Kun Mitä Vittua -lehti kohtaa vanhan ajan elokuvaglamourin, syntyy Hollywood Babylon. Kokeellisten elokuvien ohjaajana kunnostautuneen Kenneth Angerin kirjoittama juorukirja kertoo värikkäällä tyylillä Hollywoodin skandaaleista: murhista ja itsemurhista, salaromansseista, murtuneista sydämistä, rikoksista ja oikeudenkäynneistä. Kansien välistä löytyy jänniä tarinoita monista Hollywoodin kultakauden tärkeimmistä tähdistä – osansa saavat muun muassa Clara Bow, Fatty Arbuckle, Gloria Swanson, Charlie Chaplin, Rudolph Valentino, Mae West, Erroll Flynn ja Robert Mitchum. Fokus on 1900-luvun alkupuolen tapahtumissa, mutta kirjan lopussa sivutaan myös Marilyn Monroen ja Jayne Mansfieldin kohtaloita.

Siihen, kuinka Hollywood Babylonia luetaan, vaikuttaa suuresti se, kuinka paljon lukija tietää teoksen taustoista ja maineesta. Jos teoksen taustat eivät ole tuttuja, hahmottuu siitä railakas, surullinen ja paikoin jopa järkyttävä kokoelma Hollywoodin onnekkaiden ja onnettomien kokemuksista. Jos lukija taas on tutustunut teoksen maineeseen, näkee hän nämä tarinat toisenlaisessa valossa – Hollywood Babylonia kun pidetään suurelta osin sepitteenä. Teos loi monia tunnettuja myyttejä, jotka on sittemmin osoitettu paikkaansa pitämättömiksi: Clara Bow ei harrastanut seksiä kokonaisen jalkapallojoukkueen kanssa. Lupe Vélez ei tukehtunut omaan oksennukseensa. Marie Prevostin koira ei syönyt emäntänsä ruumista.

Hollywoood Babylonin sisältöön kannattaakin suhtautua terveellä kriittisyydellä tai jopa lukea sitä silkkana fiktiona tai kirjallisena mokumenttina. Osa teoksen kertomuksista toki on tosia. Erroll Flynniä todella syytettiin alaikäisten tyttöjen hyväksikäytöstä. Chaplinin (ex-)vaimo Lita Grey todella väitti avioero-oikeudenkäynnissä miehensä tehneen mitä merkillisimpiä asioita, eivätkä Chaplinin muutkaan naissuhteet olleet täysin ongelmattomia. Fatty Arbuckle todella oli syytettynä kauniin nuorikon eli Virginia Rappen raiskauksesta ja murhasta. Kuka todella teki, mitä ja kenelle, jää kuitenkin hämäräksi. Anger sotkee teoksessaan sumeilematta totuutta, spekulaatiota ja silkkaa mielikuvitusta.

Väkisinkin miettii, mitä Angerin päässä on liikkunut, kun hän on koostanut teosta. Anger on värikäs ja ristiriitainen hahmo, mutta minun on vaikea uskoa, että hän laskettelisi valheita silkkaa ahneuttaan tai ilkeyttään. Haluaisin ajatella, että kyse on laajemmasta ”performanssista” – että Anger tietää, kuinka yleisö toimii ja reagoi ja että hän on laskenut näiden reaktioiden varaan. Haluaisin ajatella, että Anger on tarkoittanutkin kirjansa vastaanotettavan juuri sillä tavalla kuin se nyt vastaanotetaan: sepitteenä.

Tai jotain.

Hollywood Babylonilla on kyseenalaisista piirteistään huolimatta kiistattomat ansionsa. Sen kerronta on mukaansatempaavaa ja railakasta, ja se on kuvitettu upeasti vanhoilla Hollywood-tähtien valokuvilla. Vaikka pehmeäkantinen nide on tehty halvalla ja maksaa alle kympin, se näyttää upealta. En jaksa ottaa valokuvia hankalasti auki pysyvästä pokkarista, joten joudutte vain uskomaan sanaani.

Luin Hollywood Babylonin suurimmaksi osaksi vessassa. Vessalukemiseksi se sopiikin erinomaisesti – tarinat ovat hyvin lyhyitä ja kevyitä.