Freaky (2020) arvostelu

Freaky (2020)

Freaky (2020) on kauhukomedia teinitytöstä, joka tulee vaihtaneeksi kroppaa pikkukaupunkia riivaavan sarjamurhaajan kanssa. Elokuvan alussa Millie (Kathryn Newton) joutuu Teurastajaksi kutsutun murhaajan (Vince Vaughn) uhriksi. Teurastaja käyttää veriteossa muinaista tikaria, joka saa aikaan sen, että Millien tietoisuus solahtaa Teurastajan kehoon ja päin vastoin. Ripeillä toimilla kehonvaihdoksen voi saada peruutettua, ja Millie päättää tehdä kaikkensa saadakseen oman kroppansa takaisin. Apuna projektissa Milliellä on koulukaverit Nyla ja Josh.

Freakyn nimi ja konsepti viittaa kahteen tunnettuun elokuvaan: teinikomedia Freaky Friday (1976, Linsay Loyhanin ja Jamie Lee Curtisin tähdittämä uusintaversio vuonna 2003) ja slasher-klassikko Friday the 13th (1980). Nimi on kuvaava – elokuva poimii näistä elokuvista sekalaisia genre-elementtejä ja sekoittaa ne yhteen napakaksi kauhukomediaksi. Konkreettisia juonivaikutteita on ongittu enemmän Freaky Fridaysta; yhteistä Friday the 13th -elokuvan kanssa ovat lähinnä viittaukset slasherin lajityyppiin ja elokuvan nimi. (Ei haittaa minua – Friday the 13th -sarja ei koskaan ole kuulunut minun slasher-suosikkeihini.)

Freaky kietoutuu Teurastajan ja Millien välisen mittelön ympärille.

Vaikka Freaky näyttää päällisin puolin vain kahjolta kaahotukselta, on siinä oivaltava puolensa. Se on erityisen kiinnostava elokuva sukupuolen ja vallan näkökulmasta. Koko elämänsä enemmän tai vähemmän kiusattu Millie saakin yllättäen konkreettista voimaa: Teurastajan (miehinen) keho on vahva, ja Millie tajuaa voivansa pistää kenet tahansa vanhoista kiusaajistaan siltaan milloin vain tykkää.

Terastaja joutuu toteamaan omalla tahollaan, että teinitytön kehossa on murhaamisen apuvälineenä omat hyvät puolensa: vaikka keho on fyysisesti heikko, on ihmisten luottamus helppo voittaa nuoren tytön hahmossa. Samalla Freaky viestii, että voiman tunne on sisäinen kokemus eikä riipu siitä, kuinka voimakas keho omaan käyttöön sattuu. Millielle vierailu murhaajan kehossa on voimaannuttava kokemus, jonka positiiviset vaikutukset kantavat tulevaan.

Teurastajan kehoon vangittu Millie saa apua ystäviltään Joshilta ja Nylalta.

Freakyn hauskimmat hetket ovat läheistä sukua tomuiselle ”mies pukeutuu mekkoon” -huumorille. Kun Millie joutuu tahtomattaan Teurastajan kehoon, ovat hänen eleensä edelleen feminiinisiä. Yksi elokuvan parhaista kohtauksista on tilanne, jossa Teurastajan kehon vangiksi joutunut Millie yrittää vakuuttaa ystäviään siitä, että hän tosiaankin on Millie – tanssimalla ulkomuistista futisjoukkueen maskotin nimittokkotanssia. Tanssiliikkeet luonnistuvat Vince Vaughnilta juuri sopivan kankeasti. Teurastaja puolestaan kantaa Millien kehoa äärimmäisellä itsevarmuudella: Millien kehossa hänestä tulee sumusilmäinen femme fatale.

Vince Vaughn on Freakyn kantava voima. Äijä osaa heittää itsensä upeasti likoon Millienä. Myös Millien ”varsinainen” näyttelijä suoriutuu roolistaan hyvin. Millien hahmosta on kuitenkin lausuttava kritiikin sana: hän ei ole koulukiusattuna tyttönä täysin uskottava hahmo. Elokuvan alusta lähtien Milliessä on itseluottamusta ja röyhkeyttä, jollainen tuppaa typistymään niistä nuorista, joita kiusataan. Aivan kuin tekijät ovat pelänneet, ettei Millie olisi tarpeeksi kiinnostava ja ”siisti” kauhuelokuvan sankaritar, jos hänet kuvattaisiin oikeasti kiusaamisen haavoittamana hahmona. Toisenlaisella roolituksella Millien hahmosta olisi saanut vielä enemmän irti.

Teurastajasta tulee Millien kehossa sumusilmäinen femme fatale.

Teurastaja jää hahmona etäiseksi. Kyltymätön ja kaoottinen murhanhimo on ainoa hänen ainoa ominaisuutensa. Emme tiedä mistä hän tulee tai mistä hänen suunnitelmaton väkivaltaisuutensa kumpuaa. Emme tiedä, mikä häntä ajaa eteenpäin. Tämä häiritsee. Ymmärrän että Millie on tämän elokuvan keskushahmo ja sillä selvä, eikä elokuva olisi massiivisella Teurastajan taustatarinalla paremmaksi muuttunut. Pieni taustoitus olisi kuitenkin ollut paikallaan. Kyltymättömät murhaajat, joiden persoonallisuus tyhjenee pelkkään julmuuteen ja väkivaltaan, ovat kauhuelokuvien klisee.

Kauhukomedian lajityypissä kun liikutaan, kuuluvat myös kornit, liioitellut ja naurettavat yksityiskohdat asiaan. Freakyssa on jokunen kaikessa hurmeisuudessaan täysin epäuskottava ja suorastaan höpsö kohtaus, jotka verottavat kokonaispisteitä. Epäselväksi jää esimerkiksi se, miksi Millien koulun pukuhuoneissa on syväjäädytykseen sopiva pakastuskaappi, mutta samapa tuo.

Kun Millie vaihtaa kehoa, tyttömäinen kehonkieli säilyy. Kuvassa myös Millien ihastus Booker, jonka etunimen luulin koko elokuvan ajan olevan ”Booger”.

Freakyn ohjaaja Christopher Landon tunnetaan lähinnä Happy Death Day -elokuvasta (2017) ja sen jatko-osasta. Näitä Landonin elokuvia yhdistää ajatus siitä, että ihminen on muutakin kuin kehonsa. Ihminen voi olla ja toimia myös ilman omaa kehoaan, eikä oman kehon kuolema tarkoita sitä, että kaikki päättyy. Happy Death Day oli elokuvana hieman kömpelö, ja siihen verrattuna Freaky on varsin siloteltu ja mietitty pätkä. Katsotaan, kuinka Landonin ura tämän jälkeen jatkuu.

Kauhukomediaksi Freaky on harvinaisen miellyttävä teos.

*****