Neofolk-poimintoja, osa 3: Ranska ja Italia

Alkuun teaseri: tämä teksti sisältää maininnan bändistä, jonka diskografiaan kuuluu maailman paras albumi. Voitte miettiä, mitä tarkoitan. Suunnitelmissani on ollut jo pitkään kirjoittaa kyseisen albumin ylistykseksi oma postauksensa – ja kun tämä on nyt sanottu ääneen, on minun ryhdyttävä luonnostelemaan tuota tekstiä. Palataan asiaan syksymmällä.

Blogissa on mennäviikkoina paneuduttu jo Ison-Britannian ja saksankielisen kulttuurialueen neofolkiin. Nyt on vuorossa romaaninen kielialue, käytännössä Ranska ja Italia. Jostain syystä Espanjassa ja Portugalissa ei ole innostuttu genrestä; mieleeni ei tule äkkiseltään yhtäkään näistä maista ponnistavaa neofolk-bändiä. Kertokaa te, jotka olette minua viisaampia: olenko missannut jotakin?

Ranskassa neofolk liukuu tyypillisesti neoklassisen suuntaa. Ero saksalaisiin ja englantilaisiin bändeihin on melkoinen: akustista kitaraa ei kuulla kuin satunnaisesti, ja koneellisesti tuotetut äänet dominoivat soundimaailmaa. Yhteistä etenkin itävaltalaisbändien kanssa on martial industrial -vaikutteiden runsas määrä ja terhakas rumpujen käyttö.

derniere volonte
Geoffrey D. / Dernière Volonté

Merkittävin ranskalainen neofolk-bändi on vuonna 1995 perustettu yhden miehen orkesteri Dernière Volonté, jonka tuotanto on rikas ja monipuolinen. Bändin varhaisimpien julkaisujen äänimaailmaa leimaavat vahvat dark ambient -vaikutteet. Tältä kaudelta voin suositella erityisesti Commémoration-kokoelmaa, joka julkaistiin vasta vuonna 2004 mutta jonka materiaali on peräisin pääosin vuosituhannen vaihteen tienoilta. Kokoelman yksittäisistä kappaleista nostan esille Les Armes du Tempsin.

Dernière Volontén tärkein yksittäinen levy lienee Les Blessures De l’Ombre (2003). Jos bändiltä pitäisi suositella vain yhtä levyä, olisi se tämä. Tällä levyllä dark ambient -fiilistelyt unohdettiin ja siirryttiin selvästi keveämpään, neoklassisvetoiseen ilmaisuun. Minulle Les Blessures De l’Ombre on talvilevy: erityisesti Souvenirs de Demain -kappale kiteyttää hyvin aurinkoisille helmikuun pakkaspäiville ominaisen, seesteisen fiiliksen. Myös levyn nimikappaleen tunnelma on eteerisyydessään upea.

Bändin myöhempi tuotanto on tunnelmaltaan kevyempää, jopa tanssittavaa. Neoklasarivaikutteista on siirrytty military popin ja jopa syntikkapopin suuntaan. Taas voidaan aivan oikeutetusti kysyä, miksi ihmeessä tätä pitäisi kutsua neofolkiksi, kun musiikissa ei ole edes nimeksi folk-elementtejä. Oma suosikkini bändin myöhemmistä julkaisuista on Mon Meilleur Enemi (2012), jonka kuuntelin jo ilmestymisvuonna puhki. Erityisesti Loin du Brouillard -raita on todella vetävä. Se on tuossa alla. Mahtava biisi. Kuunnelkaa.

Samaan hengenvetoon täytyy mainita tunnelmaltaan hieman tummasävyisempi L’Appel, joka on julkaistu ainoastaan parilla kokoelmalevyllä. Ja kyllä, myös ennen Mon Meilleur Enemiä ilmestyneet Devant le Miroir (2006) ja Immortel (2010) ovat todella hyviä levyjä. – Ei tarvinne erikseen sanoa, että Dernière Volonté on ollut parin viime vuoden ajan selvästi eniten kuuntelemani neofolk-bändi.

Tässä yhteydessä on paikallaan mainita eräästä toisestakin ranskalaisbändistä. Vuonna 1986 toimintansa aloittanut Les Joyaux de la Princesse edustaa lajityypin puolesta pikemminkin dark ambientia ja industrialia, ei niinkään neofolkia. Bändi on kuitenkin kuvastonsa ja yhteystyökuvioidensa myötä hyvin lähellä neofolkia, joten käsitellään sitäkin lyhyesti.

LJDLP
Erik Konofal / Les Joyaux de la Princesse

Yhden miehen orkesteri Les Joyaux de la Princesse on tehnyt kaksi merkittävää kollaboraatiojulkaisua tunnettujen neofolk-bändien kanssa. Death in Junen kanssa toteutettu, eteerinen Östenbräun (1989) oli oma ensikosketukseni LJDLP:n musiikkiin. Valtavirtaiseen musiikkiin leimautuneet pitävät sen äänimaailmaa varmasti hattaraisena, keinotekoisena ja halpana. Östenbraünissa välttämättömyydestä on tehty hyve: rosoinen ja ”ohut” äänen pinta kuuluu kokonaisuuteen. (Sama ajatus pätee esimerkiksi moniin black metal -klassikoihin, joiden tuhnuisuus saa herkemmät kuulijat oksentamaan.) – Östenbräunia ei taida löytyä kokonaisuudessaan Youtubesta, mutta Östenmarsch-kappaleen kuuntelemalla saa aika hyvän käsityksen levyn luonteesta.

Bändin toinen merkittävä neofolk-kollaboraatio on Blood Axisin (josta lisää juttua myöhemmin) kanssa tehty Absinthe – La Folie Verte -albumi (2002). Levy on, kuten nimikin kertoo, omistettu vihreäksi keijuksi kutsutulle juomalle eli absintille, joka nautti vielä tänäkin päivänä jokseenkin kyseenalaista mainetta. Absinttitouhuja nuorempana jonkin verran harrastaneena voin kertoa, että albumin tunnelma kuvaa juoman esiin manaamia fiiliksiä varsin hyvin. Maistiaiseksi suosittelen raitaa Minutes d’Absinthe.

oes
Deraclamo & Leithana / Ordo Equitum Solis

Italialais-ranskalainen Ordo Equitum Solis kuuluu ikänsä puolesta neofolkin ensimmäiseen aaltoon: bändi perustettiin jo 80-luvun lopulla ja julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 1990. OES ehti tehdä puolen tusinaa erinomaista albumia ennen kuin hajosi vuonna 2001. Pitkän hiljaiselon jälkeen bändi kokosi rivinsä vuonna 2010 ja on tehnyt sen jälkeen levynkin. Valitettavasti reunionin jälkeen julkaistu Killing Time, Killing Love (2013) on bändin kehnoin albumi.

Koska Ordo Equitum Solisin lyriikoissa käytetään paljon latinaa ja italiaa, luulin bändiä pitkään läpeensä italialaiseksi. Tosiasiassa laulaja Leithana on ranskalainen. Kuten moniin Death in Junen julkaisuihin ja vaikkapa Forsetin Jenzigiin, minulla on voimakas tunneside lähes kaikkiin Ordo Equitum Solisin albumeihin. Assosioin bändin musiikin ennen kaikkea kevääseen.

Youtubesta ei valitettavasti löydy Ordo Equitum Solisin levykokonaisuuksia, joten joudutte tyytymään irtoraitoihin. Ensikosketukseni bändin musiikkiin sain neofolkin historiaa esittelevän Looking For Europe -kokoelmalevyn (2005) kautta. Kyseiselle kokoelmalle oli valittu Playing with Fire -kappale vuonna 1994 julkaistulta Paraskénia-albumilta.

Toinen OES-lempparini, De Fortuna, on peräisin debyyttilevy Solstitii Temporis Sensvsilta. De Fortunasta on julkaistu Paraskénialla riehakkaampi, minun mielestäni parempi versio, mutta sitä ei näytä löytyvän Youtubesta.

ianva
Ianva

Vuonna 2003 perustettu, neofolkin kolmanteen aaltoon lukeutuva italialainen Ianva kuuluu niihin bändeihin, joita tunnetaan Suomessa niin huonosti että hävettää. Olen saanut sen käsityksen, että bändi ei ylipäätään nauti kovinkaan suurta tunnettuutta missään Italian rajojen ulkopuolella.

Neofolkissa asiat on lupa tehdä tuhnuisilla soundeilla ja ilman minkäänlaista virtuositeettia. Tarvitaan vain mies ja kitara, ja ehkä perkussiot tai jokin kone, jonka nappia voi keikalla vääntää. Ianva on valinnut toisen tien. Se soittaa musiikkiaan huolella, taitavasti ja isolla joukolla. Jäseniä bändissä on lähes kymmenisen, joista laulajia kaksi.

Sekä Ianvan musiikissa että levyjen visuaalisessa ilmeessä on voimakas nostalginen sävy. Äänimaailmaa ja lyriikoita leimaa ennen kaikkea italialaisuus. Luonnehdinta kuulostaa epämääräiseltä, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan, kun kuuntelette Ianvaa ja vertaatte sitä vaikkapa Spiritual Frontiin, josta lisää alempana. Lyriikoissa käsitellään Italian historiaa ja tunnettuja italialaisia henkilöitä, muun muassa Gabriele d’Annunziota, Pier Paolo Pasolinia (josta myös Coil on tehnyt erinomaisen kappaleen) ja elokuvanäyttelijä Luisa Feridaa.

Suosikkini Ianvalta on Luisa Feridasta kertova kappale. Sen jälkeen kannattaa tsekata bändin versio Jaqcues Brelin Amsterdamista. Jos minulta kysytään, Ianvan versio pesee alkuperäisen mennen tullen.

Italialaisista neofolk-orkestereista puhuttaessa ei saa ohittaa mainittua Spiritual Frontia, jonka Simone ”Hellvis” Salvatori perusti vuonna 1999. Spiritual Front tunnetaan nykyään lähinnä goottien söpönä ja menevänä neofolk-lellikkinä, mutta kun katsoo vähän tarkemmin, huomaa, että bändin tuotantoon mahtuu myös toisenlaista materiaalia. Koin itse hurjan Spiritual Front -sekoamisen melko tarkalleen kymmenen vuotta sitten, kun sain käsiini bändin Nihilist-EP:n ja Ordo Rosarius Equilibrion kanssa tehdyn Satyriasis-splitin (terveisiä vaan sinne Torn… eiku eh, siis Jyväskylään!). Hullaannuin Spiritual Frontiin samalla raivolla kuin Death in Juneen pari vuotta aikaisemmin.

spiritual front simone
Simone Salvatori / Spiritual Front

Bändin varhaistuotannoissa on miellyttävää rosoisuutta ja nahkeutta. Suosittelen tsekkaamaan erityisesti vuonna 1999 julkaistun Songs for the Will -debyyttialbumin (1999) ja sen The Devourment of Will -raidan. Kyseinen kappale on tavallaan SF:n lyyrinen huipentuma. Nimestään huolimatta Spiritual Front pysyttelee hyvin kaukana henkisistä aiheista – tätä kappaletta lukuun ottamatta (We will taste the death / And in the death the conquest of the will). Kannattaa kuunnella myös Open Wounds -albumilla (2013) julkaistu uusintaversio. (Mä muuten luulin pitkään, että Songs for the Willin kansi esittää jättimäistä ruusua ja ihmisen torsoa. Tajusin vasta noin vuosi sitten, että torsoksi luulemani möhkäle onkin pehmopupu.)

Seuraava täyspitkä Nihilist Cocktails for Calypso Inferno (2001) toimii paperilla paremmin kuin käytännössä, mutta mahtuupa sillekin muutama erinomainen kappale: moneen otteeseen kierrätetty Soulgambler (Calypso Inferno -versiota ei valitettavasti löydy Youtubesta, itkunyyh!) sekä We Could Fail Again.

Oma suosikkini bändiltä on Nihilist-EP (2003), joka uhkaavasta nimestään huolimatta sisältää lähinnä hyvin perinteisiä, popahtavia rakkaus(tai ”rakkaus”)lauluja. Tällä levyllä bändin työkaluihin ilmestyi uusia elementtejä, jotka tekivät konseptista kahteen aiempaan levyyn verrattuna huomattavasti helpomman lähestyä: piano ja jousisoittimet. Toinen keskeinen muutos liittyy Salvatorin äänenkäyttöön. Aiemmilla levyillä on tyydytty lähinnä spoken word -tyyppiseen ilmaisuun, Nihilistillä sen sijaan aletaan laulaa. Hyvä niin, sillä Salvatorilla on syvä ja lennokas lauluääni:

Bändi nousi ”suuren yleisön” tietoisuuteen vasta vuonna 2007 Armageddon Gigolo’ -albumin julkaisun myötä. Selitys suosion kasvulle taitaa löytyä lähinnä kaikkien maailman Tampereiden suunnalta: Armageddon Gigolo’n myötä gootit löysivät Spiritual Frontin. (Minun mielestäni Armageddon Gigolo’ on parin vanhan kappaleen uusintaversioita lukuun ottamatta suorastaan surkea levy, joten eipä siitä enempää.) Uudemmista levyistä suosittelen Roma Rotten Casinoa (2010), jonka kappaleet ovat hyvin meneviä – vai mitä sanotte tästä?

Joku ehkä ihmettelee, miksi ”henkiseksi etulinjaksi” itseään nimittävä bändi viljelee nimistössään niin runsaasti viittauksia nihilismiin. Bändi jopa luonnehtii musiikkiaan sanoilla ”Nihilist Suicide Pop”. Eikö tämä ole jossakin määrin ristiriidassa kaikenlaisen henkisyyden kanssa? Niinhän sitä luulisi, mutta eipä tämä lopulta tee kummoistakaan solmua bändin konseptiin. Henkilökohtaisesti minun on erittäin vaikea nähdä Spiritual Frontin musiikissa mitään henkistä sen enempää kuin nihilististäkään. Jostain syystä tätä Nihilist Suicide -leimaa halutaan silti roikottaa mukana. Tosiasiassa osuvampi nimitys bändin musiikille olisi vaikkapa ”Hedonist Saliva Pop”. Paradoksaalistahan tämä on: monille neofolk-bändeille on ominaista kiinnostus erinäisiä henkisyyden piiriin laskettavia ilmiöitä kohtaan, ja sitten Spiritual Front -nimen takaa löytyykin vain muodokkaita pop-balladeja, vapaamielistä seksuaalisuutta ja litrakaupalla salivaa. Ei se bändiä pahenna, mutta nimen perusteella voisi odottaa jotain muuta.

Kuten jo mainitsin, tutustuin Spiritual Frontiin ruotsalaisen Ordo Rosarius Equilibrion kanssa tehdyn Satyriasis – Somewhere Between Equilibrium And Nihilism -splitin (2005) myötä. Eräs kaverini on todennut, että Satyriasis on parasta, mitä kumpikaan bändi on koskaan tehnyt. Ainakin OREn osalta tähän on helppo yhtyä. Spiritual Front ei tosin tehnyt splitiä varten juuri lainkaan uutta materiaalia, vaan lähinnä kierrätti levylle Nihilist-EP:llä julkaistuja biisejä.

OREa ja Spiritual Frontia yhdistää yletön erotiikan ja seksuaalisuuden korostaminen, jota mikään muu neofolk-bändi ei harrasta ainakaan samassa mittakaavassa. Tämä elementti nousee hallitsevaksi erityisesti OREn Satyriasis-biiseillä, josta esimerkkinä olkoon alle upotettu Three is an Orgy, Four is Forever. Tarkkakorvaiset bongaavat biisistä elokuvaviittauksen. Jos tämä kolahtaa, kannattaa toki tsekata myös Hell Is Where The Heart Is – The Gospel of Tomas (jälleen leffasitaattia luvassa) ja Dreaming of My Scarlet Woman (jonka olen linkittänyt blogiin ennenkin).

Hups: nyt eksyttiin pohjoismaiden puolelle! Jatketaan niistä seuraavassa osassa.

12 kommenttia artikkeliin ”Neofolk-poimintoja, osa 3: Ranska ja Italia

  1. Hidas

    En tiedä tuleeko tieto taas myöhään, vai lieneekö jo saavuttanut, mutta Sangre de Muerdago ensi viikolla Suomessa.

    28.8.: Turku, Kirjakahvila, 29.8.: Hämeenlinna, Suisto, 30.8.: Tampere, Vastavirta, 31.8.: Riihimäki, Vihreä Talo & 1.9.: Helsinki, Kuudes Linja

    Tykkää

    1. Heini L.

      Kiitos viestistä! Tieto tuli minulle uutena ja vallan sopivaan aikaan. Tällä kertaa voisi oikeasti lähteä yhtyettä katsomaan, kun kerran ihan omaan kotikaupunkiini asti tulevat esiintymään.

      Tykkää

    1. Heini L.

      Kuten urlistakin näkyy, Lyhty toimii wordpress.comissa eikä self-hosted-pohjalta, joten plugineja en pysty käyttämään. Tää on iso miinus ja tästä syystä olen harkinnut self-hostediin siirtymistä oikeastaan koko Lyhdyn olemassaolon ajan. (WP.comissa toimivalla blogilla ei ole oikein mitään järkevää tapaa seurata esimerkiksi hakusanadataa, ja se harmittaa kovasti.)

      Sähköpostiseuranta löytyy Vimpaimista (Vimpaimet -> Follow Blog). Jakonapit taas saa postausten loppuun ruksittamalla hallintapaneelin postauseditorista Tykkäykset ja jaot -kohdasta ”Show sharing buttons.” Tämän detaljeja (= minkä palveluiden napit näkyy ja minkä ei) saa rukattua kohdasta Asetukset -> Jakaminen. (WP:n hallintapaneeli muuten bugaa jotenkin Firefoxin uusilla versioilla. Jos käytät Firefoxia ja Jakaminen-sivusta ei löydy esim. FB:n ja Twitterin jakopainikkeita, niin tsekkaa jollain toisella selaimella. Ainkain Explorerilla näyttäis homma toimivan kuten pitääkin.)

      Tykkää

      1. Niin joo, en olekaan tullut ajatelleeksi kuinka paljon eroa self-hostediin verrattuna tässä on. Mä olen yrittänyt tuolta plugareista etsiä jotain järkevältä vaikuttavaa, mutta kaikkein suosituimmatkin ovat saaneet runsaasti yhden tähden arvosteluja. Jossain blogissa puolestaan suositeltiin ensimmäiseksi plugaria jota ei enää ole. Eli kyllä tossa WordPressin alaisuudessakin on etunsa. Self-hostedina nää someominaisuudet on paljon hankalampia.

        Tykkää

      2. Heini L.

        Ohoh, kappas. Mä luulin, että self-hosted pitäisi sisällään käytännössä kaikki ominaisuudet mitä WP.comissa toimiva blogi, myös nuo somejakonapit. (Siitä kun olen viimeksi self-hostedia käyttänyt, on jo aika kauan, ja muistot käyttöominaisuuksista on jo hälvenneet.) Onpa tyhmää. Hyvä että tämä tuli esille – jos self-hostediin siirtyminen alkaa tosissaan kutkuttaa, täytyy punnita tarkasti, kumman ominaisuudet (WP.com vs. self-hosted) muodostaa kokonaisuutena paremman paketin (jos ei muuten niin hinta-laatusuhteeltaan).

        Tykkää

  2. Kiitos tästä kattavasta kirjoitussarjasta, hyvää työtä! Valitettavasti tuntuu siltä, että ko. genre on kohdallani ainakin toistaiseksi menneen talven lumia ja tuntuu jokseenkin ”nähdyltä” ja vähän tympeältä…
    (Hassua, jostain syystä minut on usein tunnuttu assosioivan nimenomaan neofolkkariksi. En tosiaan tiedä.)

    Mutta niin, piti vain sanomani, että kuuntelin kesällä 2012 Utsjoella Dernière Volontéa jostakin syystä todella paljon. Muistan vielä kävelleeni tietä pitkin Invisiblen soidessa. La Sentence est La Meme-kappaletta en kyllä ole pystynyt kuuntelemaan juuri ollenkaan, sillä kuulen jatkuvasti siinä sanottavan ”camouflage de shampoo”, josta tulee mielleyhtymä Geoffreystä vaahtokylvyssä vaahdon muodostaessa ”maastokuvion”. :D

    Tykkää

    1. Heini L.

      Mä oon aina assosioinut sut paysagedhiveristiksi!

      Piti tarkistaa tuo La Sentence est la Meme ja nyt mäkin kuulen sen että ”camouflage de shampoo” :D Että kiitos vaan… Oikeastihan se on ”derriere un camouflage de charbon” eli jotakuinkin ”hiilinaamion takana” (eli joku on siis tahrinut naamansa hiilellä maastoutumistarkoituksessa). Jos tämä nyt auttaisi hälventämään sitä shampoo-harhaa. (Tuossa levyhyllyä kaivellessa muistin, miten ärsyttävä julkaisu Mon Meilleur Enemi on esineenä. 12-tuumainen on pakattu niin isoon vinyylipussiin, että se ei enää mahdu itse kannen sisälle. Mukana tulee seiskatuuma, jolle on pahvikannessa oma ”lokeronsa” – mutta kappas vaan, eihän se mahdu pusseineen lokeroonsa. Olenkin säilyttänyt levyjä suojapusseineen samassa vinyylimuovissa kuin kantta. Näyttää hölmöltä.)

      Tykkää

    1. Heini L.

      Totta tosiaan. Hyvä kun mainitsit.

      Saanko lisätä Melomaanikko-linkin lauseeseen ”Eräs kaverini on todennut, että Satyriasis on parasta, mitä kumpikaan bändi on koskaan tehnyt.”? Muistelen että totesit näin joskus jossain FB-keskustelussa, mutta en ollut ihan varma, joten en uskaltanut laittaa tätä toteamusta sun tiliisi näin ”julkisesti”.

      Tykkää

      1. Kyllä sen Melomaanikolle saa ainakin kreditoida, vai meinasitko siis kaivaa suoraan sen keskustelun linkiksi?

        Synkronisiteetti näytti jälleen voimansa: heti kun pääsin Ô Paradisia mainitsemasta, sain kuulla että espanjalainen (neo)folk-bändi Sangre de Muerdago on tällä hetkellä Suomen-kiertueella: http://www.soundi.fi/uutiset/punkpiireista-ponnistavaa-ja-agalloch-kitaristin-hehkuttamaa-neofolkia-ensi-viikolla-suomessa/

        Tosin oletan, että bändi mieltää itsensä galicialaiseksi, ei espanjalaiseksi. Ja neo-etuliitteen sopivuuttakin voi miettiä.

        Tykkää

      2. Heini L.

        En sentään, eipä siitä keskustelun linkittämisestä kellekään mitään iloa olisi.

        Anima Arctican mies kävikin FB:n puolella mainitsemassa tuosta Sangre de Muerdagosta. Nimi on mulle uppo-outo, mutta täytyy nyt tutustua. Harmittaa oikeasti, että tieto kiertueesta tulee näin myöhään. Jos olisin ehtinyt tähän perehtyä ja tykännyt, olisin mieluusti lähtenyt Hämeenlinnaan tai Treelle katsomaan.

        Tykkää

Vastaa käyttäjälle Horros Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s