Rita Hayworth – avain pakoon (1994) arvostelu ja taas kerran adaptaatioista

RITA HAYWORTH julkka
Rita Hayworth – avain pakoon (1994)

Rita Hayworth – avain pakoon (The Shawshank Redemption, Yhdysvallat 1994) on outo elokuva. Ei outo samassa mielessä kuin vaikkapa The Human Centipede tai The Holy Mountain, vaan outo kaikessa tavanomaisuudessaan ja persoonattomuudessaan. Leffa on keikkunut IMDb:n 250 parhaan elokuvan listan kärkipäässä moneen otteeseen. Nyt, kun tätä tekstiä kirjoitan, sen nimi komeilee jälleen kerran listan ykkössijalla. En ymmärrä, miksi.

(Off-topic: Listafriikki kun olen, tsekkaan aina parin vuoden välein, kuinka suuren osan IMDb:n 250-listalle kivunneista elokuvista olen nähnyt. Tällä kertaa sain tulokseksi 149/250, mikä ei liene mikään brassailun arvoinen lukema. Tosiasiassa tulokseni lienee hieman korkeampi; en jaksanut tarkistaa vieraskielisten nimien suomenkielisiä vastineita, joten eiköhän muutama nähty elokuva jäänyt ruksaamatta. Omaa IMDb 250 -sivistystään voi testata vaikkapa täällä.)

Rita Hayworth on outo elokuva myös siinä mielessä, etten ollut nähnyt sitä tähän mennessä kertaakaan. En ole vältellyt Rita Hayworthia; itse asiassa olen ”aina” ollut jossain määrin kiinnostunut katsomaan sen. Luin jo ala-asteikäisenä Stephen Kingin novellin, johon elokuva perustuu, ja pidin siitä. Nyt elokuvan vihdoin katsottuani voin todeta, että Kingin kirjoittajaprofiili säteilee Rita Hayworthista mailien päähän. Elokuvassa on hyvää se, mikä Stephen Kingin teoksissa ylipäätään on hyvää: vahva lajityypin taju, keskiluokkaisen amerikkalaissielunmaiseman perinpohjainen ymmärrys ja konstailematon ja yksinkertainen tarina, jonka kuljetusta turhat rönsyt eivät hidasta.

Kaipa juuri tämän vuoksi Rita Hayworth jäi minulle niin haljuksi kokemukseksi. Se ei tuo Kingin alkuteokseen mitään uutta. Se yksinkertaisesti kuvittaa Kingin novellia, ei muuta. Suurelle (suurimmalle?) osalle elokuvayleisöistä juuri tämä vastaa ”hyvälle” adaptaatiolle asetettuja vaatimuksia – että se on samanlainen kuin kirja. Vastaavasti ”huonon” adaptaation merkkinä pidetään (valitettavan) usein sitä, että se on erilainen kuin kirja. Mitä enemmän alkuteoksesta poiketaan, sitä pahemmin adaptaatio epäonnistuu.

RITA HAYWORTH dudes
Morgan Freeman nähdään noin sadannen kerran vanhan viisaan miehen roolissa.

Itse tarkastelen adaptaatioita toisenlaisesta näkökulmasta. Kirjallisten teosten kuvittaminen ei sinällään vaadi kummoistakaan näkemystä tai luovuutta, ainoastaan ammattitaitoa. Tämäntyyppiseen adaptointiin tyytyvä elokuvantekijä päästää itsensä turhan helpolla. Paljon haasteellisempaa on tehdä adaptaatio, joka tuo alkuteokseen jotain lisää. Mitä se jotain on tai voi olla, se jo laajempi kysymys ja ihan oman tekstinsä aihe. – Selvää kuitenkin on, että Rita Hayworthissa tätä jotain ei ole. Se on kyllästymiseen asti perinteinen kuvitusadaptaatio, ei muuta.

Oma katselukokemukseni oli melkoisen hajuton ja mauton juurikin sen takia, että tiesin, kuinka tarina etenee ja päättyy. Kun kaikki elokuvan keskeisimmät avut ja hyveet löytyvät jo Kingin alkuteoksesta, voidaanko Rita Hayworthia pitää hyvänä elokuvana? Siinä on toki muitakin (hyviä) elementtejä kuin tarina: näyttämöllepano on kaikin puolin onnistunut ja näyttelijäntyö tasokasta (Morgan Freeman!). Irtiottoja tai persoonallisia ratkaisuja ei kuitenkaan nähdä. Elokuvalliset aspektit on suunniteltu siten, että ne tukevat mahdollisimman hyvin niitä elementtejä, jotka ovat läsnä jo Kingin novellissa.

Miten tällaista kuvitusadaptaatiota sitten pitäisi arvostella? Olen ”aina” painottanut, että elokuva-adaptaatiota täytyy arvioida alkuteoksesta irrallisena tekeleenä. Adaptaatio ei ole alkuteokselle mitään velkaa. Tähän asti olen tarkoittanut tällä sitä, että poikkeamat alkuteoksesta eivät ole mikään kunnon peruste pitää adaptaatiota ”huonona”. (Tosiasiassa asia on hivenen monimutkaisempi: jos elokuvaa markkinoidaan ns. based on -elokuvana, annetaan katsojille lupaus siitä, että elokuva muistuttaa jossain määrin alkuteosta. Jos näitä lupauksia ei elokuvassa lunasteta, on paikallaan pohtia, missä vika pohjimmiltaan on. Ehkä elokuva ei olekaan huono, ehkä sitä vain markkinoitiin väärillä tekniikoilla.)

Entä, kun asia onkin toisin päin? Kun elokuva pelkästään toistaa alkuteosta? Voidaanko alkuperäisteos tässä tapauksessa ottaa arvostelun mittapuuksi?

RITA HAYWORTH brown
Nuori ja kaunis Clancy Brown (oik.) kovisvartijoiden pahnanpäällimmäinen.

En osaa ottaa tähän (kuten en nykyään mihinkään muuhunkaan) mitään ehdotonta kantaa. Pienen mutustelun jälkeen kallistun kuitenkin kieltävälle kannalle. Elokuva-adaptaation on pysyttävä pystyssä omilla jaloillaan, ja Rita Hayworth totisesti pysyy. Sen hyvät puolet ovat kenties pikemminkin Stephen Kingin kuin elokuvan varsinaisten tekijöiden ansioita, mutta mitä sitten? Tekijähän kuoli jo 60-luvulla.

Olettekin varmaan jo huomanneet, että tämä teksti ei kerro Rita Hayworthista elokuvana oikeastaan yhtään mitään. Tähän on kaksi syytä: a) olisi tyhmää kirjoittaa perinteinen, kuvailuvetoinen arvostelu elokuvasta, jonka kaikki ovat nähneet,  b) en tiedä teistä, mutta henkilökohtaisesti arvostan blogeissa – täysin riippumatta blogin lajityypistä – juuri siitä, että kirjoittaja tuo esille henkilökohtaista kokemustaan käsillä olevasta aiheesta sen sijaan, että vain kuvailisi aihetta sinällään.

Elokuva-aiheisista teksteistä kaikkein tylsimpiä ja turhimpia ovat ne, joissa tyydytään vain kuvailemaan käsillä olevaa kohdetta ja jotka tavallaan edustavat tämän tekstin, jossa kuvailusta pidättäydytään täysin, vastakohtaa. Apinakin osaa kuvailla. Kuvailuun tyytyvä kriitikko tai bloggaaja edustaa vielä kunnianhimottomampaa ihmistyyppiä kuin kuvittamiseen tyytyvä adaptaatioelokuvan tekijä. Valitettavasti moni (keittiö)kriitikko tyytyy ikuisiin gorillajameihin ja kirjoittaa mappikaupalla arvosteluja, joissa kuvaillaan, kuvaillaan ja kuvaillaan ja viimeisessä kappaleessa tykätään tai sitten ei. Analyyttisyydestä tai henkilökohtaisesta elämyksestä ei ole tietoakaan. (Ei sillä, että itse olisin yhtään parempi: toki itsekin olen sortunut ja sorrun edelleen kirjoittamaan hyvät näyttelijät tylsä tarina ok leffa -tyyppisiä laiskan ihmisen arvosteluja.)

Periaatteessa Rita Hayworth tarjoaa mainion temmellyskentän pohdinnoille vapaudesta, kontrollista ja valvonnasta. Olen ollut jo vuosia kiinnostunut nimenomaan vankiloiden audiovisuaalisista representaatioista ja niiden makustelusta Foucault’n ja Sartren seurassa, mutta nyt ei lähde. Ehkä joskus toiste. Laitetaan vielä tähdet ja traileri, eiköhän tämä ole sitten tässä.

*****

Rita Hayworth – avain pakoon DVD @ Discshop
Rita Hayworth – avain pakoon BD @ Discshop
Rita Hayworth – avain pakoon VOD @ Discshop

8 kommenttia artikkeliin ”Rita Hayworth – avain pakoon (1994) arvostelu ja taas kerran adaptaatioista

  1. Kauko

    Olipas taas oikein ”asiantunteva” arvostelu tyypiltä, joka ei ole edes nähnyt ko. elokuvaa, mutta silti haukkuu sen suurinpiirtein maanrakoon. Luulevatko nämä arvostelijat olevansa jotain jumailia, joiden mielipide on ainoa oikea ?

    Tykkää

    1. Heini L.

      Hei,

      en tiedä luitko tekstiäni alusta loppuun. Jos olisit sen tehnyt, olisit luultavasti huomannut, että olen kyllä nähnyt Rita Hayworthin. Et myöskään ilmeisesti pannut merkille, että annoin elokuvalle kolme tähteä viidestä ja että käsittelen tekstissä myös niitä asioita, joista Rita Hayworthissa pidin. En itse kutsuisi tätä suurin piirtein maanrakoon haukkumiseksi, mutta ymmärrän, että olet eri mieltä.

      Mitä tulee kysymykseesi: en voi puhua (kaikkien) arvostelijoiden puolesta, mutta suurin osa heistä tunnustanee sen, että heidän mielipiteensä on yksi muiden joukossa. Toki arvostelijan ammattitaitoon kuuluu tietty objektiivisuuden tavoite, joka pohjautuu pitkään perehtymiseen erilaisiin lajityyppeihin ja elokuvan konventioihin, ja siten heidän näkemyksensä voi olla paremmin perusteltu ja objektiivisempi kuin ”peruskatsojan”. Silti koskaan ei päästä täysin eroon siitä, että arvostelutkin pohjautuvat mielipiteille ja että mielipiteitä on monia.

      Itse en muuten pidä itseäni arvostelijana tai kriitikkona. En myöskään ole esittänyt, etteikö muilla olisi oikeutta omaan mielipiteeseensä – totta kai on. Se, että ilmaisen blogissani oman mielipiteeni ja näkökantani, ei käsittääkseni ole millään tavalla keneltäkään pois. Jokainen on vapaa ilmaisemaan oman, eriävänkin näkemyksensä kommenttiboksin puolella.

      Kiitos kommentistasi, ja mukavaa syksyn jatkoa.

      Tykkää

  2. Okei: Shawshank Redemption on lukemistani Stephen Kingin (keskinkertaisen prosaistin) tarinoista aivan parhaita; hän lieneekin parhaimmillaan juuri pienoisromaaneissa. Darabontin sovitus on alkuteosta vielä paljon parempi. Syy on siinä hienovireisyydessä, millä hän painottaa Kingin tarinan olennaisia piirteitä, ei alkuperäistekstin radikaalissa muuttamisessa. Esimerkiksi ihmissuhteiden kuvaus sujuu Darabontilta reippaasti sävykkäämmin, puhumattakaan miljöökuvauksesta (ansio Roger Deakinsille). Darabont on osannut antaa Kingin proosalle elokuvallisen muodon. Vähän kuin kun John Huston teki Maltan haukan muuttamatta riviäkään Hammettin alkuteoksesta (lukuunottamatta yhtä kohtausta, jonka tuottajapuoli kuvautti omin päin).

    Yksi syy siihen, miksi Kingin usein vaatimattomista tuotoksista on tehty niin monia ensiluokkaisia elokuvia, on siinä, että joskus Hohdon jälkeen King alkoi kirjoittaa kuin olisi kuvitellut ne valkokankaalle – tai televisioon. Osaavan elokuvantekijän on helppo löytää näistä jännittävistä tarinoista dramaturginen rytmi, joka palvelee elokuvan tarpeita. Vihreä maili on vielä SR:akin hienompi sovitus – paperilla. Se ei ole yhtä hyvä elokuva, koska se kertakaikkiaan kestää aiheeseensa nähden liian kauan. Mutta sen dialogi, rakenne ja henkilöiden väliset jännitteet ovat muodollisesti ”täydellisiä” (kuten on muuten Hankskin). The Mist on näitä kahta selvästi heikompi, mutta sen loppu tosiaan osoittaa, kuinka King kirjoittaa liian usein liian nopeasti.

    Tykkää

    1. Heini L.

      ”Syy on siinä hienovireisyydessä, millä hän painottaa Kingin tarinan olennaisia piirteitä, ei alkuperäistekstin radikaalissa muuttamisessa” – tämä on hyvin sanottu, ja tässä tulee hyvin esiin se, kuinka monella tavalla elokuva-adaptatiot voivat ”suhtautua” alkuperäisteokseensa. Voisi ehkä erottaa toisistaan perinteiset kuvitusadaptaatiot, ”kunnianhimoiset” adaptaatiot, jotka jollain tavalla ylittävät alkuteoksen (Kubrickin Hohto tai Tarkovskin Solaris ovat erinomaisia esimerkkejä tästä) ja Rita Hayworthin tyyppiset adaptaatiot, jotka ikään kuin onnistuvat tavoittamaan alkuteoksen hengen paremmin kuin alkuteos itse. Aiemmin olen ajatellut, että asiaa on mielekästä hahmottaa voin kahden ensimmäisen ”luokan” kautta, mutta kun asiaa funtsii niin kyllä tämä viimenenkin ”lokero” alkaa tuntua tarpeelliselta.

      Mä arvostan Kingiä todella paljon. En ole vuosiin* jaksanut lukea yhtään hänen kirjaansa enkä oikeastaan edes pidä hänen teoksistaan. Hänen tekstinsä ovat usein jotenkin banaaleja ja velttoja – tosin se, mitä sanot tuosta dramaturgisesta rytmistä, on aivan totta. Se, kuinka hän onnistuu tavoittamaan valtavia yleisöjä teoksilla, jotka eivät ole armotonta roskaa, tekee hänestä ellei nyt poikkeuksellisen niin kiinnostavan tapauksen. Hän on löytänyt mukavan lokeron kioskikirjallisuuden ja ”kunnon proosan välissä”. King-arvostuksessani on pitkälti kyse eräänlaisesta J. K. Rowling -ilmiöstä: ”Ne, jotka ei muuten lukisi mitään, lukee sitten tätä, mikä on hyvä asia”.

      * On Writingin luin pari vuotta sitten, se on ehdoton suosikkini Kingiltä. Siinä näkyy se, kuinka ammattitaitoinen tyyppi King oikeasti on ja kuinka hänellä on kuranttia sanottavaa myös taiteellisesti kunnianhimoisen proosan kirjoittajille. Jokaisen pöytälaatikkoprosaistin kannattaa ilman muuta tutustua On Writingiin.

      Tykkää

  3. Tosiaan Kingin pienoisromaani on mainio. Hieno ”nuotiokertomus”. King on siinä lajissa ihan nerokas heppu. Elokuvan koen realismin ja sadun hybridinä, jossa on hieno onnellinen loppu. 4 tähteä. (Vihreä maili on paljon huonompi. Usvaanhan ohjaaja teki ihan oman kauhistuttavan ja ahdistavan lopun. Vaimo melkein suuttu mulle ku näytin sen…)

    Tykkää

    1. Heini L.

      Niinpäs olikin pienoisromaani eikä novelli, totta! Luin alle kymmenkesäisenä Kingin kaikki Kauhun vuodenajat -kokoelman tarinat, joihin tämä Rita Hayworth myös kuuluu. Ainakin sen ikäiseen lukijaan ne tekivät vaikutuksen. Omanlaisiaan leirinuotiotarinoita kaikki neljä tarinaa. (Mallioppilas on tosin paljon rankempi kuin muut stoorit, menee osittain kauhun puolelle.)

      Mä en ole nähnyt näitä Darabontin muita King-adaptaatioita. Vihreän mailin ehkä jätän suosiolla jatkossakin väliin (Tom Hanks) mutta mites toi The Mist, kannattaako se katsoa? Kannattaa ilmeisesti?

      Tykkää

      1. Kyllä. Katso Usva. Ihan järkyttävän lopun takia. Uskon että yleisössä on suututtu sen nihilismin vuoksi. Sinä kun et ole vaimo niin uskallan suositella. Maili oli jotenkin turpea elokuva. (Hanksia taas olen oppinut vuosien mittaan arvostamaan. Sotamies Ryanissa sen karisma oli vaikuttavaa. Kaverini joka ”inhosi” sitä ennen tuli hanksuskoon sen jälkeen.)

        Tykkää

      2. Heini L.

        Viimeinen paikka, jossa olen The Mistin nimeen törmännyt, on tämä lista: http://www.buzzfeed.com/louispeitzman/25-movies-that-will-destroy-your-faith-in-humanity#.hjg1K9EkA Joten voin arvata että kyseessä ei ole mikään hyvän mielen elokuva. (Tolla listalla on tosin paljon sellaisia leffoja, joita en pidä mitenkään erityisen järkyttävinä… Mutta muutamista valinnoista olen listan koostajien kanssa samaa mieltä.)

        Olen muuten tainnut ajoittain sotkea The Mistin John Carpenterin The Fogiin. Se oli niin huono, että taisin jättää sen katselun kesken.

        Hanks ei onnistunut mua hurmaamaan myöskään Sotamies Ryanissa. Ei mulla mitään järisyttävän suurta antipatiaa häntä kohtaan ole, mutta sen verran kuitenkin että koen hänet jossain määrin elokuvien kiinnostusarvoa laskevaksi tekijäksi. Tää on ihan puhtaasti mieltymyskysymys, samalla tavalla kuin jotkut tykkää suolakurkuista ja toiset ei. Ei Hanksin ammattitaidossa liene mitään vikaa, se on vaan se habitus.

        Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s