Riget (1994 & 1997) arvostelu – Von Trieriä parhaimmillaan

Lars von Trieristä on moneksi. 2000-luvulla Tanskan pseudoaatelinen on vakiinnuttanut asemansa raadollisten, mutta kaupallisesti menestyvien ja kriitikoiden arvostamien taide-elokuvien tekijänä. Vaikka von Trier on eittämättä asemansa ansainnut, en henkilökohtaisesti ole erityisen rakastunut hänen tuotoksiinsa viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Etenkin Melancholiassa (Tanska/Ruotsi/Ranska/Saksa 2011) ja Antichristissa (Tanska/Saksa/Ranska/Ruotsi/Italia/Puola 2009), niin tarkkaan mietittyjä kokonaisuuksia kuin ovatkin, on ikävää ylisuorittamisen …

Jatka artikkeliin Riget (1994 & 1997) arvostelu – Von Trieriä parhaimmillaan

Kuolleista palanneet, 1. tuotantokausi (2012) arvostelu

Edit 7.1.2015: Käsittelen tässä tekstissä Kuolleista palanneiden ensimmäistä tuotantokautta. Olen sittemmin käsiellyt blogissa myös sarjan toista tuotantokautta. Yle Teema esitti alkukesästä ensimmäien tuotantokauden tuoreehkosta Kuolleista palanneet -ranskalaissarjasta (Les Revenants, 2012), jonka tallensin hätäisesti ja jätin hautumaan. Kausi on niin intensiivinen ja taiten kirjoitettu, että oikeastaan kaikki kahdeksan jaksoa olisi voinut katsoa putkeen pitkästymättä. Katselin kauden …

Jatka artikkeliin Kuolleista palanneet, 1. tuotantokausi (2012) arvostelu

Hulluja juttuja

Olen plärännyt kesä”lomallani” (joka on toistaiseksi ollut työntäyteisempi kuin normaalit arkiviikkoni) rästiin jääneitä Filmihulluja. Lukiessani numerosta 1/2014 Lauri Timosen juttua Finlandia-katsaus 2013 pohdin, suunnittelin ja lopulta oikeastaan päätin, että lopetan koko lehden tilaamisen – en näe mitään syytä, miksi maksaisin näin tympeästä kirjoittelusta kellekään. Yleisesti ottaen Timonen kirjoittaa hyvää suomea, ja pidän hänen nikkaroimistaan kielikuvista, mutta …

Jatka artikkeliin Hulluja juttuja

Tummien perhosten koti (2008) arvostelu

Olen viettänyt viimeisen viikon verhoin pimennetyssä asunnossa ja pitänyt ikkunat visusti kiinni, jotta helle ei pääse sisään, ja tahkonut töitä. Eräs tekstintarkistusprojekti osoittautui moninkertaisesti työläämmäksi kuin sen ennakkotietojen mukaan piti olla, ja vaikka minun pitäisi periaatteessa vihdoin olla jonkinlaisella lomalla, olen juuri nyt työllistetympi kuin moneen kuukauteen. Oh, well... Lisää töitä tässä on kaivattukin, ja …

Jatka artikkeliin Tummien perhosten koti (2008) arvostelu