Dreamland (2019) arvostelu [Night Visions 2020]

Bruce McDonaldin Dreamland (2019) on surrealistinen rikos-fantasiaelokuva hyvistä ja pahoista ihmisistä. Sanon "Bruce McDonaldin Dreamland", koska samannimisiä elokuvia on tehty viime vuosina pari muutakin. Älkää sekoittako tätä niihin. Stephen McHattie esittää Dreamlandissa kahta keskushahmoa: palkkamurhaaja Johnny Deadeyesia ja pahasti kemiallisiin apuaineisiin koukkuun jäänyttä trumpetistia, joka tunnetaan nimellä Maestro. Jälkimmäinen on onnistunut suututtamaan Herculeen (Henry Rollins) …

Jatka artikkeliin Dreamland (2019) arvostelu [Night Visions 2020]

Palju õnne, Arvo Pärt! -konsertti, NYKY Ensemble ja Helsingin kamarikuoro @ Sibafest 26.1.2020

Virolainen Arvo Pärt on jo hyvän aikaa ollut maailman esitetyin elossa oleva säveltäjä. Vaikka olen kuunnellut Pärtin musiikkia varhaisteini-ikäisestä asti, en ole aiemmin kuullut hänen teoksiaan konserteissa, vaan ainoastaan äänitteinä. Olikin jo korkea aika! Sibelius-akatemian nykymusiikkiyhtye NYKY Ensemblen ja Helsingin kamarikuoron Palju õnne, Arvo Pärt! -konsertti koostui joukosta säveltäjän tunnetuimpia teoksia. Konsertti oli osa vuoden …

Jatka artikkeliin Palju õnne, Arvo Pärt! -konsertti, NYKY Ensemble ja Helsingin kamarikuoro @ Sibafest 26.1.2020

Katsaus Tennispalatsin Scape-saliin

Pääsin viime tiistaina tutustumaan Finnkinon Tennispalatsin uuteen Scape-saliin, joka edustaa uutta premium-elokuvasalikonseptia. Scape on rakennettu Tennispalatsin entisen lippulaivan eli Sali 1:n paikalle. Se avattiin yleisölle eilen keskiviikkona 29.6. Jo saliin astuminen on pikkuisiin maakuntasaleihin ja indie-teattereihin tottuneelle katsojalle melkoinen kokemus. Valtava tila huokuu lukususta ja suuren maailman elokuvateatterihenkeä. Salin nahkapenkit tuoksuvat uutuuttaan, ja valkokangas taitaa …

Jatka artikkeliin Katsaus Tennispalatsin Scape-saliin

Nosferatu (1922) Loud Silents -festivaalilla – arvostelu

Näin Nosferatun (Nosferatu, eine Symphonie des Grauens, Saksa 1922) ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana kirjaston napsuvalta ja rahisevalta VHS-kasetilta. Olin elokuvan nähtyäni monta vuotta aidosti sitä mieltä, että Nosferatu on maailman pelottavin elokuva. Ikävä kyllä moni kyyninen nykykatsoja taitaa pitää Nosferatua pikemminkin koomisena kuin pelottavana. Okei, mä ymmärrän: tulitikkuhampainen, ruumisarkku kainalossaan hiippaileva Max Schreck näyttää minunkin mielestäni …

Jatka artikkeliin Nosferatu (1922) Loud Silents -festivaalilla – arvostelu