Satanic Panic (2019) on kauhukomedia huono-onnisesta pitsakuskista ja joukosta saatananpalvojia, jotka pyrkivät rituaalillaan ruumiillistamaan itsensä Baphometin. Elokuva parodisoi 1960-1980-lukujen halpoja kauhuelokuvia, joissa käsitellään satanismia tai saatananpalvontaa. Tai ehkäpä tarkoitus on ollut parodisoinnin sijaan tehdä kunniaa näille elokuville? Jos näin, niin se tehdään huonosti.

Sam työskentelee ensimmäistä päiväänsä pitsakuskina – siis hommassa, jossa palkka muodostuu pitkälti tipeistä. Koko päivän Samilla käy tippien suhteen mahdottoman huono tuuri. Kun vuoron päätteeksi luuriin kilahtaa mittava pitsatilaus hienostoalueelle, Sam hyppää välittömästi mopon selkään muhkean tipin toivossa.

Perillä Sam huomaa huonoksi onnekseen joutuneensa keskelle varakkaiden saatananpalvojien kokoontumista, jonka tarkoituksena on uhrata neitsyt Saatanalle. Eripuraa kuitenkin aiheuttaa se, että uhrattavaksi suunniteltu tyttö on lipsahtanut ryhmän hyppysistä. Sam, joka sattuu olemaan edelleen neitsyt, osuu paikalle kultin jäsenten suureksi onneksi.

Ryhmää johtaa papitar Danica, jonka omistautuneisuus paholaisen palvonnalle ylittää kaikki rajat: hän on valmis uhraamaan Saatanalle sekä puolisonsa että tyttärensä. Danican rinnalla kimittää höseltävä Gypsy, joka kärkkyy Danican valtaa ja iloitsee, kun Danican valitsemat ratkaisut eivät toimi. Sekä Danica että muut kultin jäsenet ovat huomattavan varakkaita – itse asiassa suurin osa hienostoalueen eläjistä tuntuu sekaantuneen kultin toimintaan. Kultissa on kuitenkin mukana myös muutamia nuoria kapinallisia, kuten goottityttö Danielle. Jää vähän epäselväksi, mitä he kultissa tekevät ja miksi heidät on kelpuutettu mukaan elitistiseen salaseuraan.

Satanic Panic muistuttaa kyllästymiseen asti saatanapalvojien ja Samin välisestä luokkaerosta. Kultin jäsenten varallisuus on ainakin jossain määrin seurausta siitä, että heistä kukin on myynyt sielunsa Saatanalle. Sam puolestaan on tyhjätasku, eikä pitsakuskin palkoilla ole helppo lähteä tavoittelemaan leveämpää elämää. Toisaalta Sam saa yläluokan joukosta myös apua ja empatiaa. Koko porukka ei siis ole läpeensä itsekästä.

Satanic Panic on melkoinen sillisalaatti. Kerronnan sävy vaihtelee jatkuvastui. Rajun vaihtelun ei sinänsä pitäisi olla ongelma, mutta tässä tapauksessa jäin usein epävarmaksi siitä, oliko nyt tarkoitus nauraa vai ei. Katsoin elokuvaa jonkinlaisena 70-luvun okkultismielokuvista juontavan parodian ja pastissin yhdistelmänä, koska sellaisena se minulle parhaiten avautui. Mutta oliko elokuva sellaiseksi suunniteltu – en tosiaan ole varma. Joko suunnittelupöydällä ei ole aivan tiedetty, mitä ollaan tekemässä, tai sitten vision veistäminen valmiiksi elokuvaksi meni vain heikosti.

Lisäksi elokuva jättää muutamia asioita kokonaan avaamatta. Minua häiritsi elokuvassa muun muassa se, että selitystä massiiviselle pitsatilaukselle ei koskaan saada – pitsapinosta yksi lätty viedään Danican onnettomalle aviomiehelle ja loput unohdetaan pyödälle. Odotin myös pitsat maksaneen viiksivallun osalta jonkinlaista ohjelmanumeroa, mutta ei. Tämä vain esimerkkinä; pitsalaatikot eivät ole ainoa langanpätkä, joka elokuvassa jää roikkumaan.

Erikoistehosteiden osalta elokuva on varsin onnistunut. Erityisesti Danican valmistama sielukohokas ja siihen liittyvä noitaviitta ovat varsin hauskoja toteutuksia. Mitä muuhun elokuvan visuaalisuuteen tulee, mennään pitkälti samalla stereotyyppisellä kulttikuvastolla jota tämänkaltaisissa elokuvissa harrastetaan.

Lopussa nähdään seksiorgiat, jotka eivät liity oikein mihinkään. Ryhmäseksille olisi ollut helppo keksiä jokin kytkös meneillään oleviin tapahtumiin, mutta kun ei niin ei. Ehkä tämäkin liittyi genreparodiaan, en tiedä. – Vaikka elokuva noin muuten on vähän mitä on, Rebecca Romjin on papitar Danicana aika ihana.

Ti West teki yli 10 vuotta sitten jotain tämäntyyppistä, mutta vakavalla naamalla, tyylillä ja paljon paremmin. Puhun The House of the Devilistä. Katsokaa mieluummin se.

*****