Chunking Express (1994) on Wong Kar-Wain romanttinen komedia miehistä, jotka elävät aikaa kahden rakkauden välissä, ja naisista, jotka astuvat heidän elämiinsä. Elokuva pitää antologiatyyliin sisällään kaksi heijastuksenomaista, omituista tarinaa, joita yhdistää toisiinsa vain Chunking Mansionsin asuin- ja kauppakeskittymään Hong Kongissa.

Tunnen aasialaista elokuvaa huonosti. Taikalyhty on ollut olemassa pian seitsemän vuotta, ja silti tämä taitaa olla ensimmäinen hongkongilaista elokuvaa koskeva teksti, jonka tänne kirjoitan. Teininä minulla oli lyhyt Japani-vaihe, jonka aikana ehdin katsoa sopivasti Miikeä, Oshimaa, Ozua ja Kurosawaa. Kiinalainen ja hongkongilainen elokuva ovat kuitenkin aukkoja sivistyksessäni.

Yllätykseni olikin suuri, kun huomasin, miten helppo Chunking Expressiä on katsoa. Se on kevyt ja leikkisä elokuva, jossa ei ole sijaa Miiken kireydelle, Ozun jäykkyydelle tai Kurosawan vakavuudelle. Poissa on myös Wongin myöhemmille elokuville ominainen eteerinen, mutta etäinen lämpö. Chunking Express on alusta loppuun lapsenomaista kokeilua ja leikkiä – kuin hilpeää päiväunta.

Chunking Expressin juoni on kahtalainen. Ensimmäisen tarinan päähenkilö yrittää ravistella vanhaa rakkautta harteiltaan. Hänen tyttöystävänsä – nimeltään May, kuinkas sattuikaan – jättää hänet aprillipäivänä. Mies päättää antaa Maylle huhtikuun verran aikaa – ja jokaisena huhtikuun päivänä hän ostaa ananassäilykkeen, jonka parasta ennen -päivä on 1.5. Kun toukokuu viimein saapuu, päättää hän unohtaa Mayn ja rakastua ensimmäiseen tapaamansa naiseen. Tielle osuu huumekauppaan sekaantunut salaperäinen nainen (Brigitte Lin), joka kätkeytyy aurinkolasien ja tuuhean peruukin taakse.

Toisessa tarinassa pikaruokaravintolassa työskentelevä tyttö (Faye Wong) ihastuu ravintolan asiakkaaseen – poliisiin, jonka tyttöystävä on juuri jättänyt tämän. Ravintolan tyttö alkaa sekaantua poliisin elämään suorastaan ameliemäiseen tapaan. Kun poliisi alkaa viimein kiinnittää huomiota tyttöön, hän piiloutuu ja pakenee kuin ujo pikkutyttö.

Molemmat tarinat jäävät kesken. Emme aivan tiedä, tuleeko näistä suhteista mitään. Ne kuvaavat suhteen suloisinta vaihetta: alkua, niitä hetkiä, jolloin ei vielä aivan hahmota, kuka toinen on, mutta tietää kuitenkin, että pitää tästä. Molemmat naiset – mystinen huumekuriiri ja leikkisä ravintolatyttö – on mahdollista nähdä miehisten vastinpariensa kuvitelmina, fantasioina.

Chunking Expressin kuvaus- ja leikkaustyyli tuo mieleen ranskalaisen uuden aallon elokuvat, erityisesti Jean-Luc Godardin elokuvat ja ennen kaikkea hänen debyyttielokuvansa Viimeiseen hengenvetoon. Hyppyleikkausta käytetään runsaasti, ja usein on epäselvää, missä yksi kohtaus alkaa ja toinen loppuu. Juuri tätä tarkoitan elokuvan luonnosmaisuudella – elokuva on piirretty vapaalla kädellä, ilman tarkempaa suunnitelmaa siitä millaisista palasista lopullinen elokuva koostuu. Pääasia on, että henkilöiden subjektiivinen kokemus välittyy. Kun Wong yhdistää tämän vapaan käden tekniikan iloiseen sadunomaisuuteen, on tuloksena elokuva, jota vastaavaa en muista koskaan ennen nähneeni.

Chunking Express on siis tyylinsä puolesta paljon velkaa länsimaiselle elokuvalle. Sama pätee myös musiikkiin: elokuvan musiikkina käytetään lähinnä englanninkielistä musiikkia. Dennis Brownin Things in Life -reggaerenkutus luo koko elokuvaan aurinkoisen ja lämpimän fiiliksen. Tämä on valehtelematta ensimmäinen kuulemani reggaebiisi, josta voin sanoa pitäväni (varmaankin siksi, että sen sävelkulku tuo mieleen Bobby Vintonin Blue Velvet -kappaleen, jota käytetään David Lynchin samannimisessä elokuvassa). Mukana ovat myös Dinah Washingtonin ihana What A Difference Day Makes, Jefferson Airplanen Somebody to Love ja Faye Wongin kantoninkielinen versio The Cranberriesin Dreamsista. The Mamas and the Papasin California Dreamin’ -kappaleella on tarinassa tärkeä rooli, ja se kuullaan elokuvassa hyvin, hyvin monta kertaa.

Vaikka elokuvan tarinat kietoutuvat ensisijaisesti mieshahmojen ympärille, ovat naispääosat Chunking Expressin todelliset tähdet. Ravintolan iloista tyttöä esittävä Faye Wong oli aikanaan Hong Kongin suosituin poptähti, ja Chunking Express oli hänen ensimmäinen elokuvatyönsä. On hämmästyttävää, kuinka helppoa näytteleminen näyttää Faye Wongille olevan – näyttää siltä, ettei hänen tarvitse ajatella asiaa lainkaan tai nähdä vähääkään vaivaa. Toisaalta salaperäistä aurinkolasinaista esittää Brigitte Lin, joka oli uransa huippuvuosina yksi Hongkongin kysytyimmistä tähdistä. Chunking Expressin jälkeen Lin eläköityi elokuva-alalta. – Toisin sanoen toiselle elokuvan naistähdistä elokuva oli uran ensimmäinen, toiselle puolestaan viimeinen.

Chunking Expressin tarinoita piti alunperin olla kolme, mutta yksi niistä putosi tästä elokuvasta pois ja sai oman elämän Wongin myöhemmässä Fallen Angels (1995) -elokuvassa. Kaksi on omituinen määrä tarinoita tämäntyyppiseen elokuvaan; kolmessa tarinassa olisi enemmän järkeä. Kahta tarinaa alkaa helpommin vertailla toisiinsa ja kiinnittää huomiota niiden väliseen epäsymmetriaan. Toisaalta juuri tällainen ”rosoisuus” ja huolettomuus elokuvan rakenteen suhteen on Chunking Expressiä omimmillaan. Mitä sitten, vaikka kaksi tarinaa on outoa? Tämän elokuvan ei ole tarkoitus olla vakava, viilattu tai huoliteltu. Rosot ja saumat saavat näkyä.

Chunking Express oli Wongille välityö. Sitä edelsi massiivisen wuxia-elokuva Ashes of Timen tuotantoprosessi, joka uuvutti Wongin. Kesken Ashes of Timen jälkituotannon Wong huomasi sokeutuneensa jättiteokselleen ja tarvitsevansa irtioton. Chunking Express oli kuin palauttava kävelylenkki kahden tiukan treenin välissä – tämä selittää paljon sen perusluonteesta ja tunnelmasta. Tuotannon jälkeen Wong palasi uusin voimin viimeistelemään Ashes of Timen.

Hauska yksityiskohta: kävin katsomassa Chunking Expressin Kino Engelin kesäkinossa, Torikorttteileiden sisäpihalla. Näytöksen jälkeen huomasin Oura-sormuksen kyselevän, että otitko torkut. Elokuvan katselu oli ollut nähtävästi niin palauttava kokemus, että sormus luuli minun nukkuneen koko elokuvan ajan.

*****