Nomadland (2020) on elokuva, jossa ei tapahdu oikeastaan mitään. Sen päähenkilöllä Fernillä (Frances McDormand) ei ole tahdon suuntaa, eikä hän tavoittele mitään. Elokuvan vähät tapahtumat ovat tukiranka sen muille elementeille. Ne ovat kuin pyykkinarua, jotka kannattelevat sitä, mikä on tärkeää – yksittäisiä kohtauksia, ääniä, kuvia, tunnelmia.

Kun US Gypsumin tehdas Nevadassa suljetaan, sen ympäristö tyhjenee nopeasti. Ja ilman työtä tarjoavaa tehdasta on paikkakunnalle turha jäädä. Fern on yksi monista, joilta tehtaan sulkeminen on vienyt elinkeinon. Hänen miehensä on kuollut joitakin vuosia aikaisemmin – vanhassa kodissa on jäljellä vain muistoja. Seutu ei tarjoa tulevaisuutta, ei elämää. Myös Fern päättää lähteä. Hän myy melkein kaiken omistamansa ja pakkaa loput tavarat pakuunsa. Tästä lähtien paku on hänen kotinsa. Kuten Fern itse asiaa luonnehtii, hän ei ole koditon, vaan taloton.

Fern päätyy Amazonin pakkauskeskukseen sesonkihommiin. Amazon kuvataan elokuvassa positiivisessa valossa – kuinkas muutenkaan, onhan Amazonin tiloihin sijoittuvat kohtaukset kuvattu yhteistyössä verkkokauppajättiläisen kanssa. Nomadlandin vaeltajille Amazon on täydellinen työpaikka: lyhytaikaista sesonkityötä on tarjolla vuosi toisensa jälkeen, ja palkalla tulee hyvin toimeen. Amazon jopa maksaa trailer parkin ylöspitokustannukset pakuissa asuvien kausityöntekijöiden puolesta. Työyhteisö on suorastaan perhemäinen. Tauoilla nauretaan yhdessä.

Vaikka Amazoniin viitataan Nomadlandissa vain parissa kohtauksessa, on minun pakko pysähtyä hetkeksi tähän. Nomadland ei puolella sanallakaan kommentoi puolella sanallakaan Amazonin epäkohtia työnantajana. On absurdia ja irvokasta, että firman iso pomo lentää huvikseen avaruuteen samaan aikaan kun pakkauslinjastolla paahdetaan 15 dollarin tuntipalkalla. Ihan sama, onko linjaston työntekijöiden palkka jokusen dollarin enemmän kuin alalla yleensä. Tämä ei kuitenkaan kerro niinkään Amazonista, vaan pikemminkin nykyaikaisesta markkinataloudesta, jonka luonnollisena osana käsittämättömän suuret tuloerot nähdään.

Nomadlandin juonen suhde markkinatalouteen on konstikas. Raha ja talousjärjestelmä häilyy jatkuvasti kerronnan taustalla. Monet elokuvan hahmot ovat päätyneet tien päälle globaalin tai henkilökohtaisen talouden mullistuksen seurauksena. Nomadeilla ei ole vakituista toimeentuloa, mutta töitä tuntuu tekeville löytyvän helposti, kun vain kysyy. Fern ja hänen kaltaisensa levottomat sielut eivät yksinkertaisesti anna rahan muodostua huolenaiheeksi, vaikka sukanvarteen ei ylimääräistä pääse kertymään. Aina keksii jotain, ja jos paha paikka tulee, joku kyllä auttaa. Epävarmuus ei häiritse nomadeja, vaan tekee heidät vapaiksi.

Fern on tässä suhteessa suorastaan äärimmäinen hahmo. Hänelle tarjotaan mahdollisuuksia asettua aloilleen sukulaisten tai ystävien luona, vuodepaikkaa ja perheyhteisöä. Fern suostuu kuitenkin ystävien taloihin vain vieraaksi – hänestä ei ole jäämään. Leirintäalueelle tai tien varteen pysäköity paku on hänen kotinsa, ja kotiin hän palaa aina mielellään.

Tasaiseen tulovirtaan ja vakaaseen elämään tottunut keskiluokka katsoo pakuissaan asuvia nomadeja säälien. Nomadien keskusteluissa kuitenkin näkyy sama sääli paikallaan elävää keskiluokkaa kohtaan. Esille nousee rahan paradoksi: liike-elämän palveluksessa rahaa vain ansaitaan, mutta siitä ei koskaan päästä todella nauttimaan. Fern valitsee toisin toisin. Hänen ensisijainen tavoitteensa on olla ja elää, nauttia ja mennä minne mieli tekee, ilman sitoumuksia. Eläminen pakussa on kenties osalle nomadeista ollut jossain vaiheessa olosuhteiden sanelema pakko, mutta myöhemmin siitä on tullut vapaaehtoista – aktiivinen valinta, joka tehdään päivä toisensa jälkeen. Luopumalla nomadit saavat paljon.

Fern on lämmin ja ystävällinen, mutta varautunut ihminen. Etenkin miessuhteissaan hän antaa läheisyyden kaipuulle periksi vain pieniksi hetkiksi ja vetäytyy sitten nopeasti. Suhteet ovat Fernille jatkuvaa aaltoliikettä: pari askelta etenepäin, sitten taaksepäin. Emme pääse kunnolla perille siitä, miksi Fern on sellainen kuin on. Millainen hänen avioliittonsa on ollut, entä lapsuutensa? Lapsuudesta näemme pienen pilkahduksen, kun Fernin sisko mainitsee Fernin olleen aina ”erilainen”, muita ”rohkeampi”. Ehkä Fern tosiaan on jossakin mielessä rohkea – ihmissuhteissaan kuitenkaan ei, pikemminkin hän on välttelevä ja pelokas. Avioliittoaan Fern kuvaa rakastavaksi, ja huulien värähdyksistä ja ujoista kyyneleistä näemme, että hän kaipaa miestään – muuta tästä ei kerrota. Emme koskaan pääse aivan perille siitä, miksi Fernin suhde muihin ihmisiin on samanaikaisesti niin välitön ja niin vaikea.

Nomadlandin maailma ei ole mikään Dogville, vaan kuuluu hyville ihmisille. Nomadit tukevat ja auttavat toisiaan, ja työnantajat kaikesta päätellen kohtelevat heitä reilusti. Ihmisten välisissä suhteissa statuksella tai rahalla ei ole merkitystä. Nämä ihmiset eivät ole toisilleen mitään velkaa eivätkä he saa toisiltaan mitään. He ovat vapaita valitsemaan toisensa.

Nomadland on kuvaus paitsi ihmisistä, myös luonnosta. Elokuvassa ei nähdä lainkaan aidosti urbaania ympäristöä. Tapahtumapaikat ovat pääasiassa sellaisia ympäristöjä, joihin ihmiset tulevat vain väliaikaisesti ja jatkavat pian matkaa. Tilaa on myös hiljaiselle autiomaalle ja raivoavalle merelle. Fernin yhteys luontoon on erilainen kuin keskiluokan: ulkoilma ei ole jotain, mitä ihaillaan turvallisen välimatkan päästä ja silloin kun se itselle sopii, vaan se tunkeutuu hänen kotinsa sisälle pakkasina, tuulina ja vetenä. Nykynomadin liike muistuttaa metsästäjä-keräilijöiden ja muuttolintujen vaellusta siten, että vuodenaikojen ja markkinatalouden sesonkien vaihtelu kannustaa siirtymään paikasta toiseen. Lopulta huomaamme, että nomadin elämä ei olekaan aivan niin ennakoimatonta kuin voisi olettaa. Vuodenaikojen kierron ja siinä toistuvien liikkeiden ja rituaalien myötä elämään syntyy rytmi.

Nomadland on leimallisen amerikkalainen elokuva. On vaikea kuvitella Fernin kaltaista hahmoa suomalaiseen ympäristöön. Suomalaisittain Nomadlandin kuvaama pakuelämä lienee hyvin harvinaista: täkäläiset pakueläjät taitavat olla lähinnä nuoria aikuisia, joiden elanto saattaa tulla etätöistä. Konsepti on aika erilainen kuin fyysistä työtä tekevillä Amerikan nomadeilla. Tai mistä minä tiedän? Ehkä Fernin kaltaisia pikkupalkalla eläviä nomadeja on myös Suomessa – ehkä he eivät vain tee elämästään videoitaan YouTubeen.

Nomadland on ennen kaikkea kaunis ja siksi nautinnollinen elokuva. Vaikka Fern jää hahmona mysteeriksi, meissä syntyy vahva tahto myötäelää hänen kokemuksiaan. Yleistunnelma on haikea, rauhallinen ja melankolinen. Frances McDormand tekee upean roolityön. Kummastelin elokuvan mittaan myös muiden roolisuorituksen tasokkuutta: keitä ovat kaikki nämä upeat näyttelijät, joihin en ole koskaan aiemmin törmännyt? Lopputeksteistä löytyi selitys – elokuvan rooleihin on valittu pääasiassa aitoja tosielämän nomadeja, jotka esittävät käytännössä itse itseään. He eivät näyttele.

*****