Loikka-festivaali: Soundscape 8.4.2016

Loikka tanssielokuvafestivaaliJatketaan tanssielokuvien parissa: kävin eilen Loikka-festivaaleilla katsomassa Soundscape-näytöksen, jota kuratoitaessa huomio oli kiinnitetty erityisesti elokuvien äänisuunnitteluun. Odotukseni näytöksen suhteen olivat kohtuullisen korkealla. Kuten olen aiemminkin todennut, pidän sangen valitettavana sitä, kuinka vähän elokuvien ääntä ja musiikkia nostetaan keskusteluun. Ääni toimii ennen kaikkea tiedostamattoman ja kätketyn alueella; se kyllä vaikuttaa voimakkaasti kokemuksiimme, mutta tulemme äärimmäisen harvoin tietoisiksi tuosta vaikutuksesta – ellemme syystä tai toisesta ala kiinnittää asiaan erityistä huomiota.

Lehtori Päivi Takalan alustus sai minut pohtimaan erityisesti näytöksen elokuvien kerronnallisuutta ja tarinallisuutta. Esitellessään näytökseen kuuluvaa Knock-elokuvaa (2013) Takala painotti dialogin ja kerronnallisuuden merkitystä kyseisessä elokuvassa. Saatoin ymmärtää väärin, mutta sain puheenvuorosta sen vaikutelman, että kerronnallisuus ja tanssielokuva ovat (Takalan mielestä) jollain tavoin poikkeuksellinen tai epäsovinnainen yhdistelmä. Itse en osaa tähän näkemyksen yhtyä: mitä enemmän asiaa pohdin, sitä voimakkaampaa kerronnallisuutta aloin näytöksen elokuvissa nähdä. Näytöksessä oli toki muutama elokuva, joissa kerronnallisuus ei ole lainkaan läsnä, mutta ne edustivat selvää vähemmistöä.

Täytyy myöntää, että odotukseni näytöksen suhteen eivät aivan täyttyneet. Näytöksen elokuvissa painottui ennen kaikkea elokuvien musiikki – sen sijaan muut äänisuunnittelun osa-alueet jäivät melko vähälle huomiolle. Soundscape-nimi antoi odottaa kokonaisuutta, joissa esimerkiksi atmoäänet ja foleyt olisivat näkyneet ja kuuluneet enemmän. Toki nämäkin elementit korostuivat tietyissä näytöksen elokuvissa, toisissa ne taas suorastaan loistivat poissaolollaan. En kuitenkaan sano, että olisin pettynyt näytöksen sisältöön. Kokonaisuus oli yksinkertaisesti paljon musiikkipainotteisempi kuin odotin.

Oma suosikkini näytöksen elokuvista oli sarjan aloittava Lay Me Low (2015), jossa tanssin ja elokuvan ominaispiirteet yhdistyvät todella kiinnostavalla tavalla. Elokuvassa mustiin pukeutunut ihmisjoukko kulkee tietä pitkin toistaen korutonta koreografialuuppia. Ryhmän elekielestä ja pukeutumisesta tulee mieleen ennen muuta hautajaissaattue. Elokuva on ilmaisultaan yksinkertainen ja riisuttu – ja juuri siksi niin toimiva: konstailemattomat, vahvat elementit pääsevät loistamaan juuri yksinkertaisessa kokonaisuudessa. Tunnelma on melankolinen ja kuulas. Allaolevasta trailerista saanee melko hyvän käsityksen, minkätyyppisestä kokonaisuudesta on kyse.

Toiseksi suosikikseni nousi näytöksen päättänyt MeTube (2013), joka edustaa oikeastaan kaikilla mahdollisilla mittareilla hartaan ja yksinkertaisen Lay Me Low’n vastakohtaa. Elokuva alkaa likinäköisen peräkammarinpojan lauluvideona, mutta muuttuu animaation ja ympäristönvaihdosten myötä joksikin aivan muuksi. MeTube on pohjattoman hauska elokuva. Sen huumori syntyy ennen kaikkea toisiinsa sopimattomien elementtien yhdistämisestä: nukkavierusta eläkeläisolohuoneesta purkautuu ristiinpukeutujien ja latekstifetisistien diskoluola. Elokuvan voi katsoa alla olevasta upotuksesta kokonaisuudessaan.

Muista näytöksen elokuvista haluan mainita vielä Knockin, jonka olinkin nähnyt jo kertaalleen festivaalin avajaisnäytöksessä. Ensinäkemältä Knock ei tehnyt vaikutusta, mutta toisella katsomalla elokuva avautui uudella tavalla. Kuten Takala alustuksessaan viittasi, Knock on näytöksen elokuvista kenties kaikkein selkeimmin kerronnallinen. Sen tarina muodostaa kuitenkin paradoksin ja pistää katsojan tarinantajun mukavasti muljahtelemaan. Äänisuunnittelun kannalta Knock oli näytöksen elokuvista monipuolisin ja mielenkiintoisin.

Pidin kovasti myös Platform 13 -elokuvasta (2015), jossa yksinäinen rautatieaseman vartija uppoutu omiin mielikuviinsa vähän liiankin voimakkaasti.  Tästäkin elokuvasta voi pienellä vaivannäöllä hahmottaa tarinan – joskaan se ei ole luonteeltaan järin yksiselitteinen tai selkeä.

Vetäydyn nyt viettämään löhöviikonloppua. Loikka-festivaali sen sijaan jatkuu vielä kahden päivän ja kymmenen näytöksen verran!

Olen saanut festivaalin järjestäjältä lehdistölipun tämän tekstin kirjoittamista varten.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s