Olen plärännyt kesä”lomallani” (joka on toistaiseksi ollut työntäyteisempi kuin normaalit arkiviikkoni) rästiin jääneitä Filmihulluja. Lukiessani numerosta 1/2014 Lauri Timosen juttua Finlandia-katsaus 2013 pohdin, suunnittelin ja lopulta oikeastaan päätin, että lopetan koko lehden tilaamisen – en näe mitään syytä, miksi maksaisin näin tympeästä kirjoittelusta kellekään. Yleisesti ottaen Timonen kirjoittaa hyvää suomea, ja pidän hänen nikkaroimistaan kielikuvista, mutta juttujen pikkunokkela, valtavan pätemisentarpeen (joka huokuu lähes kaikista kirjoittajan teksteistä) kyllästämä sisältö ei sytytä.

Monen kirjoittajan jutuista paistaa syvä tietämättömyys (tai haluttomuus ymmärtää?) sen tosiseikan suhteen, että elokuvia tehdään erilaisille ihmisille erilaisiin tarpeisiin ja että elokuva on – ja oli myös Chaplinin ja Hitchcockin aikaan – liiketoimintaa. Näiden seikkojen vuoksi lehden agenda tuntuu aina vain vieraammalta. (Laajakuvasta löytyy aiheeseen liittyvä juttu: Miksi lopetin Filmihullun tilaamisen? Suurin osa tekstissä esitetyistä pointeista on helppo allekirjoittaa.)

Sitten luin samasta lehdestä Pekka Kaarnisen jutun Tukkilaisjätkä – suomalainen paradoksi. ”Elokuvassa Kahdeksan surmanluotia päähenkilö pienviljelijä Pasi on tyypillinen metsätyöläinen”, jutussa kirjoitetaan. ”Elokuva ei kuitenkaan ole varsinainen tukkilaiselokuva, eikä paradoksaalisesti elokuvakaan, vaan televisiosarja.”

Hih!

Tämä ja eräs toinen juttu, jotka kirjoitan myöhemmin lisää, saivat minut pyörtämään päätökseni: ehkä Filmihullulle täytyy antaa vielä mahdollisuus.