Mindhunter (2017–) arvostelu – Mitä hullu tuntee

David Fincherin tuottama ja osittain ohjaama Mindhunter (2017–) on rikosdraamasarja sarjamurhaajien profiloinnin kehityksestä. Tekstin ensimmäistä tuotantokautta käsittelevä osio on kirjoitettu syyskuussa 2018. Olen sittemmin täydentänyt tekstiä toista tuotantokautta koskevalla osiolla elokuussa 2019. Mindhunter: 1. tuotantokausi On vuosi 1977. Uudenlainen väkivallan muoto hämmentää FBI:n tutkijoita. Enää ihmiset eivät surmaa vain vaimojaan, äitejään ja kavereitaan, vaan väkivaltaa kohdistetaan …

Jatka artikkeliin Mindhunter (2017–) arvostelu – Mitä hullu tuntee

Italo Calvino: Koko kosmokomiikka (1997) arvostelu – Voimatta tulla yhdeksi heidän kanssaan

Italo Calvinon Kosmokomiikkaa on yksi minulle rakkaimpia novellikokoelmia kautta aikain. Luin teoksen lukioikäisenä ja rakastuin. Calvino lyö yhteen maailmankaikkeuden ajat kaikissa oudoissa piirteissään ja ajattomat ilmiöt, joiden laajuus uhmaa jokaisen meistä käsityskykyä. Näistä yhdistelmistä syntyy huumoria, jonka vertaista ei ole. Monissa novelleissa kertojana toimii Qfwfq, jonka olemuksesta on vaikea saavuttaa varmuutta - tai oikeastaan: jonka …

Jatka artikkeliin Italo Calvino: Koko kosmokomiikka (1997) arvostelu – Voimatta tulla yhdeksi heidän kanssaan

Moebius (2013, Kim Ki-duk) arvostelu – Perhe päin helvettiä

Moebius (2013) on Kim Ki-dukin elokuva perheestä, seksuaalisuudesta, mieheydestä ja väkivallasta. Kyseessä on poikkeuksellisen brutaali, raskas ja omituinen elokuva jopa Ki-dukin mittapuulla. Moebius kertoo kolmihenkisestä perheestä, jonka isä pettää äitiä nuoren kauppa-apulaisen kanssa. Äiti saa tietää suhteesta ja raivonpuuskan vallassa yrittää riistää puolisoltaan miehuuden. Isä onnistuu tuuppimaan riehuvan vaimonsa pois kimpustaan, jolloin äiti suuntaa veitsen …

Jatka artikkeliin Moebius (2013, Kim Ki-duk) arvostelu – Perhe päin helvettiä

Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia (1983) arvostelu

Minulla on vaikea suhde Leena Krohnin tuotantoon. Toisinaan meinaan pakahtua hänen kuulaan kielensä ja syvien oivalluksiensa äärellä. Toisinaan taas hänen nokkeluutensa ärsyttävät minua. Vaikka Krohnin teokset herättävät minussa ristiriitaisia ajatuksia, olen suunnattoman iloinen, että hän kirjoittaa edelleen. Donna Quijote muistuttaa aiemmin lukemistani Krohnin teoksista eniten Tainaronia. Kuten Tainaron, se on koottu lyhyistä, aukeaman tai parin …

Jatka artikkeliin Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia (1983) arvostelu