2010-luvun parhaat elokuvat

Viime vuosikymmenen parhaat elokuvat ovat mielestäni seuraavat. Nimien yhteydessä on linkit elokuvista kirjoittamiini juttuihin – suurin osa on julkaistu Taikalyhdyssä ja muutama Asemablogissa, johon kirjoitin vuosina 2014-2015. Elokuvat on listattu aakkosjärjestyksessä (ei paremmuusjärjestyksessä).

Kiitos Kuva-blogille, joka patisti kokoamaan listan ja joka koosti suomalaisten leffabloggaajien näkemykset vuosikymmenen parhaista elokuvista yhteen tekstiin.

Parhaat vuonna 2018 lukemani kirjat

Katsahdetaan vuoden vaihtumisen kunniaksi vuoden 2018 kirjasaldoon. Luin viime vuonna yhteensä 20 kirjaa, jotka esitettäköön alla Helmet-lukuhaasteslottien mukaisessa järjestyksessä:

1. Kirjassa muutetaan (Thomas Ligotti: Teattro Grottesco)
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa (Julia McCoy: So you think you can write?)
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan (Kurt Vonnegut: Äiti yö)
12. Sarjakuvaromaani (Outlast – The Murkoff Account)
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset)
16. Kirjassa luetaan kirjaa (S. Albert Kivinen: Merkilliset kirjoitukset)
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa (Ian Brady: The Gates of Janus)
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä (Laajakuva: 10 kirjoitusta)
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi (Omar Khaijam: Teltantekijä/Viisaan viini)
25. Novellikokoelma (Z. Topelius: Morsian ja muita kauhunovelleja)
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (Kenneth Anger: Hollywood Babylon)
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan (Jason Moss: The Last Victim)
33. Selviytymistarina (Kurt Vonnegut: Sähköpiano)
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta (Rachel Aaron: 2K to 10K: Writing Faster, Writing Better, and Writing More of What You Love – ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa ajatuksia kirjasta)
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa (Jon Padgett: The Secret of Ventriloquism)
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo (Italo Calvino: Koko kosmokomiikka)
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti (E. B. White: The Elements of Style – ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa kirjan pohjalta nousseita ajatuksia)
42. Kirjan nimessä on adjektiivi – Claude Hopkins: Scientific Advertising (ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa kuitenkin ajatuksia kirjasta)
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle (Leena Krohn: Donna Quijote)
45. Palkittu tietokirja (Simon Sinek: Start with Why – ei varsinaista arvostelua, Linkkarissa kuitenkin ajatuksia kirjasta)

Olen hieman yllättynyt, että saldo oli lopulta näinkin suuri. Vuonna 2015 luin 29 kirjaa, vuonna 2016 luettuja kirjoja oli 25, vuonna 2017 taas 19. Elän nykyään kovin erilaista elämää kuin vuonna 2015 – aikaani ja energiaani syö niin moni asia, ettei mahdollisuutta kirjoihin tarttumiselle ole yhtä usein kuin aiemmin.

Ehkäpä ”mahdollisuus” on väärä sana. Mahdollisuuksiahan olisi vaikka mihin. Minä vain valitsen nykyään toisin kuin aiemmin.

Pari huomiota:

  • Luetuista kirjoista neljäsosa oli ammattikirjallisuutta.
  • 20 kirjasta 9 edusti tietokirjallisuutta, loput kaunoa. Tietokirjallisuuden osuus kasvaa vuosi vuodelta.
  • Siirryin myös mukavuusalueeni ulkopuolelle: luin yhden sarjakuva”romaanin” ja yksi (tai jopa kaksi, laskentatavasta riippuen) runokokoelman.
  • Perustin mieheni kanssa lukupiirin, jossa luetaan Ovidiuksen Muodonmuutoksia-runoeeposta. Kirjaa ei saatu viime vuonna loppuun asti – jatketaan toivottavasti jossain vaiheessa vuonna 2019.
  • Lukemistani kirjoista kuusi on luettavissa kauhukirjallisuudeksi.
  • Palasin taas kerran vanhojen suosikkikirjailijoiden pariin: Leena Krohn, Italo Calvino, Kurt Vonnegut, Edgar Allan Poe, Z. Topelius. Toisaalta sain myös uusia tuttavia, joista Ligotti ja Padgett tärkeimmät.

Ja ne viisi parasta kirjaa olivat…?

  • Simon Sinek: Start with Why. Loi uskoa siihen, että ihminen voi kokea työnsä merkitykselliseksi hyvin eri aloja edustavissa yrityksissä. Työelämän ei tarvitse olla paskaa – ei edes silloin, kun teet ns. paskaduunia. Arvomaailmalla ja johdon kyvyllä motivoida on valtava merkitys. Raha ei saa koskaan olla syy, ei edes työelämässä tai bisneksessä – sen on oltava seuraus.
  • Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset. Klassikkoa klassikon perään. Kootuista kertomuksista näkee, kuinka monipuolinen kirjoittaja Poe oli. Hän kitjoitti paljon muutakin kuin kauhua – eikä jokainen hänen kynästään vuotanut tarina ollut mestariteos.
  • Omar Khaijam: Teltantekijä/Viisaan viini. Khaijamin runoteos herätti valtavasti hyviä fiiliksiä ja syviä ajatuksia. Oli kuitenkin sen verran korkealentoinen kokonaisuus, etten oikein osannut kirjoittaa blogikirjoitusta aiheesta.
  • Jon Padgett: The Secret of Ventriloquism. Hyvää, outoa, tyylikästä ja todella nyrjähtänyttä kauhua. Huolellista työtä – ei sähläystä tai roiskimista, jollaista näkee nykyään kustanusalalla ihan liikaa.
  • Outlast: The Murkoff Account. Ah, Outlast. Mun hermoni eivät sitten koskaan kestäneet Outlast II:n pelaamista (sitä paitsi se on kuulemma huono?). The Murkoff Account on suttuinen, halpa ja ”nolo”, mutta silti jokin tässä kiehtoo. Mä pidän Outlastin maailmasta, mutta olen liian nynny pelaamaan itse pelejä. Paitsi pelasinhan mä ykkösen ja Whistleblowerin läpi.

Entä vuosi 2019? Helmetin lukuhaaste ilmestyi liian myöhään – ennätin jo sitoutua Goodreadsin Around the Year in 52 Books -haasteseen. En tosin aio lukea kirjoja esitetyssä järjestyksessä, ja puolet sloteista jää varmaankin taas täyttämättä, mutta ihan sama – olen jo tämän myötä keksinyt kamalasti kiinnostavaa uutta luettavaa. Michelle McNamaran I’ll be gone in the Dark, Jeff Guinnin Road to Jonestown,  Donald Normanin The Design of Everyday Things, Dan Heathin Made to Stick

Alkuvuosi on kuitenkin mennyt lukuhommien kannalta aivan päin mäntyä. Maaliskuu vetelee jo viimeisiään, enkä ole lukenut yhtäkään kirjaa alusta loppuun. Kirjanmerkki on jumittunut William Seabrookin Witchcraftin ensimmäiseen lukuun. Yöpöydällä köllöttelee myös The Best American Essays of the Century, jonka lukemisen olen aloittanut ja jättänyt kesken jo ainakin viidesti. En ole kuitenkaan menettänyt toivoani – kyllä se tästä vielä.

Kirjailija itse spottasi meikän Ventriloquism-arvostelun. <3

Ruutu Plus – Kokemuksia

ruutu plus kokemuksiaSuoratoistopalveluiden ja elokuvakirjastojen arvostelujen sarjassa vuoronsa saa nyt Ruutu Plus, josta sain käyttööni Ruutu Plus Viihde -paketin kolmen kuukauden kokeilujakson*. Olen käsitellyt sarjassa tähän mennessä HBO Nordicia ja SF Anytimea.

Ruutu Plus on 9,95 euron hintainen palvelupaketti, jolla käyttäjä saa Ruudun ilmaisten sisältöjen lisäksi käyttöönsä seuraavat edut:

  • Runsaasti urheilua
  • Katselu ilman mainoksia
  • Sarjojen ennakot
  • Enemmän sarjoja, leffoja ja ‭dokumentteja
  • Kanavat suoratoistona netin kautta
  • Suomenkieliset lastenohjelmat

Palvelun katalogia tuli kolmen kuukauden aikana kyllä selattua ahkerasti, mutta katselut jäivät lopulta vähälle. Ruutu Plusin ongelma minun kantiltani on valikoima. Elokuvakatalogi koostuu lähinnä sellaisista nimekkeistä, joiden katsomiseen oma elämäni on liian lyhyt. Tähän on joitain poikkeuksia: muun muassa Drive, Kuninkaan puhe ja My Week with Marilyn ovat kaikki katsomisen arvoisia elokuvia. En kuitenkaan löytänyt elokuvavalikoimasta yhtäkään elokuvaa, jota en olisi jo nähnyt kertaalleen ja johon olisin halunnut palavasti tutustua tarkemmin. Tämä kokemus toki leimaa kokemustani kaupallisten tv-kanavien elokuvatarjonnasta ylipäätään, joten tämä ei sinänsä tullut yllätyksenä.

Mitä sarjoihin tulee, suurin osa palvelun sarjoista on nähtävissä viiveellä myös ilmais-Ruudun tai television puolelta. Vain harvaa niistä katson edes satunnaisesti – säännöllisesti en yhtäkään.

Lopulta tulin kolmen kuukauden aikana katsoneeksi vain pari jaksoa Arman Pohjantähden alla -sarjaa (todella hyvää työtä, Arman!), O.J. Simpsonin murhasta kertovan Tapaus O.J. – salatut tarinat -dokumentin ja Michael Moore in Trumpland -dokumentin, joka ei tosin ole oikeasti mikään dokumentti, vaan taltiointi Mooren stand-up-esityksestä. Ruudun käyttöliittymästä tosin voisi päätellä, että kyseessä olisi dokumenttisarja, vai mitä tuumaatte:

”Katso: Jakso”, WTF? Kämmillä on väliä, sillä katselupäätökseen vaikuttaa keskeisesti se, onko kyseessä dokumentti vai dokumenttisarja.

Bulkintäyteisen valikoiman lisäksi toinen syy sille, ettei Ruutu Plusia tullut juuri käytettyä, oli se, että sitä ei ollut mahdollista katsoa PlayStationin kautta. Arman-jaksoja varten jaksoin virittää läppärin HDMI-roikalla kiinni telkkariin, Michael Mooren esityksen katsoin läppärin näytöltä matkoilla ollessani. Tällainen suoratoistopalvelun taso ei enää yksinkertaisesti riitä minulle. Palvelu toimii monissa älytelkkareissa, mikä on toki hieno juttu, mutta ei lohduta minua henkilökohtaisesti millään tavalla.

Plussaa siitä, että palvelu toimi täysin moitteetta uusimmalla Chromella ja superhitaalla taloyhtiön ilmaisnetillä (toisin kuin esimerkiksi HBO Nordic, joka tosin sekin tuntuu viime aikoina petranneen käytettävyyteen lyhyillä selaimilla).

Kenelle Ruutu Plusin viihdepaketti sitten on suunnattu? Kenen tästä kannattaa maksaa? Lisäarvo on lähinnä seuraavissa:

  • Urheilu. Penkkiurheilijat saavat varmasti paljon iloa palvelusta, pakettiin kun kuuluu varsin kattava valikoima urheilua. Veikkaanpa, että penkkiurheilijat ovat Ruutu Pulsin suurin ostajaryhmä.
  • Kanavien suoratoisto netin kautta. Mutta onko joku oikeasti valmis maksamaan tästä, kun suoratoistoa näkee ilmaiseksi telkkaristakin? Ehkäpä paljon matkustelevat ja televisiottomat minimalistit lämpenevät tälle.
  • Leffojen ja dokumenttien valikoima. Ei lämmittänyt minua, ja katalogi on Netflixiin ja HBO Nordiciin verrattuna kökkö.
  • Sarjojen jaksoja on mahdollista nähdä aiemmin kuin televisiokanavilta ja ilman mainoksia. Sopii kärsimättömille. Minä jaksan kyllä odottaa.
  • Suomenkieliset lastenohjelmat. Lapsiperheet arvostavat.

Palaan vielä vertailuun Netflixin ja Ruutu Plusin välillä. Netflix tarjoaa suunnilleen samaan hintaan laajemman ja laadukkaamman valikoiman katsottavaa – ilman mainoksia. Kotimaisia sisältöjä Netflixissä ei juuri ole, ja tässä Ruutu Plus vetääkin pidemmän korren… tai vetäisi, elleivät kotimaiset sarjat olisi katsottavissa myös ilmais-Ruudun puolella.

Ruutu Plusin valtit muihin suoratoistopalveluihin verrattuna ovat siis urheilu ja kotimaisuus. Henkilökohtaisesti en koe näitä elementtejä tärkeiksi, ja siksipä en ostaisi Ruutu Plusia, vaan pysyn edelleen Netflixin ja HBO Nordicin asiakkaana. Peukkua Ruutu Plussa ansaitsee myös siitä, että palvelu toimii teknisesti moitteetta ainakin omalla laite-sovelluskombollani.

* Sain 3 kk:n ilmaisen Ruutu Plus Viihde katselujakson pressiyhteistyön merkeissä. 

HBO Nordic – Kokemuksia

 

Kirjoittelin jokin aika sitten fiiliksiäni SF Anytime -elokuvakirjastosta. Koska elokuvakirjastojen ja suoratoistopalveluiden arvosteluille tuntuu olevan kysyntää, ajattelin nostaa esille omia kokemuksiani myös muista palveluista. Nyt vuorossa HBO Nordic. Päivittelen tätä juttua toisinaan sen mukaan, kun palveluun tulee uusia ominaisuuksia.

Mutustelin HBO Nordicin käytettävyyttä pari vuotta sitten Game of Thronesin viitoskautta käsittelevässä tekstissä. TL;DR: vuonna 2015 HBO Nordicissa ärsyttivät PS4-sovelluksen puute, käytettävyysongelmat eri desktop-selaimien kanssa, pätkiminen hitaalla yhteydellä (jolla Netflix pyöri ilman mitään ongelmia) ja sekalainen känkkäränkkä ja kaatuilu.

Kehitys kuitenkin kehittyy ja HBO Nordic sen mukana: vuoden 2015 loppupuolella saimme käyttöömme PS4-sovelluksen. Hurraa! Ei enää piuhojen kanssa taistelua ja telkkarin edessä lojuvaan läppäriin kompastelua! Toistaminen hitaalla yhteydellä toimii omien kokemuksieni mukaan nykyään paremmin kuin pari vuotta sitten, eli ilmeisesti palvelun tekniikkaan on panostettu.

HBO Nordicin tekninen käytettävyys ja käyttöliittymä eivät silti edelleenkään vedä vertaa Netflixille – itse asiassa ne eivät paini edes samassa sarjassa. HBO Nordicin PS4-sovelluksen käyttöliittymän logiikan sisäistämiseen kuluu tovi poikineen – ja sopimuskauden uusiminen se vasta vaikeaa onkin. Miksi katseluoikeutta ei voi ostaa suoraan PS4-sovelluksesta käsin, vaan katsoja pakotetaan desktopin ääreen säätämään laitekoodien kanssa? Miten Netflix hoitaa tämänkin asian niin hel-ve-tis-ti paremmin? Kun keväällä 2018 uusin sopimuskautta katsellakseni Twin Peaksia, meinasin jättää homman kesken ihan vain katseluoikeuden ostamiseen liittyvien hankaluuksien vuoksi. Huono käyttäjäkokemus vituttaa aina – olivat Twin Peaksin uudet jaksot kuinka must-see tahansa.

Lisää lunta tupaan. HBO Nordicin ”oman listan” eli watchlistin käyttöperiaate on niin mystinen, etten löydä sen enempää desktop-versiosta kuin PS4-sovelluksesta keinoa, jolla elokuvia ja sarjoja voisi lisätä listalle. Tämä on – tai tämän ainakin pitäisi olla – HBO Nordicille paljon suurempi pain in the ass kuin minulle, sillä tämä tarkoittaa HBO Nordicille kenties enemmän menetettyjä asiakkuuksia kuin mikään muu ominaisuus (tai ominaisuuden puute). Selailen toisinaan HBO Nordicin valikoimaa ja bongailen yhtä sun toista jännää, jonka voisin tallentaa muistilistaan tulevaa varten, jos sovellus tarjoaisi siihen jonkin helpon ja ilmeisen keinon. Watchlist toimisi hyvänä motivaattorina jatkaa sopimuskautta, kun must-see-sarja on kokonaisuudessaan tsekattu, jos sen käyttö olisi mutkatonta. Nyt kuitenkin katkaisen sopimuskauden välittömästi se jälkeen, kun True Detective, Westworld tai Game of Thronesin viimeinen kausi on katsottu loppuun – minulla kun ei toimivan muistilistan puutteessa ole mitään syytä jatkaa tilausta.

Käyttöliittymästä vielä sananen. PS4-sovellus tyrkyttää tällä hetkellä oletusnäkymän yläosassa viimeksi katsottuja sarjoja ja elokuvia. Sinänsä ihan loogista – myös Netflixissä on vastaava ominaisuus, jonka ansiosta esimerkiksi kesken jääneen sarjan seuraavan jakson katselu onnistuu parilla klikkauksella. Harmi vaan, että HBO Nordicilla ominaisuus on toteutettu päin mäntyä: tyrkkylista käynnistää kirjaimellisesti sarjan viimeisen katsotun jakson. Äly hoi! Miksi haluaisin katsoa uudelleen jakson, jonka olen jo kertaalleen nähnyt? Voidakseni katsella kesken jääneen seuraavan jakson joudun kliksuttelemaan sarjan näkyviin hankalasti hakutoiminnolla. Ei uskoisi, että eletään vuotta 2019.

Sitten se kaikkein suurin ja törkein ongelma: HBO Nordic luottaa sokeasti siihen, että palvelun suomalaiset käyttäjät osaavat englantia eivätkä pidä suomenkielisten tekstitysten osittaista puutetta ongelmana. Kun pääosin englanninkielisessä ohjelmassa puhutaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja tämä katkelma on tekstitetty englanniksi, ei HBO Nordic tarjoa kaikissa tapauksissa suomenkielistä tekstitystä. Nettisivuillaan HBO Nordic lupaa, että ”tekstitykset ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi”. Tämä on ainakin osittain harhaanjohtava lupaus: tekstitys tarjotaan (ainakin osassa englanninkielisistä ohjelmista) suomeksi vain niiltä osin, kun ohjelmaan ei ole valmiiksi liimattu englanninkielistä tekstitystä.

Silloin, kun pääosin englanninkielisessä ohjelmassa on pätkä ohjelmaan liimattua tekstitystä ja lisäksi suomenkielinen tekstitys, käy usein niin, että tekstitykset kohdistuvat päällekkäin. Lopputulos: kummastakaan tekstityksestä ei saa mitään selvää. Yleistä on myös se, että kuvaraidan alareunassa on esimerkiksi dokumentissa haastateltavien nimiä tai muuta tekstiä – myös tällaisissa tilanteissa suomenkielinen tekstitys puuroutuu lukukelvottomaksi. Malliesimerkki tästä on Our Cartoon President -sarja, jonka lähes jokainen jakso alkaa pätkällä uutisista tai ajankohtaisohjelmasta,  jonka kuvareunan alaosa on täynnä tekstejä.

Tekstityksen laadusta voisi kirjoittaa pitkäänkin. Tyydyn tällä kertaa vain toteamaan, että tekstitysten laatu vaihtelee. Ajoittain tekstityksissä on jopa merkkejä konekääntäjän kompastuksista – toisinaan tekstitysten laatu on – eh… – vähän vähemmän huono.

HBO Nordic saa kuitenkin pisteitä siitä, että sen sisältöä voi selata vapaasti kirjautumatta palveluun. Toisin sanoen kuluttaja voi selvittää, mitä hän palvelun ostaessaan saa. Avoimuus on hieno juttu. Miinusta kuitenkin siitä, että katsoja ei voi edes desktop-versiossa selata tarjolla olevia sisältöjä tekijän nimen, tuotantovuoden tai ikärajan mukaan. Myöskään hakutoiminto ei tunnista tekijöiden nimeä, mitä pidän todella suurena puutteena. Ja PS4-sovelluksen selaustoiminto vasta hankala onkin!

Entä sisältö? HBO Nordicin tarjonnan ydin ovat HBO:n tuottamat, korkeiden tuotantoarvojen sarjat. HBO:n ja HBO Nordicin brändit huokuvat laatua: suuria budjetteja, hyvää käsikirjoittamista, kauniita lavasteita ja tasokasta näyttelijäntyötä. Juuri HBO:n sarjoissa kiteytyy kaikkein voimakkaimmin 2000-luvulle ominainen ”sarjojen elokuvallistuminen”. Käsityksemme siitä, mitä televisiosarjat ovat, ei ole ennallaan – ja se on pitkälti HBO:n levittämien sarjojen ansiota. Nykyään sarjat voivat olla elokuvan mittasuhteisiin yltäviä spektaakkeleita, jotka saatetaan ahmaista kokonainen kausi kerrallaan. Vastaavaa ei löydy muualta. Käänsi asiaa miten päin tahansa, Netflixin katalogi on HBO Nordicin valikoimaan verrattuna ”halpis”.

Itse asiassa HBO Nordicin hankala käyttöliittymä ja laadukas valikoima välittävät yhtä ja samaa arvomaailmaa: tyyli ennen kaikkea. Netflix on kaikessa käytettävyydessään helposti lähestyttävä ja jopa arkinen, HBO Nordic taas massiivinen, hieno ja kiiltävä, mutta vaikea ja raskas. En sano, että antaisin HBO Nordicille sen käyttöliittymän kankeudet ja rajoitteet anteeksi sen massiivisuuden kustannuksella. Palvelun kannattaa ja täytyy tähdätä käytettävyydessä samaan korkeaan laatuun, jonka se on saavuttanut sisällöissä.

Plussat:
+ Hyvä tarjonta: korkeiden tuotantoarvojen sarjat

Miinukset
– Sekava käyttöliittymä
– Pätkiminen, hidastelu, sovelluksen kaatuilu yms. käytettävyysongelmat
– Puutteeliset suomenkieliset tekstitykset ja muut tekstitykseen liittyvät ongelmat
– Muistilistan puute
– Sopimuskauden uusimisen vaikeus

Ensivaikutelmiani Netflixistä raportoin taannoin Aseman puolella.

Tekstiä on päivitetty viimeksi helmikuussa 2019.