hänen kotinsa on pieni ja synkkä. Ystäviä tai perhettä ei ole, ei myöskään harrastuksia tai intohimon kohteita. Tyhjyytensä keskellä Maud on vakuuttunut siitä, että häntä odottaa jokin suurempi ja merkittävämpi – että hänellä on tehtävä.

Maudin uusi potilas ja hoidokki on leukemian runtelema Amanda (Jennifer Ehle) – maankuulu tanssijatar – nainen, joka on tehnyt elämäntyönsä kehollaan. Myös Amandan nautinnot ovat olleet – ja ovat osittain edelleen – luonteeltaan hyvin kehollisia. Nyt tuo paljon nähnyt ja kokenut keho vetelee viimeisiään. Aikaa ei ole paljon, ja silti Maud on päättänyt pelastaa Amandan sielun. Hetkeäkään ei saa hukata.

Vaikka Maud kokee olevansa yksin, on hänen kaltaisiaan paljon – heitä, joilla on valtava tarve tuntea, että he ovat jotakin. Että heillä on merkitys. Ja kun merkitystä ei löydy muuten, he kuvittelevat sellaisen itselleen. Maud löytää merkityksensä Jumalasta ja työstään Amandan sielun pelastajana. Hän saa olemassaololleen oikeutuksen ja nousee muiden ihmisten yläpuolelle. Kun Amanda järjestää juhlat ja kehottaa Maudia rentoutumaan, Maud kieltäytyy: ”I’ve got more important things on my mind.”

Amanda ei suostu pelastettavaksi noin vain. Hän tekee asioita, joita Maudin on vaikea sietää. Amanda kutsuu toistuvasti nuoren prostituoidun kotiinsa ja viettää tämän kanssa äänekkäitä öitä. Hän juo, tupakoi ja pyytää ihmisiä luokseen juhlimaan. Maud kääntää katseensa hiljaa pois. Amanda on hänelle haaste, koettelemus – ja samalla olento, johon Maud voi itseään verrata. Teki Maud mitä vain, on Amanda aina likaisempi ja syntisempi kuin hän.

Tai ehkä ei sittenkään? ”It feels like he’s physically in me”, kertoo Maud suhteestaan jumalaansa. Hurmos, joka toisinaan kaappaa Maudin valtaansa, vaikuttaa olevan luonteeltaan vahvasti seksuaalista. Ja kun elokuva kapuaa hieman pidemmälle Maudin menneisyyteen, saamme selville, ettei hänen suhtautumisensa seksuaalisuuteen tai muihin lihallisiin nautintoihin ole aivan niin kielteinen kuin hän tahtoisi muiden ymmärtävän.

Eräs Saint Maudin kiehtovimmista piirteistä on sen dualistisuus. Maud näkee maailman voimakkaasti kahtalaisena: kaikki jakautuu puhtaan jumalalliseen ja likaisen maalliseen. Kaikki kuuluu jommankumman alueeseen, ei molempiin. Ja kun Maud horjahtaa uskossaan, hän horjahtaa kunnolla.

Koska Saint Maud kuvaa ennen kaikkea Maudin sisäistä kokemusmaailmaa, on selvää, että se seisoo tai kaatuu pääosan esittäjän kanssa. Morfydd Clark tekee nuorena ja hauraana Maudia upean roolityön ja onnistuu tuomaan Maudin molemmat puolet esiin hienovaraisesti, mutta konkreettisesti. Erityisesti elokuvan loppukohtaus on ristiriitaisuudessaan hämmentävä – aivan tällaista en muista nähneeni valkokankaalla koskaan aiemmin.

Saint Maud kuuluu A24-tuotantoyhtiön katalogiin. Viime vuosina A24:n nimeä on ollut helppo pitää lupauksena laadusta – onhan se tuottanut muun muassa sellaisia elokuvia kun The Lighthouse, The Witch, Hereditary, Midsommar, Enemy ja Spring Breakers. Tuotantoyhtiön laatulupaukseen on pakko kiinnittää huomiota erityisesti Saint Maudin tapauksessa – ohjaajana debytoivan Rose Glassin nimi kun ei sano kellekään mitään. Jatkossa sanoo. Seuraan mielenkiinnolla ohjaajan tulevia tuotoksia.

*****