Nightcrawler (2014) arvostelu – Tiedotusoppia massayleisölle

NIGHTCRALWER julkka
Nightcrawler (2014)

Nightcrawler (Yhdysvallat 2014) oli viime syksynä joka paikassa. Kaikki kävivät katsomassa ja hehkuttivat. Itse en käynyt, enkä hehkuttanut, vaan odottelin kiltisti DVD:tä. Ja tässä se nyt on.

Lou Bloom (Jake Gyllenhaal) on nuori, terhakka ja työtön työnhakija. Yrityksistä huolimatta sopivaa duunia ei vain löydy. Eräänä yönä Lou osuu sattumalta uunituoreelle onnettomuuspaikalle ja huomaa, että tällaisilla apajilla yksityisyrittäjyys kukoistaa: paikalla pyörii kameramiehiä, jotka myyvät kuvaamansa videomateriaalin uutisasemille. Liikeidea alkaa kiinnostaa Louta. Hän päättää koettaa siipiään ”yökiipijöiden” (engl. nightcrawler) ammattikunnassa, jotka pyrkivät kuvaamaan mahdollisimman graafista ja röyhkeää liikkuvaa kuvaa onnettomuus- ja rikospaikoilta uutisten käyttöön. Tarvitaan vain auto, poliisiradio ja videokamera.

Alkuun Lou töpeksii. Hän huomaa, että kameramiehen täytyy pyrkiä löytämään juuri sopiva välimatka veriseen näyttämöön. Liian lähellä heiluva kuvaaja hätistetään pois, mutta liian kauaskaan ei auta jäädä, jos mielii saada rahanarvoista kuvamateriaalia. Tärkein oppi liittyy kuitenkin nopeuteen: jotta tapahtumapaikalle pääsisi ajoissa, tarvitaan ripaus Fast & Furious -henkeä. Muutoin riskinä on, että ambulanssimiehet ehtivät kiikuttaa henkitoreissaan röhkivät uhrit pois paikalta. Tyhjä rikospaikka ei kiinnosta ketään.

NIGHTCRALWER-psyko
Ostaisitko tältä mieheltä videomateriaalia uutislähetykseen?

Lou tutustuu paikallisen uutiskanavan uutispäällikkö Nina Rominaan (Rene Russo), joka kertoo, millaisista rikoksista kanava on kiinnostunut. Mikä tahansa rötös tai onnettomuus ei kelpaa. Etnisten vähemmistöjen asuttamissa kortteleissa ammutaan ja puukotetaan tämän tästä, mutta näistä rikoksista eivät massat välitä. Kanavat haluavat materiaalia varakkaisiin lähiöihin sijoittuvista henkirikoksista ja onnettomuuksista. Mitä raaempi rikos ja mitä graafisempaa materiaali on, sitä parempi.

NIGHTCRALWER-nina
Puumahko Nina kertoo Loulle, kuinka homma toimii.

Ihmisten tuvallisuudentunne ei useinkaan korreloi millään tavalla sen kanssa, kuinka turvallinen heidän ympäristönsä todellisuudessa on, so. kuinka paljon heidän ympärillään tapahtuu henki- ja omaisuusrikoksia. Pikemminkin turvallisuudentunne korreloi sen kanssa, kuinka paljon rikoksista uutisoidaan – ja tällä ei välttämättä ole juuri mitään korrelaatiota rikosten absoluuttiseen määrään. Esimerkiksi Suomi on turvallisempi maa kuin koskaan aiemmin, ja silti suomalaisten huoli omasta ja läheisten turvallisuudesta on vuosi vuodelta suurempi. – Tämä paradoksi tulee selväksi myös Nightcrawlerissa. Uutiskanavien suurin ongelma on materiaalin puute: lähiöt ovat yhä turvallisempia, eikä kiinnostavia rikoksia juuri tapahdu. Katsojat kuitenkin janoavat graafista kuvamateriaalia, ja kun he sitä saavat, he alkavat pelätä.

Televisiouutisten kerronta on kerrontaa, tarinallistamista siinä missä vaikkapa romaanikerronta tai elokuvakerronta. Uutisissa nähtävä videopätkä on aina suodattunut jonkinlaisen näkökulman läpi. Todellisuus on pelkkiä tapahtumia, ja jotta tapahtumista voidaan välittää tietoa, on ne kerronnallistettava. (Perussettiä tiedotusopin kursseilta, luulen.) Se, mikä rajautuu kuvan ulkopuolelle tai jätetään uutislähetyksessä kertomatta, on osa todellisuutta siinä missä ne elementit, jotka lähetykseen lopulta päätyvät. Todellisuus valuu siis katsojille todella vahvojen filtterien läpi.

Elokuvan parhaisiin hetkiin kuuluu kohtaus, jossa Nina latelee ohjeita uutisankkureille, jotka selostavat suorassa lähetyksessä kommenttiraitaa poikkeuksellisen graafisen rikospaikkataltioinnin päälle. Kohtaus on oikea oppitunti siitä, kuinka katsojien pelko ja turvattomuudentunne saadaan nostettua huippuunsa. Nina kehottaa ankkureita korostamaan sitä, että iskun tekijä on yhä vapaalla jalalla ja luomaan selostuksellaan katsojien mieliin myös sellaisia uhkakuvia, joita tapahtuneeseen rikokseen ei tosiasiassa liity. Nightcrawler on fiktiivinen elokuva eikä dokumentti, mutta tapa, jolla uutislähetyksessä syvennetään taltioinnin verenpunaa, on totisinta totta etenkin tämän päivän Yhdysvalloissa. Suomessa aivan yhtä touhua ei näe iltauutisissa, vaan graafisin materiaali säästetään Alibiin.

NIGHTCRAWLER-tarkkaamo
Ankkureita ohjeistetaan tarkkaamosta käsin.

Lou alkaa hiljalleen rikkoa yökiipijöiden ammattikunnan eettisiä rajoja. Hän ei tyydy enää pohtimaan kuvakulmia ja sopivaa leikkausta, vaan alkaa toimia lavastajana – ja lopulta myös käsikirjoittajana. Tuloksena on aina vain dramaattisempaa videomateriaalia ja yhä lihavampi tilipussi. Loulle rikosten uhrit eivät ole enää ihmisiä, vaan mahdollisuus ansaita riihikuivaa. Suuronnettomuus tai vakava henkirikos hyvällä alueella merkitsee uhreille valtavaa henkilökohtaista tragediaa – ja Loulle suurta onnenpotkua.

Uutismedioiden ja turvallisuudentunteen lisäksi elokuvassa on toinenkin keskeinen teema: amerikkalainen unelma. Loun tapa puhua on selvää parodiaa hypermarkkinatalouden bisnesretoriikasta. Tähän samaan puhetapaan kannustetaan myös Suomen työnhakijoita: Myy itsesi! Älä valita ongelmista, vaan ratkaise ne! Paras tapa turvata työpaikka on tehdä itsestään välttämätön! Sama tsemppihöpö läpäisee monet liikelaitokset ruohonjuuritasolta huipulle asti. Nightcrawlerissa tämä puhetapa kärjistetään niin irvokkaaksi ja muoviseksi, että markkinataloususkovaisinkin katsoja varmasti tajuaa, kenen kustannuksella pilaillaan.

Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä varmemmaksi katsoja tulee siitä, että Loun kanootista puuttuu inkkari tai parikin. En ole aivan varma, millaista psykologista profiilia Loun hahmolle on oiken ajateltu. Hänen kommunikaationsa ei ole järin vuorovaikutuksellista, vaan hän papattaa menemään välittämättä sitä, kuinka viestinnän vastapuoli häneen suhtautuu. Herkkyys kehonkielelle ja tunnetason viesteille puuttuu Loulta kokonaan. Kaikesta päätellen hänellä ei ole kiintymykseen perustuvia kontakteja – ei ystäviä, ei perhettä, ei tyttöystävää. Ainoana seuranaan hänellä on huonekasvi, joka onkin helppo ystävä siinä mielessä, ettei se sano vastaan tai aseta Loun ajatuksia kyseenalaisiksi. (Ovatkohan kasvi ja Lou sukua? Loun sukunimi, Bloom, viittaisi tähän suuntaan.) Elokuvan ensikohtausten aikana ounastelin, josko Lou olisi jossakin kohtaa autismin kirjoa. Tarinan edetessä hän alkaa kuitenkin muistuttaa yhä enemmän psykopaattia. Oli miten oli, Gyllenhaal tekee erinomaista työtä Loun roolissa.

kav
Loun parhaat ystävät: televisio ja kasvi, jonka lajiksi veikkaan laventelia tai salviaa.

En ihmettele, miksi Nightcrawler on niittänyt niin paljon kehuja. Näin toimintavetoisissa elokuvissa näkee aika harvoin oikeasti kiinnostavaa temaattista sisältöä.

Eri asia sitten on, kuinka suurelta osalta katsojista tämä temaattinen taso menee yli hilseen niin että hujahtaa.

*****

Nightcrawler DVD @ Discshop
Nightcrawler BD @ DiscshopNightcrawler VOD @ Discshop
Nighrcrawler HD VOD @ Discshop

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s