Voi taivas. Miten tämä Halos-kimara näin pitkälle venähti? Edellisestä aihetta koskevasta blogautuksesta on jo kaksi kuukautta, ja minun piti mukamas pitää kiirettä näiden kanssa! Leffojen katselua venyttää aina se, jos siippa on niistä myös kiinnostunut – välillä on kovin vaikea löytää yhteinen puolitoistatuntinen television edessä istumista varten. Vihdoin projekti saa päätöksensä Jari Halosen debyyttiohjauksen myötä. Kaksi tuoreinta Halosta (Aleksis Kiven elämä ja Kalevala – Uusi aika) kiinnostaisivat heti tähän perään, vaikka molemmat olenkin jo kertaalleen nähnyt. Aleksis Kiven katselusta vaan on jo vuosia, ja Kalevala taas on elokuvana sellainen, ettei se kovin hyvin aukene ensimmäisellä katselukerralla.

Back to the USSR – takaisin Ryssiin (Suomi 1992) on ilmeeltään sen verran nuhruinen, että on helppo arvata kyseessä olevan ohjaajansa ensimmäinen elokuva. Ei se mitään. Elokuva on riehakkaampi kuin yksikään Halosen myöhemmistä elokuvista, mikä ei debyyttiteoksille ole harvinaista.

Elokuva kertoo Suomen viimeisestä kommunistista ja helvetin kiukkuisesta ihmisestä Reima Elosta (Jorma Tommila), jonka elämä menee joka suhteessa päin seiniä. Hän tapaa kuitenkin kovasti Leninin näköiseen mieheen (Taisto Reimaluoto), joka esittelee itsensä Vladimiriksi. Tästäkös Reima innostuu ja saa päähänsä, että hetki ja olosuhteet ovat sopivat vallankumoukselle. Siispä remelit niskaan ja maailmalle.

Elokuvan tarina on absurdi ja järjetön. Se mahdollistaa kaikenlaisten omituisen sattumusten kasaantumisen ja kummallisten henkilöhahmojen esittelyn. Kohtaukset saavat voimansa Reiman ylitsepursuavasta rähjäämisestä – on käsittämätöntä, kuinka yhteen mieheen mahtuu noin paljon kiukkua ja kirosanoja. Reiman vimma juontaa elokuvan keskeisestä teemasta, ihanteiden katoamisesta: elokuvan tekoajankohtaan Neuvostoliitto oli juuri lysähtänyt kasaan kuin tyhjä takki ja lumous haihtunut lopullisesti. Jäljellä oli vain tyhjä raivo.

Jorma Tommilan näyttelijäntyö on nautinnollista katsottavaa. Kaikissa hahmoissa, joita Tommila Halosen elokuvissa näyttelee, on jotain samaa – jotain kuritonta, nuhjuista ja samalla voimakasta. Jouko Turkan perintö näkyy voimakkaana kaikissa Halosen 1990-luvun elokuvissa, ehkä kaikkein voimakkaimmin juuri hänen ensiohjauksessaan (mikä on sinänsä hyvin ymmärrettävää). Juuri näyttelijäntyö onkin Halosen varhaisissa ohjauksissa ehkä se kaikkein kiehtovin elementti, ja juuri siinä suhteessa Halonen tuntuu Kalevalassa siirtyneen pois juuriltaan.

Kiinnostavaa muuten on, kuinka Halonen ottaa elokuvissaan yleensä itse näyteltäväkseen jonkin sellaisen roolin, joka ilmentää päähenkilöä vastustavia voimia. Blade Runn… eh, Lipton Cocktonissa hän on paha poliisipäällikkö, joka pomottaa ja ahdistelee päähenkilöä. Joulubileissä hän on päähenkilön naapurissa asuva, omituinen postiluukkukyttääjä.  Aleksis Kivessä hän on August Ahlqvist, Aleksiksen pahin vainooja ja kriitikko. Ja debyytissään hän on poloinen apteekkari, joka avustaa kylän pahinta porvarisrouvaa. Ainoan poikkeuksen taitaa tehdä Kalevala, jossa Halonen esittää Ilmarista.

Toinen Halosen elokuvia melko jämäkästi yhdistävä tekijä on miesperse. Jorma Tommilan paljas takamus nähdään kaikissa Halosen elokuvissa, joissa Tommila näyttelee. Kahdesta Halosen tuoreimmasta ohjauksesta ja niiden perseilyistä en ole varma, mutta elokuvan perusluonteet huomioonottaen en ihmettelisi, jos karvainen peräpeili vilahtelisi niissäkin.

Mutta hei, te siellä Discshopilla – mistä te olette saaneet päähänne, että Takaisin ryssiin olisi trilleri? Lauseessa, jonka mukaan Takaisin ryssiin on ”Trilleri vuodelta 1992”, on jotain pahasti vialla.

*****

Elokuvasta ei tietenkään löydy traileria, mutta alla olevasta pätkästä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisia tyyppejä Reima Elo ja Vladimir ovat. Se, mitä kohtauksessa oikein tapahtuu, ei tosin välttämättä kovin hyvin avaudu, mutta eipä tämä mielestäni mitään sen pahemmin spoilaakaan.

CDON DVD