The Queen’s Gambit (Musta kuningatar, 2020) arvostelu

The Queen’s Gambit (2020)

The Queen’s Gambit (2020) on minisarja nuoresta naisesta, joka osaa pelata shakkia.

Beth Harmon (The Witchistä ja Splitistä tuttu Anya Taylor-Joy) joutuu 9-vuotiaana äitinsä kanssa auto-onnettomuuteen. Beth selviää naarmuitta, mutta äiti kuolee. Koska Bethin isä ei ole läsnä, joutuu hän Beth orpokotiin, jossa tyttöjä kasvatetaan lempeällä kurilla ja rauhoittavilla lääkkeillä. Orpokodissa talonmies Shaibel opettaa Bethiä pelaamaan shakkia kosteassa kellarissa. Beth oppii nopeasti shakin säännöt ja voittaa Shaibelin lyhyen harjoittelun jälkeen.

Beth suhtautuu shakkiin intohimolla ja vakavuudella.

Kosteassa ja hämärässä pelattuihin shakkiotteluihin liittyy alusta lähtien jotakin kiellettyä. Mitään sopimatonta ei tapahdu, mutta silti Beth ja Shaibel tietävät, ettei pienen tytön ja vanhemman miehen sovi viettää aikaa kahdestaan. Kun Beth varttuu, alkavat shakki ja seksuaalisuus sekoittua keskenään konkreettisesti. Shakki ja seksi ovat molemmat asioita, joihin vaaditaan kaksi ja joissa Beth toimii poikkeuksellisen aloitteellisesti, suorastaan hyökkäävästi.

Teini-ikäisenä Beth adoptoidaan Wheatleyn perheeseen. Alma Wheatley on hyvä äiti, mutta tukahtunut ja kyllästynyt kiltin kotirouvan rooliin. Kun Beth on asettunut taloksi, Alman ja tämän miehen avioliitto murenee käsiin. Almalle tämä taloudellisia haasteita, mutta myös mahdollisuutta itsenäiseen ja vapaaseen elämään.

Ottoäiti Alma seuraa Bethiä turnausmatkoille.

Beth joutuu tilanteeseen, jossa hän on ollut aiemminkin: hän on yksin äitihahmon kanssa, eikä isää näy missään. Kuten Bethin biologinen äiti, myös Alma kasvattaa ja neuvoo tyttöä opettelemaan pärjäämään yksin. Almassa Beth näkee oman painajaisensa: Alma on älykäs ja lahjakas nainen, joka on sukupuolensa ja avioliittonsa vuoksi lakannut tavoittelemasta unelmiaan. Beth päättää tehdä toisin. Hän valitsee tien, jossa hän elää itseään varten. Valinnassa on kuitenkin varjopuolensa – Beth elää ja pelaa yksin.

Bethin hahmossa häiritsee tapa, jolla hänen luontaista lahjakkuuttaan korostetaan – hänestä puhutaan ihmelapsena ja poikkeusyksilönä. Ennen kuin ajatus luontaisen lahjakkuuden ylivertaisuudesta alkaa ärsyttää liikaa, tuodaan sarjassa esille yhä voimakkaammin esille Bethin suorastaan pakkomielteenomainen omistautuneisuus shakille. Hänen elämäänsä ei mahdu muuta kuin shakki. Kun muut teinit pitävät hauskaa, Beth lukee, pelaa ja analysoi. Pian hän pelaa aikuisten miesten kanssa virallisissa shakkiturnauksissa – ja voittaa. Samalla hän on kuitenkin matalasti koulutettu, mikä korostaa sarjan individualistista eetosta: intellektuelli voit olla riippumatta yhteiskunnan instituutioista, vailla pätevää koulutusta.

Shakkiystävät auttavat Bethiä tiukassa paikassa. Mukana tukijoukoissa myös pari entistä rakastettua.

Beth ei pääsääntöisesti ole kiinnostunut ihmisistä, vaan pelaamisesta. Hän on kaunis, mutta sosiaalisesti kömpelö. Hän ei istu joukkoihin, eikä ryhmäytyminen kiinnosta häntä. Kun hänet kerran kutsutaan koulun tyttöjen yhteiseen illanviettoon, hän poistuu kesken illan ja menee yksin kotiinsa dokailemaan. Shakki on yksilölaji, ei joukkuepeliä. Shakkiurallaan Beth joutuu kuitenkin myös vastaanottamaan apua muilta pelaajilta. Tämän lähemmäs tiimipelaamista Beth ei pääse.

The Queen’s Gambit on erityisesti naiskatsojille voimaannuttava kokemus ja mahdollisuus tutkiskella omia ennakkoluulojaan. Bethin hahmo kokoaa yhteen piirteitä, joita ei stereotypioihin nojaavassa ajattelussa ole mahdollista liittää yhteen: hän on kaunis, älykäs ja itsenäinen. Perinteisesti nainen ei voi olla älykäs, tai jos voi niin, hänen täytyy olla ruma, tai jos ei nyt sentään ruma niin vaatimattoman näköinen, sellainen sopivasti tapettiin uppoava. Bethin hahmo ravistelee hereille näistä ennakkoluuloista.

Venäläinen Bogrov (oik.) on ainoa shakinpelaaja, jota Beth pelkää.

Suhteessaan miehiin Beth on aluksi passiivinen – hän antaa miehille valkoiset nappulat ja odottaa aloitussiirtoa. Pian hän oppii ohjaamaan itse myös tätä elämänsä osa-aluetta: Beth tekee aloitteita ja tulee myös torjutuksi. Bethille miehet ovat ensisijaisesti välineitä – hän ottaa alusta lähtien kultakin mieheltä sen, mitä sattuu tarvitsemaan. Osan kohdalla kyse on shakkivalmennuksesta, toisten kohdalla seksistä. Talonmies Shaibelilta hän ottaa vastaan ensimmäiset shakkiopit ja myöhemmin 5 dollarin suuruisen rahalainan osallistuakseen elämänsä ensimmäiseen shakkiturnaukseen. Hän ei koskaan maksa lainaansa takaisin.

Beth tekee siis asioita, jotka ovat elokuvahistorian miespäähenkilöille peruskauraa. Hän tietää, mitä tahtoo ja tarvitsee, ja ottaa tarvitsemansa. Naiselle nämä valinnat ja teot ovat rohkeita ja poikkeuksellisia – suorastaan vallankumouksellisia.

Orpotyttö Beth oppii pelaamaan kellarissa talonmies Shaibelin avulla.

Shakki on urheilua, ja Beth on urheilija. Hänet kuitenkin kuvataan pikemminkin taiteilijana – kärsivänä, taipuvaisena addiktioon ja romahduksiin. ”Luovuus ja psykoosi kulkevat usein käsi kädessä, samoin nerous ja hulluus”, pohtii Bethin nuoruudenystävä Jolene. Siitä stereotypiasta ei sitten päästy tällä kertaa eroon, mutta kaipa jokaiseen mainstream-sarjaan täytyy vähän paskaa laittaa.

Bethin kiinnostus shakkiin syntyy uteliaisuudesta. Pelaaminen tarjoaa hänelle haasteita ja voitetut haasteet onnistumisen iloa. Siirtyessään shakkiammattilaiseksi pelaamisen ilo alkaa kuitenkin karista ja tilalle tulee puhdas voitontahto. Beth ei enää pelaa siksi, että pitää siitä, vaan siksi, että tahtoo olla paras. Sarjan loppu antaa kuitenkin toivoa siitä, että pelaamisen ilo voi vielä palata. Päätösjaksossa Beth istuu ensimmäistä kertaa vuosiin pelaamaan puhtaasta pelaamisen ilosta. Vastustajana istuu amatööripelaaja, jonka kasvot tuovat mieleen talonmies Shaibelin.

*****