Jonathan Demmen Uhrilampaat (1991) on yksi elokuvahistorian harvoista kauhu- ja trillerielokuvista, jotka ovat keränneet sekä yleisön suosion että akateemisen arvostuksen. Pinnalta katsottuna kyseessä on jännittävä sarjamurhaajatarina, mutta elokuvan ydin rakentuu hienovaraisemman teeman varaan: kuka katsoo ja kuka on katsottavana, kuka käyttää valtaa ja kuka on sen kohteena. Clarice Starlingin (Jodie Foster) hahmo on tämän dynamiikan keskiössä, ja juuri hänen kauttaan elokuva käsittelee yksinäisyyttä, toimijuutta ja sukupuolittunutta katsetta.

Yleensä pyrin välttäätään spoilereita tämän blogin teksteissä, mutta nyt en viitsi juuri yrittää: kaikki ovat nähneet Uhrilampaat. Jatko sisältää spoilereita. Luet omalla vastuullasi.

Kerrataan alkuun juonta hieman. Nuori FBI:n agenttikokelas Clarice Starling saa käyttäytymistieteiden yksikön johtajalta Jack Crawfordilta (Scott Glenn) tehtävän: jututtaa sarjamurhaaja Hannibal Lecteriä (Anthony Hopkins). Meneillään on laajempi tutkimus, jossa FBI:n väki pyrkii keräämään tietoa tuomituilta väkivaltarikollisilta. Tavoitteena on profiloida ja vangita nuoria Buffalo Billiksi nimetty sarjamurhaaja, joka sieppaa, tappaa ja nylkee nuoria naisia.

Starlingin hahmossa on silmiinpistävää hänen yksinäisyytensä. Tätä havainnollistaa jo elokuvan aloituskohtaus, jossa hän treenaa metsässä yksin samalla, kun muut opiskelijat jumppaavat ryhmissä laitoksen pihalla. Hänet lähetetään Hannibalia tapaamaan yksin, ilman kokeneempien FBI-ammattilaisten tukea, vaikka hän ei ole edes vielä valmistunut agentiksi. Starling on orpo, siis tottunut olemaan lapsena yksin olosuhteiden pakosta ja pärjäämään omillaan. Toisaalta yksin toimimisesta on tullut hänelle valittu tapa toimia: hän esimerkiksi ehdottaa vankilanjohtaja Chiltonille (Anthony Heald), että Lecter todennäköisesti avautuu kerkeämmin, jos hän saa jututtaa tätä ilman Chiltonin seuraa.

Vaikka Starling on siis yksin, mentoreita hänellä piisaa. Näistä ilmeisin on Jack Crawford, jota Starling ihailee ja kunnioittaa. Starling on Crawfordille ennen kaikkea väline oman työn suorittamiseen, ja hän odottaa Starlingin epäonnistuvan keskusteluissaan Lecterin kanssa. Tärkeintä on yrittää jututtaa Lecteriä ja ja kirjoittaa asiasta raportti, jotta voidaan osoittaa, että yritetty on. Starling olisi todennäköisesti epäonnistunut yrityksessään jututtaa Hannibalia, jos olisi noudattanut Crawfordin ohjeita – eritoten neuvoa siitä, ettei hänen tule kertoa Lecterille mitään henkilökohtaisia tietoja. Kunnianhimoinen Starling tahtoo kuitenkin osoittaa pystyvyytensä Crawfordin silmissä ja ottaa suurempia riskejä kuin mihin Crawford on häntä kannustanut.

Myös Lecter asettuu eräänlaiseen mentorin asemaan, onhan hänen tehtävänsä nimenomaan auttaa Starlingia ratkaisemaan sarjamurhaajan identiteetti. Samalla Starling on kuitenkin Lecterille leikkikalu ja kuriositeetti, kuin eksoottinen, häkkiin vangittu eläin. Jopa Starlingin ja Lecterin kohtaamisten fyysiset puitteet tuovat mieleen villieläimet ja ihmiset, jotka heitä tarkkailevat. Heidän välissään on vain ohut lasi, kuin terraariossa. Mitä enemmän Starling Lecterin kanssa keskustelee, sitä hämärämmäksi käy se, kumpi heistä on tarkkailija ja kumpi tarkkailun kohde.

Tarkkailun ja vallan dynamiikan alla kytee myös toisenlainen jännite. Uhrilampaat on myös hienovarainen kuvaus Starlingin ja Lecterin romanssista. Tämä tulee esiin taiten harkittujen eleiden ja katseiden tasolla ja saavuttaa kliimaksinsa kun Lecter elokuvan lopulla ojentaa Starlingille kansion, ja heidän sormensa koskettavat toisiaan hetken. Ele on lyhyt mutta latautunut, ja juuri lyhyydessään ja viitteellisyydessään se on tehokas. Uhrilampaat ei koskaan nimeä tätä suhdetta romanssiksi, eikä sen tarvitse – jännite jää alati läsnä olevaksi alavireeksi, joka kasvaa täyteen mittaansa vasta myöhemmin Hannibalissa. Juuri tämä pidättyväisyys on osa Uhrilampaiden tyylitajua: se antaa tilaa aavistaa enemmän kuin mitä suostuu suoraan sanomaan.

Palataan vielä mentoreihin. Mainita täytyy myös elokuvassa ohimennen vilahtava Barney eli vankimielisairaalan vartija. ”I’ll be watching. You’ll do fine”, Barney lausuu, kun Starling on menossa tapaamaan Lecteriä ensimmäistä kertaa. Tämä on ainoa kerta, kun Starling saa elokuvassa osakseen pyyteetöntä rohkaisua ja huolenpitoa. Myös Crawford ja Lecter huolehtivat tavoillaan Starlingista, mutta tämä huolenpito on luonteeltaan transaktionaalista ja kytkeytyy valta-asetelmaan.

Starlingin nimi kertoo hänestä paljon. Starling merkitsee kottaraista – lintua, joka nähdään uskomusperinteessä usein kahden eri maailman välillä liikkuvan sanansaattajan tai välittäjän roolissa. Näin tekee myös Starling: hän sukeltaa Lecterin maailmaan voidakseen saada kiinni Buffalo Billin. Nimi kantaa myös toista merkitystä: Starling-nimessä on vain parin kirjaimen ero sanaan ”darling”. Tämä kuvaa tapaa, jolla miehet Starlingin ympärillä suhtautuvat häneen. Hän on jatkuvasti miesten arvioivan ja himoitsevan katseen kohteena, ”pelkkänä tyttönä” miehisissä ympäristöissä.

Sukupuoli on Starlingille tilanteesta riippuen joko haitta tai etu. Kollegat ja poliisit suhtautuvat häneen kylmäkiskoisesti ja ylenkatsoen hänen sukupuolensa vuoksi. Toisaalta Buffalo Billin uhrin ruumista tutkiessaan hän tekee huomioita, joita miespuolinen agentti tuskin olisi oivaltanut. Myöhemmin uhrin makuuhuonetta tutkiessaan Starling löytää soittorasian sisäkannen alta valokuvia – todennäköisesti siksi, että on itse omistanut vastaavan rasian. Elokuvan kliimaksikohtauksessa Starling saa pitää henkensä siksi, että Buffalo Bill ihailee, jopa himoitsee häntä. Hän olisi ampunut miespuolisen agentin heti, mutta Starling saa häneltä armonaikaa.

Starlingin nimi viittaa siis lintuihin. Hahmolla on yhteys myös toiseen eläinlajiin, eli elokuvan suomenkielisessä nimessä mainittuihin ”uhrilampaisiin”, jotka kaikkein ilmeisimmin viittaavat Buffalo Billin murhaamiin naisiin. Kuten mainittu, Starling on Crawfordille väline työn tekemiseen. Hän pyrkii näennäisesti suojelemaan Starlingia ja kehottaa noudattamaan Lecterin kanssa äärimmäistä varovaisuutta, mutta lienee kuitenkin tosiasiassa valinnut tehtävään juuri Starlingin siksi, että tämä on tarpeeksi kunnianhimoinen laiminlyödäkseen Crawfordin muodolliset kehotukset varotoimiin. Crawford osoittaa myöhemmin elokuvassa olevansa valmis likaisiin temppuihin tarjotessaan Lecterille sopimusta, jonka toimeenpanovaltaa hänellä ei tosiasiassa ole, ja oma tulkintani on, että hän tekee likaisen tempun myös Starlingille. Starling on hänen uhrilampaansa, jonka hän on valmis vaarantamaan saadakseen tehtävän suoritettua.

Elokuvan tai Thomas Harrisin romaanin alkukielisessä nimessä The Silence of the Lambs ei ole viittausta uhraamisen tematiikkaan. Oikeastaan koko uhraamisen teema tulee nimenomaan käännöksen nimestä. (Siksi tulkinta Starlingista ”uhrilampaana” ei ehkäpä menisi taiteidentutkimuksen laitoksella läpi, mutta samapa tuo.) Uhraamisen sijaan alkukielinen nimi viittaa karitsojen ”hiljaisuuteen”. Elokuvajulisteessa pääkallokiitäjä on asetettu Starlingin suun kohdalle, kuin hiljentämään hänet – siis myös elokuvajulisteen myötä Starling assosioituu lampaisiin siinä missä Buffalo Billin murhaamat naiset. Hiljaisuudella on elokuvassa kaksoismerkitys – toisaalta se liittyy kuolemaan, tapettujen naisten ja lampaiden hiljaisiin ruumiisiin, toisaalta taas tyytyväisyyteen ja hädän poissaoloon.

Uhrilampaiden alussa ja lopussa on kiehtova peilirakenne. Elokuvan alussa Starling juoksee yksin kohti kameraa. Lopussa puolestaan Lecter kävelee poispäin kamerasta. Fokus ja valta-asema on muuttunut: alussa Starling on suhteen aloitteellinen osapuoli, joka lähestyy Lecteriä. Lopussa aloite on siirtynyt Lecterille, joka piiloutuu ihmisten sekaan.

Tämä peilirakenne tiivistää elokuvan koko kaaren. Starling, joka alussa joutuu todistamaan arvonsa miesten katseen alla ja etsimään hyväksyntää mentoreiltaan, on lopussa itse se, joka on saavuttanut auktoriteettiaseman: hän on ratkaisseet tapauksen ja astunut esiin agenttina, ei enää kokelaana. Lecter sen sijaan katoaa massaan, vapaana mutta vailla valtaa määritellä Starlingin tarinaa. Uhrilampaat ei lopulta kerro vain eikä edes ensisijaisesti sarjamurhaajan kiinniottamisesta, vaan nuoren naisen matkasta tarkkailun kohteesta tarkkailijaksi, passiivisesta uhrista toimijaksi.

Muuten: jos kymmenen reilu 10 vuotta sitten tehty Hannibal-sarja, jossa Mads Mikkelsen esittää Lecteriä, ei ole vielä tuttu, kipin kapin katsomaan! Uhrilampaat ja Anthony Hopkinsin Lecter ovat upeita, mutta ehkäpä sittenkin pidän tästä tuoreemmasta tulkinnasta vielä enemmän.