The Midnight Gospel (2020) arvostelu – Netflixin omituisin sarja

The Midnight Gospel (2020)

The Midnight Gospel (2020) saattaa olla omituisin televisiosarja, jota olen koskaan katsonut. Se on varmasti omituisin televisiosarja Netflixin katalogissa. Jos siis et pidä omituisista sarjoista tai elokuvista, voit lopettaa tämän tekstin lukemisen ja mennä muualle.

Okei, vielä mukana? Omituinen ei pelota? Hyvä, jatketaan.

Clancy (Duncan Trussell) on spacecastaaja. Spacecast on vähän kuin podcast, mutta sillä erotuksella, että spacecastia voi kuunnella missä tahansa avaruuden kolkassa. Clancy haastattelee castiinsa erilaisia olentoja, joita hän tapaa matkustaessaan universumisimulaattorilla maailmasta toiseen.

Sarjassa ei ole juurikaan jatkuvajuonisuutta: jokaisessa jaksossa Clancy valitsee yhden maailman, haastattelee yhtä henkilöä, ja se siitä. Siksi The Midnight Gospelia on käytännössä mahdoton spoilata – ei ole mitään spoilattavaa.

Clancy haastattelee presidenttiä keskellä zombiapokalypsia.

Ensimmäisestä jaksosta lähtien The Midnight Gospel tuntuu, noh… erikoiselta. Clancy makustaa zombiapokalypsin valtaan joutuneeseen Maahan ja alkaa haastatella sen presidenttiä. Haastattelu koskee marihuanan laillistamista ja päihteiden vaikutuksia yhteiskuntaan. Clancyn ja presidentin keskustelu etenee rauhallisesti, aivan kuin he tuntisivat toisensa jo ennalta – aivan kuin keskustelu käytäisiin kahden ystävän välillä. Keskustelun lomassa Clancy ja presidentti tappavat zombeja minkä ehtivät ja yrittävät löytää turvapaikkaa.

Syntyy mahdottoman kiehtova ristiriita. Keskustelu ei istu vallalla olevaan tilanteeseen. Kyllä zombihyökkäyksen keskellä pitäisi puhua jostain ihan muusta kuin huumeista. Miettikää nyt, jos kesken Dawn of the Deadin ostoskeskustohinoiden keskushahmot olisivat alkaneet jutella LSD-kokemuksistaan!

Muita jaksoja leimaa sama piirre: Clancy ja kulloinenkin haastateltava näkevät ja todistavat haastattelun aikana mielettömän raffeja juttuja, jotka tapahtuvat heidän ympärillään, ja usein myös osallistuvat tapahtumien kulkuun. He eivät kuitenkaan anna näiden tapahtumien häiritä itseään. Dialogi on oudosti irrallaan kaikesta, mitä maailmassa on meneillään – ja toisaalta taas ei. Temaattisesti tapahtumat usein liittyvät haastattelun aiheisiin ainakin jollain takaperoisella tai vertauskuvallisella tavalla.

Annihilation of Joy -jaksossa Clancy sotkeutuu vihreänaamaisen Bobin kohtaloon.

Clancyn haastattelut käsittelevät muun muassa filosofiaa, uskontoja, kuolemaa, meditaatiota ja anteeksiantoa. Juuri keskustelujen teemat ja sisältö tekevät The Midnight Gospelista ainutlaatuisen sarjan. En muista, milloin viimeksi olisin nähnyt, että televisiossa tai elokuvassa onnistuttaisiin käsittelemään näin vaikeita aiheita näin vilpittömästi ja välittömästi.

Oma suosikkini sarjan jaksoista on viides jakso, Annihilation of Joy. Clancy päätyy haastattelumatkallaan vankilaan, jossa hän tapaa Bobin. Harmillisten sattumusten seurauksena Clancy sotkeutuu Bobin elämänlankaan ja joutuu läpikäymään Bobin kanssa kuoleman, uudelleensyntymän ja paluun vankilaan – ensin yhden kerran ja sitten monta kertaa uudelleen. Jakso on upea kuvaus siitä, mitä maailmanuskonnot kertovat kärsimyksen poistumisesta, karmasta ja jälleensyntymästä. Tässä jaksossa dialogi ja tarinamaailman konkreettiset tapahtumat täydentävät toisiaan paremmin kuin missään muussa tarinassa.

Annihilation of Joyn kuvaus jatkuvasta kuoleman ja jälleensyntymän syklistä on niin hieno, että linkitän sen tähän (koska upottaminen ei valitettavasti onnistu). Mild spoiler warning: pätkään on koostettu otteita pitkin Annihilation of Joy -jaksoa. Koska jakson juju on enemmän dialogissa kuin juonessa, en näe että tämä suoranaisesti spoilaisi jaksoa. Kliks, kliks: The Annihilation of Joy.

Universumisimulaattori muistuttaa ulkoisesti aika paljon, tuota noin… Näette kyllä, mitä.

Vaikka Clancy vaikuttaa spacecastissa käymiensä keskustelujen perusteella hahmolta, joka osaa keskittyä hetkeen ja hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat, ei hän kykene takaisin omaan todellisuuteen palattuaan samanlaiseen mielenrauhaan. Pian ymmärrämme, että spacecast-matkat ovat Clancylle eskapismia. Hän ei pysty käsittelemään todellisuutta sellaisena kuin se hänen ympärillään on. Clancyn menneisyydessä on jotakin sellaista, mitä hän haluaa paeta.

Myös universumisimulaattorin huolto ja ylläpito ovat Clancylle vaikeita asioita. Vaikka simulaattori kyselee itsepintaisesti huollon perään, ei Clancy vaivaudu hoitamaan asiaa, vaan lähtee mieluummin jälleen uudelle seikkailulle. Lopputuloksena on se, että planeetat alkavat tehdä kuolemaa.

Minulle jäi hieman epäselväksi, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Millä tasolla simulaattorin maailmat ja henkilöt ovat todella olemassa? Ovatko he vain simulaatioita vai sittenkin todellisia tietoisuuksia? Jälkimmäinen tuntuu  (erityisesti ensimmäisen tuotantokauden viimeisen jakson tapahtumia vasten) todennäköisemmältä – ja jos näin on, on simulaattorin huollon laiminlyönti raskas rike.

Kun Clancy laiminlyö simulaattorin huollon, osa sen sisältämistä maailmoista tuhoutuu.

Toinen sarjan mieleenpainuvimmista jaksoista on ensimmäisen tuotantokauden päätösjakso Mouse of Silver. Clancy törmää yllättäen äitiinsä, joka alkaa kertoa tarinoita Clancyn syntymästä ja lapsuudesta. Hitaasti keskustelu kääntyy Clancyn lapsuudesta äidin lähestyvään kuolemaan. Dialogi soljuu universaalista ja abstraktista konkreettiseen ja kirjaimelliseen – kaikkeuden yhteisyydestä Clancyn äitiin ja tämän sairauteen kaikkine pienine, tappavine yksityiskohtineen.

Minulta loppuvat sanat kesken, kun yritän kuvailla tätä jaksoa.

Juuri tämä selittää merkittävän osan The Midnight Gospelin viehätysvoimasta: suuri ja abstrakti yhdistyy pieneen ja konkreettiseen. Sen viisaus ilmenee korkealentoisissa ajatuksissa – siinä, mitä filosofia ja maailmanuskonnot ymmärtävät maailmasta. Ja sen kyky koskettaa ja liikuttaa kytkeytyy pieniin, konkreettisiin ja eläviin asioihin, todellisiin sanoihin ja kohtaloihin.

Mouse of Silver -jaksossa Clancy kohtaa äitinsä.

Mouse of Silver ja Annihilation of Joy ovat The Midnight Gospelin ensimmäisen tuotantokauden parhaat jaksot. Niiden lisäksi haluan nostaa esiin Hunters Without a Home -jakson, jossa ääneen pääsee West Memphis Three -oikeudenkäynnistä tutuksi tullut Damien Echols. Echols on hahmona kiinnostava, mutta valitettavasti jakso ei lähde lentoon. Esimerkiksi Mouse of Silver -jakson raadolliseen omakohtaisuuteen verrattuna dialogi jää kirjaviisauksien tasolle.

Tähän väliin pieni kritiikin sana. Paikoin The Midnight Gospelin dialogi ja näyttämöllepano (voiko animaatiossa edes puhua näyttämöllepanosta?) haiskahtaa ikävästi namedroppailulle. Erityisesti Echols-jakson puheet Aleister Crowleysta (Taikalyhtyä pidempään lukeneet tietävät kyllä, etten juuri arvosta Crowleyta) jäävät kovin tyhjiksi: katsoja, jolle Crowley on hahmona tuntematon, ei saa keskustelun tästä osasta irti mitään ja jää siten kohdeyleisön ulkopuolelle.

Samanlaiseen namedroppailuun olisi ollut helppo turvautua myös Mouse of Silver -jaksossa. Clancyn äiti voisi halutessaan puhua esimerkiksi vipassanasta tai satanismista, vaan ei. Sen sijaan hän puhuu oman kehon tuntemisesta sisältäpäin ja kuolemasta opettajana – toisin sanoen hän käyttää kieltä, jota kuka tahansa ymmärtää. Hän ei sulje kryptisillä sanavalinnoilla yhtäkään kuulijaa pois kohderyhmästään.

Nostetaanpa esille vielä yksi jakso: Officers and Wolves kuvaa, kuinka Clancy ja haastateltava viedään suureen teurastamoon ja vasaroidaan jauhelihaksi. Haastattelu jatkuu kuten ennenkin. Puheen teemana on monen muun jakson tavoin kuolema – siksi on vain osuvaa, että haastattelija ja haastateltava kuolevat ja sulautuvat yhdeksi, persoonattomaksi jauhelihamassaksi keskustelun mittaan. Toisaalta heidän yksilöllisyytensä katoaa, toisaalta ei.

Turtles of Eclipse -jaksossa kuolema manifestoituu viikatemiehenä, jolla on hassu silmä.

Tähän mennessä on varmaankin tullut selväksi, että kuolema on aihe, joka nousee The Midnight Gospelissa esille jatkuvasti. Sarjassa ei keskustella siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta sitäkin enemmän siitä, mikä on sen merkitys meidän kannaltamme nyt. Clancyn äiti kuvaa asiaa näin:

Itse olen huomannut, että mitä lähempänä fyysinen kuolemani on, sitä elävämmäksi itseni tunnen. Tunnen olevani enemmän läsnä ja todellisempi. Ja ymmärrän, että minulla ei ole aavistustakaan, mitä fyysisen kuoleman tuolla puolen on, mutta tunnen itsessäni elämän niin vahvsti, että en voi muuta kuin uskoa että tämän tunteen ja kuoleman lähestymisen välillä on yhteys.

The Midnight Gospelin ohjaaja, animaattori Pendleton Ward tunnetaan Adventure Time -sarjan luojana. The Midnight Gospelin naivistinen ja rosoinen animaatiotyyli muistuttaakin Adventure Timea, mutta on psykedeelisempi ja värikylläisempi.

Sarjan toinen luoja eli Duncan Trussell puolestaan tunnetaan… No, en oikein tiedä, mistä. Hän on tehnyt vähän kaikenlaista: kirjoitellut sketsejä ja tehnyt podcasteja. The Midnight Gospelissa hän toimii paitsi käsikirjoittajana, myös Clancyn ääninäyttelijänä.

The Midnight Gospelin visuaalinen ilme on värikäs ja psykedeelinen.

Idea The Midnight Gospelin luomisprosessin takana selvisi minulle vasta sen jälkeen, kun olin katsonut ensimmäisen tuotantokauden kertaalleen läpi. Hyvä niin – tieto sarjan syntyhistoriasta syö mielestäni hieman sen lumoa. Jos haluat lukea asiasta enemmän, mene vaikkapa Wikipediaan. Suosittelen kuitenkin, että tutustut aiheeseen tarkemmin vasta, kun olet katsonut jakson pari – tai vaikka koko kauden.

The Midnight Gospelia on toistaiseksi tehty vain yksi tuotantokausi, joka on katsottavissa Netflixissä. Lisää tuotantokausia ei toistaiseksi ole tilattu. Elämme jännittäviä aikoja: Netflix on viime aikoina näyttänyt kirvestä useille erinomaisille sarjoille, kuten Tuca and Bertielle ja Bojack Horsemanille. En haluaisi sanoa tätä, mutten ole erityisen toiveikas The Midnight Gospelin tulevaisuuden suhteen ainakaan Netflixin siipien suojissa. Jos Netflix päättää, ettei tilaa sarjaan uusia jaksoja, on aina mahdollista että The Midnight Gospelille käy kuten Tuca and Bertielle – eli jokin toinen alusta nappaa sarjan levitykseen.

Toivotaan parasta.

*****

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s