Lars ja se ainoa oikea (Lars and the Real Girl, 2007) on draamakomedia eriskummallisesta nuoresta miehestä ja hänen suhteestaan silikonista ja raudasta valmistettuun seksinukkeen. Elokuvan teemoja ovat rakastamisen vaikeus sekä läheisyyden ja toisaalta menetyksen pelko, jotka vaivaavat nuorta Larsia (Ryan Gosling).

Lars asuu veljensä Gusin (Paul Schneider) ja tämän vaimon Karinin (Emily Mortimer) naapurissa. Lars ei ole kummoinen seuramies, vaan viettää aikaansa omissa oloissaan autotallin kylkeen kyhätyssä huoneistossa. Gus on tottunut Larsin vetäytyvään luonteeseen ja antaa tämän vetäytyä muiden seurasta, mutta Karin tekee kaikkensa saadakseen Larsin osallistumaan perhe-elämään. Lars on vastahakoinen, mutta ei siksi, ettei hän haluaisi viettää aikaa veljensä perheen kanssa. Jokin muu pidättelee häntä.

Eräänä iltana Lars tuo veljensä luokse vieraan: hän on tavannut netissä brasilialais-tanskalaisen Biancan. Tämä vaikuttaa kaikin puolin kelpo tytöltä – hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja ammatiltaan lähetyssaarnaaja. Biancan jaloissa on jotakin vikaa, ja siksi hän liikkuu pyörätuolilla.

Oikeasti Bianca ei ole oikea ihminen, vaan seksinukke. Lars ei vaan tunnu ymmärtävän lainkaan, ettei morsmaikku ole verta ja lihaa, vaan silikonia ja metallia.

Gus ja Lars säikähtävät. Onneksi paikallisen terveyskeskuksen lääkäri, tohtori Berman (Patricia Clarkson), osaa auttaa: hän päättelee, että Lars tarvitsee Biancaa jonkin sisäisen solmunsa avaamiseen. Kun Gus pyytää tohtori Bermania ”parantamaan” Larsin, Berman kieltäytyy. Tohtori ei näe Larsin käytöstä asiana, joka pitäisi korjata tai parantaa, vaan Larsin yrityksenä saada ratkaisu sisäiseen ristiriitaan. Käytöksen muuttaminen olisi vain oireen hillitsemistä, ei itse ongelman ratkaisua. Tohtori Berman kehottaakin Gusia ja Karinia leikkimään kärsivällisesti mukana ja kohtelemaan Biancaa kuin oikeaa naista.

Sosiaaliset tilanteet eivät ole Larsille helppoja. Asiaa ei suoraan elokuvassa sanota, mutta päällisin päin näyttää että hänellä saattaa olla Aspergerin oireyhtymä tai jokin muu autismin kirjoon kuuluva häiriö. Erityisesti muiden ihmisten kosketus on hänelle hyvin epämiellyttävää. Tämä heijastuu myös tunnetasolle: emotionaalinen läheisyys on Larsille pelottavaa, suorastaan tuskallista. Samalla Lars kuitenkin on kiinnostunut muista ihmisistä ja selvästi kaipaa läheisyyttä. Bianca vaikuttaa olevan työkalu tämän paradoksin käsittelyyn.

Lars projisoi omia piirteitään Biancaan. Kuten Lars, myös Bianca on uskonnollinen. Bianca on orpo – Lars puolestaan on menettänyt äitinsä jo lapsena, ja hänen isänsä on ollut surutyönsä vuoksi etäinen. Kun tohtori Berman toteaa Biancan verenpaineen olevan turhan matala, Lars lohduttaa: ”Niin minunkin verenpaineeni varmaankin on”. Biancan juuret ovat Tanskassa – ja niin taitavat olla myös Larsin, ainakin hänen sukunimestään päätellen. Bianca onkin eräänlainen Larsin jatke, joka jakaa hänen tärkeimmät ominaisuutensa.

Lars ja se ainoa oikea -elokuvan sympaattisimmat hetket liittyvät siihen, kuinka Bianca vastaanotetaan yhteisössä. Naiset ottavat Biancan vastaan pääosin myönteisesti. Avainhenkilöitä ovat erityisesti Karen ja tohtori Berman, mutta myös muutama iäkkäämpi nainen sekä Larsin työkaveri Margo (Kelli Garner).

Sen sijaan yhteisön miehillä on vaikeuksia suhtautua asiaan rakentavasti. Gusin työpaikalla asiasta heitetään rasvaisia vitsejä: ”Olisipa minullakin nainen, joka ei puhu mitään!” Larsille myös naureskellaan, ja hänen selkänsä takana pohditaan, mahtaako hän harrastaa nuken kanssa seksiä. Pääosin Bianca toivotetaan kuitenkin avoimesti tervetulleeksi yhteisöön. Tässä suhteessa elokuva on ylioptimistinen – tosielämässä suhtautuminen seksinukkea pyörituolissaan kärräävään kaveriin olisi huomattavasti kielteisempi. Ihmisiä pilkataan ja suljetaan yhteisöjen ulkopuolelle pienemmistäkin syistä.

Toisaalta elokuvaa voi ajatella myös Larsin subjektiivisena kuvauksena tapahtumista. Ehkäpä hän ummistaa korvansa niiltä ääniltä, jotka tuomitsevat ja pilkkaavat häntä ja Biancaa. Hän ei yksinkertaisesti tarvitse tällaisia elementtejä sisäisen solmunsa aukaisuun. Vaikka nuken kanssa seurustelu tuntuu alkuun omituiselta, elokuvan loppuun mennessä aloin olla melko vakuuttunut siitä, että hyvin monille voisi olla hyväksi harjoitella seurustelemista nukella ennen kuin asiaa kokeillaan oikeiden ihmisten kanssa.

Lars ja se ainoa oikea on tämän päivän katsojille ennen kaikkea varhainen Ryan Gosling -elokuva. Gosling oli tätä elokuvaa tehdessään noin 26-vuotias, mutta kuitenkin jo melko kokenut näyttelijä. Blue Valentinea ja Driveä, jotka nostivat Goslingin nimen merkittävien näyttelijöiden joukkoon, ei ollut vielä tehty.

Lars ja se ainoa oikea on visuaalisesti sympaattinen ja nukkavierulla tavalla autenttinen elokuva. Huomiota kiinnittää erityisesti kaksi asiaa: 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle tyypillinen, pehmeän sumuinen kuvanlaatu ja ajalle ominainen, nyt jo aivan antiikkiselta näyttävä teknologia. Huomasin elokuvaa katsellessani miettiväni, että käytettiinkö kuvaputkinäyttöjä oikeasti vielä vuonna 2007, kunnes aloin laskeskella asiaa tarkemmin ja hoksasin, että vaihdoin itsekin kuvaputkinäytön littunäyttöön vasta joskus vuoden 2009 tai 2010 tienoilla.

Sain muuten kimmokkeen Lars ja se ainoa oikea -leffan katsomiseen YouTube-videosta, jossa psykiatri kommentoi mielenterveyteen liittyviä elokuvia ja elokuvakohtauksia. Hauska ja kiinnostava video, suositus tälle. Mukana myös mm. Bojack Horseman, Joker, Vuosi nuoruudestani ja Inside Out.

*****