Yle Teeman Jacques Tourneur -putki päättyi pari viikkoa sitten Varjot menneisyydestä -elokuvaan (Out of the Past, Yhdysvallat 1947). Toisin kuin sarjan muut kolme elokuvaa (Kissaihmiset, Yö voodoo-saarella ja Paholaisen palvelija), Varjot menneisyydestä ei ole protokauhua, vaan puhdasverinen noir. Toteutuksesta huomaa, että Tourneur ei ole noiria ohjatessaan kaikkein omimmillaan, mutta ehkä hyvä näin. Varjot menneisyydestä ei toista lajityypin kaavoja orjallisesti, vaan tuo genreen jotain oikeasti uutta.

Jeff Bailey (Robert Mitchum) on muuttanut piskuiseen pikkukaupunkiin ja pistänyt pystyyn huoltoaseman. Jostain huoltsikan kulmilta on löytynyt hyvän perheen tyttö Ann (Viriginia Huston), jota Jeff on hyvää vauhtia viemässä alttarille. Pian kaupunkiin kuitenkin ilmestyy Jeffin vanha tuttava, joka tahtoo selvittää muutamia auki jääneitä asioita. Jeffin on pakko avautua nuorikolleen aiemmasta urastaan yksityisetsivänä ja toimeksiannosta, joka käänsi hänen elämänsä suunnan. Menneitä vuosia käydään läpi pitkässä takaumassa.

Takaumassa nähdään, kuinka Jeff saa alamaailman merkkimiehenä tunnetulta Whitiltä (Kirk Douglas) tehtäväkseen jäljittää Whitin (entinen) naisystävä Kathie (Jane Greer). Jeff löytääkin naisen suhteellisen helposti – ja rakastuu tähän. Toimeksianto jää täyttämättä, ja pupulaispari pakenee mustasukkaista Whitiä. Pari ei kuitenkaan voi pakoilla rikollispomoa ikuisesti.

Elokuvan viehätysvoima liittyy kahteen vastakohtapariin. Jeff ja huoltoasemalla työskentelevä, kuuromykkä nuorukainen (jolle ei ole suotu edes nimeä) edustavat kahta ääripäätä: Jeff on aktiivinen, aloitteellinen ja vikkelä liikkeissään, nuorukainen taas hiljainen, passiivinen ja toimissaan vakaa ja luotettava. Vaikka kuuromykkä poika esiintyy vain muutamassa kohtauksessa, on hän selvästi yksi elokuvan mielenkiintoisimpia hahmoja. Elokuvassa ei selitetä, miksi Jeff on palkannut huoltoasemalleen kuuromykän apupojan – aivan kuin kyse ei olisikaan mistään todellisesta henkilöhahmosta, vaan Jeffin oman psyyken osasesta.

Toisen vastakohtaparin muodostavat elokuvan naispäähenkilöt. Ann on uskollinen, hyväntahtoinen ja maanläheinen, Kathie taas diivamainen, ovela ja etäinen. Aluksi Ann vaikuttaa suhteellisen pitkäveteiseltä ja yksinkertaiselta hahmolta, Kathie puolestaan kompleksiselta ja kiinnostavalta. Osat kuitenkin vaihtuvat päikseen elokuvan mittaan: Kathien femme fatale -hahmo puretaan elokuvan mittaan aika tarkalleen osasiinsa, eikä hänessä ole elokuvan loppuun mennessä enää mitään kiinnostavaa. Hän on mikä on eikä muuksi muutu. Sen sijaan Annin hahmoa leimaa loppuun asti tietty salaperäisyys. Mikä saa hänet suhtautumaan Jeffiin niin ymmärtäväisesti ja anteeksiantavasti? Annin hahmossa on jotakin käsittämätöntä ja kaunista.

Robert Mitchumin ja Kirk Douglasin näyttelijäntyötä on ilo katsella – kiva nähdä näitä miehiä elokuvassa pitkästä aikaa! Myös kuuromykkää nuorukaista näyttelevä Dickie Moore tekee työnsä hyvin.

En ole paneutunut noir-elokuviin erityisen syvällisesti, mutta tunnen lajityyppiä silti tarpeeksi hyvin tunnistaakseni erinomaisen noirin silloin kuin sellaisen näen – ja Varjot menneisyydestä totisesti on sellainen. Tällä kertaa en ole mielipiteineni yksin: esimerkiksi Robert Egbert luonnehtii elokuvaa ”yhdeksi parhaista film noireista”.

Varjot menneisyydestä on katsottavissa Yle Areenassa vielä parin viikon ajan.

*****