Tampereella katsottiin pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna huhtikuiseen tapaan mykkäelokuvia liveartistien säestyksellä. Loud Silents -festivaali alkoi osaltani suomalaisen Korkein voitto -agenttielokuvan näytöksellä, jonka säestyksestä huolehti keveää jatsia soittava Bowman Trio.

Kun huomasin Korkeimman voiton nimen Loud Silentsin ohjelmistossa, tiesin heti, että tämä täytyy katsoa. Opiskeluaikoina luin elokuvasta pitkän artikkelin ja pistin tuolloin sen nimen korvan taakse. Se sujahti suoraan lokeroon ”Katso tämä heti, jos tilaisuus tulee”. Elokuva on suomalaisessa filmiteollisuudessa pioneeriasemassa: Korkein voitto on ensimmäinen kotimainen vakoiluaiheinen elokuva.

Paroni Henrik von Hagen (jota esittää ohjaaja Carl von Haartman itse) on ajautunut rahavaikeuksiin. Railakkaat juhlien ja paperossinsavun täyttämät päivät ovat ohi, kun vuokraisäntä toteaa krapulaiselle paronille, että nyt riittää, ja häätää paronin vuokra-asunnostaan. Paroni ei tästä liiaksi masennu, vaan suuntaa hotelli Kämpiin grogille ja huomaa päivän lehteä lukiessaan voittaneensa arpajaisissa suuren summan rahaa. Jopas sattui!

Samassa lehdessä kerrotaan, että tanssijatar Vera Vasiljevna (Kerstin Nylander) on saapunut Helsinkiin. Vasiljevna sattuu olemaan paronin vanha rakastettu, ja paroni järjestää itsensä nopeasti treffeille Vasiljevnan kanssa. Vanha lempi iskee kipinää, ja pariskunta viettää tulevat viikot kiinteästi yhdessä.

Aika kuluu ennen kaikkea Vasiljevnan uuden harrastuksen eli ulkoilmapiirustuksen merkeissä. Hiljalleen paroni alkaa kummastella, miksi Vasiljevna on niin kovin kiinnostunut piirtämään maisemakuvia juuri suomalaisissa sotilaslinnakkeissa.

Korkein voitto on visuaalisesti ansiokas elokuva. Kuvaukseen, leikkaukseen ja lavastukseen liittyvät ratkaisut on tehty huolellisesti. Erityisesti elokuvan alussa nähtävä, pitkä kamera-ajo hotelli Kämpin ravintolassa on harvinainen näky ajan suomalaiselokuvassa.

Paroni von Hagen edustaa tyyliltään ja habitukseltaan 1920-luvulle ominaista dandya: puku istuu hänelle kuin valettu, kengät kiiltävät ja viikset on leikattu tarkasti. Myös Vasiljevnan asut heijastelevat 1920-luvulle ominaista pukumuotia, joskin suomalaisittain hillityssä muodossa.

Jos Korkein voitto onnistuu kuvauksessa ja näyttämöllepanossa,  jättävät käsikirjoitus ja tarina toivomisen varaa. Kun paroni hieroo lähempää tuttavuutta Vasiljevnan kanssa, tarina alkaa sutia tyhjää. Paroni ja hänen venäjättärensä käyvät monissa jännittävissä paikoissa milloin rekiretkillä, milloin hylkeenpyynnissä – ja silti elokuvaan ei synny jännityksen tuntua. Elokuva jää kaipaamaan enemmän toimintaa ja voimakkaampia jännitteitä.

Elokuvan poliittinen ilmapiiri on alusta lähtien selvä: Vasiljevna on lähtöisin Neuvostoliitosta, ja sinne hänen on tarkoitus myös palata. Neuvostoliittoa tai Venäjää ei kuitenkaan taideta kertaakaan mainita elokuvassa nimeltä – asia tulee esille rivien väleistä. Vasiljevnan yhteyshenkilöksi on nostettu kosmopoliitti, Aku Korhosen esittämä ”juutalainen”. Toisinkin olisi voinut valita ja ottaa yhteyshenkilön asemaan korostetun venäläisen hahmon.

Suomen ja Neuvostoliiton välisiä jännitteitä ei siis erityisesti korosteta, pikemminkin niitä häivytetään. Ne vain luovat näyttämön kiinnostavalle vakoilutarinalle. On mahdollista, että taustalla on ollut pyrkimys olla turhaan ärsyttämättä Neuvostoliittoa.

Bowman Trion säestys on parhaimmillaan kohtauksissa, joissa von Hagenin epäilykset Vasiljevnan vilpittömyydestä heräävät ja voimistuvat. Kaikki kolme muusikkoa saavat tilaisuutensa loistaa – säestykseen mahtuu jopa pari rumpusooloa. Kuitenkin niissä elokuvan vaiheissa, joissa tarinan ote lipsuu ja draaman kaari hämärtyy, myös säestys jää hakemaan suuntaa. Se onneksi löytyy nopeasti, kun elokuvan jännite jälleen vahvistuu elokuvan loppupuolella.