S. Albert Kivisen Merkilliset kirjoitukset -kokoelman (1990) novellit tuovat H.P. Lovecraftin Cthulhu-mytologian suomalaisiin maisemiin. Luin teoksen novellit ensimmäistä kertaa jo ala-asteikäisenä. Kaikki Lovecraftin omat teokset ja moni muu kauhuklassikko oli varastettu pienen lähikirjastomme hyllystä. Merkilliset kirjoitukset oli kuitenkin säilynyt – kenties siksi, että se oli erikoisen sisältönsä vuoksi luokiteltu esseisiin eikä kaunokirjallisuuteen. Sinänsä hassua, sillä yli puolet teoksen sivumäärästä kuluu novellien parissa – esseiksi luokiteltavien juttujen osuus on paljon suppeampi.

Kiitos Lovecraftit kirjastosta pihistelleiden pitkäkyntisten, Kivisen novellit olivat luultavasti ensimmäinen kosketukseni Cthulhu-mytologiaan ja ns. kosmisen kauhun lajityyppiin. Kivisen kauhukertomukset eivät ole yhtään hullumpia. Näissä tarinoissa keskeiset henkilöt seikkailevat muun muassa Salossa, Helsingissä, Turussa ja Ikaalisissa Pirkanmaalla.

Tuulta tallova itikka on pieni ja näppärä novelli pariskunnasta, joka lähtee kesänviettoon aurinkoiseen Hämeeseen. Pariskunnan vuokraaman vanhan kansakoulun tienoilla alkaa kuitenkin esiintyä outoja, pelottavia ilmiöitä, jotka vaikuttavat yliluonnollisilta. Lopulta pahaenteinen tunnelma leimaa koko aluetta. Novelli on yksinkertainen ja kömpelöhkö, mutta omalla erikoisella tavallaan pelottava ja komea aloitus tekstikokoelmalle.

Keskiyön mato Ikaalisissa on suosikkini teoksen novelleista. Se kertoo Ikaalisten Ruutinkarin oudoista tapahtumista. (Ruutinkari on todellinen Kyrösjärven saari, mutta novellin kuvaamat tapahtumat – toivottavasti – eivät.) Ikaalisiin muuttanut nuorukainen kiinnostuu Ikaalisissa tunnetun, jo edesmenneen maisteri Rolfwénin touhuista ja kohtalosta. Yhdessä yliopistotutkija Bladhin kanssa hän löytää Ruutinkarilta jotakin vaarallista ja kätkettyä. Novellin näppärintä sisältöä ovat veikeät, vanhat kansanrunot, joissa Cthulhu esiintyy Kutunluuna ja Tsatshoggua Satakuuana.

Cthulhun suojatti on monipolvisuudessaan jopa hieman puuduttava. Nuori ekonomi perii Viljo-enonsa, joka on muuttanut vanhoilla päivillään Ikaalisiin. Enon jäämistöstä löytyy eriskummallisia kirjoja ja muuta roinaa, mikä saa ekonomin päättelemään, että eno on ennen kuolemaansa joko tullut hulluksi tai sekaantunut johonkin omituiseen kulttiin. Pian ekonomi huomaakin olevansa keskellä lovecraftilaisia kauhuja. Tässä novellissa pilkahtelee myös Kiviselle ominainen huumori – ekonomi kohtaa muun muassa ghoulin, joka on oppinut puhumaan hieman suomea ja tervehtii reippaasti ekonomia: ”Terve terve”.

Miekka Hevoselle eli Pyhän Hippolytoksen järjestö on jatko-osa Keskiyön madolle: siinä esiintyvät samat hahmot ja tapahtumapaikat. Tyyli ja aiheet ovat kuitenkin hieman erilaisia. Tällä kertaa nimetön minäkertoja ja Bladh selvittelevät oudon salatieteellisen järjestön toimintaa ja tarot-pakkaa muistuttavien korttien symboliikkaa. Novellin alkuosa tuo mieleen Umberto Econ Foucaultin heilurin ja jopa Da Vinci -koodin (jota en muuten ole lukenut – uskon ymmärtäväni elokuvan perusteella tarpeeksi tehdäkseni tämän vertauksen). Loppu on kuitenkin silkkaa Lovecraftia ja kosmista hirveyttä.

Kauhunovellisikermän päättävä Puhu pukille kertoo nuorukaisnelikosta, joka onnistuu spiritistisessä kokeilussa saamaan Shub-Niggurathin kirouksen niskaansa. Eihän siinä hyvin käy. Myös virkavalta ja aiemmista novelleista tuttu yliopistomies Bladh sekaantuvat tutkimuksiin. Tässä novellissa kohdataan myös yllättävää väkivaltaa, jollaista muissa Kivisen novelleissa ei esiinny. Novelli lukeutuu kokoelman parhaisiin.

Kauhunovellien lisäksi niteessä on pari alkemistiseen kuvastoon keskittyvää novellia: Töölön mysteeri ja Matka vanhan viisaan miehen luo. Erityisesti jälkimmäinen tuo vahvasti mieleen Rosenkreutzin Hermeettisen romanssin. En saanut näistä hirvittävän paljon irti, enkä ole varma, oliko kyse lähinnä alkemistisen tematiikan parodiasta vai jostain vakavammasta.

Novellien lisäksi teos sitältää lyhyen Lovecraft-elämäkerran, tutkielman levitoivista pöydistä ja filosofisia esseitä. Lovecraft-elämäkerta on kiinnostava – opin siitä muun muassa, että Lovecraftilla oli kissa musta nimeltään Nigger-Man. Pöytätanssitekstin ja esseet jaksoin lukea tuskin kursorisesti – ne eivät yksinkertaisesti kiinnittäneet minun mieltäni.

Suosittelen lämpimästi kaikkia Lovecraftin ja Robert W. Chambersin tuotannon ystäviä tutustumaan S. Albert Kivisen novelleihin.