Loikka-festivaali: Soundscape 8.4.2016

Jatketaan tanssielokuvien parissa: kävin eilen Loikka-festivaaleilla katsomassa Soundscape-näytöksen, jota kuratoitaessa huomio oli kiinnitetty erityisesti elokuvien äänisuunnitteluun. Odotukseni näytöksen suhteen olivat kohtuullisen korkealla. Kuten olen aiemminkin todennut, pidän sangen valitettavana sitä, kuinka vähän elokuvien ääntä ja musiikkia nostetaan keskusteluun. Ääni toimii ennen kaikkea tiedostamattoman ja kätketyn alueella; se kyllä vaikuttaa voimakkaasti kokemuksiimme, mutta tulemme äärimmäisen harvoin …

Jatka artikkeliin Loikka-festivaali: Soundscape 8.4.2016

Loikka-tanssielokuvafestivaalin avajaisnäytös 7.4.2016

Alkuun varoituksen sana: en tiedä tai ymmärrä tanssista oikeastaan mitään, en sen enempää taide- kuin viihdemuotonakaan. Päätin kuitenkin käväistä mukavuusalueeni reunamailla ja osallistua parin näytöksen verran tanssielokuvafestivaali Loikkaan. Koska uskon tuntevani elokuvan ilmaisumuotona varsin hyvin, on kyse minulle täysin vieraan (eli tanssin) ja erittäin tutun (eli elokuvan) maailman kohtaamisesta. Lähtökohta on ahdistava tai vapauttava - …

Jatka artikkeliin Loikka-tanssielokuvafestivaalin avajaisnäytös 7.4.2016

Leena Krohn: Umbra. Silmäys paradoksien arkistoon (1990) arvostelu

Leena Krohn: Umbra. Silmäys paradoksien arkistoon (1990) Lukuhaasterasti: 16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta. Mistä peräisin: kirjastosta. Tämä lukuhaasteen kohta on outo. "Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta" - niin, siis ennen kuin mitä? Ennen kuin kuulin kirjasta? D'oh! Leena Krohnin Umbra tuntui kuitenkin sopivan slottiin kohtuullisen hyvin. Krohn on minulle ennalta varsin tuttu …

Jatka artikkeliin Leena Krohn: Umbra. Silmäys paradoksien arkistoon (1990) arvostelu

Everybody’s Gone to the Rapture PS4 (2015) arvostelu

(Viitaten viimeviikkoiseen: Season Film Festival jäi sitten minun osaltani kokonaan väliin; kähisin koko viikonlopun parantelemassa maailman sitkeintä räkätautia. Harmittaa, mutta onneksi elämä tuntuu nyt voittavan.) Niin: minun oli tarkoitus iskeä Assassin’s Creed Black Flagin jälkeen kiinni The Witcher 3: Wild Huntiin. Black Flag oli kuitenkin sen verran massiivinen ja uuvuttava pelikokemus, että halusin napata väliin …

Jatka artikkeliin Everybody’s Gone to the Rapture PS4 (2015) arvostelu