Kätyrit (2015) arvostelu – Hankalat juustonaksut

KÄTYRIT julkka
Kätyrit (2015)

En juuri perusta piirretyistä, mutta 3D-huuman alussa kävin katsomassa muutaman uutta tekniikkaa edustavan animaation. Yksi niistä oli Itse ilkimys (Despicable Me, Yhdysvallat 2010). Leffan perusjuoni oli löysähkö, mutta yhdestä elokuvan elementistä pidin paljon: ilkimyksen apuna pyörivistä, keltaisen pillerin näköisistä kätyreistä. Nyt nämä hassut pikkuolennot ovat saaneet oman elokuvansa – Kätyrit (Minions, Yhdysvallat 2015) tuli Suomessa ensi-iltaan viime viikolla. Vaikka asiaa miten päin kääntäisi, Kätyrit ei ole lainkaan ”minun tyyppiseni elokuva”. Kaikkien elokuvamausta löytyy kuitenkin kai joitain outoja hairahduksia… Siispä helteitä pakoon Finnkinon mukavasti ilmastoituun saliin.

Elokuva alkaa liitukaudelta, jolloin evoluutio johdattaa kätyrit nousemaan merestä maalle. Kätyrien elämäntehtävä on jo nyt selvä: he haluavat palvella mahdollisimman ilkeitä pahiksia. Sinänsä tämä tavoite on hieman outo, sillä kätyrit itse ovat herttaisia ja kilttejä olentoja, eikä heidän haluaan auttaa superrikollisia menestykseen selitetä tai perustella oikein mitenkään. No, ei se mitään. Jatketaan eteenpäin.

KÄTYRIT vedessä
Kuten kaikki muukin elämä, myös kätyrit ovat syntyneet vedessä.

Kätyreiden kehityshistoriaa seurataan tiiviin montaasijakson puitteissa. Käy ilmi, että kätyrit ovat olleet läsnä muinaisen Egyptin valtakunnassa ja palvelleet Napoleonin armeijassa. Valitettavasti kätyrit on varustettu sen verran vaatimattomilla älynlahjoilla ja keskittymiskyvyttömällä perusluonteella, että usein he tulevat vahingossa tappaneeksi oman pahispomonsa aika nopeasti. Ja niin tie vie lopulta kolme pikkukätyriä New Yorkiin etsimään uutta pomoa. Eletään vuotta 1968.

Ajankuva piristää elokuvakokonaisuutta kummasti. Kätyrit pukeutuvat batiikkivärjättyihin vaatteisiin,  käyvät mielenosoituksessa, ihmettelevät Richard Nixonin vaalimainosta ja näkevät, kuinka The Beatles kulkee Abbey Roadin yli. Osa ajankuvaan liittyvistä elementeistä menee kyllä ylilyöntien puolelle – tästä esimerkkinä Englannin kruununjalokivien vartijat, jotka repeävät kesken kaiken laulamaan Hair-musikaalin tunnuskappaletta. Tavallaan ylilyönnit kuitenkin kuuluvat Kätyreiden kaltaiseen elokuvaan.

KÄTYRIT vesiposti
Papagena, Stuart ja super mega ukulele.

Kätyrit ovat siinä mielessä kiinnostavia ja omaperäisiä elokuvaolentoja, että niiden kieli on lähes käsittämätöntä englannin- ja italiansekaista mölinää. Katsoja tunnistaa sanan sieltä, toisen täältä: banana, grazie, big boss. Oma lempparini on super mega ukulele, joka tarkoittaa kitaraa. Ihana on myös Stuart-kätyrin repliikki, jolla hän yrittää vikitellä keltaista vesipostia: Hello, papagena! Tu e’ bella con la papaya!

Suurin osa kätyrien kommunikaatiosta perustuu nonverbaaleihin viestintäkeinoihin. Kätyrit siis tavallaan vievät elokuvailmaisua kohti mykkäajan traditioita (ainakin periaatteessa – juustonaksujen äänenpainoilla on yllättävän suuri painoarvo etenkin elokuvan huumorin kannalta). Uskon, että kätyrien viehätys pohjautuukin pitkälti juuri olentojen sanattomaan viestivyyteen. Kätyrien touhotusta ymmärtävät kaikki – iästä, kulttuuritaustasta tai kielitaidosta huolimatta.

Kätyrit ovat hahmoina parhaimmillaan lyhyissä, sketsimäisissä tilannepätkissä. Pidempien kehityskulkujen ja juonijuoksutusten pyörityksessä hahmot muuttuvat vähän hankaliksi. Itse ilkimyksessä varsinainen juonikulku ei ollut kovinkaan kiinnostava – elokuvan vetovoima oli nimenomaan pienten kätyreiden sähläyksessä ja mokailussa. Sama pätee myös kätyreiden nimikkoelokuvaan. Superpahis Scarlet Overkill (ääninäyttelijänä Sandra Bullock), jota kätyrit päätyvät palvelemaan, on elokuvan tarinan etenemisen kannalta välttämätön tukiranka, eikä sen enempää. Mitään itseisarvoa tällä hahmolla ei ole – hän on läsnä vain tarjotakseen kätyreille syyn kätyröidä.

Kätyrit ovatkin toisaalta hyytävän hauskoja, toisaalta taas puuduttavia hahmoja. Täyspitkässä elokuvassa heihin ehtii jo kyllästyä, mutta mitä hahmoilla sitten pitäisi tehdä, ellei elokuvaa? Jonkinlainen Ruohonjuuritasolla-tyyppinen, lyhyistä jaksoista koostuva sarja voisi tietenkin olla vaihtoehto – ehkä. Kätyrit ovat toisaalta visuaalisesti aika hauskan näköisiä, ja heitä kyllä katselee mielellään 3D:nä suurelta kankaalta. Ristiriitaista: kätyrit ovat mahtavia hahmoja, joita ei kuitenkaan voi käyttää tyylikkäästi oikein missään.

KÄTYRIT ja scarlet
Scarlet Overkill jää kätyreiden varjoon.

Itse kävin katsomassa elokuvan alkuperäisellä ääniraidalla 3D-näytöksessä, ja samaa näytöstyyppiä suosittelen muillekin. Suomenkielinen dubbaus kuulostaa ainakin trailerin perusteella siltä kuin suomenkieliset dubbaukset nyt yleensä pruukaavat kuulostaa. Alta löytyy sekä englannin- että suomenkielinen traileri – arvioikaa sitten tuosta, kumpi kannattaa katsoa. – Jännä juttu muuten: Ainakin omassa kotikaupungissani Kätyrien alkukielistä versiota näytetään lähinnä ilta-aikaan. Itsekin kävin katsomassa elokuvan näytöksessä, joka alkoi vasta hieman ennen iltayhdeksää.  En nähnyt yleisössä yhtäkään alle 18-vuotiasta. Kätyrit ei siis suinkaan ole pelkkä lastenelokuva – oikeastaan en tiedä, onko se lastenelokuva ollenkaan. Etenkin kaksimielistä huumoria riittää kyllä viihdyttämään vähän vanhempiakin katsojia.

Kätyrit hahmoina ansaitsevat sellaiset neljä tähteä, elokuva joutuu tyytymään vähempään.

*****

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s