Lukuhaasteen 2016 purkua

lukuhaaste-2017
Vuonna 2017 ajattelin aloitella näistä.

Vuonna 2016 tarkoitukseni oli panostaa lukemiseen ja jättää elokuvien katselu vähemmälle. Elokuvat tosiaan jäivät vähille, mutta kuluiko siitä ylijäänyt aika kirjojen lukemiseen? Tuskin.

Aloitin alkuvuodesta uudessa työpaikassa, jonka toimipiste sijaitsi noin 100 kilometrin päässä kotoani. Toimistopäivinä työmatkoihin upposi julkisilla kulkuneuvoilla useampi tunti, joten jouduin miettimään ajankäyttöni käytännössä kokonaan uusiksi. Lähipäivien jälkeen olin yleensä niin tiltissä, että kaikki hiemankin haasteellisempi ajanviete jäi viikonloppuihin. Sen sijaan PS4:n ohjain kului käsissä viime kesän ja syksyn aikana normaalia enemmän.

Loppusyksystä sain toisesta kaupungista työtarjouksen, josta en yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Tämä tarkoitti muuttoa uuteen kaupunkiin. Marraskuu hujahti Lahtea hyvästellessä, tavaroita pakatessa ja purkaessa sekä muissa muuttoon liittyvissä käytännön puuhissa. Joulukuun alussa alkoivat työt. Vaikka olin ja olen edelleen järjettömän innoissani uudesta työstäni ja kaikesta, mikä siihen liittyy, meni uuteen rutiiniin ja tilanteeseen totuttelussa aikansa. Uusiin olosuhteisiin mukautuminen on osittain vieläkin kesken.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että keskittyminen on muttoprosessin aikana ja sen jälkeen ollut vaikeaa, eikä lukemisesta tule vieläkään oikein mitään. Aloitin marraskuussa Robert Chambersin King in Yellow -klassikkoteoksen lukemisen alkukielellä. Huono idea: sain luetuksi tasan yhden novellin, enkä muista senkään sisällöstä juuri mitään. Joulukuun aikana yritin lukea Thomas Love Peacockin tuoretta Painajaisluostari-suomennosta, mutta nelosluvun kohdalla jouduin luovuttamaan: en yksinkertaisesti muistanut mitään siitä, mitä olin siihen mennessä lukenut. Jouduin siis aloittamaan molempien teosten lukemisen alkuvuodesta uudelleen, ja Painajaisluostarista onkin luvassa juttua myös blogin puolelle myöhemmin tällä viikolla.

Pidemmittä puheitta – sain kuitattua vuoden 2016 lukuhaasteessa seuraavat slotit:

5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman (Michael Scholten: Quentin Tarantino)
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin (Heli Isohookana: Yrityksen markkinonitiviestintä – ammattikirjallisuutta, ei tekstiä blogissa)
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja (Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen)
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (Marie Kondo: Konmari – Iloa säkenöivä järjestys)
14. Historiaa käsittelevä tietokirja (Wendy Lower: Hitlerin raivottaret)
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta (Leena Krohn: Umbra)
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi (Nikki Sixx: Heroiinipäiväkirja)
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan (Inger Sandberg: Peukku katsoo yötä)
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe, syntymästä 90 v. (Maurice Zolotow: Marilyn Monroen elämä)
26. Elämäkerta tai muistelmateos (Gary Lachmann: Aleister Crowley – Suuren Pedon elämä ja teot)
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja (Stephen Davis: Guns N’ Roses – Watch You Bleed – koko tarina)
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja (Katri Tanni & Kati Keronen: Johdata asiakkaasi verkkoon)
34. Keskustelua herättänyt kirja (Marie Kondo: Konmari – Siivouksen elämänmullistava taika)
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan (Juha Nirkko: Suomen kesä – Päivästä päivään)
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja (Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan)
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä (Bernhard Schlink: Lukija)
44. Kirjassa joku kuolee (David de Sola: Alice in Chains – The Untold Story)
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja (Tero Ikäheimonen: Pirunkeho – Suomalaisen black metalin tarina)
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja (Katarina Baer: He olivat natseja)

Luin vuoden 2016 aikana siis yhteensä 19 kirjaa. Se on todella vähän. Aiemmin olisin kokenut tällaisen summan edessä jonkinlaista huonommuutta ja pettymystä, mutta nyt en. Se, montako kirjaa olen vuoden aikana lukenut, ei yksinkertaisesti tunnu niin tärkeältä asialta, että kokisin siitä huonommuutta. Kuluneena vuotena on yksinkertaisesti ollut paljon muuta tekemistä ja ajateltavaa.

Lainasin 16 lukuhaastekirjaa kirjastosta. Yhden lainasin (nyt jo entisen työpaikan) käsikirjastosta ja kaksi sain kustantajalta arvostelukappaleina. En siis valitettavasti saanut vuoden aikana luetuksi omasta hyllystäni yhtäkään kirjaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö kirjahyllymetrit olisi viime vuoden aikana vähentyneet; Konmarin myötä pistelin lähemmäs satakunta kirjaa myyntiin tai Konttiin. Taisi muutama loppuun palvellut nide mennä energiajätteeseenkin.

Ehkäpä kaikkein kiinnostavin statistiikka liittyy kuitenkin kirjojen lajeihin. Vuoden aikana lukemistani kirjoista vain neljä (!!!) edustaa kaunokirjallisuutta. Niistäkin kaksi luin sen vuoksi, että minun oli kirjoitettava teksti tai pidettävä alustus kyseisistä teoksista tehdyistä elokuva-adaptaatioista. Loput 15 teosta edustavat tietokirjallisuutta. Näistä lähes puolet olivat elämäkertoja tai niihin verrattavissa olevia historiikkeja. Tämä on aika yllättävää, vaikka olenkin viime vuosien aikana ollut yhtä kiinnostuneempi lukemaan nimenomaan tietokirjallisuutta.

Mitkä sitten olivat vuonna 2016 niitä kirjoja, joiden lukemisesta nautin eniten?  Muutama teos nousee selvästi esille.

Marie Kondon Konmari-teokset (Siivouksen elämänmullistava taika ja Iloa säkenöivä järjestys) kuuluvat itsestään selvästi tähän listaan; sain sekä kotiini että elämääni ryhtiä ja järjestystä näiden teosten ansiosta. On tosin myönnettävä, että lukukokemuksina Kondon teokset eivät ole kovin kummoisia – sen sijaan niiden asiasisältö on täyttä timanttia.

Gary Lachmannin Aleister Crowley -elämäkerta kuuluu myös viime vuoden kiinnostavimpiin lukukokemuksiin; Crowleyn elämä on täynnä hurjia tapahtumia, ja Lachmannin käsittelee niitä miellyttävän pisteliääseen tyyliin.

Aivan yhtä vaikuttava lukukokemus oli David de Solan Alice in Chains -historiikki, jonka myötä bändin musiikki avautui minulle monen vuoden kuuntelutauon jälkeen aivan uudella tavalla. En ole koskaan aiemmin lukenut yhtä vaikuttavaa ja ammattitaidolla toteutettua musiikkihistoriikkia.

Mainitsen vielä toisenkin musiikkihistoriikin: en odottanut mitään teosta yhtä suurella innolla kuin Tero Ikäheimosen Pirunkehtoa. Teos oli asiasisältönsä puolesta mielenkiintoisin teos, jonka viime vuoden aikana luin. Pirunkehto kiinnosti myös lukijoita: kyseinen arvostelu on blogin ylivoimaisesti luetuin kirjallisuusjuttu viime vuoden ajalta. (Johan kaikki tietävät, että kirjan englanninkielisen käännöksen kunniaksi järjestetään karonkka Helsingissä 25.2.2017? Urn, Warloghe, IC Rex, Cosmic Church – tällaista esiintyjäkastia ei ole mahdollisuutta nähdä ihan joka viikonloppu.)

Lukuhaaste 2017 on julkaisu. Listaa nopeasti silmäiltyäni voin sanoa, että osallistun jossain muodossa myös tännä vuonna, ja raportoin asiasta varmasti myös blogin puolella. Sen suurempia suunnitelmia en aio alkavan vuoden lukemisten suhteen tehdä, vaan luen sitä, mitä milloinkin mieli tekee. Toisin kuin aiempina vuosina, en nyt päätä lukevani vihdoin H. P. Blavatskyn Hunnuttoman Isiksen Teologia-osaa, Johannes Nefastoksen tuotantoa tai joogasutria. Tartun niihin, jos mieli tekee. Olen aiemmin onnistunut latistamaan omaa lukuintoani liialla suunnitelmallisuudella. Konmari on opettanut minulle, että paras aika lukea tietty kirja on se, kun siitä on palavasti innostunut.

Palataan asiaan vuosiraportin muodossa taas ensi tammikuussa!

6 kommenttia artikkeliin ”Lukuhaasteen 2016 purkua

  1. Mulla taas on ehkä taipumusta juurikin maratoonaukseen, jos kiinnostun tavalla tai toisella jostakin, ja koska tunnun olevan aika altis havaitsemaan kaikenlaisia kaavoja ja samankaltaisuuksia, jossakin vaiheessa se kääntyy vähän itseään vastaan – joskus luin ehkä vuoden sisään useamman Hessen kirjan, ja niissä tiettyjen teemojen ja asetelmien toistuminen alkoi myöskin vähän häiritä. Olavi Paavolaisen verbaali-ilotulitukseen meni myös neljännen kirjan kohdalla vähän maku…:D

    Ja näillä näkymin olen kyllä tulossa, metsäkokous on vielä samana päivänä niin olen maisemissa joka tapauksessa!

    Tykkää

    1. Heini L.

      Joo, nyt ymmärrän paremmin. Tunnistan myös itsessäni vastaavan maratoonarin, mitä tulee aiheisiin ja musiikkiin. Ts. olen joskus lukenut esimerkiksi monen monta Marilynia käsittelevää kirjaa putkeen, ja kun tykästyn johonkin albumiin, saatan kuunnella sitä yhä uudelleen ja uudelleen parin viikon ajan – kunnes kyllästyn.

      Tykkää

  2. Kommentoin Umbraan ja Apeironiin liittyen aiemmin, ja pitää mainita sen jälkeisestä kehityksestä: vietin tosiaan vajaa 3 kk töissä Utsjoella, ja paikallinen kirjasto (vaikka yllättävän kattava onkin) ei varsinaisesti kunnostautunut niillä osa-alueilla, joita yleensä luen, joten päädyin lukemaan tavallista enemmän romaaneja/fiktiota. Mietittyäni, mistä lähteä, päätin tarttua Krohniin, jolta kesän ja syksyn aikana tulikin luettua hämmentävän monta kirjaa.
    En osaa sanoa, pidinkö kovinkaan varauksetta kovinkaan monesta niistä (mm. Tainaronista nautin kyllä aivan rehellisesti, samoin Oofirin kultaa oli melko mukava), mutta jotenkin niihin vain aina päätyi tarttumaan. Kommentissasi mainitsemani Mehiläispaviljongin luin myös. Siitä ja Valeikkunasta pidin kenties vähiten, niistä tuli ehkä hieman liikaa läpi sellainen ilmeinen ”lukion filosofiantuntien” fiilis. Toisaalta, moni on niistä näemmä pitänyt. On varmaan käynyt jostakin ilmi, että nautin toisinaan suunnattomasti tietynlaisesta metahavainnoinnista ja -näpertämisestä samojen tekijöiden töiden äärellä: luin myös 1993 ilmestyneen Tribar-esseekokoelman, jossa mainittiin jo Mehiläispaviljongissa esiintynyt Emma Ecksteinin nenän tapaus, samoin Daturassa (jonka luin viimeisenä, joulun alla) oli viitteitä Mehiläispaviljongin ei-ihmisten seuraan (tms). Samoin moni muukin teema toistui hieman varioiden teoksesta toiseen, samoin kuin se, että ne tulevat esiin kertojahahmon kohtaamisten kautta, mikä ehkä pitemmän päälle puuduttaa.
    Näissä kahdessa oli ehkä myös vähän huvittava marginaali-ilmiöitä kritisoivan oloinen pohjavire.

    No, nyt on ainakin vuosien Krohn-välttely kumottu oikein kunnolla, eikä toisaalta sellainen maailmojen paradoksaalisuus ja epävarmuuskaan kiusannut, tietty kaavamaisuus ehkä lähinnä.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Oletkin tankannut Krohnia oikein kunnolla! Aistin tiettyä vastahakoisuutta Krohnin tyylin suhteen, joten pakko kysyä: miksi luit noinkin monta hänen romaaniaan, vaikka suhtaudut hänen tyyliinsä korkeintaan neutraalisti?
      Jaan kyllä kokemuksesi Krohnista hyvinkin pitkälle. Juuri siksi, etten edes erityisemmin pidä hänen teoksistaan, olen lukenut häneltä vain viitisen romaania (pikaisella laskemisella; olen saattanut unohtaa jonkin) ja nekin aika verkkaiseen tahtiin – ensimmäisen noin 10 vuotta sitten ja viimeisen viime vuonna. – Ylipäätään minun täytyy ainakin periaatteessa tykätä kirjailijasta ihan oikeasti, jotta jaksan lukea hänen tuotannostaan useamman kuin yhden niteen. Krohnia en olisi varmasti olisi lukenut näinkään paljon, ellei sitä olisi ollut jatkuvasti ”tyrkyllä”.

      Ei sillä. Tykkään Krohnista ajatustasolla, mutta käytännössä se – kuten asiaa itse luonnehdit – lukion filosofiantuntifiilis tökkii liikaa.

      Tykkää

      1. Hmm, ehkä siinä on vähän sama vivahde kuin joissakin artisteissa, joista sinänsä haluaisi pitää ja joissa paikoitellen näkee jotakin potentiaalia, mutta lopullinen kolahdus ei oikein pääse syntymään. Kuitenkin käsiteltävät aiheet ja jotkut pienet yksityiskohdat olivat hyvinkin mieluisia, ja etenkin kuin noista kahdesta mainitsemastani pidin oikeasti, ajattelin kenties, että kirjoilla voi olla annettavaa ja ”jos kuitenkin tämän kerran”. Valeikkunan ja Mehiläispaviljongin päädyin lukemaan tuon mieluisan Tainaronin jälkeen teos-kustantamon tekstikatkelmien perusteella – ne antoivat ymmärtää jotakin mielenkiintoista olevan luvassa, vaikka kuten mainittua, nämä kaksi lopulta jäivät vähiten suosikeikseni.

        Tribarin takakansi taas vaikutti viehättävän posthumanistiselta cyborgeineen (kyllä, c:llä) kaikkineen, joten mietin kai, että kun näitä on muutama mennyt niin miksei tämäkin.

        Noh, yksi suuri syy on kenties myös se, että paljon bussissa istuvana ja muutoin varsin hidaslukuiseen kirjallisuuteen taipuvaisena (tällä hetkellä eräskin Religion and Nothingness kolmatta kuukautta työn alla…) tuollainen nopea ja suhteellisen helposti sulava teksti on ihan mukiinmenevää ”levähdysluettavaa”.

        Tykkää

      2. Heini L.

        Itse en olisi vastaavaan Krohn-maratoniin pystynyt millään. En ylipäätään jaksa oikeastaan koskaan lukea samalta kirjoittajalta kahta saati useampaa teosta peräkkäin – ja kun kyseessä on vielä Krohn, jonka teksti on hyvin ”unista” ja hidasta… Mutta lukijat ovat erilaisia.

        Psst. Oletko tulossa katsomaan CC:tä Helsinkiin helmikuussa?

        Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s