Muukalainen (2008) arvostelu – Heti floppas

MUUKALAINEN poster
Muukalainen (2008)

En luultavasti ole ainoa, joka kiinnostui J.-P. Valkeapään touhuista He ovat paenneet -”floppielokuvan” (Suomi 2014) myötä. (Kirjoitin elokuvasta taannoin pidemmälti Asemaan.) Valkeapään aiempi tuotanto on nopeasti koluttu läpi: miehellä on edellä mainitun lisäksi ansioluettelossaan ainoastaan pari lyhytelokuvaa (joita en edes yritä kaivaa mistään) sekä täyspitkä elokuva Muukalainen (Suomi 2008). Pidemmiittä puheitta levy kirjastosta ja soittimeen.

Valkeapään elokuvien yhteydessä on puhuttu paljon Tarkovski-vaikutteista. Ihan aiheesta. Elokuvia ja kaikenlaisia muitakin asioita kuvaamaan etsitään usein epämääräisiä käsitteistä kuten tarkovskimainen, kafkamainen, surrealistinen, orwellilainen, eteerinen tai vaikka nyt sitten postmodernistinen – mutta harvoin osataan täsmentää, mitä tällaisilla adjektiiveilla tarkalleen ottaen tarkoitetaan. Se ei kuitenkaan ole mikään syy olla käyttämättä tällaisia sanoja. Joitakin käsitteitä nyt vain on käytännössä mahdoton purkaa osasiinsa, eikä se tee niistä käyttökelvottomia.

Tarkovskimaisuudella viitattaneen tässä tapauksessa ennen kaikkea tietynlaiseen tapaan kuvata luontoa: Valkeapään elokuvien maailmassa luonto on olemassa hallitsevana, suorastaan murskaavana elementtinä. Mitä tahansa luonto onkin, se on sitä ankaralla voimalla. Kun luonto päästää jonkin äänen, se rusentaa kuulijan. Ja kun luonto on hiljaa, äänettömyys on halkaista tärykalvot. Pihalla marssiva sade on voimakas kuin pataljoona sotilaita; pellon yli vyöryvä usva hautaa alleen kaiken.

MUUKALAINEN-usva
En voi olla miettimättä, kuinka tämäkin kohtaus on saatu kuvatuksi.

Muukalaisessa nämä vaikutteet näkyvät vieläkin selkeämmin kuin He ovat paenneet -elokuvassa. Muukalaisen tapahtumaympäristö on nimittäin tällaiselle kuvaukselle paljon otollisempi kuin He ovat paenneet -elokuvan: eletään abstraktia mennyttä aikaa jossakin maaseutu-Suomen uumenissa, ehkäpä itärajan lähellä. Kaikenlaiset selkeät viittaukset tapahtuma-aikaan ja -paikkaan on vedetty niin lähelle minimiä kuin mahdollista. (Tiedän, että nuorempana olisin rakastanut tätä elokuvaa: juuri tällainen konktekstittomuus vetosi minuun varsin vahvasti vielä kymmenisen vuotta sitten. Kaikki tapahtumien ulkoiseen kontekstiin liittyvät asiat tuntuivat jotenkin likaavan teoksen. Mistä tällainen käsitys on oikein lähtenyt, sitä voisi tietenkin pohtia pidemmältikin – jos jaksaisi. )

MUUKALAINEN-kadet
Kuvaajalle pisteitä.

Huomaan, että kierrän Muukalaista kuin sunnuntaikuski kiertoliittymää. Tästä elokuvasta on nimittäin aika hankala sanoa mitään suoraan – mieluummin sitä kirjoittelisi vain jotain sekavaa asian vierestä. No, jos nyt kuitenkin: nimettömäksi jäävä poika (Vitali Bobrov) asustaa ränsistyvää maataloa yhdessä nuoren mutta ramman äitinsä (Emilia Ikäheimo) kanssa. Isä (Jorma Tommila) istuu vankilassa, jossa poika vierailee silloin tällöin. Eräänä päivänä talolle ilmestyy oudolla aksentilla puhuva muukalainen (Pavel Liska), joka näyttää saaneen luodin vatsaansa. Muukalainen vaikuttaa jotensakin uhkaavalta, mutta syystä tai toisesta äiti tarjoaa tälle suojapaikan.

MUUKALAINEN-kaivo
Äidin ja pojan yhteinen idylli.

Elokuvan juoni on – tarkoituksella – roimasti aukkoinen. Muukalaisen maailmassa on paljon asioita, joita ei edes yritetä selittää. Tapahtumien ja valintojen kausaaliyhteydet jäävät epäselviksi. Miksi äiti ontuu, ja miksi isä istuu vankilassa? Onko näillä asioilla jokin yhteys? Kuka muukalaista on ampunut? Mitä poika hakee saarella kuilusta? Mistä tässä kaikessa on kyse? Kieltämättä minua hieman ärsyttävät elokuvat, jotka herättävät näin paljon kysymyksiä ja vastaavat suoraan tuskin yhteenkään. Muukalaisen kohdalla voi hyvällä syyllä kysyä, onko kyse vain mysteeristä mysteerin takia. Jos tämän kysymyksen yli suinkin saa kiivetyksi, paljastuu sen takaa kaunis ja tunnelmaltaan vahva elokuva.

MUUKALAINEN-tanssi
Äiti ja muukalainen tanssivat, poika pyörittää kuistilla grammarin kampea.

Paradoksaalista kyllä, huomasin tätä elokuvaa katsellessani pohtivani – taas kerran – taiteilijaidentiteetin ja brändin välistä eroa. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vaikeampaa minun on nähdä mitään eroa näiden kahden asian välillä. Jos eroa on, kyse on lähinnä näkökulmaerosta.

Ja mikäs se brändi olikaan?

A brand is a name, term, design or other feature that distinguishes one seller’s product from those of others.

Näin kertoo englanninkielinen Wikipedia. (Suomenkielisen Wikipedian määritelmä on huono; älkää lukeko sitä.) Tämä jos mikä on oleellista sekä taiteen että viihteen piiriin kuuluvien kokonaisuuksien kannalta.  … feature that distinguishes one seller’s product from those of others – juuri tästähän auteur-teoriassa on kyse: että elokuvantekijä onnistuu luomaan oman, persoonallisen kerrontatyylin, joka erottaa hänet muista elokuvantekijöistä. Auteur-teoriassa asiaa tarkastellaan kiinnittäen huomio luomisprosessiin; brändin käsite taas painottaa vastaanottoa ja vastaanottajan näkökulmaa. Samasta asiasta on kuitenkin kyse. (Tästä huomaa selvästi, mikä muutos omassa katsontakannassani on tapahtumassa: olen muuttumassa hyvää vauhtia humanistista ekonomiksi.)

Mitä Valkeapään brändiin – tai tyyliin – sitten kuuluu? Äkkiseltään tulevat mieleen nämä seikat: Kaunis, mutta samalla uhkaava luontokuvaus. Vesielementin painotus. Aukkoiset kausaaliyhteydet ja tarinamaailman romahtaminen. Katsojan pitäminen epätietoisuudessa päähenkilöiden psykologisten vaikuttimien suhteen. Dialogin verrattaen vähäpätöinen arvo kokonaisuudessa. Haluttomuus rakentaa tarinamaailmaa realismin ehdoilla.

MUUKALAINEN-vesi
Vesi ja usva kuuluvat niin Tarkovskin kuin Valkeapäänkin brändiin.

Muukalaisen kaltaiset elokuvat ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Suomi on pieni kielialue, jossa taide-elokuvien yleisöt taitavat olla suhteellisesti aliedustettuina moniin muihin eurooppalaisiin maihin verrattuna, eikä parista sadasta hengestä koostuvalle yleisölle kannata tehdä ainakaan kovin mittavia tuotantoja. Kotimaisen elokuvan vientiin taas liittyy kaikenlaisia ongelmia, ei niistä sen enempää tällä erää. Olen joka tapauksessa hyvin iloinen siitä, että tänne mahtuu sellainenkin elokuvaohjaaja kuin Valkeapää. Yksikään hänen ohjauksistaan ei tule keräämään ensi-iltaviikonloppunaan nelinumeroisia katsojalukuja – mutta ei se mitään. Kaikki elokuva ei ole massoille, eikä tarvitsekaan olla.

*****

Discshop DVD

2 kommenttia artikkeliin ”Muukalainen (2008) arvostelu – Heti floppas

  1. Ilmeisesti fb-sivusi päivitykset eivät ole syötteeseeni kunnolla tulleet, joten hieman viipeellä luen nämä (Sopor muun muassa herätti mietteitä, mutta ne paremmalla ajalla). Jos kirjoittaisit vielä Stalkerista, olisi täällä käyty läpi varmaankin 90 prosenttia teini-iän jälkeen katsomistani elokuvista. Nämä puitteet huomioonottaen ei varmaankaan ole siis yllättävää, että olen Muukalaisenkin nähnyt – kävin katsomassa oikein elokuvateatterissa aikoinaan. En muista sen suuremmin, mitä ajattelin elokuvasta kokonaisuutena, kun mieleen on jäänyt jotakin epämääräisiä tunnelmapaloja, kärpäsentoukat ja kohta, jossa korppi (tai muu varislintu) rääkäisee ikkunalaudalla. (Niin, ehkäpä se suoraan sanominen toden totta on hankalaa.)

    Taitelijaidentiteetistä ja brändistä: tuossa huomiossa mielenkiintoista lienee se, miten se tuntuu vetävän äkkiseltään aikomuksiltaan varsin erilaisiksi mielletyt asiat osaksi jotakin, joka on ihmiselle ja ihmisyydelle lähestulkoon väistämätöntä ja siten hankalampaa arvottaa kuin esimerkiksi se mielikuva, joka sanasta ”brändi” useimmilla tullee mieleen. Jokin sellainen epämääräinen narratiivi, josta eroon pääsy on käytännössä mahdotonta.

    Tykkää

    1. Heini L.

      FB on sellainen kulopallero, ettei se suostu mielellään päästämään sivujen julkaisuja ihmisten uutisvirtoihin, ellei sivun ylläpitäjä suostu maksamaan julkaisun näkyvyyden edistämisestä. Ts. FB on itse asiassa aika huono kanava blogien seuraamiseen. Sillä, miten ahkerasti sivun julkaisuihin reagoi (tykkää, kommentoi FB:iin tai klikkaa linkkiä), voi sentään edesauttaa sitä, että kyseisen sivun julkaisut tulevat omaan uutisvirtaan… kai. Tyhmää joka tapauksessa. – Mutta kivaa kun taas kommentoit!

      Muukalaisen kävi katsomassa teatterikierroksella alle 2 000 ihmistä, mikä on todella pieni luku. Siksi olen vähän yllättynyt, että olet yksi näistä kahdestatuhannesta. Mutta sinänsä tämä on kyllä hyvin ”sinunlaisesi” elokuva, ja jos et olisi tätä nähnyt niin olisin varmaan sulle suositellut! Juuri sellaista sumu-metsä-kanto-sammal-estetiikkaa, jonka luulisi kolahtavan. (”He ovat paenneet” on kokonaisuutena aika erilainen, mutta on siinäkin ainakin yksittäisiä kohtauksia, joista luultavasti pitäisit.)

      Itse mietin tuota brändin ja taiteilijaidentiteetin välistä eroa pitkään, ja alkuun koin ajatuksen siitä, että nämä ovat lähellä toisiaan, vääränä ja ”likaisena”. Sitten oivalsin, että itse asiassa brändi on paljon laajempi käsite kuin olin olettanut. Olin ajatellut, että tuollainen kaupallinen käsite tukahduttaa taiteessa taiteen, mutta – tai tätä mieltä minä olen – niin ei sittenkään ole. Pikemminkin itse olin oman rajoittuneisuuteni vuoksi lakannut näkemästä taidetta taiteessa heti, kun kuulin sanan brändi. Kyse ei ollutkaan siis brändin käsitteen rajoittuneisuudesta, vaan omasta kapeakatseisuudestani. – No, tää nyt on tällaista hapuilua, ajatus tästä koko asiasta on vielä pahasti kesken.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s