Lost Boys (2020) arvostelu – Pimeyteen

Lost Boys (2020)

Lost Boys (2020) on dokumenttielokuva umpikujista ja siitä, kuinka nopean nautinnon tavoittelu voi johtaa ennenaikaiseen tuhoon. Dokumentin keskushahmo Jani nousi julkisuuteen vuosina 2003-2004 kuvatusta Reindeerspotting-dokumentista (2010), jossa kuvataan Janin ja hänen kavereidensa douppausta ja päämäärätöntä ajelehdintaa ensin Rovaniemellä ja myöhemmin Etelä-Euroopassa. Pikkurikoksilla käyttöään rahoittanut Jani joutuu lopulta palaamaan Suomeen ja ajautuu vankilakierteeseen.

Kun kaikki oli vielä (suhteellisen) hyvin: Antti ja Jani thaimaalaisen hotellin uima-altaalla.

Reindeerspotting julkaistiin vasta vuosia materiaalin kuvaamisen jälkeen, vuonna 2010. Pian ensi-illan jälkeen Jani vapautui vankilasta ja lähti yhdessä dokumentin ohjanneen Joonas Neuvosen ja Reindeespottingissa esiintyneen Antin kanssa Kaakkois-Aasiaan pitämään hauskaa. Näin Image kuvasi miesten matkasuunnitelmia vuonna 2010:

Dokumentin ensi-illan aikaan huhtikuussa Neuvonen lähtee juuri vankilasta vapautuneen Janin ja erään toisen dokumentissa esiintyneen henkilön kanssa Aasiaan.

Neuvonen silmät loistavat, kun hän kertoo tulevasta reissusta. Thaimaassa heitä odottaa pari dokumentista tuttua ystävää. Yhteisen matkan tarkoitus on jo sovittu.

”Sekoilu.”

Joonas Neuvosen haastattelu, Image 31.1.2013

Vähänpä Neuvonen on haastattelun tekoaikaan tiennyt siitä, että matka jäisi Janin viimeiseksi. Neuvonen otti kameran mukaansa ja kuvasi omaa, Janin ja Antin biletystä, panemista ja käyttöä. Bangkok ja Phnom Penh ovat nuorille miehille paratiisi: huumeita ja naisia saa, kun on millä maksaa.

Ja taas vedetään. Kuvassa Antti, Jani ja Janin thaimaalainen tyttöystävä.

Pahaksi onnekseen Jani rakastuu gogo-tyttöön – ensin yhteen, ja sitten toiseen. Jani vaikuttaa tavattoman naiivilta. Hän viittaa thaimaalaiseen tyttöystäväänsä välillä ”tulevana vaimonaan”, välillä taas ”aika räväkkänä pelinaisena” aivan kuin olisi autuaan tietämätön pelin todellisesta hengestä. Janin rakkaus tyttöystäviään lienee aitoa ja voimakasta, muttei järin kestävää tai rehellistä. Dokumentin kertoja Joonas tuntuu säälivän Jania ja pitävän tätä helposti höynäytettävänä ja sinisilmäisenä. Jani kohtelee ihastuksensa kohteita kaltaisinaan ja ostaa näille vaatteita, sormuksia ja muita koruja – toisin kuin moni muu länsimaalainen turisti, jolle Thaimaan ja Kambodžan naiset ovat pelkkää lihaa.

Jani ei silti ole mikään pulmunen. Kun tyttöystävä ei ole paikalla, ääni kellossa muuttuu:

Huomenna Phnom Penhiin nussimaan kunnolla huoria. Mutta tästä ei sitten mun thaikkutytölle mitään.

Jani

Jani, Antti ja Joonas nousivat yhdessä Thaimaan-koneeseen keväällä 2010, mutta heistä vain yksi, Joonas, käyttää paluulippunsa. Antti ja Jani jäävät Kambodžaan. Pian molemmat katoavat tutkasta, ja lopulta Suomeen kantautuu tieto Janin kuolemasta. Joonas palaa Kaakkois-Aasiaan – hänen tavoitteenaan on selvittää Janin kohtalo ja löytää Antti.

Bilettäjien Kaakkois-Aasia on likasanko, jossa juhlat jatkuvat vuorokauden ympäri.

Jälleen kerran länsimaalainen mies lähtee etsimään pimeään Aasiaan kadonnutta ystäväänsä, joka vaikuttaa joutuneen jonkinlaisen hulluuden valtaan. Joonaksen tutkimusmatkasta tulevat mieleen Joseph Conradin Pimeyden sydän -romaani ja sen erityisesti pohjalta tehty Ilmestyskirja. Nyt -elokuva. Lost Boysin Kambodža on kuin Ilmestyskirjan Vietnam: likainen, köyhä, vaarallinen ja pimeä – paikka, johon syntyvillä ihmisillä tuskin on toivoa hyvästä elämästä.

Jani on kuollut, ja silti läsnä aukkona ja mysteerinä, kysymysmerkkinä. Joonas kuvaa asiaa näin:

There’s nothing left of him. Only the stories are still here. His absence leaves a haunting presence.

Absence leaves a haunting presence – paradoksi havainnollistaa Joonaksen hämmennystä. Kuollessaan Jani jättää jälkeensä paljon enemmän kuin eläessään – kysymyksiä, joihin Joonas yrittää epätoivoisesti etsiä vastauksia ripustautumalla tarinoihin, joita Jani on jättänyt jälkeensä. Hän alkaa selvittää Janin kuoleman mysteeriä etsimällä käsiinsä Antin ja Janin kambodžalaisen tyttöystävän, Lee Leen.

Thee kertoo, miten thaityttöjen bisnes pyörii.

Lost Boysissa on kahdenlaista kipua: on Janin ja Antin kipu, joka syntyy riippuvuudesta ja päämäärättömyydestä, ja on Kambodžan ja Thaimaan kollektiivinen kipu, jonka juuret ovat Kaakkois-Aasian diktatuureissa. Kambodža ja Thaimaa ovat täynnä kukoistavia raunioita, merkkejä kauan sitten kadonneesta loistosta. Länsimaalaiset bilettäjät ja kaakkoisaasialaiset baaritytöt kietoutuvat yhteen kuin kivuliaan kouristuksen pakottamina. Syleilystä syntyy hetkellistä nautintoa ja helpotusta – sen jälkeen jäljellä on vain pahoinvointia ja tuskaa. Kambodžalaistyttö Thee sanoo asian suoraan: ”Osaamme kiusoitella miehiä, lypsämme heiltä rahat. — Jos et halua pelätä peliä, älä tule Kambodžaan. Jos tulet, sinun on pelättävä peliä.” Hyväksikäyttö toimii molempiin suuntiin. Kaikki häviävät.

Kambodžan ja Thaimaan baaritytöt ovat turtuneita ympärillään vellovaan sekasortoon ja ihmiskauppaan, jonka keskiössä ovat heidän omat kehonsa. Tai ehkäpä on väärin puhua turtumuksesta – kenties he eivät vain näytä Joonaksen kameralle pinnan alla vellovaa psyykkistä kaaosta.

Heart of Darkness -klubin valomainos päätyi dokumenttiin tuskin sattumalta.

Lost Boysin kiinnostavimpia hetkiä ovat kahden kambodžalaisen naisen, Theen ja Lee Leen, haastattelut. Keskustelut ovat intensiivisiä ja suorasukaisia. Varmasti molemmat naiset ovat niin rehellisiä kuin voivat, mutta silti heidän kertomuksensa Janin kohtalosta ovat ristiriidassa keskenään. Vaikuttaa siltä, että Lee Leen rooli Janin kuolemassa on suurempi kuin hän itse on valmis myöntämään. Samalla Lee Leetä on vaikea syyttää mistään. Lost Boysissa viitataan useampaan otteeseen siihen, että Lee Lee saattaa olla entinen lapsiprostituoitu. Hän on vain 22-vuotias, mutta kokenut selvästi kovia. On vaikea päättää, onko hän femme fatale vai viaton uhri. Todennäköisesti hän on vähän molempia.

Selvää on, että kukaan Lost Boysin hahmoista ei ole täysin viaton, muttei myöskään pahantahtoinen. Kaikki ovat tavalla tai toisella uhreja: Jani, Lee Lee, Antti, varmaankin myös Joonas. Kaikki myös satuttavat toisiaan tahattomasti.

Emme näe Joonaksen kasvoja haastattelutilanteissa. Emme näe, kuinka hän reagoi tyttöjen kertomuksiin. Emme tiedä, kertovatko hänen ilmeensä hämmästyksestä, epäuskosta vai inhosta. Siksi Joonaksen tilanteeseen ja ajatuksiin on vaikea samaistua. Kuulemme hänen ajatuksiaan dokumentin minä-muotoisesta voice-over-kerronasta, mutta hän jää silti hahmona etäiseksi.

Metamfetamiini on baarityttöjen keskuudessa suosittu huume.

Tämä on harmillista, sillä Joonas on tosiasiassa Lost Boysin tärkein henkilö Janin jälkeen. Lost Boys paitsi murhamysteeri, myös elegia. Joonas tekee matkaa itsensä vuoksi, päästäkseen itse yli Janin kuolemasta. Surutyötä vaikeuttaa paitsi se, että Janin kuoleman olosuhteet ovat hämärän peitossa, myös se, että Joonas on salaa toivonut juuri tätä:

Kun jätin heidät sinne [Kambodžaan], tiesin, että jotain tapahtuisi. Ja kun Jani katosi, sisimmässäni tiesin hänen olevan poissa. Totuus on, että toivoin hänen kuolevan.

Joonas

Siinä missä Reindeerspottingin vetovoima liittyi pitkälti kuvatun materiaalin rehellisuuteen ja raadollisuuteen, on Lost Boysissa aitoa esteettistä ja kerronnallista vetovoimaa. Reindeerspotting on ensisijaisesti valistuselokuva ja sellaisena varsin onnistunut. Lost Boys puolestaan on pikemminkin videoessee, aito taideteos, henkilökohtainen elegia.

*****

Lost Boys on katsottavissa kokonaisuudessaan Yle Areenassa maaliskuuhun 2024 asti. Dokumentti poistettiin Yle Areenasta uuden ikärajasuoituksen (K-18) myötä.