Usherin talon häviö (1928) x The Hearing @ Loud Silents 14.4.2019

Usherin talon häviö (1928) on Jean Epsteinin elokuva-adaptaatio Edgar Allan Poen kuuluisasta novellista. Epstein tunnetaan ennen kaikkea fotogeenisyyden käsitteen luojana ja impressionisten elokuvan mestarina. Juuri impressionistista elokuvaa edustaa myös Usherin talon häviö: elokuvan kuvaamia, konkreettisia tapahtumia tärkeämpää on välittää henkilöhahmojen elämyksiä ja tapaa hahmottaa todellisuutta ympärillään. Juoniaineksen puolesta elokuvan nimi on hivenen harhaanjohtava. Elokuvan tarina …

Jatka artikkeliin Usherin talon häviö (1928) x The Hearing @ Loud Silents 14.4.2019

Von Morgen bis Mitternachts (1920) x Risto @ Loud Silents 13.4.2019

Von Morgen bis Mitternachtsia (1920) on helppo verrata Tohtori Caligarin kabinettiin - se on kuin Caligarin kabinetti steroideilla, piripäissään tai muissa huumeissa, korotettuna toiseen potenssiin. Tämä saksalaisen ekspressionismin mestariteosten varjoon jäänyt elokuva ei alun alkaen saanut edes kunnollista ensi-iltaesitystä kotimaassaan Saksassa, niin kummallinen ja epäkaupallinen se oli. Sitä alettiin kuitenkin esittää pari vuotta julkaisun jälkeen …

Jatka artikkeliin Von Morgen bis Mitternachts (1920) x Risto @ Loud Silents 13.4.2019

Korkein voitto (1929) x Bowman Trio @ Loud Silents 13.4.2019

Tampereella katsottiin pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna huhtikuiseen tapaan mykkäelokuvia liveartistien säestyksellä. Loud Silents -festivaali alkoi osaltani suomalaisen Korkein voitto -agenttielokuvan näytöksellä, jonka säestyksestä huolehti keveää jatsia soittava Bowman Trio. Kun huomasin Korkeimman voiton nimen Loud Silentsin ohjelmistossa, tiesin heti, että tämä täytyy katsoa. Opiskeluaikoina luin elokuvasta pitkän artikkelin ja pistin tuolloin sen nimen korvan taakse. Se …

Jatka artikkeliin Korkein voitto (1929) x Bowman Trio @ Loud Silents 13.4.2019

Nosferatu (1922) Loud Silents -festivaalilla – arvostelu

Näin Nosferatun (Nosferatu, eine Symphonie des Grauens, Saksa 1922) ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana kirjaston napsuvalta ja rahisevalta VHS-kasetilta. Olin elokuvan nähtyäni monta vuotta aidosti sitä mieltä, että Nosferatu on maailman pelottavin elokuva. Ikävä kyllä moni kyyninen nykykatsoja taitaa pitää Nosferatua pikemminkin koomisena kuin pelottavana. Okei, mä ymmärrän: tulitikkuhampainen, ruumisarkku kainalossaan hiippaileva Max Schreck näyttää minunkin mielestäni …

Jatka artikkeliin Nosferatu (1922) Loud Silents -festivaalilla – arvostelu