Rick and Morty (2013-) arvostelu [PÄIVITETTY 6/2020]

rick and morty arvostelu
Rick and Morty (2013-)

Rick and Morty (2013-) on aikuisille suunnattu, räävitön animaatiokomedia. Sarja kuvaa eläkeikäisen tiedemiehen Rickin ja hänen yläasteikäisen tyttärenpoikansa Mortyn absurdeja seikkailuja vierailla planeetoilla ja rinnakkaistodellisuuksissa. Olen kirjoittanut tämän tekstin alkuosan vuonna 2018 ja päivittänyt sittemmin sitä neljännen tuotantokauden osalta. Jos neloskausi kiinnostaa, hyppää suoraan tänne.

Rick and Morty, kaudet 1-3

Ahmin vastikään kaikki kolme tuotantokautta ja nyt ihmettelen, miten Netflixin mustan huumorin taittuvat piirretyt voivat olla järjestään niin hiton laadukkaita. F is for Family, Big Mouth, Bojack Horseman – ja nyt vielä Rick and Morty. Katsoi Netflixistä mitä aikuisille suunnattua piirrettyä tahansa, aina kolahtaa.

Rick and Mortyn ydinmehu on Rickin räävitön ja julkea hahmo. Rick on vaikea ihminen. Hän on alkoholisoitunut, itsepäinen ja äkkipikainen. Lisäksi hän on nero. Tämä luonteenpiirteiden yhdistelmä johtaa usein absurdeihin tilanteisiin: Eräässä jaksossa Rick muuttaa itsensä suolakurkuksi välttääkseen perheen yhteisen terapiaistunnon. Toisessa jaksossa hän kutsuu kotibileisiin perheen yhteiseen kotiin joukon eriskummallisia ystäviä, jotka ovat kotoisin toisista ulottuvuuksista ja galakseista. Aika ajoin hän toki käyttää aivojaan myös jokseenkin hyödyllisten asioiden tavoitteluun.

Rick suolakurkkuna

Rickin nerous tekee hänestä uniikin, mutta samalla onnettoman. Hän ymmärtää paremmin kuin kukaan muu, kuinka universumi toimii – ja samalla käsittää, kuinka merkityksetön hän ja hänen läheisensä ovat. Rickin hahmo kiteyttääkin ikivanhan ajatuksen siitä, että äly ja ymmärrys eivät tee ihmistä onnelliseksi tai edes tyytyväiseksi, pikemminkin päinvastoin. Samaan suuntaan osoittaa myös Rickin idioottivävy Jerry, joka elää omaa mitätöntä elämäänsä omassa pienessä kuplassaan – ja on onnellisempi kuin kukaan muu sarjassa.

Rick and Morty pohjautuu The Real Animated Adventures of Doc and Mharti -lyhytanimaatioon, joka puolestaan parodioi Paluu tulevaisuuteen -elokuvien ydinkaksikkoa: hössähtänyttä tiedemies Docia ja coolistia mutta vähemmän terävää Martya. The Real Animated on tyyliltään äärimmäisen karkea, eikä sen huumori varmasti vetoa kaikkiin. Rick and Mortyn läpät ovat tähän verrattuna jopa kesyjä.

Rick ja Morty ovat Paluu tulevaisuuteen -elokuvien Docin ja Martyn onneton kaksospari: Docille ja Martylle on siunaantunut lähinnä myönteisiä luonteenpiirteitä, kun taas alkoholisti-Rick ja itsestään äärettömän epävarma Morty joutuvat tyytymään negatiivisiin ominaisuuksiin. Docilla ja Martylla on hauskaa – Rickin ja Mortyn elämä on jatkuvaa kipua, jonka terävintä kärkeä he pyrkivät taittamaan parhaansa mukaan. Morty pakenee masturbaation ja ulottuvuuksien välisen kaapelitelevision maailmaan, Rick ryyppää ja matkustelee ympäri universumia harrastamassa irtosuhteita planeettojen ja kollektiivisten tietoisuuksien (jep, luit oikein) kanssa.

Jatketaan vielä vertailua muihin populaarikulttuurin tuotoksiin: Rickissä on paljon samaa kuin Bojack Horsemanin nimihahmossa. Rick ja Bojack ovat ikääntyneitä, alkoholisoituneita, sanavalmiita ja sarkastisia. Molemmat ovat sisimmässään onnettomia ja ulkopuolisia. Vaikka Rick kieltää oman kipunsa läheisiltään, hän todistaa siitä jatkuvasti puheessaan: Rickin catchphrase, Wubba lubba dub dub, merkitsee toisella planeetalla asustavan lintukansan kielellä: Koen suunnattomia tuskia. Bojack sentään myöntää oman elämänsä surkeuden avoimesti, Rick puolestaan kompensoi ulkopuolisuuttaan viettämällä aikaansa lähinnä Mortyn kanssa. Mortyn kanssa hänen on hyvä olla, sillä Morty ei tuomitse tai suutu – ainakaan kovin usein.

A Rickle in Time -jaksossa Rick ja Morty onnistuvat jakamaan oman elämänsä kahteen rinnakkaistodellisuuteen. Schrödingerin kissa elää ja on kuollut.

Morty on kuin tyhjä kolo, johon katsoja voi asettaa itsensä. Hän on sosiaalisesti pelokas ja epävarma – siis täysin tavallinen teini. Mortyssa ei ole mitään erityisen kiinnostavaa. Rickin kulmikas ja räjähtävä persoona pääsee esille juuri Mortyn hiirenharmaata tavallisuutta vasten. Morty ei silti ole tylsä, ja toisinaan hän innostuu kesken seikkailun riehumaan vielä terhakkaammin kuin Rick.

Rick ja Morty ovat paitsi isoisä ja tyttärenpoika, myös opettaja ja oppilas. Hiljalleen Morty pääsee yhä enemmän avaruusmatkailun ja rinnakkaistodellisuuksissa seikkailun makuun. Saa nähdä, mitä neljäs tuotantokausi tuo tullessaan: tuleeko Morty murrosiän ja omituisten kokemuksien myötä itsevarmemmaksi ja rohkeammaksi? Merkkejä tästä oli kolmannella tuotantokaudella havaittavissa. Rick puolestaan tuskin kehittyy hahmona, ellei hänelle sitten käy kuten Bojackille – kenties hän tunnustaa oman ulkopuolisuutensa ja Bojackin tavoin… ei tee tilanteen muuttamiseksi mitään.

Rick and Mortyn universumi on luonteeltaan kylmä ja välinpitämätön ihmisiä kohtaan. Jakso toisensa jälkeen todistaa, että ihmisyksilön elämä, unelmat ja kärsimykset ovat maailmankaikkeuden edessä vähäpätöistä roskaa. Tarkennan: kyse ei ole siitä, että maailmankaikkeus olisi ihmiskuntaa kohtaan pahantahtoinen – itse asiassa tällainen skenaario olisi suorastaan lohdullinen, sillä se antaa ihmiskunnalle jonkinlaisen merkityksen ja roolin. Näin ei kuitenkaan Rickin ja Mortyn maailmassa ole. Sarjan universumi ei yksinkertaisesti välitä.

Kuten Bojack Horseman, myös Rick tykkää ajaa kännissä. Pelkääjän paikalla Morty.

Eräässä sarjan parhaista jaksoista (Get Schwifty) taivaalle ilmestyy vieraalta planeetalta matkustaneita olentoja, jotka pakottavat muut planeetat osallistumaan Idols-tyyppiseen kilpailuun, jossa huonosti menestyvät planeetat tuhotaan kylmästi. Toisessa jaksossa kohdataan pahoille teille ajautunut Rickin rinnakkaisversio, joka kiduttaa lukemattomia Morty-klooneja vain sekoittaakseen tutkat kloonien tuskasta kärisevien aivoaaltojen avulla. Kolmas jakso taas kuvaa Rickin avaruusaluksen akkua, joka sisältää kokonaisen pienen maailman – maailman, jonka ainoa merkitys on se, että sen asukkaat tuottaisivat virtaa Rickin alukseen. Kaikki osoittaa samaan suuntaan: yksilön osa maailmassa on mitätön.

Rick and Morty, 4. kausi

Oooooh-weeeee.

Kaikkihan sitä odottavat: että Rick and Morty menee pilalle. Että voimme sanoa tästä sarjasta samaa, mitä sanomme niin monesta muusta sarjasta: ne pari ekaa kautta oli hyviä, mutta sitten ne kusi sen.

Saamme odottaa jatkossakin.

Kauden ensmmäisessä jaksossa Rick törmää fasisti-Mortyyn.

Otetaan ensin ne huonot: neljännen tuotantokauden suurin heikkous on sen jatkuvajuonisuuden puute.  Jatkuvajuonisia elementtejä kyllä on, mutta niitä on vähänlaisesti verrattuna toisen tuotantokauden loppuun ja kolmannen tuotantokauden alkuun. Uskon kuitenkin, että neljännen tuotantokauden tapahtumat pohjustavat tulevien tuotantokausien kausaalikulkuja. Epäilen, että neljännen tuotantokauden tapahtumilla on kauaskantoisia vaikutuksia: kauden mittaan Morty saa niin pahasti köniinsä, etten ihmettelisi, vaikka hänestä kasvaisi myöhemmin Linnoituksen oma Evil Morty. Siinä teille jatkuvajuonisuutta.

Rick and Mortyn neljännen kauden jaksot avautuvat hitaasti, kerros kerrokselta. Olen katsonut kaikki kauden jaksot vähintään pari kolme kertaa ja myönnän, että osa niistä avautui minulle todella verkkaisesti. Rattlestar Ricklactica -jakso ei avaudu minulle täysin vieläkään – varmaankin siksi, että elokuvat, joihin sarjan konsepti perustuu, eivät ole minulle järin tuttuja.

Välitön klassikko: The Vat of Acid Episode.

Yksi neljännen tuotantokauden vaikeimmista – ja samalla palkitsevimmista – jaksoista on ns. junajakso eli Never Ricking Morty, joka vie sarjan metakerronnan aivan uudelle tasolle. Kirjaimellisesti koko jakso on pelkkää metatasoa. Edes Rick and Mortyn katsojat eivät ole tottuneet tämän tason metamöyhintään, joten hetki menee, ennen kuin kupletin juonesta saa kiinni.

Oma suosikkini kauden jaksoista on eeppistä tarinointia enteilevällä tavalla nimetty The Vat of Acid Episode,  jota voisi kutsua neljännen tuotantokauden Pickle Rick -jaksoksi (lue: kyseessä on välitön klassikko). Kuten kolmoskauden legendaarinen Pickle Rick -jakso, myös The Vat of Acid Episode on perustettu yksinkertaisen, suorastaan idioottimaisen idean varaan.  Tarinan liikkeellepaneva voima on Rickin pätemisentarve: hänen on jatkuvasti todistettava muille (ja aivan erityisesti Mortylle) omaa nerouttaan ja virheettömyyttään. Rickin autotallista ei koskaan tule sekundatuotteita, oli kyse sitten suolakurkuista tai happosammioista. Tätä ei kannata kyseenalaistaa, tai muuten…

Rick ei halua jakaa vessaansa.

Mainita täytyy myös The Old Man and the Seat -jakso, joka lienee kauden jaksoista melankolisin ja jossain mielessä myös filosofisin. Pinnallisesti ajateltuna jakson aihe on Rickin ujo kakka: tarina käynnistyy, kun Rick huomaa, että joku on käyttänyt hänen huolella rakentamaansa WC-apparaattia. Vessan luvaton käyttöönotto saa Rickin raivoihinsa – ja johdattaa hänet lopulta tilanteeseen, jossa hän joutuu kohtaamaan oman yksinäisyytensä. Vaikka Rick on lähes kaikkivoipa, on hän kykenemätön ystävystymään. Pohjimmiltaan hän on universumissaan täysin yksin.

Kakkavitsejä ja nihilismiä. Tästähän Rick and Mortyssa pohjimmiltaan on kyse.

*****

6 kommenttia artikkeliin ”Rick and Morty (2013-) arvostelu [PÄIVITETTY 6/2020]

    1. Heini L.

      Joo, neloskausi on ollut tähän asti hyvä, joskin olen hieman pettynyt siihen että Evil Mortyyn liittyvää juonikulkua ei ole toistaiseksi jatkettu. Muutenkin neloskausi on ollut tähän asti vähemmän jatkuvajuoninen kuin kolmoskausi. Lisäksi osassa jaksoista tahti on jo hysteerisen kiivas – etenkin käärmeplaneettajaksosda minun oli vaikea pysyä kärryillä. Hyvä kausi joo, mutta en ole varma onko kehityssuunta nyt oikea. Odotan mielenkiinnolla lisää jaksoja.

      Tykkää

  1. Vaikuttaa hauskalta. Yritän muistaa tämän kun tulee hetki. Mitä luulet tai onko tietoa tämäntyyppisistä piirretyistä, paljonko niitä katsotaan? Mietin vaan maailmaa, niin moni tuttavani jälkeläinen, nyt kolmekymppinen, anglosaksiseen kulttuuriin syntynyt, haaveili animaatioiden teosta ja pyrki opiskelemaan alalle valmistavia taitoja yliopistossa.

    Tykkää

    1. Heini L.

      Kyllä näillä ihan mukavasti katsojia on. Rick and Mortya katsoo 1-2 miljoonaa jenkkiä per jakso, siihen muu maailma päälle. Simpsoneilla vastaava luku on nykyään suunnilleen 5 miljoonaa – siihen verrattuna Rick and Mortyn katsojaluvut ovat vaatimattomia, mutta ottaen huomioon sarjan aika eksentrisen tyylin on tuokin hyvä saavutus.

      Arvelen, että animaation saralla tekijöistä on ylitarjontaa – kuten käytännössä kaikilla muillakin luovilla aloilla. Alan huiput selviävät ja varmaankin tekevät ihan kohtuullista tiliä, mutta niiden taakse jää suuri massa niitä jotka eivät löydä töitä.

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s