Raw (Grave, Ranska/Belgia 2016) on elokuva lihasta, verestä ja himosta. Kasvissyöjäperheessä kasvanut Justine seuraa vanhempiensa ja isosiskonsa ammatillisia jalanjälkiä ja aloittaa eläinlääketieteen opinnot. Vanhemmat opiskelijat kurmuuttavat fukseja perusteellisesti ja pitkään – ohjelmaan kuuluu muun muassa verikylpyä ja raa’an lihan syömistä. Justinea ällöttää, eihän hän ole koskaan edes maistanut liharuokaa. Siksi hän kyselee opinnoissaan pidemmälle edenneeltä isosiskoltaan Alexialta, voiko fukseille tarjoiltuja herkkupaloja jättää syömättä.

Ei kuulemma voi. Justine pidättelee hengitystään ja nielee jäniksen munuaisen. Hän ei aavista, millaisen muodonmuutoksen pieni suupala saa hänessä aikaan.

Ensin Justinen iho alkaa kutista, sitten kesiä. Lääkäri toteaa Justinen kärsivän ruokamyrkytyksestä ja neuvoo hieromaan lääkesalvaa ihoon kolmesti päivässä. Sen jälkeen Justinen valtaa lannistamaton lihanhimo, jota muoviin pakatut kanafileet eivät kauaa pidä kurissa. Kasvisravinnolla varttunut Justine huomaa mielivänsä ihmisverta.

Samalla Justine pääsee miesten makuun. Ujosta tytöstä kuoriutuu bile-eläin, joka janoaa kosketusta ja josta verenhimo ottaa vallan kesken lemmenleikkien. Sana ”miestennielijä” saa uuden, hämmentävän konkreettisen merkityksen.

Ne muutokset, joita Justine käy läpi, ovat tuttuja myös Alexialle. Siinä missä Justine pyrkii torjumaan oman lihanhimonsa, on Alexia itsekäs ja välinpitämätön muiden hyvinvoinnin suhteen. Alexia on valmis menemään kauas yleisesti hyväksyttyjen käytössääntöjen ja jopa lakien tuolle puolen tyydyttääkseen oman nälkänsä. Justine ihmettelee vieressä ja yrittää välttää tekemästä niitä virheitä, joita Alexia tekee.

Raw toi mieleeni Aino Kallaksen Sudenmorsian-romaanin (1928), jossa nuoren naisen vapaan ja aktiivisen seksuaalisuuden heräämiseen kytkeytyy väkivaltaisia himoja. Kummassakaan teoksessa ei esitetä, että naisen seksuaalisuus kirjaimellisesti johtaisi väkivaltaan tai olisi muutoin vaarallista – pikemminkin kyse on naisten omista, sisäisistä kokemuksista ja yhteisön suhtautumisesta asiaan. Justine säikähtää omaa itseään ja kieltää halunsa, joka lopulta kuitenkin kasvaa liian suureksi vastustaa.

Oma lukunsa on Justinen isosisko Alexia, jolle Justinen kokemukset ovat omakohtaisesti tuttuja. Justine ja Alexia ovat ”syntyneet pahoiksi”: himo ihmisen lihaan kulkee heidän veressään. He kuitenkin käsittelevät himoaan eri tavoin. Justine pyrkii hillitsemään haluaan, Alexia taas on siekailematta se mikä on ja ottaa maailmasta sen, minkä kokee tarvitsevansa. Liha vaikuttaa molempiin siskoksiin suorastaan päihdyttävästi.

Justine ei ole vampyyri eikä ihmissusi – hän on suorasukainen kannibaali. Hänessä ei ole mitään romanttista tai traagista. Hänen tarinansa on yksinkertainen, konstailematon ja julma. Se tuo perhekeskeisyytensä ja väkivaltaisuutensa vuoksi mieleen pikemminkin Texas Chainsaw Massacre– ja Hills Have Eyes -elokuvat kuin Draculan tai Twlightin.

Siitä väkivallasta muuten: Raw on saanut osakseen kritiikkiä verrattain veristen kohtausten vuoksi, ja kuulemani mukaan joku on elokuvan näytöksessä pyörtynytkin. Raw on kuitenkin kauhuelokuviin tottuneelle katsojalle varsin siisti katselukokemus. Veikkaan, että Ranskassa tuotettu ja naisen ohjaama Raw on vetänyt puoleensa myös ns. eurooppalaisten elokuvien ystäviä, jotka ovat luultavasti tottuneet  selvästi sisäsiistimpään kuvakieleen. (Thrillististä voit lukea tarkemmin, millaisia ”shokki”kohtauksia Raw pitää sisällään.)

Nykyään näin hyvää kauhua näkee vain harvoin. Täysosuma.

*****