New Order (2020) arvostelu

New Order (2020)

New Order (Nuevo Orden, 2020) on pahan mielen elokuva yhteiskunnasta, jossa hyvä- ja huono-osaisten välille on revennyt niin syvä railo, ettei rauhallinen yhteiselo ole enää mahdollinen vaihtoehto. Se on ahdistavin pitkään aikaan näkemäni elokuva.

New Orderin juoni alkaa Mexico Cityssä järjestettävistä yläluokkaisen pariskunnan häistä, jota on kokoontunut juhlimaan suuri joukko kaupungin kermaa. Tiukasti vartioitujen porttien ulkopuolella kaupunki kuohuu, ja kaikkialle levinneet mielenosoitukset uhkaavat muuttua avoimeksi kapinaksi. Samaan aikaan morsiamen perheen entinen palvelija saapuu pyytämään rahaa vaimonsa sydänleikkaukseen. Muuta vaihtoehtoa ei ole, ja ilman leikkausta vaimo kuolee. Morsiamen perhe suhtautuu palvelijaan kylmäkiskoisesti, mutta morsian tahtoo auttaa ja on valmis lahjoittamaan omasta hääkassastaan vanhalle, uskolliselle palvelijalle.

Elokuvan alussa vietetään Mariannan (vas.) häitä.

Samalla mielenosoitukset ja mellakointi kaduilla voimistuu entisestään. Pian työtätekevän luokan arjesta irtaantunut raharikas yläluokka ei ole enää turvassa – ei edes vahvimpien muurien takana. Suurin osa kaupungin rikkaista tapetaan, ja ne, jotka säästetään, viedään keskitysleiriin kaupungin ulkopuolelle.

New Orderin yhteiskunta on ajautunut tilanteeseen, jossa toivo paremmasta on kuollut. Elokuvan keskushenkilöillä ei yksinkertaisesti ole hyviä vaihtoehtoja eikä realistisia selviytymisen mahdollisuuksia. Ahdistavinta on se, ettei kaaokseen romahtaneessa kaupungissa voi tietää, kehen voi luottaa. Suuria päätöksiä on tehtävä vaillinaisen tiedon varassa. Ja kuinka ylipäätään pitäisi toimia tilanteessa, jossa on mahdotonta tehdä oikein? Hyvien vaihtoehtojen puute luo New Orderiin hämmentävän klaustrofobisen tunnelman.

Juhlat saavat äkillisen keskeytyksen.

Kaiken taustalla häilyy epämääräinen kritiikki sekä markkinataloutta että voimakasta valtionjohtoa vastaan. Elokuvan mittaan huomasin pohtivani, voiko tiettyyn viiteryhmään kuuluminen itsessään tehdä ihmisestä hyvän tai pahan. Jos olet rikas, oletko automaattisesti kusipää? Onko rikkaan perheen velvollisuus auttaa köyhää, jos valtio ei sitä tee? Elokuvan maailmassa varmaankin on. Ovatko hääjuhlan järjestäneen perheen palvelijat luokkapettureita, koska he eivät osallistu kapinaan? Tekevätkö uskolliset palvelijat väärin, kun eivät nouse isäntiään vastaan? Kuinka näihin kysymyksiin vastataan sen jälkeen, kun huomataan, ettei todellisuus ole kapinan jälkeen yhtään sen auvoisempi?

New Order taistelee tuttuja kerronnan kaavoja vastaan. Me tahdomme nähdä elokuvassa sankarin tai sankarittaren, jolle käy lopussa hyvin. Me haluamme kokea katharsiksen, jotta elokuvassa kuvattu vääryys ja väkivalta saisi edes muodollisesti jonkinlaisen oikeutuksen. New Order ei kuitenkaan tarjoa tyydytystä, vaan turhauttaa ja kiusaa katsojiaan viimeiseen minuuttiin asti.

New Orderin ainoat vilpittömät ja hyvät hahmot ovat köyhiä palvelijoita.

New Order on kuin edgyisä 16-vuotias ihmisolento, joka valittaa kaikesta, näkee kaiken pessimistisesti ja haluaa kääntää kaiken ylösalaisin – ja jolla ei ole tarjota aitoja vaihtoehtoja tai ratkaisuja suuresti rakastamiinsa ongelmiin. Tämä kuulostaa rumalta, mutta hear me out: maailma tarvitsee sekä 16-vuotiaita että New Orderin kaltaisia elokuvia. Ilman niitä unohdamme liian helposti sen, mistä tahdomme kääntää katseemme pois. 16-vuotiaiden seuraa tai New Orderin kaltaisia elokuvia ei kuitenkaan kukaan jaksa liian pitkään.

Elokuvan traileri sai aikanaan voimakkaan negatiivisen vastaanoton Meksikossa. Ongelmana oli ilmeisesti lähinnä tapa, jolla värillisiä kuvataan trailerissa: aggressiivisina, köyhinä, ahneina ja kostonhimoisina. Kritiikki ei kolahda yhtä rajusti itse elokuvaan, jonka jaloimmat hahmot ovat itse asiassa värillisiä. Mainittava myös on, ettei elokuvan kuvaus valkoisesta yläluokasta ole yhtään sen mairittelevampi – valkoiset ovat yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta saitoja, kylmiä ja itsekkäitä. Joka tapauksessa ihonväri ja luokka liittyvät elokuvassa toisiinsa selvästi. En osaa sanoa asiasta sen enempää tai ottaa kantaa siihen, kieliikö tämä asenteellisuudesta vai realismista. En yksinkertaisesti tiedä. Asia ei ehkäpä kokonaisuudessaan kunnolla aukea henkilölle, jolle meksikolainen kulttuuri tai yhteiskunta ei ole tuttu.

Mellakoista selvinneitä odottaa keskitysleirin todellisuus.

New Orderia on verrattu arvosteluissa lähinnä Parasiteen ja Jokeriin. Minun mieleeni New Order toi kuitenkin kaikkein voimakkaimmin Gaspar Noén Irreversible – syntiset -elokuvaan. Parasitessa ja Jokerissa voi nähdä sentään jotakin hyvää – niiden maailmat eivät ole umpimähkäisen mustia. Toisin on New Orderin ja Irreversiblen laita. Nämä kaksi ovat hienoja elokuvia, joista kumpaakaan tuskin tulen koskaan katsomaan uudestaan. Kerta riittää.

New Order on toteutettu huolellisesti ja taitavasti. Erityisesti äänisuunnittelu on täsmällistä ja eloisaa – mieleen jäävät ennen kaikkea keskitysleirikohtaukset, joissa kuvan ulkopuolelta kantautuvat äänet kertovat oman osansa tarinasta, ja alun hääkohtaus, jossa äänimaailma muuttuu pitkien kamera-ajojen aikana. Visuaalista maailmaa leimaava vihreä väri on New Orderin vastine verelle. Vihreä tunkeutuu elokuvassa joka paikkaan – elokuvan alussa vihreät tahrat ja hanasta valuva vihreä vesi enteilevät pahinta.

Elokuvan nimi, ”uusi järjestys”, heijastaa hyvin sen luonnetta. Kuten elokuvan maailmassa, myöskään sen nimessä mikään ei ole sitä miltä näyttää. Tila, joka Mexico Cityn hapettomassa tilassa syntyy, ei ole mikään ”järjestys” – tai jos onkin, niin se ei varmasti ole ”uusi”.

*****

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s