Anton Szandor LaVey: Saatanallinen Raamattu (The Satanic Bible, 1969, suom. 2007)
Lukuhaasterasti: 37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa.
Mistä peräisin: kirjastosta.

(Tämä teksti vilahti blogissa jo viime torstaina – olin epähuomiossa ajastanut kaksi tekstiä samalle julkaisupäivälle. Sori!)

Lukuhaasteen suorittaminen on edennyt viime aikoina nihkeästi. Tähän on kaksi syytä: 1) minulla on kesken lähes 500-sivuinen kirja, jota en haluaisi lukea loppuun, mutta jota en voi jättää keskenkään (tästä lisää myöhemmin), 2) alkukesästä vapaa-aika on kulunut lähinnä videopelien ja mökkielämän merkeissä. Juhannuksen tienoolla sain luku-urakoita sentään vähän eteenpäin. Viimeistään tässä vaiheessa on kuitenkin päivänselvää, että kaikkia lukuhaasteen kohtia en ehdi tänä vuonna suorittaa.

Anton Szandor LaVeyn pääteos Saatanallinen Raamattu valikoitui lukulistalle lähinnä tuleepa tämäkin luettua -periaatteella. Lisäksi maailman kiellettyjen kirjojen listalla ei yksinkertaisesti ole mitään järisyttävän mielenkiintoista. LaVeyn kirjan ansiot kiellettynä kirjana jäävät vaatimattomiksi: Saatanallinen Raamattu oli kielletty Etelä-Afrikassa vuosina 1973–1993. Tämä on pelkkää spekulaatiota, mutta luulenpa, että kirjoittajaa itseään tämä harmitti. Koska kyse on miehestä, joka tykkää korostaa omaa rooliaan väärinymmärrettynä kapinallisena ja vastarannankiiskenä, lienee hän toivonut, että kirja olisi vaivauduttu kieltämään edes yhdessä länsimaassa. Sama egoismin pullistama antagonistisyndrooma näyttää vaivaavan montaa muutakin vasemman käden polulla retkeillyttä kirjoittajaa.

Minulla on ollut aika selkeä käsitys LaVeyn filosofiasta jo toisen käden lähteiden perusteella. Saatanallisen Raamatun sisältö lähinnä vahvisti ja kirkasti entisestään tuota käsitystä. Vaikken edes teinivuosinani ollut mainittavan kiinnostunut satanismista, tulin väkisinkin tutustuneeksi sen moniin muotoihin ainakin pintapuolisesti: vietin hyvän siivun nuoruudestani black metalin parissa, eikä kyseisen alakulttuurin vaikutuspiirissä voi eristää itseään täysin satanismin vaikutuspiiriltä. Silti en ole kai koskaan tuntenut henkilökohtaisesti ketään, joka pitäisi itseään nimenomaan ns. laveylaisena satanistina. En usko, että kyse olisi oman tuttavapiirini suppeudesta – aika tuntui yksinkertaisesti tuolloin 2000-luvun alussa jo ajaneen LaVeyn ajatusmaailman ohi. Satanistiset ja vkt-painotteiset (vkt = vasemman käden tie, versus okt = oikean käden tie) suuntaukset ovat kehittyneet ja eriytyneet omiksi yhteisöikseen ja filosofioikseen sitten LaVeyn ”kultakauden”. Näistä asioista kiinnostuneille löytyy nykyään paljon jännempääkin luettavaa kuin LaVeyn perusteokset. Kokemukseni asiasta olisivat varmasti toisenlaisia, jos olisin kymmenen vuotta vanhempi.

Olen mieltänyt LaVeyn ansioiden perustuvan ennen kaikkea siihen, että hän nosti satanismin käsitteen julkisuuteen ennen kuin kukaan muu ehti sitä tehdä ja että hänen tuotannollaan oli joihinkuihin myöhempiin kirjoittajiin inspiroiva vaikutus.  Ja siihen ne ansiot taitavat aika pitkälti jäädäkin. On surullista, että Saatanallinen Raamattu on saatu suomennetuksi vasta vuonna 2007. Kirjan arvo tulee nimittäin ilmi lähinnä julkaisuajankohtansa kontekstissa: LaVeyn teos ja ajatusmaailma näyttäytyvät kiinnostavina ennen kaikkea 60-luvun vastakulttuurin ilmiöitä vasten.

Joku tätä silti lukee. Käytettyjen suomenkielisten Saatanallisten Raamattujen hinnat taitavat liikkua tällä hetkellä noin 50 euron tietämillä. (Tämä tosin voi kertoa myös lähinnä siitä, että suomenkielisestä käännöksestä on otettu huomattavan pieni painos. Jos niteiden lukumäärä on kolminumeroinen ja alkaa ykkösellä, ei ole mikään ihme, jos niteiden hinnat alkavat jossain vaiheessa nousta. – Väärinkäsityksien välttämiseksi: tämä on pelkkää arvelua, eikä minulla ole minkäänlaista faktatietoa suomennoksen painosmäärästä.) Itse jouduin kiirehtimään Saatanallisen Raamatun lukemista, koska joku oli tehnyt kirjaston ainoasta, jo hajoamisen merkkejä osoittavasta niteestä varauksen.

Saatanallisessa Raamatussa esitetty ajatusjärjestelmä ei oikeastaan ole edes mikään järjestelmä, vaan sekava läjä antikristillistä paasausta ja kiihkomielistä hedonismia. LaVeyn önkkäystä lukiessa miestä käy melkein sääliksi. Kyse on klassisesta antikristityn paradoksista: ollessaan anti-jotakin tulee aina sitoneeksi itsensä ja oman maailmankuvansa siihen, mitä nyt sitten vastustaakin. LaVeyn termistö ja ajattelutapa ovat lähinnä heijastelua ja vastareaktiota tiettyihin kristillisiin ja oikean käden polun traditioihin – tästä kertoo jo kirjan nimi, jonka molemmat sanaosat (saatanallinen ja Raamattu) ovat periytyneet nykyiseen kielenkäyttöömme nimenomaan kristinuskon kautta. LaVey on paljosta velkaa juuri maailmanuskonnoille, erityisesti kristinuskolle: ilman niitä hänellä ei olisi mitään, mitä vastustaa ja minkä varjolla pitää itsestään meteliä.

Mitä pidemmälle Saatanallista Raamattua lukee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee, että LaVey ei edes yritä ymmärtää kovasti kritisoimaansa kristillistä uskoa. Hän näkee erilaisista elementeistä ainoastaan pintapuolen, jolloin ilmiöiden ja esimerkiksi ritualistiikan henkinen sisältö jäävät täysin huomaamatta. LaVeyn oma, eenokinkielisten loitsujen varaan rakentuva ritualistiikka näyttäytyy eräänlaisena vääristyneenä peilikuvana siitä, millaisena LaVey kristillistä ritualistiikkaa pitää: sekavana ja pömpöösinä höpöttelynä. Suuri osa ritualistiikassa käytetystä terminologiasta on muuten juutalais-kristillistä perää, joskin mukana on myös muista kulttuuripiireistä kantautuneita käsitteitä.

(Off-topic: Sinänsä on mielenkiintoista, kuinka vasemman käden polun edustajien suunnalta ollaan usein syyttämässä oikean käden polun toimijoita ulkokultaisuudesta ja tyhjistä rituaaleista – ja pian sen jälkeen kuvaillaan sivukaupalla, kuinka se tai tämä vasemman käden polun kulkijalle soveltuva rituaali suoritetaan. Yksityiskohtainen ulkoisten rituaalinen kuvailu ja ohjeiden antaminen vaikuttaa olevan pikemminkin vkt-suuntausten, ei okt:n ominaisuus. Siksi okt-suuntauksiin kohdistettu kritiikki tyhjänpäiväisestä ritualistiikasta ja vaatteilla koreilusta tuntuu hieman… erikoiselta.)

Palaan vielä siihen ymmärtämiseen.

”Valkoisen” ja ”mustan” magian välillä ei ole muuta eroa kuin ”valkoisten” maagikkojen omahyväinen tekopyhyys, syyllisyyden riivaama hurskaus ja itsepetos. – – Yksikään ihminen maan päällä ei tutki okkultismia tai metafysiikkaa eikä harjoita joogaa tai mitään muutakaan ”valkoiseen valoon” liittyvää tavoittelematta egon tyydyttämistä ja omaa voimaa. (s. 123)

Tässä LaVeyn oman katsantokannan rajoittuneisuus ja toisaalta rajaton omahyväisyys ja luottamus omaan kaikkitietävyyteen tulevat ehkä paremmin esille kuin missään muussa kirjan kohdassa. Sellainen okkulttinen tutkiskelu, joka ei tähtää egon tyydyttämiseen, ei tue LaVeyn omaa, varsin ahdasta ja rajoittunutta käsitystä valkoisen magian harjoittajista. Toisin sanoen: LaVeyn käsitys kristillisestä hengellisyydestä (tai hengellisyydestä ylipäätään) kertoo lähinnä LaVeysta ja hänen katsontakantansa rajallisuudesta, ei juuri muusta. Muurahainen ei ehkä ymmärrä, mitä sellaiset käsitteet kuten puunlatva tai vaikkapa valtameri tarkoittavat, muttei se tarkoita, että puilla ei olisi latvoja eikä maailmassa valtameriä.

En malta olla poimimatta kirjasta vielä toista suoraa sitaattia:

Satanismissakin käytetään pentagrammia, mutta koska satanismi edustaa ihmisen lihallisia vaistoja, tai hengellisyyden vastakohtaa, pentagrammi on käännetty ylösalaisin sopimaan täysin yhteen vuohen pään kanssa – –. (s. 148, lihavointi minun)

Siinähän se aika hyvin tuleekin sanotuksi: ”satanismi edustaa — hengellisyyden vastakohtaa”. Olisi muuten kiinnostavaa tietää, onko hengellisyys käännetty sanasta spirituality – sen kun voi kääntää paitsi hengellisyydeksi, myös henkisyydeksi, joiden välillä on vissi ero. Luulen, että kääntäjä on kyllä miettinyt tämän asian loppuun asti: ehkä LaVey ei sentään vastuta henkisyyttä, ainoastaan hengellisyyttä.

On helppo ymmärtää, miksi LaVeyn kirja on aikanaan ollut jossakin kielletty – jo sen nimi saa monissa piireissä hiukset pystyyn, raflaavasta kansikuvasta puhumattakaan. Mutta onko se vaarallinen? Ainoastaan yhdessä mielessä: se on ajanhukkaa. Pysykää Saatanallisesta Raamatusta kaukana, hankkikaa parempaa luettavaa.

Edit: Kirjoitin myöhemmin tälle tekstille eräänlaisen jatko-osan; se löytyy täältä.