Kissaihmiset (1942) arvostelu – Peto naiseksi

Cat-People-Poster
Kissaihmiset (1942)

Yle Teema esittää tämän kesän aikana neljä Jacques Tourneurin elokuvaa sunnuntaisin klo 18 Kino Klassikko -esityssarjassa. Kaksi elokuvista on jo esitetty ja ne ovat edelleen katsottavissa Yle Areenassa, kaksi on vielä esittämättä. Osan elokuvista olen jo nähnyt, osan olen pitkään halunnut nähdä. Ajattelin katsoa elokuvista ainakin suurimman osan ja kirjoittaa niistä myös blogiin.

Sarjan avasi kauhuklassikko Kissaihmiset (Cat People, Yhdysvallat 1942). Olen nähnyt elokuvan kerran aikaisimminkin joskus 2000-luvun alussa niihin aikoihin, kun ”opiskelin” elokuvataiteen klassikkoteoksia. Elokuvaan on tarttunut pieni ripaus nostalgiaa.

Päähenkilö Oliver (Kent Smith) kohtaa nuoren serbialaisnaisen, Irenan (Simone Simon). Oliver ja Irena ihastuvat toisiinsa nopeasti ja kihlautuvat. Irenassa on kuitenkin alusta lähtien jotakin omituista. Hän kertoo Oliverille tarinoita kotikylänsä noidista ja serbialaisesta legendasta, jonka mukaan tietyt naiset voivat muuttaa muotoaan kissapedoiksi. Vaikka ajatukset kissaihmisistä selvästi horjuttavat Irenan mielenrauhaa, Oliver viittaa tarinoille kintaalla ja kehottaa nuorikkoaan olla pohtimatta moisia. Tilannetta ei paranna ainakaan se, että Oliver avautuu sydänkäpysensä mielenterveysongelmista työtoverilleen Alicelle (Jane Randolph).

KISSAIHMISIA irena
Irene piipahtaa kuuppalääkärin vastaanotolla.

Kuten moni muukin Tourneurin elokuvista, Kissaihmiset on kiinnostunut ihmispsyyken pimeän puolen liikkeistä. Irena tahtoo elää tasapainoista elämää ja kohdella kanssaihmisiään hyvin, mutta jokin hänen sisimmässään tekee hänet pelokkaaksi, onnettomaksi ja jopa vaaralliseksi. Irenaan liittyvä mysteeri ja vaaran tuntu myös kiehtovat Oliveria. Mutta kuten usein käy, ne asiat, jotka ihmisessä aluksi kiinnostavat, muuttuvat pian rasitteiksi: onnellista ja mukavaa elänyt mies huomaa ensimäistä kertaa elämässään olevansa onneton – Irinan ongelmien vuoksi.

Kissaihmiset tuo etäisesti mieleen Alfred Hitchcockin Linnut. Molemmissa elokuvissa jokin tiedostamaton osa naispäähenkilön psyykestä vaikuttaa kytkeytyvän eläimiin. Linnuissa Melanien ja lintujen välinen yhteys ei ole aivan yhtä ilmeinen, mutta silti selvästi havaittavissa. Naisella nähdään olevan uhkaava ja salaperäinen suhde luontoon. Tuo uhka liittyy naisen tunteellisuuteen ja ennen kaikkea romanttisiin suhteisiin.

KISSAIHMISIA-varjo
Valon ja varjon estetiikka on keskeinen osa Kissaihmisten visuaalista ilmettä.

Vaikka Kissaihmisten tarina on sinällään kiinnostava, on sen käsikirjoitus kaukana virheettömästä. Oliverin, Irenan ja Alicen välille kehittyvä suhdesäleikkö on tökerö ja keinotekoinen. Mukana on muutamia epäuskottavia ja huonosti pohjustettuja kohtauksia. Elokuvalla on mittaa vain 72 minuuttia – jo varttitunti huolellisempaa kehittelyä olisi luultavasti tuonut tarinan paremmin oikeuksiinsa.

Käsikirjoituksen ja rytmin pienistä puutteista huolimatta elokuva on vaikuttava. Toisin kuin nykyaikainen kauhu, Kissaihmiset nojaa efektien ja väkivallan sijaan psykologiaan. Simone Simonin roolityö pelokkaana, uhkaavana ja hieman lapsenomaisena Irenana on todella onnistunut. Jane Randolph Alicena ja Kent Smith Oliverina ovat 40-luvulle ominaiseen tyyliin hieman kankeampia.

KISSAIHMISIA
Mustat kissaeläimet tekevät kuvaajien työstä hankalaa.

Kissaihmiset on kuvattu tavattoman kauniisti. Verkkainen ja viipyilevä leikkaustahti tuo mukavaa vaihtelua omaan katselmistooni, joka koostuu nykyään valitettavan suuressa määrin 2000-luvulla tehdyistä elokuvista. Erityisesti Simone Simonin nukkemaisista kasvoista otetaan kaikki ilo irti – lyön vaikka vetoa, että tietyissä kohtauksissa on käytetty klassista voita linssiin -kikkaa. Mustat kissapedot ovat asettaneet mustavalkofilmille kuvattaessa haasteita, mutta mitäs pienistä.

Kissaihmiset on katsottavissa Yle Areenassa 5.7.2016 asti. Viime sunnuntaina Teema esitti toisen Touneurin elokuvan nimeltään Yö voodoo-saarella (I Walked with a Zombie, Yhdysvallat 1943 – pakollista katsottavaa ainakin kaikille Roky Erickson -faneille!), sekin on katsottavissa Areenassa kuukauden päivät. Taidan itse tällä kertaa skipata zombisaaren, en nimittäin erityisemmin pidä elokuvasta (vaikka sen klassikkoasema on toki kiistaton) eikä viimeisestä katselukerrasta ole kulunut montaa vuotta.

Jos Tourneurin elokuvat kiinnostavat, kannattaa tämän viikon sunnuntaina olla ruudun ääressä: Paholaisen palvelija (Night of the Demon, Iso-Britannia 1957) esitetään Teemalla ensi sunnuntaina 19.6. klo 18. Toisin kuin muut Tourneur-elokuvat, Paholaisen palvelija ei ole tulossa Areenaan.

*****

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s