Heroes & Traitors on kolmen tekijän multimediateos. Pakettiin kuuluu James Bravewolfin novellikokoelma, neoklasaribändi The Days of the Trumpet Callin albumi ja joukko David Deinert’n kuvateoksia. Teoksen kirjallisella osalla on mittaa vain nelisenkymmentä sivua.

Ostin kirjasen aikanaan The Days of the Trumpet Callin levyn vuoksi; kyseisen bändin katolishenkinen tsemppimusa oli lukioikäiselle Heinille erittäin tärkeää ja inspiroivaa. Pidän edelleen bändin musiikista, vaikka sitä tuleekin nykyään kuuneltua kovin harvoin. Siinä kiehtoo erityisesti sen jylhyys ja abstraktisuus: mikään ei kiteydy muotoihin, kaikki on vapaata, kevyttä ja sanatonta.

Luin Bravewolfin novellit läpi pian opuksen ostettuani eli reilu kymmenen vuotta sitten. Lukukokemus ei jäänyt mitenkään ihmeellisenä mieleen, enkä oikein saanut tolkkua, mitä kirjailija yrittää novelleillaan sanoa. Toinen lukukierros ei juuri tehnyt asiaa helpommin ymmärrettäväksi.

Teos käsittää yksitoista lyhyttä novellia, jotka keskittyvät kolmeen maailmaan. On 1800-luvun lopun Amerikka, toisen maailmansodan lopun partaalla huojuva Saksa ja 2000-luvun alun Bulgaria. Näiden lisäksi mukana on muutama novelli, joiden tapahtuma-aika ja konteksti jäävät epäselviksi. Yhdistävä teema kaikissa novelleissa ovat ihanteet, velvollisuudet ja uskollisuus. Kussakin novellissa lukija kohtaa ihmisiä, jotka joko elävät omien ja isiensä ihanteiden mukaisesti – tai hylkäävät ne heikkouttaan, pelkuruuttaan tai itsekkyyttään.

Teoksen sankareita, heroes, ovat saksalainen sotilas, joka ei anna periksi toivottomassakaan tilanteessa, pieni poika, joka päättää kostaa isänsä kuoleman, Julie-tyttö, joka uhraa oman henkensä pelastaakseen pienen pojan, nuori saksalainen äiti, bulgarialainen tyttö, joka tekee siveyslupauksen sekä nimettömäksi jäävät minäkertoja, joka päättää vastustaa maailmassa leviävää rappiota viimeiseen asti. Pettureita, traitors, puolestaan ovat apassisoturi, joka pettää heimonsa, epäinhimillisiä ihmiskokeita tekevä lääkäri ja naistutkimuksen professori, joka saarnaa oppilailleen avioliiton orjuuttavasta luonteesta. Lisäksi kirjassa tavataan Broken Foot -niminen apassi, jonka asemasta sankareiden ja pettureiden akselilla en aivan päässyt perille. Hän kyllä toimii vilpittömästi omiensa hyväksi, mutta hänen toimintatapansa ovat niin julmia, että häntä on vaikea pitää sankarina.

Monia novelleja leimaa kiehtova kohtalokkuuden tuntu. Aivan kuin henkilöhahmoilla – erityisesti tekstien sankareilla – ei olisi vapaata tahtoa lainkaan, kuin heidän tekonsa määrittyisivät eräänlaisena verenperintönä ja väistämättömänä kohtalona. Petturit puolestaan hylkäävät kohtalonsa ja velvoitteensa. He eivät osaa arvostaa sitä tehtävää, joka heidän osakseen on annettu.

Oma suosikkini novelleista on ”San Torga”. Se kertoo apassisoturista, joka liittyy eurooppalaisiin ja kääntyy omaa heimoaan ja kansaansa vastaan. Omatunto alkaa kuitenkin soimata San Torgaa, jolloin hän aloittaa pitkän ja hiljaisen katumusharjoituksen. San Torga ei voi katumuksellaan auttaa kansaansa tai saada tehtyä tekemättömäksi. Kieltämällä itseltään koko maailman hän voi kuitenkin saavuttaa eräänlaisen oikeuden elää petoksensa jälkeen. – San Torga tuo mieleen Gary Gilmoren ja hänestä kertovan, Norman Mailerin kirjoittaman Pyövelin laulu -romaanin. Koko elämänsä ajan Gilmore oli hylkiö ja moraaliton pikkurikollinen. Kun hän kuitenkin päätti vaatia kuolemaa rangaistukseksi rikoksistaan, hän muuttui: hän saavutti sellaista arvokkuutta, jota hän ei olisi ilman tekemiään henkirikoksia luultavasti koskaan saavuttanut. Sama pätee San Torgaan, joka langettaa vapaaehtoisesti itselleen rangaistuksen petturuudestaan.

”The Promise of God”- novellissa on ihastuttavaa runollisuutta. Novellin minäkertoja on saksalainen sotilas, mutta hänen maailmankuvansa vaikuttaa oudosti irralliselta ajan saksalaisesta eetoksesta: minäkertoja puhuu Jumalasta ja hänen antamastaan voimasta ja oikeutuksesta – siitä huolimatta, että saksalaisille korostettiin noihin aikoihin pikemminkin uskollisuutta kansalle ja verenperinnölle. Muistattehan: kansallissosialismi ei ollut erityisen kiinnostunut uskonnollisista kysymyksistä. Tämä ei toki estä yksittäistä sotilasta olemasta uskonnollinen – ongelma onkin siinä, että tästä sotilaasta leivotaan novellissa koko Saksan kansan symbolia.

Miten vain, novelli loppuu tavattoman kauniisti:

For love is an exchange of great energy that heals.
For love is the Promise of God made real.

These are my last thoughts as I die.
And these are my first thoughts as I am reborn.

Inhokkini teoksen teksteistä on Bulgaria’s Daughter -novelli, jossa paheksutaan nykyaikaisen maailman vapaata seksuaalisuutta ja ylistetään tökerösti pidättyvyyden ihanteita. Novellissa on erityisen arveluttavaa se, kuinka se lyö yhteet pidättyvyyden ja ”puhtaan” slaavilaisuuden. Ne naiset, jotka eivät pidä piirakkaansa visusti piilossa, ”pettävät slaavilaisen luonteensa” ja ”menettävät kosketuksen sieluunsa”. Sen sijaan siveyttään vaalivat tytöt nousevat palkinnoksi puhtaudestaan eräänlaiseen uskonnolliseen hurmokseen ja taistelevat sen vallassa maailmalaajuista, rappiota levittävää salaliittoa vastaan. – Huomionarvoista on, että novellissa puhutaan nimenomaan naisten ja tyttöjen pidättyvyydestä. Nuorukaisten poikuudella ei ilmeisesti ole yhtä suurta merkitystä bulgarialaisten kansallisen eheyden ja puhtauden kannalta. Että näin.

Kokoelman kohden novellien maailma menee entistäkin sekavammaksi. Erityisesti Young German Mother muistuttaa kaikessa kiiltokuvamaisuudessaan ehtaa natsipropagandaa. Kuitenkin kokoelman viimeinen varsinainen novelli, The Masters of Decay, kerää koko potin. Novellin nimihahmo, ”rappion valtias”, on iäkäs naistutkimuksen professori, joka tahtoo tapattaa miesvainajansa avuttoman koiran.

In fifteen minutes she will lead a seminar to teach young women that marriage is slavery, and that intellect is the only true God.

Juuh, elikkäs.

Tämäntyyppisiin stereotypioihin törmää nykypäivänä tolkun ihmisten keskustelupalstoilla – mutta että novellikokoelmassa vuodelta 2002? Bravewolf on tosiaan ollut aikaansa edellä. – Rappeutunutta mädättäjänaistutkijaa vastaan nousee kapinoimaan nuori mies, joka kokee mielessään muuttuvansa aika ajoin sudeksi. Ei tarvitse olla nero huomatakseen, että susiaiheen ja kirjoittajan Bravewolf-pseudonyymin välillä saattaa olla jokin yhteys.

Heroes & Traitorsin ideologinen tausta on hyvin erikoinen. Teos viestii, että oman itsen unohtaminen ja konkreettinen uhrautuminen jonkin suuremman hyväksi on suotavaa ja ihannoitavaa. Uhrauksesta palkitaan: saksalainen sotilas syntyy uudelleen, isänsä kuolemaa kostava poika saa rauhan sielulleen, siveyttään vaaliva bulgarialaistyttö nostetaan idealisoituun ja ikoniseen asemaan oman kansansa pelastajana ja puhtauden vaalijana. Sinänsä ajatus uhrautumisesta ja siitä seuraavasta palkinnosta ei häiritse. Taustalla on kuitenkin myös muita konservatiivisia ihanteita: ahdasmielisiä näkemyksiä ”puhtaudesta” ja naisen asemasta sekä lapsellista änkyränationalismia.

Heroes & Traitors ärsyttää minua sen verran voimakkaasti, etten yksinkertaisesti halua enää pitää nidettä hyllyssäni. The Days of the Trumpet Call maistuu yhä, mutta nämä biisit on ripattu levyltä tietokoneelle jo yli kymmenen vuotta sitten. Itse asiassa Heroes & Traitors on The Days of the Trumpet Callin kehnoin täyspitkä; pidän sekä I saw no Temple in the Citystä että Purificationista paljon enemmän.

James Bravewolf: Heroes & Traitors (2002)
Lukuhaasterasti: 41. Kirjan kannessa on eläin.
Mistä peräisin: omasta hyllystä -> myyntiin.