Netflix – Parhaat sarjat [PÄIVITETTY 2020]

Netflixissä on vaikka mitä, mutta kuinka löytää jyvät akanoista? Koostin tähän listaan suosikkini Netflixin sarjavalikoimasta. Mukana on komediaa, trilleriä ja draamaa. Toivottavasti löydät listalta sopivaa katsottavaa!

1. Bojack Horseman (2014–2020)

Bojack Horseman on viiltävä ja raadollinen komediasarja kulahtaneesta 90-luvun sitcom-starasta, joka yrittää vanhoilla päivillään löytää elämälleen sisältöä. Kepeähkönä komediana alkava tarina saa yhä synkempiä sävyjä tuotantokausi toisensa jälkeen. Näin upeaa tarinan ja hahmojen kehitystä saa yleensä nähdä vain draamavetoisissa feature-elokuvissa – ei animaatiosarjoissa. Sarja kuvaa erityisen taitavasti masennusta, alkoholismia ja itsetuhoisuutta.

Bojack Horsemanille on annettava aikaa – makeimmat hedelmät eivät kypsy nopeasti. Ensimmäinen tuotantokausi on pelkkää alkulämmittelyä. Mitä paremmin katsoja oppii hahmot tuntemaan, sitä syvemmin heidän ongelmansa häntä koskettavat – ja sitä enemmän sarja myös naurattaa.

Kenelle: Heille, jotka nauttivat populaarikulttuuriviittauksista. Heille, joille elämä on muutakin kuin onnistumista, iloa ja hauskuutta.

Lue lisää:

2. Rick and Morty (2013–)

Rick and Morty (2013-) on aikuisille suunnattu, räävittömän eksistentialistinen animaatiokomedia. Sarja kuvaa eläkkeelle jääneen, alkoholisoituneen tiedemiehen Rickin ja hänen yläasteikäisen tyttärenpoikansa Mortyn seikkailuja vierailla planeetoilla ja rinnakkaistodellisuuksissa. Sarjan konsepti on yksinkertainen: kakkavitsien väliin heitellään milloin läppää pimeästä aineesta, milloin Schrödingerin kissasta – siis yhdistetään lapsellista huumoria korkealentoisiin teemoihin. Kausien edetessä mukaan tulee yhä enemmän rapsakkaa metahuumoria.

Kenelle: Ihmisille, jotka tykkäävät tuntea itsensä sivistyneiksi ja älykkäiksi. Ihmisille, joihin musta huumori vetoaa.

Lue lisää: Rick and Morty (2013-) arvostelu

3. Mindhunter (2017–)

David Fincherin tuottama ja osittain ohjaama Mindhunter (2017–) on rikosdraamasarja sarjamurhaajien profiloinnin kehityksestä 1970-luvulla. Uudenlainen väkivallan muoto hämmentää FBI:n tutkijoita: enää ihmiset eivät surmaa vain vaimojaan, äitejään ja kavereitaan, vaan väkivaltaa kohdistetaan tuntemattomiin. Panttivankineuvottelija Holden Ford keksii, että Charles Mansonin jälkeiselle ajalle ominaista väkivaltaa voidaan torjua vain ymmärtämällä sitä. Hän alkaa kehittää teoriaa äärimmäisen väkivaltaisia rikoksia tekevien rikollisten profiloinnista.

Kenelle: David Fincher -faneille. Väkivaltaisten rikosten selvittämistä kuvaavien elokuvien ja sarjojen (True Detective, Uhrilampaat, Zodiac…) ystäville.

Lue lisää: Mindhunter, 1. ja 2. tuotantokausi

4. Tuca and Bertie (2019–)

Tuca and Bertie (2019) on Bojack Horsemanin tekijöiden hulvaton animaatiokomedia kahdesta kolmekymppisestä naisesta – tai siis linnusta, tai siis lintunaisesta. Räävitön ja kovaääninen Tuca painaa kaasua silloin, kun ehkä olisi parasta hiljentää, eikä huoli turhia huomisesta. Vaatimaton ja huolehtivainen Bertie puolestaan pelaa varman päälle ja ahdistuu, kun joku katsoo. Tuca and Bertielle on ominaista #metoon jälkeinen tapa nostaa puheeksi kipeitä aiheita, kuten seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa, naisen kokemaa syrjintää ja riittämättömyyden kokemuksia.  Sarja tekee sen kiihkottomasti, mutta jämäkästi. Samalla se onnistuu olemaan hiton hauska.

Kenelle: Bojack Horsemanin huumorin ystäville. Ei pelkästään naisille, vaan kaikille katsojille sukupuolesta riippumatta.

Lue lisää: Tuca and Bertie (2019) arvostelu

5. F is for Family (2015–)

F is for Family on aikamatka suoraan 1970-luvun keskiluokkaiseen Amerikkaan ja kuvaus keskiluokkaisen perheen elämästä. Animoidun komediasarjan kantava teema on isä Frankin harteille kasautuva paine, joka purkautuu hillittömänä huutamisena ja rähjäämisenä. Kasvattajana Frank on epäjohdonmukainen, äkkipikainen ja aggressiivinen. Kukaan ei kuitenkaan näe hänen käytöksessään mitään outoa – kuvaahan sarja nimenomaan 70-lukua, jolloin perheroolit olivat varsin erilaiset kuin tänä päivänä.

Kenelle: Periamerikkalaisen piirretyn komedian (Simpsonit, Family Guy, Bob’s Burgers, Kukkulan kuningas…) ystäville.

Lue lisää:

6. The Keepers (2017)the keepers 2017 arvostelu

The Keepers on dokumenttisarja 1960-luvun lopulla Baltimoressa murhatun nunnan kohtalosta. Kaikki juontaa sisar Cathyn työpaikalle, katoliseen yhteisön pyörittämään Keoughin high schooliin. Se, mitä Keoughin entiset, nyt jo eläkeikään ehtineet oppilaat kertovat, on iljettävää. Sisar Cathyn oppilaiden tarina on mukaansatempaava ja häiritsevä. Kertomukseen kietoutuu elementtejä, jotka ovat kuin elokuvasta peräisin: kadonnut kaulakoru, ullakolla kummitteleva, nunnan kaapuun puettu nainen, metsän laitaan hylätty ruumis ja joukko naisia, jotka nousevat vaatimaan hyvitystä kokemalleen vääryydelle vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen.

Kenelle: True crime -faneille. Making a Murdererin ystäville.

Lue lisää: The Keepers (2017) arvostelu

7. Trailer Park Boys (Roskasakki)

Trailer Park Boys (esitetty Suomessa myös nimellä Roskasakki) on kanadalainen mockumentary-komediasarja valkoisen roskaväen arjesta. Näennäisesti Trailer Park Boys on sekoitus Extreme Duudsoneja, Beavis & Buttheadia ja Pokka pitää -sarjan Daisya, Onslow’ta ja Rosea. Pinnan alta löytyy kuitenkin syvempiä ja vakavampia teemoja: hylkäämisen kokemuksia, alkoholismia ja syrjäytymistä. Päähenkilöt Ricky, Julian ja Bubbles ovat syntyneet ja kasvaneet Sunnyvalen trailer parkissa ja hankkivat elantonsa viljelemällä kannabista ja varastelemalla grillejä. Mikään ei koskaan mene suunnitelmien mukaan, ja usein pojat päätyvät tuotantokauden päätteeksi tiilenpäitä lukemaan.

Kenelle: Halvan kaahotushuumorin ystäville.

Lue lisää: Trailer Park Boys (2001–) arvostelu

8. Better Call Saul (2015–)

Better Call Saul on Breaking Bad -sarjan spin-off, joka on noussut Breaking Badin tasolle ja jopa sen yli. Sarja kuvaa nuoren Jimmy McGillin muodonmuutosta Saul Goodmaniksi. Elämä on kyydinnyt Jimmyä pitkin kuoppaisia teitä: hän on huijannut ja varastanut, istunut vankilassa, ryhdistäytynyt ja parantanut tapansa – tai ainakin yrittänyt kovasti. Sarjan alussa Jimmy pyörittää asianajotoimistoaan thainaisten perustaman kauneussalongin ahtaassa takahuoneessa ja toivoo, että kova työ palkitaan. Vaikka Better Call Saul on näennäisesti komediasarja, ovat sen parhaat hetket niin kivuliaita, että henkeen pistää. Better Call Saul on kirjoitettu ja toteutettu äärimmäisen hienovaraisesti. Se edustaa aikamme parasta, saumattominta televisiokerrontaa.

Kenelle: Breaking Bad -faneille, tietenkin. Draamakomedian ystäville.

Lue lisää: Better Call Saul (2015–) arvostelu

9. Breaking Bad (2008–2013)

Breaking Bad on yksi aikamme tärkeimmistä kollektiivisista televisiokokemuksista. 50-vuotias kemianopettaja Walter White saa kuulla sairastavansa syöpää. Walt tietää, että hänen poismenonsa painaisi hänen perheensä suoraan köyhyysrajan alapuolelle. Järjestääkseen vaimonsa ja lastensa toimeentulon Walt päättää valjastaa kemiantuntemuksensa uuteen käyttöön: salaa vaimoltaan hän ryhtyy kokkailemaan metamfetamiinia. Sarjan alussa Walt nähdään kilttinä, arkana ja huopatossumaisena perheenisänä. Hiljalleen hän muuttuu yhä vallanhaluisemmaksi, aggressiivisemmaksi ja päättäväisemmäksi. Syntyy Heisenberg, Waltin kivikasvoinen alter ego ja huumeimperiumin suvereeni hallitsija. Walter Whiten matka Heisenbergiksi on komeaa katsottavaa. Harvoin televisiossa nähtään yhtä taitavasti ja uskottavasti toteutettua hahmon kehityskaarta.

Kenelle: Mahtipontisen televisiodraaman ystäville.

Lue lisää: Breaking Bad (2008–2013) arvostelu

10. Stranger Things (2016–)

Stranger Thingsin aloitusjaksossa rauhallisen pikkukaupungin asukkaat havahtuvat merkkeihin siitä, että yksi kylän lapsista on joutunut henkirikoksen uhriksi. Tästä eteenpäin tarinassa on läsnä kahden erilaisen maailman dynamiikka: arkisen, tutun ja mukavan kaupunkielämän takana häämöttää synkkä, väkivaltainen ja uhkaava todellisuus. Stranger Things on visuaalisesti näyttävä sarja, jonka lavastus ja puvustus hehkuvat autenttista 80-lukua. Parasta Stranger Thingsissä ovat sen hahmot:  se pursuaa monipuolisia, kehittyviä, outoja, ainutlaatuisia ja kaikessa rikkinäisyydessään ihania hahmoja. Lähes kaikille sarjan keskeisille hahmoille on ominaista eräänlainen ulkopuolisuus: he tuntevat olevansa erilaisia, viallisia, eristettyjä ”tavallisten ihmisten” joukosta. Stranger Things on erittäin toimintapainotteinen ja sopivan tiivistunnelmainen sarja.

Kenelle: Kasarifaneille. Toiminnallisen Scifin ystäville. Nörteille.

Lue lisää: Stranger Things, tuotantokausien 1–3 arvostelu

2010-luvun parhaat elokuvat

Viime vuosikymmenen parhaat elokuvat ovat mielestäni seuraavat. Nimien yhteydessä on linkit elokuvista kirjoittamiini juttuihin – suurin osa on julkaistu Taikalyhdyssä ja muutama Asemablogissa, johon kirjoitin vuosina 2014-2015. Elokuvat on listattu aakkosjärjestyksessä (ei paremmuusjärjestyksessä).

Kiitos Kuva-blogille, joka patisti kokoamaan listan ja joka koosti suomalaisten leffabloggaajien näkemykset vuosikymmenen parhaista elokuvista yhteen tekstiin.

Parhaat vuonna 2018 lukemani kirjat

Katsahdetaan vuoden vaihtumisen kunniaksi vuoden 2018 kirjasaldoon. Luin viime vuonna yhteensä 20 kirjaa, jotka esitettäköön alla Helmet-lukuhaasteslottien mukaisessa järjestyksessä:

1. Kirjassa muutetaan (Thomas Ligotti: Teattro Grottesco)
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa (Julia McCoy: So you think you can write?)
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan (Kurt Vonnegut: Äiti yö)
12. Sarjakuvaromaani (Outlast – The Murkoff Account)
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset)
16. Kirjassa luetaan kirjaa (S. Albert Kivinen: Merkilliset kirjoitukset)
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa (Ian Brady: The Gates of Janus)
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä (Laajakuva: 10 kirjoitusta)
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi (Omar Khaijam: Teltantekijä/Viisaan viini)
25. Novellikokoelma (Z. Topelius: Morsian ja muita kauhunovelleja)
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (Kenneth Anger: Hollywood Babylon)
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan (Jason Moss: The Last Victim)
33. Selviytymistarina (Kurt Vonnegut: Sähköpiano)
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta (Rachel Aaron: 2K to 10K: Writing Faster, Writing Better, and Writing More of What You Love – ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa ajatuksia kirjasta)
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa (Jon Padgett: The Secret of Ventriloquism)
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo (Italo Calvino: Koko kosmokomiikka)
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti (E. B. White: The Elements of Style – ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa kirjan pohjalta nousseita ajatuksia)
42. Kirjan nimessä on adjektiivi – Claude Hopkins: Scientific Advertising (ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa kuitenkin ajatuksia kirjasta)
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle (Leena Krohn: Donna Quijote)
45. Palkittu tietokirja (Simon Sinek: Start with Why – ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa kuitenkin ajatuksia kirjasta)

Olen hieman yllättynyt, että saldo oli lopulta näinkin suuri. Vuonna 2015 luin 29 kirjaa, vuonna 2016 luettuja kirjoja oli 25, vuonna 2017 taas 19. Elän nykyään kovin erilaista elämää kuin vuonna 2015 – aikaani ja energiaani syö niin moni asia, ettei mahdollisuutta kirjoihin tarttumiselle ole yhtä usein kuin aiemmin.

Ehkäpä ”mahdollisuus” on väärä sana. Mahdollisuuksiahan olisi vaikka mihin. Minä vain valitsen nykyään toisin kuin aiemmin.

Pari huomiota:

  • Luetuista kirjoista neljäsosa oli ammattikirjallisuutta.
  • 20 kirjasta 9 edusti tietokirjallisuutta, loput kaunoa. Tietokirjallisuuden osuus kasvaa vuosi vuodelta.
  • Siirryin myös mukavuusalueeni ulkopuolelle: luin yhden sarjakuva”romaanin” ja yksi (tai jopa kaksi, laskentatavasta riippuen) runokokoelman.
  • Perustin mieheni kanssa lukupiirin, jossa luetaan Ovidiuksen Muodonmuutoksia-runoeeposta. Kirjaa ei saatu viime vuonna loppuun asti – jatketaan toivottavasti jossain vaiheessa vuonna 2019.
  • Lukemistani kirjoista kuusi on luettavissa kauhukirjallisuudeksi.
  • Palasin taas kerran vanhojen suosikkikirjailijoiden pariin: Leena Krohn, Italo Calvino, Kurt Vonnegut, Edgar Allan Poe, Z. Topelius. Toisaalta sain myös uusia tuttavia, joista Ligotti ja Padgett tärkeimmät.

Ja ne viisi parasta kirjaa olivat…?

  • Simon Sinek: Start with Why. Loi uskoa siihen, että ihminen voi kokea työnsä merkitykselliseksi hyvin eri aloja edustavissa yrityksissä. Työelämän ei tarvitse olla paskaa – ei edes silloin, kun teet ns. paskaduunia. Arvomaailmalla ja johdon kyvyllä motivoida on valtava merkitys. Raha ei saa koskaan olla syy, ei edes työelämässä tai bisneksessä – sen on oltava seuraus.
  • Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset. Klassikkoa klassikon perään. Kootuista kertomuksista näkee, kuinka monipuolinen kirjoittaja Poe oli. Hän kitjoitti paljon muutakin kuin kauhua – eikä jokainen hänen kynästään vuotanut tarina ollut mestariteos.
  • Omar Khaijam: Teltantekijä/Viisaan viini. Khaijamin runoteos herätti valtavasti hyviä fiiliksiä ja syviä ajatuksia. Oli kuitenkin sen verran korkealentoinen kokonaisuus, etten oikein osannut kirjoittaa blogikirjoitusta aiheesta.
  • Jon Padgett: The Secret of Ventriloquism. Hyvää, outoa, tyylikästä ja todella nyrjähtänyttä kauhua. Huolellista työtä – ei sähläystä tai roiskimista, jollaista näkee nykyään kustanusalalla ihan liikaa.
  • Outlast: The Murkoff Account. Ah, Outlast. Mun hermoni eivät sitten koskaan kestäneet Outlast II:n pelaamista (sitä paitsi se on kuulemma huono?). The Murkoff Account on suttuinen, halpa ja ”nolo”, mutta silti jokin tässä kiehtoo. Mä pidän Outlastin maailmasta, mutta olen liian nynny pelaamaan itse pelejä. Paitsi pelasinhan mä ykkösen ja Whistleblowerin läpi.

Entä vuosi 2019? Helmetin lukuhaaste ilmestyi liian myöhään – ennätin jo sitoutua Goodreadsin Around the Year in 52 Books -haasteseen. En tosin aio lukea kirjoja esitetyssä järjestyksessä, ja puolet sloteista jää varmaankin taas täyttämättä, mutta ihan sama – olen jo tämän myötä keksinyt kamalasti kiinnostavaa uutta luettavaa. Michelle McNamaran I’ll be gone in the Dark, Jeff Guinnin Road to Jonestown,  Donald Normanin The Design of Everyday Things, Dan Heathin Made to Stick

Alkuvuosi on kuitenkin mennyt lukuhommien kannalta aivan päin mäntyä. Maaliskuu vetelee jo viimeisiään, enkä ole lukenut yhtäkään kirjaa alusta loppuun. Kirjanmerkki on jumittunut William Seabrookin Witchcraftin ensimmäiseen lukuun. Yöpöydällä köllöttelee myös The Best American Essays of the Century, jonka lukemisen olen aloittanut ja jättänyt kesken jo ainakin viidesti. En ole kuitenkaan menettänyt toivoani – kyllä se tästä vielä.

Kirjailija itse spottasi meikän Ventriloquism-arvostelun. <3

Ruutu Plus – Kokemuksia

ruutu plus kokemuksiaSuoratoistopalveluiden ja elokuvakirjastojen arvostelujen sarjassa vuoronsa saa nyt Ruutu Plus, josta sain käyttööni Ruutu Plus Viihde -paketin kolmen kuukauden kokeilujakson*. Olen käsitellyt sarjassa tähän mennessä HBO Nordicia ja SF Anytimea.

Ruutu Plus on 9,95 euron hintainen palvelupaketti, jolla käyttäjä saa Ruudun ilmaisten sisältöjen lisäksi käyttöönsä seuraavat edut:

  • Runsaasti urheilua
  • Katselu ilman mainoksia
  • Sarjojen ennakot
  • Enemmän sarjoja, leffoja ja ‭dokumentteja
  • Kanavat suoratoistona netin kautta
  • Suomenkieliset lastenohjelmat

Palvelun katalogia tuli kolmen kuukauden aikana kyllä selattua ahkerasti, mutta katselut jäivät lopulta vähälle. Ruutu Plusin ongelma minun kantiltani on valikoima. Elokuvakatalogi koostuu lähinnä sellaisista nimekkeistä, joiden katsomiseen oma elämäni on liian lyhyt. Tähän on joitain poikkeuksia: muun muassa Drive, Kuninkaan puhe ja My Week with Marilyn ovat kaikki katsomisen arvoisia elokuvia. En kuitenkaan löytänyt elokuvavalikoimasta yhtäkään elokuvaa, jota en olisi jo nähnyt kertaalleen ja johon olisin halunnut palavasti tutustua tarkemmin. Tämä kokemus toki leimaa kokemustani kaupallisten tv-kanavien elokuvatarjonnasta ylipäätään, joten tämä ei sinänsä tullut yllätyksenä.

Mitä sarjoihin tulee, suurin osa palvelun sarjoista on nähtävissä viiveellä myös ilmais-Ruudun tai television puolelta. Vain harvaa niistä katson edes satunnaisesti – säännöllisesti en yhtäkään.

Lopulta tulin kolmen kuukauden aikana katsoneeksi vain pari jaksoa Arman Pohjantähden alla -sarjaa (todella hyvää työtä, Arman!), O.J. Simpsonin murhasta kertovan Tapaus O.J. – salatut tarinat -dokumentin ja Michael Moore in Trumpland -dokumentin, joka ei tosin ole oikeasti mikään dokumentti, vaan taltiointi Mooren stand-up-esityksestä. Ruudun käyttöliittymästä tosin voisi päätellä, että kyseessä olisi dokumenttisarja, vai mitä tuumaatte:

”Katso: Jakso”, WTF? Kämmillä on väliä, sillä katselupäätökseen vaikuttaa keskeisesti se, onko kyseessä dokumentti vai dokumenttisarja.

Bulkintäyteisen valikoiman lisäksi toinen syy sille, ettei Ruutu Plusia tullut juuri käytettyä, oli se, että sitä ei ollut mahdollista katsoa PlayStationin kautta. Arman-jaksoja varten jaksoin virittää läppärin HDMI-roikalla kiinni telkkariin, Michael Mooren esityksen katsoin läppärin näytöltä matkoilla ollessani. Tällainen suoratoistopalvelun taso ei enää yksinkertaisesti riitä minulle. Palvelu toimii monissa älytelkkareissa, mikä on toki hieno juttu, mutta ei lohduta minua henkilökohtaisesti millään tavalla.

Plussaa siitä, että palvelu toimi täysin moitteetta uusimmalla Chromella ja superhitaalla taloyhtiön ilmaisnetillä (toisin kuin esimerkiksi HBO Nordic, joka tosin sekin tuntuu viime aikoina petranneen käytettävyyteen lyhyillä selaimilla).

Kenelle Ruutu Plusin viihdepaketti sitten on suunnattu? Kenen tästä kannattaa maksaa? Lisäarvo on lähinnä seuraavissa:

  • Urheilu. Penkkiurheilijat saavat varmasti paljon iloa palvelusta, pakettiin kun kuuluu varsin kattava valikoima urheilua. Veikkaanpa, että penkkiurheilijat ovat Ruutu Pulsin suurin ostajaryhmä.
  • Kanavien suoratoisto netin kautta. Mutta onko joku oikeasti valmis maksamaan tästä, kun suoratoistoa näkee ilmaiseksi telkkaristakin? Ehkäpä paljon matkustelevat ja televisiottomat minimalistit lämpenevät tälle.
  • Leffojen ja dokumenttien valikoima. Ei lämmittänyt minua, ja katalogi on Netflixiin ja HBO Nordiciin verrattuna kökkö.
  • Sarjojen jaksoja on mahdollista nähdä aiemmin kuin televisiokanavilta ja ilman mainoksia. Sopii kärsimättömille. Minä jaksan kyllä odottaa.
  • Suomenkieliset lastenohjelmat. Lapsiperheet arvostavat.

Palaan vielä vertailuun Netflixin ja Ruutu Plusin välillä. Netflix tarjoaa suunnilleen samaan hintaan laajemman ja laadukkaamman valikoiman katsottavaa – ilman mainoksia. Kotimaisia sisältöjä Netflixissä ei juuri ole, ja tässä Ruutu Plus vetääkin pidemmän korren… tai vetäisi, elleivät kotimaiset sarjat olisi katsottavissa myös ilmais-Ruudun puolella.

Ruutu Plusin valtit muihin suoratoistopalveluihin verrattuna ovat siis urheilu ja kotimaisuus. Henkilökohtaisesti en koe näitä elementtejä tärkeiksi, ja siksipä en ostaisi Ruutu Plusia, vaan pysyn edelleen Netflixin ja HBO Nordicin asiakkaana. Peukkua Ruutu Plussa ansaitsee myös siitä, että palvelu toimii teknisesti moitteetta ainakin omalla laite-sovelluskombollani.

* Sain 3 kk:n ilmaisen Ruutu Plus Viihde katselujakson pressiyhteistyön merkeissä.