The Green Knight (2021) on fantasiaelokuva, joka kertoo Arthurin sisarenpojan Gawainin seikkailusta. Elokuva pohjautuu keskiaikaiseen runoon, mutta tarinaa on muokattu voimakkaasti 2000-luvun katsojien odotuksiin sopivaksi, ja siinä on nähtävissä jopa viittauksia meneillään olevaan ilmastokriisiin. The Green Knightin on ohjannut David Lowery, joka on myös mainion A Ghost Story -elokuvan takana.

Gawain elää Arthurin hovin liepeillä huoletonta ja mukavaa elämää. Kerran hän pääsee mukaan Arthurin hovin joulujuhlaan, jonne saapuu kutsumaton vieras – vihreä ritari, joka esittää hoville haasteen: Kuka vain hovissa saisi yrittää iskeä ritaria miekallaan, ja jos hän onnistuisi, antaisi vihreä ritari tälle kirveensä. Vuoden kuluttua tämän olisi kuitenkin suostuttava uusintaotteluun vihreän ritarin kanssa ja otettava vastaan sama isku.

Gawain ilmoittautuu vapaaehtoiseksi ja iskee vihreän ritarin pään irti. Juhlaväen yllätykseksi ritari kaappaa pään mukaansa ja ratsastaa pois samalla muistuttaen Gawainia siitä, että vuoden kuluttua he tapaavat uudelleen.

The Green Knightin alussa tapaamme Gawainin iloisena nuorukaisena, joka ei kanna turhaa huolta huomisesta. Päätös taistella vihreän ritarin kanssa syntyy hetken mielijohteesta ja halusta viihdyttää Arthuria ja hänen ritareitaan. Taistelu vihreän ritarin kanssa on kuitenkin ohi ennen kuin on kunnolla alkanutkaan, ja sen jälkeen iskee morkkis. Ajatus vuoden päässä odottavasta uudesta kohtaamisesta ja iskusta, joka Gawainin olisi otettava vastaan, synkistää hänen mielensä.

Kun vuosi on kulunut, Gawain tekee kuten on luvannut ja suuntaa ratsain ritarin määräämään paikkaan.

The Green Knight on elokuva velvollisuudentunnosta, rehellisyydestä ja kohtalosta. Elokuvan kiinnostavin kysymys on se, onko Gawainilla lopulta kanttia hyväksyä oma kohtalonsa ja alistua vihreän ritarin iskulle. Matkallaan hän kohtaa omituisia olentoja ja odottamattomia seikkailuja.

The Green Knight ei ole aivan uskollinen alkuperäiselle Gawainin tarinalle, mikä ei ole suinkaan huono asia. Rakenteellisesti se muistuttaa kuitenkin läheisesti keskiaikaisia legendoja: aloitetaan jostain ja päädytään johonkin sellaiseen, mikä liittyy läheisesti alkutilanteeseen ja päättää siten laajan kehityskaaren. Välissä tapahtuu paljon kaikenlaista ”randomia” – asioita, joilla ei ole kausaalisesti tai edes temaattisesti juuri mitään yhteyttä suureen linjaan. Keskivaiheilla luodaan odotuksia, jotka eivät lopussa realisoidu. Aivan näin pirstaileisia juonia en ole tottunut kokoillan elokuvissa näkemään, sarjoissa sitten sitäkin enemmän.

Yksi asia kuitenkin pysyy Gawainin mielessä: naiset. Kuten tällaisissa sankaritarinoissa yleensä, naiset sekä kannattelevat että johdattavat päähenkilöä eteenpäin. Tässä elokuvassa vaikuttavimmat naishahmot ovat Gawainin äiti eli legendoista tuttu velhotar Morgan le Fay, kotipuolen rakastettu Essel ja eräs linnanrouva, jonka hoteisiin Gawain päätyy. Kahta viimeksi mainittua näyttelee muuten sama näyttelijä (Alicia Vikander). En löytänyt näyttelijäratkaisulle mitään aivan ilmeistä selitystä – päädyin lopulta siihen ajatukseen, että Gawainille on olemassa tavallaan vain kaksi naista: äiti ja rakastettu, ja koska sekä Essel että linnanrouva edustavat pikemminkin jälkimmäistä, esittää heitä sama näyttelijä.

The Green Knight on visuaalisesti kiehtova ja omaperäinen elokuva. Itse vihreä ritari muistuttaa hieman Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvien enttejä. Joissakin kohtauksissa koko maailma on kyllästetty tietyllä värillä, tästä mieleenpainuvimpana elokuvan loppupuolen rikinkeltainen kohtaus. Arthurin hovista on tehty kaunis ja rauhallinen, mutta sisäisesti kuoleva paikka. Hovin näyttämöllepanosta mieleen jäävät erityisesti Arthurin ja hänen vaimonsa Guineveren yksinkertaisen kauniit kruunut ja niihin kiinnitetyt sädekehät, jotka kertovat hallitsijaparin suorastaan jumalankaltaisesta asemasta hovissa.

Gawainia elokuvassa esittää Dev Patel, eli ”se tyyppi Slummien miljonääristä”. Patel on Gawainiin rooliin mahtava valinta, ja merkittävä osa The Green Knightin vetovoimasta selittyy juuri hänen väkevällä näyttelijäntyöllään. Hänen äitiään ja Arthurin sisarta Morgan le Fayta puolestaan näyttelee Sarita Choudhury. Molemmilla on intialaiset juuret – kiinnostava ja aivan selvästi harkittu ratkaisu perienglantilaiseen tarinaan. Myös ekstrojen joukossa näkyy moninaisia etnisiä taustoja.

Mikä vihreä ritari oikeastaan on? Elokuvassa hän edustaa ennen kaikkea omien tekojen seurausten hyväksymistä ja niihin alistumista, ja varmasti hänessä voi tunnistaa myös karman ruumiillistuman. Toisaalta on vaikeaa olla näkemättä vihreässä ritarissa viittauksia ilmastonmuutokseen ja ilmastokriisiin – tilanteeseen, jossa luonto ikään kuin ottaa omansa takaisin ja iskee ihmiskuntaa takaisin samalla voimalla, jolla ihminen on sitä moukaroinut.

The Green Knight pyörii vielä tämän tekstin julkaisuhetkellä Finnkinon teattereissa.

*****