Tämä teksti on kirjoitettu alun perin Asema-blogia varten. Sen tyyli on persoonattomampi ja tarkemmin määrittelemättömällä tavalla erilainen kuin Taikalyhdyssä julkaisemieni tekstien tyyli yleensä. Tuntuu oudolta julkaista Lyhdyn puolella näin ”perinteinen” arvosteluteksti – vasta nyt huomaan, kuinka erilainen kirjoitusotteeni on näissä kahdessa blogissa ollut. Asemaan kirjoitetut tekstit ovat aina vaatineet Lyhdyn juttuja enemmän työstöaikaa, ja silti niiden ilmaisusta tuntuu tulevan paljon kehnompaa kuin Lyhdyn teksteissä.

Julkaisen tekstin sellaisenaan ilman sen kummempia muokkauksia IMDb-linkkeineen päivineen, nappasin tosin seriffintähdet ja muut Aseman arvosteluille ominaiset ekstrat jutun lopusta pois. Miksi juttu tulee ulos Lyhdyssä eikä Asemassa, se selviää vilkaisemalla Aseman etusivua.

Tositapahtumiin perustuva The Wolf of Wall Street kertoo pörssimeklari Jordan Belfortin (Leonardo DiCaprio) elämästä ja urasta. Belfort tavataan elokuvan alussa nälkäisenä pörssimeklarinalkuna, joka on juuri aloittanut harjoittelun arvostetussa L.F. Rothschild -investointipankissa. Täällä Belfort oppii, mitkä ovat meklarin tärkeimmät ominaisuudet: myyntitaito, vahva työvire ja peräänantamattomuus. Käytännön vinkkejä oikean työotteen löytämiseksi hän saa esimieheltään Mark Hannalta (Matthew McConaughey).

Meklarin työ ei ole helppoa. Ideana on kontaktoida uusia asiakkaita ja myydä heille pörssiosakkeita – mitä enemmän, sitä parempi. Homma kysyy ennen kaikkea myyntitaitoja. Ei ole helppoa saada asiakasta sijoittamaan huolella vaalittuja säästöjä epävakaille osakemarkkinoille. Asiakkaan mieleen täytyy maalata kuva ruhtinaallisista pääomavoitoista ja huolettomasta loppuelämästä. Tosiasiassa meklarille on yhdentekevää, saako asiakas sijoituksilleen tuottoa vai ei – pääasia on, että komissiot virtaavat investointipankin omalle tilille ja edelleen meklarin palkkapussiin. Käytännössä tämä tarkoittaa valitettavan usein asiakkaan armotonta kusetusta. Rehellisyydestä ja suorasta selästä viis, kunhan raha liikkuu kotiin päin.

Ja sitten koittaa musta maanantai: osakkeiden arvot romahtavat. Rotschild kaatuu, ja Belfort joutuu etsimään itselleen uuden duunin. Hän tutustuu ns. penniosakkeiden välityskäytäntöihin. Listautumattomien yhtiöiden penniosakkeet ovat halpoja, korkean riskin osakkeita, joiden hintojen manipulointi on helppoa – ja laitonta. Belfort näkee penniosakkeiden välityksessä markkinaraon, ja pian uusi meklariyritys, Stratton Oakmont, pyörii täyttä häkää ja kasvaa hurjaa vauhtia. Loppu on historiaa.

Sekaisin rahasta

Statton Oakmontin arki on värikkäämpää kuin tavanomaisten valkokaulustyöläisten työpäivät. Työviikon lopuksi toimistolla järjestetään valtavia bileitä, joiden budjeteista ei tingitä. Belfortin oma elämä on vielä toimiston juhliakin hurjempaa. Jo meklarinuransa alussa hän on tutustunut laittomien päihteiden laajaan valikoimaan ja kiskoo niitä napaansa ja nokkaansa kaksin käsin. Metakvalonipöhnässään hän näpelöi strippareita ja köyrii kaupungin laajaa huoraliigaa. Kokonaisuus on hyytävää gonzo-sekoilua.

Tosiasiassa Stratton Oakmondin raha syntyy pelkästä ilmasta. Yritys ei tarjoa asiakkailleen juuri mitään todellista lisäarvoa, vaan koko liiketoiminta perustuu huijaamiseen ja tyhjiin myyntipuheisiin.  Osakkeiden hintoja manipuloimalla meklarit onnistuvat imemään rahaa tavallisten ihmisten ohkaisista lompakoista hurjalla vauhdilla. Ennätys syntyy erään kenkäalan yrityksen listautumisen yhteydessä: Stratton Oakmond onnistuu nostamaan listautumiseen liittyvän voittonsa kolmen tunnin aikana 22 miljoonaan dollariin. Ei huonosti päihderiippuvaisen seksihullun johtamalta firmalta.

Belfort on oikea porsas ihmiseksi. Hän on ahne, häikäilemätön, itsekäs ja töykeä. Kun nämä piirteet yhdistetään niihin ominaisuuksiin, jotka selittävät hänen menestyksensä – kunnianhimoon, peräänantamattomuuteen ja itsepäisyyteen – on tuloksena olento, jota on ihana vihata. Kun viranomaiset sitten kiinnostuvat Belfortin puuhista, katsoja korkkaa pullon kuohuvaa.

The Wolf of Wall Streetin vetovoima piilee ennen kaikkea komediallisissa tilanteissa ja tapahtumakuluissa. Perusjuoni on ennalta arvattava: ensimmäisen puolen tunnin tapahtumien perusteella on helppo päätellä, millaisiin tunnelmiin Belfortin tarina päättyy. Juonivetoista elokuvaa Belfortin elämästä ei olisi kannattanutkaan tehdä, sen verran tutuksi hänen tarinansa on tullut suurille yleisöille lehtijuttujen ja muun julkisuuden kautta.

Näin henkilö- ja tilannevetoisen elokuvan lumo on pitkälti ohjauksen ja näyttelijäsuoritusten varassa. Onneksi The Wolf of Wall Streetin roolitus osuu nappiin. Enpä olisi Titanicin ensi-illan aikoihin uskonut, että Leonardo DiCapriosta kehittyy vielä näin monipuolinen ja ammattitaitoinen näyttelijä. Ajoittain hänen ilmaisussaan on ilkikurisuutta, joka tuo eräisesti mieleen Jack Nicholsonin huippukauden roolityöt. Belfortin oikeaa kättä eli Donnie Azoffia näyttelevä Jonah Hill on kaikessa ärsyttävyydessään ihana lisä elokuvaan. Elokuvan mieleenpainuvimpiin roolitöihin kuuluu myös Matthew McConaugheyn suoritus Belfortin mentori Mark Hannana – siitä huolimatta, että Hanna on mukana ainoastaan parissa kohtauksessa elokuvan alkupuolella ja jää sen jälkeen syrjään. Veteraaniohjaaja Martin Scorsese ansaitsee niin ikään kiitosta tasokkaasta näyttelijänohjauksesta.

*****

The Wolf of Wall Street DVD @ Discshop
The Wolf of Wall Street BD @ Discshop
The Wolf of Wall Street VOD @ Discshop
The Wolf of Wall Street VOD HD @ Discshop