Hot Girls Wanted (2015) arvostelu

Hot Girls Wanted (2015)

Hot Girls Wanted (2015) on dokumentti nettipornosta. Elokuvassa seurataan nuorten, pornoalalla vasta aloittaneiden tyttöjen elämää ja sitä, kuinka heidän ajatuksensa pornosta muuttuvat sitä mukaa, kun kokemusta karttuu. Vain harva tytöistä jatkaa pornon parissa puolta vuotta pidempään.

Hot Girls Wanted havainnollistaa nettipornon suosiota seuraavalla tilastotiedolla: Netin pornosivustoilla käy kuukausittain enemmän ihmisiä kuin Netflixin, Amazonin ja Twitterin sivustoilla yhteensä. Se on paljon, se.

Amatööriporno on suositumpaa kuin koskaan. Dokumentissa keskitytään ennen kaikkea ns. pro-amatööripornoon, joka on lavastettua ja näyteltyä siinä missä varsinainen ammattilaisporno. Erona on kuitenkin se, että elokuvissa esiintyvät työt ovat vasta alalle tulleita ja siksi verrattavissa amatööreihin.

hot girls wanted arvostelu
Riley (kesk.) järjestää tytöille majoituksen ja ottaa siivun tilipussista.

Tuoreet kasvot ovat alalla kovaa valuuttaa. Miespuolinen, kokeneempi pornonäyttelijä arvioi, että hyvässä lykyssä alalle tulevalle tytölle riittää töitä noin vuodeksi. Pahimmassa tapauksessa duunia on vain kuukaudeksi tai pariksi – sen jälkeen naama on jo kulunut, eikä keikkaa tarjota. Tämä tarkoittaa sitä, että videoilla esiintyy lähinnä tyttöjä, jotka olleet alalla vasta joitakin viikkoja tai kuukausia ja joille pornonäyttelijän arki on uutta ja ihmeellistä. Kun alan naamat, käytänteet ja vaarat tulevat tutuiksi, ura onkin jo ohi. Eräs dokumentissa haastateltu toteaa osuvasti: ‘”The girl next door’ is being replaced by ’the real thing’.”

Tytöt, joiden elämä dokumentissa seurataan, asuvat 23-vuotiaan pornoagentti Rileyn luona. Riley tarjotaa tytöille majoituksen, auttaa heitä otattamaan itsestään promovalokuvia ja järjestää työkeikkoja. Vastineeksi tästä Riley ottaa siivunsa tyttöjen jokaisesta tilistä.

Työt ovat saapuneet Rileyn hoteisiin eri puolilta Yhdysvaltoja. Suurin osa heistä on täyttänyt juuri 18. Pornoura tarkoittaa näille tytöille pakotietä omasta kotikaupungista ja vapautta tehdä mitä haluaa. Monelle 18-vuotiaalle tämä unelmien täyttymys.

hot girls wanted arvostelu
Rileyn asunnossa tyttöjä tulee ja menee.

Dokumenttia katsellessa ei tiedä, pitäisikö tyttöjen nuoren hyväuskoisuudelle itkeä vai nauraa. Eräs tyttö nappaa kuvauspäivän päätteeksi katumuspillerin, josta työnantaja on maksanut tytölle 100 dollaria ylimääräistä. Tyttö on tyytyväinen: pilleri maksoi vain 40 dollaria, joten hän jäi hommassa voitolle mahtipontiset 60 dollaria. Hyvä diili!

Aluksi pornonäyttelijän elämä vaikuttaa ihanalta. Työpäivät ovat lyhyiltä ja palkkiot suuria. Kuvauspaikoilla tyttöjä kohdellaan kuin prinsessoja. He saavat päättää mitä tekevät ja mihin rahansa laittavat. He unelmoivat kuuluisuudesta ja pitkästä pornourasta.

hot girls wanted arvostelu
Tytöt tsemppaavat ja tukevat toisiaan.

Alkuhumun jälkeen pornoteollisuuden ikävät puolet nousevat kuitenkin esiin. Yksi tytöistä saa alapäähänsä ikävän tulehduksen ja päätyy omituiseen bondage-elokuvaan, kun työt ”tavallisissa” elokuvissa loppuvat. Toinen tekee kohtauksen, jossa hänen on esitettävä seksiin vastentahtoisesti suhtautuvaa teinityttöä. Lopulta eräs tytöistä ottaa vastaan keikan, joka osoittautuukin kesken kuvauksien merkittävästi väkivaltaisemmaksi kuin alun perin oli sovittu:

I was terrified. I didn’t know if I could tell him no. Then I understood, that’s how rape victims feel.

Moni pornon kuluttaja pyrkii oikeuttamaan katselutottumuksensa sillä ajatuksella, että naiset saavat elokuvista reilun palkkion, että naiset ovat suostuneet kaikkeen elokuvassa tapahtuvaan vapaasta tahdostaan ja että ketään ei pakoteta pornon nimissä mihinkään.

hot girls wanted arvostelu
Rachel, taiteilijanimeltään Ava Taylor, päätyy näyttelemään kohtauksessa, joka ällöttää häntä.

Hot Girls Wantedin maailmassa mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa. Tyttöjen palkkiot jäävät kulujen jälkeen pieniksi, ja usein eteen sattuu kuvaustilanteita, joissa tytöt laitetaan tekemään asioita, joista ei etukäteen ole puhuttu. Tilanteissa käytetään hyväksi tyttöjen kokemattomuutta ja epävarmuutta: he eivät rohkene sanoa ei kesken kuvausten, koska pelkäävät menettävänsä palkkionsa tai maineensa.

Pornon väkivaltaisuutta käsitellään elokuvassa vain sivumennen. Aihe aiheuttaa tytöissä niin suurta hämmennystä, ettei siitä herää kunnon keskustelua. Osalla on asiasta omakohtaisia kokemuksia, eivätkä he silti tuomitse niitä, jotka pakottavat tyttöjä kameran edessä asioihin, joista ei etukäteen ole sovittu. Ongelman olemassaolo tiedostetaan, mutta sitä ei ääneen tunnusteta ongelmaksi. Tytöt yksinkertaisesti  vaikenevat. Asian prosessointi on kaikilla kesken.

Dokumentissa esitetyn tilastotiedon mukaan 40 prosenttia nettipornosta kuvaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Aiheesta on saatu vuosien mittaan erilaisia mittaustuloksia riippuen paljolti siitä, kuinka väkivalta määritellään – luvut vaihtelevat kahdesta prosentista aina 88:aan. Luultavasti todellinen luku on jossakin 15–30 välillä.

hot girls wanted arvostelu
Tressa kertoo pornourastaan äidilleen.

En tiedä, mitä asiasta ajattelisi. Pitäisikö olla huolissaan? Ymmärrän, että tietynlaisen pornon kuluttaminen ja pornossa nähtyjen asioiden toteuttaminen käytännössä ovat kaksi eri asiaa. Ymmärrän, että suurin osa aikuisista tajuaa, että porno on näyteltyä fantasiaa ja täysin eri asia kuin tosielämän seksi.

Mutta entä nuoret aikuiset ja teinit, joista valtaosa on nähnyt pornoa? Porno on osittain korvannut perinteisen seksivalistuksen. Pelkään, että nykypäivän nuoret, jotka ovat altistuneet nettipornolle hämmästyttävän nuorina, erehtyvät luulemaan, että pornon antama kuva seksistä ja erityisesti naisista on todellinen.

Että seksi on sitä, kun nainen auttaa miestä tulemaan.

Että on miehen oikeus päättää yksin, mitä seuraavaksi tehdään, ja naisen velvollisuus tehdä mitä käsketään.

Että naiset tykkäävät, kun vähän riepotetaan ja läpsitään.

Että naiset sanovat ei, vaikka haluavat kuitenkin, ja vaikkeivät haluaisikaan, niin mitäs sitten.

Toivon olevani väärässä, mutta näen edessämme helvetin pelottavan tulevaisuuden.

hot girls wanted arvostelu
Pari kuukautta kuvausten päättymisen jälkeen Rileyn talossa on joukko uusia tyttöjä. Pornon kiertokulku on ikuinen.

Hot Girls Wanted on erinomainen dokumentti surullisesta ja ahdistavasta aiheesta. Ottaen huomioon sen, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse, tuntuu suorastaan hämmentävältä, kuinka vähän pornoon liittyvistä ongelmista puhutaan.

En ole varma, voinko enää diggailla Nina Hartleyn persoonaa ja ideologiaa tosissani.

Hot Girls Wanted on katsottavissa Netflixissä.

*****

Contracted: Phase I (2013) arvostelu

Contracted arvostelu
Contracted: Phase I (2013)

Contracted: Phase I (2013) on ensimmäinen osa Contracted-elokuvien sarjassa. Elokuva kuvaa kolmea päivää nuoren Samanthan elämässä. Näiden päivien aikana Samantha muuttuu tavallisesta nuoresta naisesta käytännössä tunnistamattomaksi hirviöksi.

Kaikki saa alkunsa Samanthan ystävän Alicen järjestämistä juhlista. Illan emäntä juottaa vastentahtoisen Samanthan humalaan, minkä jälkeen tuntematon mies tuuppaa Samanthan lasiin tyrmäystippoja – ja raiskaa tämän. Kun Samantha herää kotoaan seuraavana aamuna, hän huomaa jalkovälinsä olevan veressä ja alavatsallaan outoa ihottumaa. Erikoiset fyysiset oireet vain pahenevat seuraavana päivänä.

Contracted tuo mieleen parin vuoden takaisen Starry Eyes -elokuvan, jonka päähenkilö alkaa epämääräisen seksiaktin seurauksena… no, mädäntyä – aivan samalla tavoin kuin Samantha. Contractedissa on myös paljon samaa kuin It Follows -elokuvassa: molemmissa yksittäinen seksiakti muuttaa päähenkilön elämän täysin.

contracted arvostelu
Lääkärisedän mielestä Samanthaa vaivaa tavallinen nuha.

Starry Eyes kertoo kunnianhimosta ja itseuhrauksesta, It Follows taas… No, suoraan sanottuna en tiedä, mistä It Follows kertoo. Contracted taas kertoo seksuaalisesta väkivallasta. Tällainen tulkinta tuskin on kovin yleinen, mutta kun elokuvaa tarkastelee tätä teemaa vasten, kaikki käy järkeen.

Elokuvan arvosteluista päätellen kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä. On karmeaa, kuinka laajasti sekä elokuvan markkinoinnissa että arvosteluissa elokuvan alun raiskauskohtausta kuvataan ”yhden yön jutuksi”. Siis mitä helvettiä? Vieras mies sekoittaa naisen juomaan tyrmäystippoja, minkä jälkeen nainen havahtuu kiihtyvään tahtiin keinuvan henkilöauton takapenkiltä – ja pyytää miestä lopettamaan sen, mitä tämä on tekemässä, pyytää uudestaan, ja uudestaan. Ja tämä on ihmisten mielestä ”yhden yön juttu”?

Huh.

Sitten ihmetellään, kun uutisvirta täyttyy #metoosta.

contracted arvostelu
Contractedin lesbokolmiodraama tuntuu teennäiseltä.

Samanthan kokema fyysinen mädäntyminen voidaan nähdä yksinkertaisesti heijastuksena siitä, mitä hänen sisällään tapahtuu raiskauksen jälkeen. Samantha vähättelee ja piilottelee asiaa läheisiltään ja yrittää parhaansa mukaan jatkaa elämäänsä. Poliisille ei missään nimessä saisi kertoa, eikä tyttöystävälle, joka tuntuu epäilevän Samanthaa miehenkipeäksi kaappiheteroksi. Lopulta Samantha kuitenkin menettää täysin elämänsä hallinnan kokemuksensa vuoksi.

Kiinnostava yksityiskohta elokuvassa ovat Samanthan intohimoisesti vaalimat orkideat. Orkidea on perinteisesti nähty rakkauden, kauneuden ja hedelmällisyyden symbolina. Mitä pidemmälle Samanthan rappio etenee, sitä kurjemmiksi muuttuvat myös hänen orkideansa. Orkidea-sana kantaa muuten kreikan órkhis-sanaan, joka merkitsee kiveksiä. Siitä vähän pureskeltavaa.

contracted arvostelu
Samantha ja orkideat kuihtuvat yhtä tahtia.

Vaikka Contractedista on mahdollista löytää hieman psykologista syvyyttä, ei se ole kummoinen elokuva. Se ei tuo body horroriin mitään sellaista, mitä ei olisi nähty jo moneen kertaan. Contractedia katsellessa huomasin salaa toivovani, että katselisin It Followsia.

*****

#MeToo – Viisi ajatusta

1. Huono käytös ei (yleensä) ole häirintää

#MeToo-kampanjan teho perustuu sen yksinkertaisuuteen, ytimekkyyteen ja nopeaan leviämiseen. Nämä osaset olisivat vesittyneet, jos aikaa olisi tuhrattu sen pohtimiseen, mikä tarkalleen ottaen on seksuaalista häirintää (sexual harrassment) ja mikä seksuaalista väkivaltaa (sexual assault).

Joku kokee kaveripiirin pikkutuhmat puheet seksuaalisena häirintänä – häirinnän määritelmä kun on periaatteessa hyvin laaja. Se, mikä yhdelle on viatonta flirttiä tai kaunis kohteliaisuus, voi olla toiselle ahdistuksen ja pelon aihe.

Onko #MeToo-kampanjassa siis kyse siitä, että naiset ahdistuvat kevyestä flirtistä ja kohteliaisuuksiksi tarkoitetuista heitoista?

Ollaan sellaisen aiheen äärellä, joka on tarpeen hahmottaa negaation kautta. Häirintää ei ole se, että jonkun ulkonäköä kehutaan. Häirintää ei ole se, että jonkun tekemisistä tai panemisista puhutaan selän takana. (Se on juoruamista.) Häirintää ei ole se, että joku kertoo kaksimielisen vitsin. Se, että tällaisia ilmiöitä kutsutaan ahdisteluksi tai seksuaaliseksi häirinnäksi, vie koko käsitteeltä uskottavuutta ja vaikeuttaa sitä työtä, jota tehdään oikeiden ongelmien ehkäisemiseksi.

Sexpon entinen puheenjohtaja Tommi Paalanen kiteyttää asian hyvin:

Pelkkä vihjailu tai ehdottelu ei — — sellaisenaan ylitä seksuaalisen häirinnän rajaa, sillä jokaisella on oikeus ilmaista itseään ja seksuaalisuuttaan sanallisesti. Sen vuoksi häirinnän pitäisi olla jotakin sellaista, jota pidetään itsestään selvästi yleisesti häirintänä, tai jonka kohde itse ilmoittaa häiritseväksi tekijälle.  — — Minua kiinnostaa, miten ihmiset ovat päätyneet elämässään koskaan seksisuhteisiin, jos seksin ehdottaminen on näin vakava ja kaamea asia.

– Tommi Paalanen case Toimi Kankaanniemestä Seksualisti-blogissa

Edes se, että joku ahdistuu ehdottelusta tai vihjailusta, ei tee niistä vielä häirintää. #MeToo-kampanjassa on todennäköisesti mukana myös sellaisia jakoja, joiden taustalla olevia kokemuksia ei tosiasiassa voida laskea häirinnäksi, vaan korkeintaan huonoksi käytökseksi.

Se ei vähennä lainkaan kampanjan arvoa tai asian vakavuutta.

2. ”Eihän tuo nyt vielä mitään” -asenne on paskaa

Tunsitko FB-päivityksiä seuratessasi vastustamatonta halua käydä toteamassa jollekulle, että eihän tuo vielä mitään, kuuntelepa mitä minä/minun siskoni/Natascha Kampusch/lapset thaimaalaisissa bordelleissa ovat saaneet kokea? Ehkä mietit, että on se hyvä valittaa pikkuasioista, kun kaikki muut asiat elämässä ovat hyvin? Toivottavasti pidit turpasi kiinni.

Jos et pitänyt, mieti hetki: kuinka paljon se, että jollekulle kävi vieläkin huonommin, lievittää esimerkiksi seksuaalirikoksen uhrin ahdistusta? Kuinka paljon se auttaa kamppailussa tällaisten kokemuksien aiheuttamaa surua ja kauhua vastaan? Jep, oikein arvattu: ei yhtään.

Aina löytyy joku, joka on kokenut jotain vielä pahempaa. Aina on Natascha Kampusch ja Isisin seksiorjat. ”Eihän tuo nyt vielä mitään” on paskamaista vähättelyä, joka johtaa pahimmillaan siihen, että omien kokemustensa äärellä hämmentyneet ihmiset eivät rohkene, kehtaa tai ymmärrä hakea apua omaan tilanteeseensa, koska ”eihän tämä minun kokemukseni vielä mitään”.

Silti ymmärrän näitä vittupääreaktioita hyvin. On ahdistavaa ymmärtää aivan yhtäkkiä, kuinka moni oman arkisen piirin naisista on kokenut tällaisia asioita. Ihmismieli reagoi ahdistaviin asioihin yleensä kieltämällä tai kyseenalaistamalla koko asian. On helppoa ja mukavaa ohittaa epämiellyttävät totuudet.

Älä ole vittupää. Ole vahvempi kuin mielesi ja myönnä: tämä on totta, ja tämä on hirvittävää.

3. Uhrin rooli ei ole naisten yksinoikeus, eikä ahdistelijan rooli miesten

Seksuaalirikoksen arkkityyppi on tilanne, jossa mies vie ja nainen vikisee. Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä uhkaa aina luisua keskusteluksi, jossa miehet ovat yhdenlaisia ja naiset toisenlaisia.

Alkuperäinen viesti rajasi kampanjan fokukseksi ”all the women, who have been sexually harassed or assaulted”. Jossakin käänteessä ”women” on muuttunut muotoon ”women, female-identifying and nonbinary”. On valtava virhe sulkea tällä tavalla miehet kategorisesti kampanjoinnin ulkopuolelle.

Seksuaalisen väkivallan vastustamisesta ei saa tehdä ”naisten asiaa”, naisten yksinoikeutta. Sen on oltava kaikkien yhteinen asia, sukupuoleen katsomatta. Naiset ampuvat itseään suoraan jalkaan yrittäessään eristää miehet tällaisten kokemusten ja ongelman ratkaisuun tähtäävän työn ulkopuolelle.

4. Raiskaajat ovat hyviä tyyppejä

”Puhun tässä nyt miehenä: kyseessä on aihe, jonka yleisyyttä ja vakavuutta kaltaiseni tavalliset miehet, jotka eivät ahdistele naisia, eivät huomaa”, tuumi miespuolinen some-kouluttaja.

Seksuaalinen väkivalta – siis sellainen oikeasti raskas ja ahdistava seksuaalinen väkivalta – tulee usein tekijälle aivan yhtä suurena yllätyksenä kuin uhrille. Jälkikäteen sitten huuli pyöreinä ihmetellään, että mites hitossa tässä näin pääsi käymään, ei ollut tarkoitus. Oltiin kännissä, vihaisia tai muuten vain tunteikkaita. Kukaan ei identifioi itseään ahdistelijaksi saati raiskaajaksi – ja hups vain: silti ahdistelijoita ja raiskaajia on maailma pullollaan. He ovat meidän ystäviämme, kavereitamme, kollegoitamme, puolisoitamme, perheenjäseniämme. He ovat meille läheisiä ja rakkaita. He ovat ihmisiä, joista ”ei olis koskaan uskonut”.

Jokainen ”naisia ahdistellut mies” on joskus aikaisemmin ollut ”mies, joka ei ahdistele naisia”. Kun miehestä, joka ei ahdistele naisia, tulee mies, joka ahdistelee naisia, mikä oikeasti muuttuu? Ei mikään. Ei ole olemassa mitään ”naisia ahdistelevien miesten” kategorista joukkoa, joka ymmärtäisi tätä ilmiötä yhtään sen paremmin kuin kukaan mukaan. On vain valtava määrä maailmaan eksyneitä ihmisiä, jotka satuttavat toisiaan – luultavasti yleensä enemmän vahingossa kun tarkoituksella.

5. Nainen on fyysisesti heikompi sukupuoli

Most girls don’t really understand how horny guys are, how much stronger guys are, how guys will rationalize what they do. I see feminists and women on the Internet saying that no means no and women should be able to get as drunk as they want and not be sexually assaulted, and I couldn’t agree me. But the reality of the situation is that women have to be careful because guys are one way when they’re hanging out and another way when they’re horny or worse drunk and horny. That doesn’t make what happened okay, but it is what it is.

Anonyymi seksuaalirikollinen Redditissä

The fundamental difference between the sexes is that one of them can kill the other with their bare hands.

Antigone Bezzerides

Vastuu rikoksesta ei koskaan, koskaan ole uhrin. Syyllinen rikokseen ei koskaan ole uhri itse.

Rakkaat tytöt: pitäkää silti varanne. Kun rikos kerran on tapahtunut, ei mikään pyyhi sitä pois. Tieto siitä, että minä en ollut tähän syyllinen, ei juuri lohduta silloin, kun kerran syntyneiden vaurioiden laajuutta kartoitetaan.

Spiritual Front – nihilismiä ja gigoloja

Spiritual Front esiintyy perjantaina 14.7.2017 Tampereella järjestettävillä goottimusiikkiin keskittyvillä Lumous-festivaaleilla. Hurraa! Ajattelin koota keikan kunniaksi listan omista Spiritual Front -suosikeistani.

spiritual front
Spiritual Front

Ensin kuitenkin taustaa. Simone Salvatori perusti Spiritual Frontin 90-luvun lopulla Italiassa. Bändin kaksi ensimmäistä julkaisua olivat äänimaailmaltaan sangen karuja ja pelkistettyjä, ja nämä kaksi julkaisua ovatkin nykyään pitkälti vaipuneet unholaan. Soundi muuttui huomattavasti raikkaammaksi ja popahtavammaksi vuonna 2003 julkaistun Nihilist-EP:n myötä. Vuonna 2005 julkaistun, Ordo Rosarius Equilibrion kanssa toteutetun Satyriasis-splitin myötä ilmaisu muuttui yhä siistimmäksi ja menevämmäksi. Juuri tästä soundista Spiritual Front tunnetaan nykyään kaikkein parhaiten.

Spiritual Front lasketaan yleisesti ottaen neofolkiksi. Tällainen luokittelu ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton, sillä bändi ei käsittele musiikissaan lainkaan niitä aiheita, joiden perinteisesti katsotaan kuuluvan erottamattomasti neofolkiin: Euroopan (lähi)historiaa, esoteriaa ja okkultismia, riimuja, uuspakanuutta. Toisin kuin bändin nimi antaa olettaa, Spiritual Front ei vaikuta ainakaan päällisin puolin olevan kiinnostunut mistään henkisestä tai hengellisestä. Myös bändin soundi on huomattavasti perusneofolkia sliipatumpi ja ”popimpi”. Myöhemmässä tuotannossa on runsaasti vaikutteita myös kantrista ja rock and rollista.

Bändi määrittelee musiikkinsa termillä nihilist suicide pop, joka ei sekään kuvaa järin hyvin bändin käsittelemiä teemoja tai soundia. Spiritual Front tuo kyllä nihilismiä jatkuvasti esille esimerkiksi levyjen nimissä ja oheistuotteissa, mutta biisien sanoituksissa se ei juuri näy. Bändin kappaleet ovat suurimmaksi osaksi melko perinteisiä, popahtavia, kantri- ja tangovaikutteisia rakkauslauluja. Mistään purkkapopista ei kuitenkaan ole kyse: Spiritual Frontin lyriikalle ovat ominaisia erotiikka ja ajoittain hyvin ronski ilmaisu.

Mutta nyt niihin biiseihin. Otetaan yksi lohkaisu bändin jokaiselta albumilta. Pyydän kärsivällisyyttä: pari ensimmäistä biisiä ovat hyvin karuja, mutta kyllä se soundimaailma siitä pian kirkastuu.

Devourment of the Will (albumilta Song for the Will, 1999)

Tästä se lähti: särisevästä ja hienoisesti Death in June -vaikutteisesta folk-levystä, jota painettiin alle 500 kappaletta. Song for the Will on kokonaisuutena äärimmäisen kolkko ja pessimistinen. Simone Salvatori ei tässä vaiheessa ole ilmeisesti lainkaan oivaltanut, että hän osaa myös laulaa. Jos levyn rupisuuden ei anna häiritä itseään, löytyy siltä myös hetkensä: Empty ja Devourment of the Will ovat oikeasti hyvin kauniita kappaleita. ”We will taste the death, and in the death the conquest of the will.”

Levystä ei tietääkseni ole otettu koskaan uusintapainosta, joten tätä voinee pitää eräänlaisena keräilyharvinaisuutena. Kyselin taannoin suoraan herra Salvatorilta, miten on parin ensimmäisen julkaisun uusintajulkaisujen laita. Hän kertoi, ettei ole erityisen ihastunut Spiritual Frontin ensimmäisiin julkaisuihin ja että niistä tuskin tullaan näkemään uusintajulkaisuja. Harmi.

We could fail again (albumilta Nihilist Cocktails for Calypso Inferno, 2001)

Tässä vaiheessa Spiritual Frontin ilmaisuun on ilmestynyt pari keskeistä elementtiä, joista tulisi myöhemmin keskeinen osa bändin soundia: rautalankakitara ja mahtipontiset perkussiot. Ylipäätään ilmaisusta on tullut huomattavasti suureellisempaa kuin debyyttialbumin aikaan. Kokonaisuutena Nihilist Cocktails for Calypso Inferno on melko kummallinen ja sekava levy, mutta silläkin on totisesti hetkensä. Salvatori ei ole vieläkään hoksannut osaavansa laulaa, vaan pitäytyy spoken word -mörinässä.

Luulin monta vuotta, että  We could fail again kertoo epäonnisesta rakkaudesta, mutta itse asiassa se taitaakin kertoa sukupuolitaudeista.

No Kisses on the Mouth (Nihilist-EP:ltä, 2003)

Raflaavasta nimestään huolimatta Nihilist-EP sisältää lähinnä melankolisia rakkauslauluja. Bändin soundi on muuttunut huomattavasti monipuolisemmaksi ja ”tuotetummaksi”: mukana on pianoa ja jopa jousisoittimia. Ja huomaatteko: nyt Simone laulaa!

Nihilistillä julkaistiin nippu kappaleita, jotka muodostavat eräänlaisen Spiritual Front -kaanonin: Soulgambler, No Kisses on the Mouth, Autopsy of A Love. Nämä kappaleet olivat pitkään bändin tunnetuimpia biisejä, kunnes myöhemmät poppilevyt alkoivat nauttia suurempaa suosiota myös neofolk-piirien ulkopuolella.

Tavallaan Nihilist on Spiritual Frontin paras julkaisu: sillä ei ole yhtäkään huonoa tai edes keskinkertaista kappaletta. Tältä levyltä on vaikea valita näytebiisiä. Soulgambler ja Autopsy of A Love ovat aivan yhtä kovia kappaleita kuin No Kisses on the Mouth. Myös pehmoisempi versio We could fail again -kappaleesta on todella hyvä.

Moniko muuten tietää, mistä No Kisses on the Mouthin kertosäkeen sitaatti (”The limit of love is that of needing always an accomplice”) on peräisin? Tästä elokuvasta. Kyseisellä elokuvalla ja myös ohjaajan muulla tuotannolla on ollut suhteellisen voimakas vaikutus Spiritual Frontin käsittelemään kuvastoon.

Song for the Old Man (split-albumilta Satyriasis feat. Ordo Rosarius Equilibrio, 2005)

Tutustuin itse Spiritual Frontiin (ja itse asiassa myös Ordo Rosarius Equilibrioon) Satyriasis-albumin myötä. Molempien bändien soundi on tavallaan tällä albumilla klassisimmillaan ja puhtaimmillaan. Satyriasis on klassikkolevy, jonka pitäisi löytyä aivan jokaisen neofolkista kiinnostuneen hyllystä. Spiritual Frontin ilmaisu on tässä vaiheessa kehittynyt edelleen Nihilist-EP:n viitoittamaan suuntaan: soundimaailma on yhä monipuolisempi ja kirkkaampi.

No Kisses on the Mouth (albumilta Armageddon Gigolo’, 2006)

Armageddon Gigolo’n myötä Spiritual Front löi ns. isosti läpi. En ymmärrä, miksi. Äänimaailma on kehittynyt tässä vaiheessa ”tuotetun” kuuloiseksi ja helposti lähestyttäväksi, eikä sen puolesta ole yllätys, että levyt alkoivat myydä paremmin. Biisimateriaali on kuitenkin huomattavasti heikompaa kuin Nihilist-EP:llä ja Satyriasis-splitillä.

En ole koskaan tykännyt tästä levystä. Ainoat Armageddon Gigolo’n biisit, joista pidän, ovat uusintaversioita vanhoista kappaleista: Ragged Bed, Love Through Vaseline, No Kisses on the Mouth. Viimeiseksi mainittuun kappaleeseen onkin saatu aivan ihastuttavaa ryhtiä pari vuotta varhaisempaan, Nihilist-EP:llä julkaistuun versioon verrattuna.

Darkroom Friendship ja Odete (albumilta Roma Rotten Casino, 2010)

Roma Rotten Casino (2010) on niin hyvä levy, etten yksinkertaisesti pysty valitsemaan siltä vain yhtä näytebiisiä. Darkroom Friendship on reipas pop-lohkaisu, jonka video tai lyriikat eivät jätä mitään arvailujen varaan. Odete on kaunis ja balladimainen, mutta silti reipas kappale, jossa on uskomattoman tarttuva kertosäe. Musiikkivideo ei mielestäni tee kappaleelle oikeutta. Jos Salvatorin seksuaalinen suuntautuminen on tähän mennessä jäänyt epäselväksi, tämän videon jälkeen se viimeistään selviää jokaiselle.

Tämä levy yllätti minut todella positiivisesti: Armageddon Gigolo’n jälkeen odotukseni Spiritual Frontin tuotannon suhteen olivat melko vaatimattomat. Roma Rotten Casinon biisimateriaali on Armageddon Gigolo’on verrattuna erittäin tasokasta.

Eternally Yours (levyltä Black Hearts in Black Suits, 2013)

Black Hearts in Black Suits jää mielestäni välityön asemaan. Levy koostuu lähinnä melankolisista, elokuvamusiikkimaisista balladeista. Ymmärtääkseni levyä ei tehtykään perinteiseen tapaan Spiritual Frontin omista lähtökohdista, vaan mukana oli poikkeuksellisesti muutakin luovaa voimaa. All in all, Black Hearts in Black Suits ei kuulosta Spiritual Front -albumilta, mutta älkäämme antako sen haitata; levyllä on hetkensä. Eternally Yours on niistä mielestäni parhain.

We could fail again (albumilta Open Wounds, 2013)

Open Wounds on eräänlainen Spiritual Front plays Spiritual Front -coveralbumi. Se koostuu pääosin bändin uudelleen sovitetuista vanhoista biiseistä ja eräänlaisista mukaelmista, joita vanhojen kappaleiden pohjalta on tehty. Idea on hauska ja myös toteutus on yllättäen onnistunut. Erityisesti We could fail again, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 2001, on freesattu todella onnistuneesti 2010-luvulle. Albumilla on myös tavattoman kaunis uusintaversio Devourment of the Will -kappaleesta, mutta sitä ei valitettavasti löydy Youtubesta.

Semmosta siis luvassa ensi perjantaina 14.7. Lumouksessa Tampereen Klubilla!