Tehdäänpä pikakatsaus syksyn elokuva-asioihin eli Yle Teeman syysohjelmistoon, Kavin aluesarjoihin ja Taikalyhty-aiheisiin suunnitelmiin.

Yle Teemalla alkaa kiinnostava sarjauusinta, Mark Cousinsin Elokuvan tarina. Tai siis alkoi jo viime keskiviikkona, mutta ensimmäisen jakson voi katsoa Areenasta. En ole varma, aionko itse katsoa sarjaa: on jotenkin tylsää katsoa ohjelmia elokuvista, kun tuo aika on aina pois itse elokuvien katsomisesta. Elokuva-aiheisten ohjelmien ja dokumenttien katsominen on kuitenkin tarpeellista ja hyödyllistä, sillä se auttaa hahmottamaan erilaisten elokuvien kontekstia ja historiaa. Elokuvan ymmärtäminen voi olla vaikeaa, ellei kontekstista ole mitään käsitystä.

Vielä Cousinsin sarjaa kiinnostavampi seikka onkin se, että Teema esittää Teemalauantaissa ja Kino Klassikossa sarjaan liittyviä elokuvia. Kun luin esitettävien elokuvien listaa ensimmäistä kertaa, tunsin sen saman innostuneen sykäyksen kuin varhaisteininä, jolloin tietyistä elokuvista saattoi vain lukea, sillä mahdollisuudet niiden näkemiseen olivat kiven alla. Yhdestä listalla olevista elokuvista minulla onkin teksti jo valmiina. Monta olen nähnyt menneinä vuosina ja monta olen halunnut pitkään nähdä. Etenkin Taskuvaras, Tien laulu ja Ugetsu ovat harvoin nähtyjä, mutta elokuvahistoriallisesti äärimmäisen tärkeitä teoksia. Myös Metropolis ja Jeanne d’Arcin kärsimys ovat jokaiselle elokuvahullulle pakollista katsottavaa, joskin molemmat on esitetty Teemalla 2010-luvulla ainakin kerran. Pientä motkotusta ohjelmiston laatija saa osakseen siitä, että ohjelmatiedoissa ei mainita, mikä Metropoliksen versio Teemalla esitetään – elokuvasta kun on olemassa varsin monia erilaisia leikkauksia alle puolentoista tunnin töpöstä aina 2½-tuntiseen, vuonna 2010 valmistuneeseen restauroituun versioon. Ero näiden kahden ääripään välillä on valtava. Tänä päivänä on tavallaan järjetöntä näyttää mitään muuta kuin tuota vuoden 2010 versiota, mutta esitysoikeuksien mutkallisuudet ovat voineet johtaa siihen, että Teemalla esitetään jotain muuta.

Muistatteko vielä Lordi-elokuvan, jota markkinoitiin ensimmäisenä suomalaisena kauhuelokuvana? Kino Suomi -esityssarja demonstroi tänä syksynä, millaista höpöä tällainen puhe 2000-luvulla julkaistusta elokuvasta ensimmäisenä kotimaisena kauhuelokuvana on. Sarjasta onkin mennyt jo kaksi esityskertaa, mutta jos missasit ne, älä itke: vielä ei ole ehditty esittää kuin Kuutamosonaatit ja kaksi lyhytelokuvaa (toinen Soinion, toinen Auli Mantilan). Henkilökohtaisena mielipiteenäni voin sanoa, että Kuutamosonaatit ovat lähinnä lapsille ja lapsenmielisille vasemmalla kädellä tehtyä repostelua (ei sillä että lapsenmielisyydessä olisi jotakin pahaa!), ja ne kannattaakin katsoa lähinnä tietääkseen, että tällaistakin elokuvaa on Suomessa tehty. Tiedän olevani mielipiteineni aika yksin. En käsitä, mistä Kuutamosonaattien kulttisuosio sikiää. – Ne oikeasti kiinnostavat elokuvat ovat vielä esittämättä. Voidaan olla aika varmoja siitä, että näitä pätkiä ei tulla hetkeen kotimaisilla televisiokanavilla näkemään, kenties ei enää koskaan.

Ja hei, Kavin aluesarjat alkavat taas pyöriä! Ai mitkä? Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (entinen Elokuva-arkisto) järjestää yhdeksässä kaupungissa aluesarjoja, jotka käsittävät siinä kymmenisen elokuvaa, vähän kaupungista riippuen. Kausikorttien hinnat ovat näköjään hieman nousseet, mutta hinta per elokuva on edelleen naurettavan halpa. Ja mikäli joku ei vielä tätä tiennyt, aluesarjojen elokuvat pyöritetään filmiltä. Tilaisuudet nähdä elokuvaklassikoita filmiltä ovat nykyään aika harvassa. Aluesarjat eivät ole mikään uusiutumaton luonnonvara, jonka kanssa nuukailu kannattaa – päinvastoin: mitä enemmän näytöksissä käydään, sitä vankemmalla pohjalla on sarjojen tulevaisuus.

Sitten metabloggausta. Olen jo pitkään miettinyt ottavani tavaksi päivittää esimerkiksi joka sunnuntai mietteitä tulevan viikon televisioannista: mitä aion itse katsoa ja mitä olen jo katsonut ja suosittelen muille. Lykkään kuitenkin jatkuvasti tämän tekstisarjan aloittamista, sillä pelkään etten ehdi juuri nyt ylläpitää sitä. Ehkä sitten, kun saan tämän työprojektin valmiiksi… ja vielä tämän… Tämä on sellainen päivitystyyppi, jollaista itse haluaisin lukea, mutta jollaisiin en juurikaan ole blogeissa törmännyt ja jota printtimediakaan ei näytä juuri harrastavan. Jää korvan taakse.

Lisäksi olen miettinyt Facebook-sivun perustamista blogille, se saattaisi tehdä päivitysten seuraamisesta teille lukijoille helpompaa. Suurin osa lukijoista taitaa tulla omien FB-linkityksieni kautta, näihin lukijoihin FB-sivulla ei toki olisi vaikutusta (ellen FB-sivun perustettuani lopeta linkittelyä omalle aikajanalleni. Ehkä lopetan.). Ehkä odottelen, että blogi täyttää puoli vuotta… tai vuoden… ja teen asialle sitten jotain.

Rauhaa & kaunista syksyä kaikille!

Ps. Vielä muistutus huomisen Teemalauantain annista: upea kokeellinen kauhuelokuva Berberian Sound Studio kannattaa ehdottomasti katsoa. Lisäksi esitetään Dario Argenton debyytti Kuoleman lintu, jota en hyvistä yrityksistä huolimatta ole vielä tätä ennen onnistunut näkemään. Kiitos taas kerran, Yle Teema!