Juha Nirkko: Suomen kesä – päivästä päivään (2014)
Lukuhaasterasti: 37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan.
Mistä peräisin: kirjastosta.
Muistatteko, kun taannoin luin Heli Hottinen-Puukon Suomen talvi -tietokirjan? Pian sen luettuani tajusin, että SKS on julkaissut vastaavan teoksen myös kesäajasta ja siihen liittyvistä perinteistä. Suomen kesä omistaa jokaiselle kesän 91 päivästä yhden luvun. Toin kirjan kirjastosta kotihyllyyni odottelemaan lukemista jo helmikuussa, ja tarkoitus oli kahlata se läpi ennen suven saapumista. Lopulta en ehtinyt edes aloittaa kirjan lukemista ennen kesäkuuta. Hupsista. Mihin nämä kuukaudet katoavat? No, teos kävi hyvin myös juhannuslukemisesta.
Jos Suomen talvi oli ”talven käsikirja”, on Suomen kesä tietenkin ”kesän käsikirja” – niin kertoo teoksen takakansitekstikin. Ei siis tule yllätyksenä, että kirjassa mättää kaikki se, mikä mätti myös Suomen talvessa. Kertauksen vuoksi: SKS:n kustantamat vuodenaikakäsikirjat eivät oikeasti ole mitään käsikirjoja, vaan luetelmia pohjoisiin vuodenaikoihin liittyvästä nippelitiedosta. Kesäkeittoreseptiä lukuun ottamatta Suomen kesässä mukana ei ole juuri mitään sellaista, mikä kannustaisi mihinkään käytännölliseen näpertelyyn. (Minä tosiaankin miellän käsikirjan enemmän tai vähemmän käytännönläheiseksi tekstilajiksi.) Wikipediasta napatut tänä päivänä tapahtui -listaukset ovat tällaiseen teokseen täysin turhaa sisältöä. Kuvatekstejä ei ole, ja eniten käytetty yksittäinen kuvien lähde on Getty Image, mikä kertoo paljon kuvituksen laadusta.
Teoksen kirjoittaja Juha Nirkko on tunnetaan ennen kaikkea perinnetutkijana. Nirkon ammattitausta näkyy teoksessa vahvasti: paino on nimenomaan perinteiden kuvauksessa, ja teksteistä huomaa, että Nirkko tietää mistä puhuu. Toisin kuin Suomen talvessa, tässä kirjassa on mukana runsaasti myös tavalliselle tallaajalle ennalta tuntematonta tietoa vanhoista perinteistä. Harmillista kyllä, myös Suomen kesässä ollaan vahvasti kiinni kristillisessä ajassa ja sen aikana kehittyneissä perinteissä. Esikristillisille tai muutoin kristinuskosta täysin välinpitämättömille perinteille ei ole jäänyt juuri tilaa.
Jottei touhu menisi liian traditiopainotteiseksi, kirjassa suodaan paljon huomiota myös erilaisille luonnonilmiöille, lähinnä kasveille ja hyönteisille. Mukana on paljon vapaamuotoista kesäisten ajanviettotapojen kuvausta. Kirjaan mahtuu ikävä kyllä myös melko yhdentekeviä lukuja, joiden yhteys suomalaiseen suveen on vähintäänkin kyseenalainen. Suomalaista avioliittoperinnettä käsittelevä luku on kyllä mielenkiintoinen, mutta naimisiin mennään yhtä lailla kaikkina vuodenaikoina eikä kyse kai ole erityisen kesäisestä ilmiöstä. Myöskään jalkapallon rooli suomalaisten kesässä ei ole nähdäkseni niin merkittävä, että siitä olisi kannattanut tehdä tähän teokseen oma lukunsa.
Suomen kesän luvut on kirjoitettu tarinallisempaan ja kerronnallisesti kiinnostavampaan tyyliin kuin Suomen talvi. Suuri osa luvuista lähestyy aihettaan jutustellen, kuin kertoen pieniä tarinoita, joissa siirrytään aiheesta toiseen luontevien assosiaatioiden myötä. Tämä etenemistapa tuo lukuihin mukavaa vaihtelua ja orgaanisuutta.
Vaikka jaksan marmattaa ja nitistä vuodenaikakäsikirjojen puutteista, näen niissä myös paljonhyvää. Suomen keväästä tai syksystä ei tietääkseni ole vielä julkaistu omia ”käsikirjojaan”, mutta jos julkaistaan, eiköhän nekin tule katsastettua. Kuten Suomen talvi -tekstissä taannoin toteisin, olen kovin kiintynyt pohjoisen pallonpuoliskon neljään vuodenaikaan, ja siksi niitä käsittelevä kirjallisuus kiinnostaa aina.
Taikalyhty – Elokuvablogi 