Jon Padgett: The Secret of Ventriloquism (2016) arvostelu

Jon Padgettin The Secret of Ventriloquism on kokoelma kauhunovelleja, joiden päähenkilöt ovat vaarassa menettää minuutensa ja oman elämänsä hallinnan. Kuten teoksen nimestä arvata saattaa, on vatsastapuhuminen tärkeässä osassa monissa teoksen teksteistä. Vatsastapuhujat ja heidän nukkensa eli dummynsa ovat tuttua kamaa kauhukirjallisuudessa ja -elokuvissa - Goosebumps-sarjaan kuuluvan Elävien nukkejen yö -kirjan Läpsy-nukke ja Saw-elokuvien Billy ovat ensimmäset kauhudummyt, …

Jatka artikkeliin Jon Padgett: The Secret of Ventriloquism (2016) arvostelu

Thomas Ligotti: Teatro Grottesco (2007) arvostelu

Thomas Ligottin Teatro Grottesco (2007) on kokoelma nihilismin ja eksistentialismin turvottamia, epätoivoisia  ja rumia kauhunovelleja. Kyseessä on ensimmäinen  (joskaan ei varmasti viimeinen) kosketukseni Ligottin tuotantoon. Teoksen novellit on jaettu kolmeen osaan: Derangements (Häiriöt), Deformations (Epämuodostumat) ja The Damaged and the Diseased (Vaurioituneet ja sairaat). Viimeistä lukuun ottamatta en osaa nähdä näitä osia kovinkaan yhtenäisinä temaattisina …

Jatka artikkeliin Thomas Ligotti: Teatro Grottesco (2007) arvostelu

Italo Calvino: Koko kosmokomiikka (1997) arvostelu – Voimatta tulla yhdeksi heidän kanssaan

Italo Calvinon Kosmokomiikkaa on yksi minulle rakkaimpia novellikokoelmia kautta aikain. Luin teoksen lukioikäisenä ja rakastuin. Calvino lyö yhteen maailmankaikkeuden ajat kaikissa oudoissa piirteissään ja ajattomat ilmiöt, joiden laajuus uhmaa jokaisen meistä käsityskykyä. Näistä yhdistelmistä syntyy huumoria, jonka vertaista ei ole. Monissa novelleissa kertojana toimii Qfwfq, jonka olemuksesta on vaikea saavuttaa varmuutta - tai oikeastaan: jonka …

Jatka artikkeliin Italo Calvino: Koko kosmokomiikka (1997) arvostelu – Voimatta tulla yhdeksi heidän kanssaan

Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia (1983) arvostelu

Minulla on vaikea suhde Leena Krohnin tuotantoon. Toisinaan meinaan pakahtua hänen kuulaan kielensä ja syvien oivalluksiensa äärellä. Toisinaan taas hänen nokkeluutensa ärsyttävät minua. Vaikka Krohnin teokset herättävät minussa ristiriitaisia ajatuksia, olen suunnattoman iloinen, että hän kirjoittaa edelleen. Donna Quijote muistuttaa aiemmin lukemistani Krohnin teoksista eniten Tainaronia. Kuten Tainaron, se on koottu lyhyistä, aukeaman tai parin …

Jatka artikkeliin Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia (1983) arvostelu