Lost River (2014) arvostelu – Liian hyvää Lynch-kopioksi

Lost River (2014)
Lost River (2014)

Ryan Goslingin debyyttiohjaus Lost River (Yhdysvallat 2014) oli yksi niistä elokuvista, jotka missasin kevään Night Visionsissa. Arvaatteko, että harmitti? Olen tykännyt Goslingin näyttelijähommista aina The Believeristä lähtien. Koska olen pohjimmiltani nihkeänkatkera ihminen, suhtaudun hyvin skeptisesti niihin näyttelijöihin, jotka siirtyvät ohjaajanhommiin (samoihin kuin kirjailijoihin, jotka yrittävät ohjata jotain, ohjaajiin, jotka yrittävät kirjoittaa jotain, ja ylipäätään kaikkiin, jotka yrittävät tehdä jotain mitä eivät ole aikaisemmin tehneet. Tiedän – mä olen aika ankea tyyppi.) Goslingista kuitenkin tykkään niin paljon, että häneltä nielen mielelläni suunnilleen mitä vain.

Kun tajusin, etten pääse todistamaan Lost Riveriä elokuvateatterissa, päädyin lukemaan elokuvan arvosteluja. Ja kas: kriitikot suunnilleen vihaavat Lost Riveriä! ”It is colossally indulgent, shapeless, often fantastically and unthinkingly offensive and at all times insufferably conceited”, tuumaa The Guardianin Peter Bradshaw. ”[Ryan Gosling’s] film was clearly influenced by Nicolas Winding Refn, David Lynch and Terrence Malick, and one gets the distinct impression that mimicking filmmakers with such confident visual sensibilities may not have been the best way for a rookie director to get his feet wet”, kirjoittaa Robert Egbet korjaus: Brian Tallerico robertegbert.comissa* ja antaa elokuvalle kaksi täheä. Ehkä en missannut mitään tärkeää? (* Egbert siirtyi ajasta ikuisuuteen noin vuosi ennen Lost Riverin ensi-iltaa eikä näin ollen elokuvaa arvostellut. Kiitos tarkkasilmäiselle lukijalle oikaisusta.)

Hankin kuitenkin vastikään ilmestyneen kotikatselutallenteen käsiini. Taas kerran sain huomata, että kritiikissä on pohjimmiltaan kyse yhden ihmisen mielipiteistä – oli tuo ihminen kuinka kompetentti ja tietäväinen tahansa. Yllämainitut kriitikot saavat puolestani tukehtua omaan tärkeyteensä. Mä rakastan Lost Riveriä.

LOST RIVER billy cat
Cat (oik.) perehdyttää Billya uuteen työhön. (Catin hahmo tuo muuten mieleen tietyt Jodorowskyn elokuvien naishahmot, erityisesti Santa Sangren Conchan.)

Lost River kuvaa yksinhuoltajaäiti Billyn (Christina Hendricks) ja hänen kahden poikansa elämää autioituvassa Detroitissa. Lahoava Lost Riverin lähiö ei ole ihanteellinen asuinpaikka Billylle ja hänen jälkikasvulleen, mutta perhe haluaa jäädä – onhan Lost River ja Billyn isoäidilta peritty talo perheen koti. Rahaongelmien parissa painiva Billy saa onneksi työtarjouksen pankkineuvojaltaan Davelta (Ben Mendelsohn). Billylle selvää, että uusi työpaikka on suuri, vanhanaikainen showklubi, jonne yleisö pakenee ankeaa arkeaan. Sen sijaan se, mitä Billyn odotetaan klubilla tekevän, jää vielä hetkeksi hämärän peittoon.

Toisaalla Billyn poika Bones (Iain De Caestecker) koluaa Detroitin tyhjiä taloja ja kerää niiden rakenteista jätekuparia. Työtä hankaloittaa pitkin katuja mellestävä Bully (Matt Smith), joka katsoo omistavansa koko tienoon kuparit ja siis mieltää oikeudekseen muiluttaa sairaalakuntoon kaikki, jotka kajoavat seiniin ja lattioihin kätkettyihin aarteisiin. Pian Bonesin arkipäivää alkaa varjostaa pelko sekä kodin menetyksestä että väkivallasta.

LOST RIVER bones
Bones löytää tien, joka johtaa veden uumeniin.

Kuparinkeruureissulla Bones löytää suoraan tekojärven pohjaan johtavan tien. Hän mainitsee löydöksestään ystävälleen Ratille (Saoirse Ronan), joka kertoo, että tekojärvi jätti aikanaan alleen kokonaisen kaupungin. Legendan mukaan upotetun kaupungin ylle lankesi kirous, joka tuo nyt lähistön asukkaille epäonnea. Kirous voidaan rikkoa vain hakemalla upotetusta kaupungista ”hirviö”. Millaisesta hirviöstä on kyse, sitä Rat ei mainitse.

Eipä juonesta enempää – Lost River ei nimittäin ole tarinan kannalta erityisen kiinnostava elokuva. Ollaan kaukana tiskiallasrealismin maailmasta: Lost River on fantasiaa, kuvaus rapistuvan suurkaupungin alitajunnan hitaista ja haparoivista liikkeistä. Tekojärven peittämä kaupunki on eräänlainen rinnakkaiskuva Lost Riveristä, josta on tulossa aivan yhtä tyhjä ja autio. Aivan kuten vedenalaisessa kaupungissa, myös Lost Riverissä havainnot vääristyvät. Osa aistimuksista ylikorostuu, osa vaimenee kuulumattomiin. Elämästä tulee pehmeää ja turtaa.

LOST RIVER BULLY
Bully, Lost Riverin katujen nuori kuningas.

Jotain omasta kollektiivisesta alitajunnastamme kai kertoo se, että rapistuvaa Detroitia on kuvattu viime vuosina useammassakin elokuvassa. Ensin tuli Jim Jarmuschin ihana vampyyrifiilistely Only Lovers Left Alive, sen jälkeen genretietoinen kauhuelokuva It Follows. (Esimerkkejä olisi varmasti muitakin; nämä mainitsen, koska olen itse niistä jotakin kirjoittanut.) Vaikka asun periaatteessa hyvin toisentyyppisessä ympäristössä, koen voimakasta yhteenkuuluvuudentunnetta näiden elokuvien päähenkilöihin. Myös minun asuinkaupunkini keskustassa on lukemattomia tyhjiä liikehuoneistoja. Vielä surkeammin asiat ovat paikkakunnalla, jossa vietin lapsuuteni: ei tarvitse puhua pelkästään tyhjistä huoneistoista, vaan kokonaisista taloista. On pohjattoman surullista nähdä kirkonkylällä rakennuksia, joiden ikkunat on rikottu ja seinät peitetty rumilla tägeillä jo vuosia sitten. Only Loversin, It Followsin ja Lost Riverin maailmat ovatkin lopulta yllättävän lähellä 2010-luvun lahoavaa Suomea. Meillä ei ole Detroitin kaltaisia, autioituvia suurkaupunkeja – sen sijaan pienempiä, rapistuvia kyliä ja kaupunkeja on valtavasti. Suru itselle tärkeiden paikkojen turmeltumisesta on kaikille sama.

Ehkäpä ärsyttävin asia Lost Riveriä koskevissa kritiikeissä on jatkuvat vertaukset tiettyihin ohjaajiin, ennen kaikkea David Lynchiin ja Goslingin pitkäaikaiseen yhteistyökumppaniin Nicolas Winding Refniin. Ongelma vaikuttaa monien kriitikoiden mielestä olevan se, että Gosling – kuulemma – ainoastaan kopioi ohjaajaidoliensa tyyliä eikä tuo kuvioon mitään uutta. Tällaisten väitteiden esittäjiltä tekee mieli kysyä: entäpä, jos Lost River ei olisikaan Ryan Goslingin työtä, vaan David Lynchin? Ansaitsisiko se silloin kahden tähden sijaan kolme, kenties neljäkin tähteä? Silloinhan kyse ei olisi ”kopioimisesta”, vaan ”aidosta Lynchistä”. Missä määrin tekijän henkilöllisyys vaikuttaa elokuvan ”laatuun”? Mitä mieltä on puhua ”aitoudesta” ja ”kopioimisesta” maailmassa, jossa kaikki on jo keksitty ja tehty?

LOST RIVER rat
Rat ja ne kuuluisat ”Nicolas Winding Refn -valot”

Minun nähdäkseni elokuvan arvoon ei vaikuta se, onko joku muu tehnyt joskus aikaisemmin jotain samantapaista. Suora plagiointi on tietenkin asia erikseen (tähän tuskin kukaan väittää Goslingin syyllistyneen), mutta erilaiset ilmaisutyylit eivät ole kenenkään yksityisomaisuutta. Mulle on samantekevää, kuka keksi mitäkin ensin ja mistä elokuvan synnyttäneet ideat ovat peräisin. Pääasia on, että elokuva on kokonaisuutena kiinnostava ja omalakinen. – Ymmärrän toisaalta sen, että henkilökulttejaan helliville auteuristeille tällainen ajattelutapa on pyhäinhäväistys. Oman näkemykseni ja auteuriestien pointtien välille ei taida koskaan syntyä mielekästä keskusteluyhteyttä, joten turha edes yrittää.

Esimerkiksi puheet värillisten valojen ja neonsävyjen käytöstä Refnin tyylin kopioimisena menee jo vitsin puolelle. Siis älkää nyt aikuiset ihmiset viitsikö. Aivan kuin Refn olisi itse keksinyt, että spottivaloissa voi käyttää värikalvoja? Aivan kuin värilliset valot olisivat jonkinlainen Refnin yksinoikeus? Anna mun kaikki kestää. Väkisinkin sitä miettii, johtuuko tällainen kritiikki johtuu vain arvostelijoiden ylipaisuneesta mieltymyksestä namedroppingiin.

Lost Riverissä on muutama yksittäinen kohtaus, joista pidän aivan erityisen paljon. Yksi näistä on Bullyn ja Ratin kohtaaminen Ratin kotiovella; jätän tämän maininnan tasolle, sillä en halua spoilata juonta. Toinen upea kohtaus sijoittuu klubille, jossa Dave esittää yleisölle Cool Water -kappaleen. Mulle tulee Davea esittävän Ben Mendelsohnin äänestä etäisesti mieleen Nick Cave. Kohtaus ei nähdäkseni spoilaa juonta millään tavoin, joten katsokaa vain rohkeasti.

Ylipäätään Dave on mielestäni koko elokuvan kiinnostavimpia ja omalla kierolla tavallaan myös sympaattisimpia hahmoja. Pidän Mendelsohnin roolisuorituksesta valtavasti. On vaikea kuvitella, että kukaan muu olisi osannut tuoda Daven hahmon ambivalenttia luonnetta esiin yhtä kiinnostavalla ja monitulkintaisella tavalla.

Lost River on melkein viiden tähden elokuva. Ehkä se ansaitsee pienen patinoitumisen myötä sen viimeisenkin tähden.

*****

Olen saanut elokuvan levittäjältä arvostelukappaleen tämän tekstin kirjoittamista varten.

Lost River DVD @ Discshop
Lost River BD @ Discshop
Lost River VOD @ Discshop
Lost River HD VOD @ Discshop
Lost River DVD @ CDON
Lost River BD @ CDON

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s