Syksyn asioita

Tehdäänpä pikakatsaus syksyn elokuva-asioihin eli Yle Teeman syysohjelmistoon, Kavin aluesarjoihin ja Taikalyhty-aiheisiin suunnitelmiin. Yle Teemalla alkaa kiinnostava sarjauusinta, Mark Cousinsin Elokuvan tarina. Tai siis alkoi jo viime keskiviikkona, mutta ensimmäisen jakson voi katsoa Areenasta. En ole varma, aionko itse katsoa sarjaa: on jotenkin tylsää katsoa ohjelmia elokuvista, kun tuo aika on aina pois itse elokuvien …

Jatka artikkeliin Syksyn asioita

Nymfit, 1. tuotantokausi (2013) arvostelu

Taas sama juttu kuin Kuolleista palanneiden kohdalla: sarjan esityskierros on ohi, eikä DVD:tä ole tietääkseni vielä saatavilla, joten miksi kirjoittaa? (Kirjoitan silti. Ja hei, olettehan huomanneet että Kuolleista palanneet on ilmestynyt Netflixiin?) Nymfien (Suomi 2013–?) esitykset alkoivat Maikkarilla maaliskuussa, ja muistelen, että sarjaa olisi esitetty jo sitä ennen Livillä. Viimeisen jakson Maikkari esitti kai joskus …

Jatka artikkeliin Nymfit, 1. tuotantokausi (2013) arvostelu

Riget (1994 & 1997) arvostelu – Von Trieriä parhaimmillaan

Lars von Trieristä on moneksi. 2000-luvulla Tanskan pseudoaatelinen on vakiinnuttanut asemansa raadollisten, mutta kaupallisesti menestyvien ja kriitikoiden arvostamien taide-elokuvien tekijänä. Vaikka von Trier on eittämättä asemansa ansainnut, en henkilökohtaisesti ole erityisen rakastunut hänen tuotoksiinsa viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Etenkin Melancholiassa (Tanska/Ruotsi/Ranska/Saksa 2011) ja Antichristissa (Tanska/Saksa/Ranska/Ruotsi/Italia/Puola 2009), niin tarkkaan mietittyjä kokonaisuuksia kuin ovatkin, on ikävää ylisuorittamisen …

Jatka artikkeliin Riget (1994 & 1997) arvostelu – Von Trieriä parhaimmillaan