Jon Padgettin The Secret of Ventriloquism on kokoelma kauhunovelleja, joiden päähenkilöt ovat vaarassa menettää minuutensa ja oman elämänsä hallinnan. Kuten teoksen nimestä arvata saattaa, on vatsastapuhuminen tärkeässä osassa monissa teoksen teksteistä.

Vatsastapuhujat ja heidän nukkensa eli dummynsa ovat tuttua kamaa kauhukirjallisuudessa ja -elokuvissa – Goosebumps-sarjaan kuuluvan Elävien nukkejen yö -kirjan Läpsy-nukke ja Saw-elokuvien Billy ovat ensimmäset kauhudummyt, jotka mieleen tulevat. Jos listaa laajentaisi kauhuelokuvien eläviin nukkeihin ylipätään (siis myös sellaisiin, joilla ei ole mitään tekemistä vatsastapuhumisen kanssa), tulisi siitä loputon.

Yleensä dummy-tarinat keskittyvät nukkeihin – kauhu syntyy siitä, että kuollut esine onkin elävä. Toisin on Padgettin tarinoissa: Padgett keskittyy siihen, kuinka vatsastapuhuminen muuttaa vatsastapuhujaa. Hän erottaa toisistaan kaksi vatsastapuhumisen lajia: harmittoman harrastelun, joka tunnetaan alempana vatsastapuhumisena (Lesser Ventriloquism), ja salatieteenomaisen korkeamman vatsastapuhumisen taidon (Greater Ventriloquism), joka mullistaa harjoittajansa maailman.

Avain The Secret of Ventriloquismin filosofiaan ja maailmaan löytyy kokoelman puolivälin paikkeilta, 20 Simple Steps to Ventriloquism -novellista. Se on kirjoitettu ohjekirjan muotoon. Tekstissä opastetaan ensin alemman vatsastapuhumisen taitoon ja sen jälkeen tarjotaan mahdollisuus perehtyä myös korkeampaan vatsastapuhumiseen. Siihen voi kuitenkin syventyä vain sellainen, joka on valmis luopumaan jokaisesta itselleen rakkaasta kuvitelmasta: We Greater Ventriloquists are catatonics, emptied of illusions of selfhood and identity, kuvataan ohjekirjasessa korkeamman vatsastapuhumisen vaikutusta yksilöön.

Tapa, jolla korkeamman vatsastapuhumisen taito tyhjentää yksilön tämän persoonallisuudesta, tuo mieleen eri uskontokunnissa esiintyvän, mystisen lähestymistavan jumalaan. Mystikko ei tarvitse uskonsa harjoittamiseen papistoa tai muita välikäsiä, vaan hän voi olla suorassa, välittömässä kosketuksessa jumalaansa. Myös korkeamman vatsastapuhumisen taidon saavuttanut päsee kosketuksiin jonkin itseään suuremman kanssa. Toisin kuin uskonnollisessa kontekstissa yleensä, Padgettin maailmassa tämä kosketus on kuitenkin kauhistuttava ja vääristävä.

20 Simple Steps to Ventriloquism -novellissa esiin nostetut aiheet ja motiivit toistuvat myös muissa teoksen teksteissä. Lentokoneonnettomuudet, vailla omaa tahtoa liikkuvat yksilöt, vääristyvät ja vääntyvät ihmisruumiit ja hahmot, jotka tyhjentyvät omasta minuudestaan, täyttävät kokoelman sivut.

Jos 20 Steps to Ventriloquism ojentaa vääristyneen ja kauhistuttavan henkisyyden suuntaan, niin tekee myös kokoelman aloittava The Mindfulness of Horror Practice. Nimi kertoo täsmällisesti, mistä on kyse: novelli on mindfulness-harjoituksen irvikuva, jossa lukijaa kehotetaan vastaanottamaan omasta kehostaan nousevat kauhun ja tyhjyyden tuntemukset. Novellin idea on parempi kuin itse toteutus. Pisteitä Padgettille jälleen tekstilajiin liittyvästä hämäyksestä: kuten 20 Steps to Ventriloquism, myös The Mindfulness of Horror Practice on kirjoitettu ohjeen muotoon.

The Infusorium on suosikkini kokoelman kertovista teksteistä. Siinä on vanhan kunnon salapoliisitarinan piirteitä: se kuvaa komisario Toston tutkimuksia Dunnstownin kaupungissa. Vanhuksia katoaa kaupungista, ja vanhan paperitehtaan lähistöltä löytyy kummallisia luurankoja. Paksu savusumu täyttää kaupungin kadut ja tekee liikkumisesta lähes mahdotonta. Astmaa sairastava Tosto imee inhalaattoria minkä ehtii, yrittää pysyä hengissä ja päätyy lopulta oman ja kaupungin asukkaiden turvallisuuden takaamiseksi äärimmäisiin ratkaisuihin.

Myös Origami Dreams -novelli lukeutuu suosikkieni joukkoon. Se kuvaa minäkertojan persoonan tyhjentymistä ja epävarmuutta omien muistojen ja identiteetin todellisuudesta. Päähenkilö ei ole varma, mitkä hänen kokemuksistaan ovat unta ja mitkä todellisuutta. Padgett ei ole ensimmäinen kynäilijä, joka rakentaa kertomuksensa tällaisen kokemuksen varaan – hän kuitenkin onnistuu kuvauksessaan poikkeuksellisen hyvin.

The Secret of Ventriloquism on Padgettin debyyttikokoelma – hämmästyttävän kypsä ja laadukas sellainen. Padgett on ilmeisesti työstänyt osaa kokoelman novelleista hyvän aikaa – puhutaan vuosikausista, ehkä jopa kymmenistä. Näin kirjoja pitäisi tehdä, ilman kiirettä ja deadlineja.  Thomas Ligottin vaikutus Padgettiin näkyy selvästi, mutta mikään Ligotti-kopio hän ei ole – kyse on eräänlaisista hiljaisista kunnianosoituksista oppi-isää ja mentoria kohtaan.

Jon Padgett: The Secret of Ventriloquism (2016)
Lukuhaasterasti: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa (sen viimeisessä novellissa).
Mistä peräisin: Lainattu kaverilta.