Spoiler alert: Seuraava teksti on kirjoitettu sillä oletuksella, että lukija on nähnyt Game of Thronesin tuotantokaudet 1–4. Teksti voi siis sisältää spoilereita neljästä ensimmäisestä tuotantokaudesta. Jos nämä kaudet eivät ole vielä tuttuja, on parempi, että siirryt lukemaan niitä koskevia tekstejä (1. kausi, 2. kausi, 3. kausi, 4. kausi).

Game of Thronesin (2011–) viides tuotantokausi on nyt katsottu. Ilmassa on hienoista taisteluväsymystä – enkä viittaa nyt pelkästään itseeni, vaan myös sarjan juonelliseen vetovoimaan. Viidennen tuotantokauden alussa alkuperäisistä keskushahmoista on mukana enää kourallinen. Kerronta hajaantuu yhä laajemmalle alueelle ja useampiin tarinalinjoihin. Tuotantokautta leimaa eräänlainen käymistila: asiat eivät meinaa millään edistyä, ja jaksot kuluvat suurelta osin odotellessa, että eri kehityskulut johtaisivat vihdoin jonkinlaiseen toimintaan.

Etenkin Daenerys Targaryenin tarinalinja on tössähtänyt karille ja pahasti. Lähes koko neloskausi jumitettiin Meerenissä, ja viitoskauden myötä tämä orjien ja mestarien tulee yhä paremmin tutuksi. Vaikka Daenerysin pitkän tähtäimen tarinalinja jää sivuosaan, tapahtuu Meerenissä yhtä sun toista muuta kiinnostavaa. Lohikäärmekuningatar saa vastaansa Harpyijan pojiksi nimitetyn maanalaisen vastarintaliikkeen. Samalla hän huomaa, että valta loputtoman monimutkainen ilmiö.

Viimeistään tällä kaudella käy selväksi, että Daenerysin avut rajoittuvat lähinnä henkilökohtaiseen karismaan ja kykyyn laukoa nasevia aforistisia iskulauseita aina silloin, kun keskusteluun kaivataan kiinnostavaa käännettä. Näiden ominaisuuksien painoarvoa ei pidä aliarvioida – mutta kun Danerysin komeat aforismit jäävät lopulta kolisemaan tyhjyyttään, alkaa katsojan (tai ainakin minun) usko Westerosin valloitusprojektiin horjua. Hallinnosta Daenerys ei ymmärrä oikeastaan mitään, mikä on tietenkin ongelma, kun hallittavana on Meerenkin kaltainen suurkaupunki – Westerosista puhumattakaan! Onneksi lohikäärmekuningatar saa kauden myötä asiantuntevaa apua hallinnon suhteen.

Parista tuotantokauden jaksosta on noussut äläkkää: osa katsojista koki erään kauden puolenvälin paikkeille sijoittuvan tapahtuman turhan rankkana. (Mihin jaksoon sijoittuvasta tapahtumasta on kyse, sen varmaankin voi arvata katsomalla kauden katsojalukuja. Vinkki: kun katsojat eivät ole tyytyväisiä näkemäänsä, seuraava jakso jää usein katsomatta.). Lisäksi sarjan viimeisen jakson kliimaksi oli monille liian hämmentävää katseltavaa. Itse en oikein osaa näitä ryöpsähdyksiä ymmärtää. Odotin, että kauden puolivälin hässäkässä olisi kyse jostain samantapaisesta, mitä tapahtui neljännen tuotantokauden loppupuolella: epäoikeudenmukaisesta ja oksettavan graafisesta veriteosta. No, ei se nyt ihan näin mennyt. Game of Thronesilta olisi odottanut jotain paljon pahempaa.

Katsojalle tuttujen ja tärkeiden hahmojen kuoleminen ei ylipäätään tunnu enää oikein miltään. Ensimmäisen kauden lopussa nähty keskushenkilön teloitus oli ihanan yllättävä käänne, ja vielä toisella tuotantokaudellakin tärkeiden hahmojen kuolemantapaukset jaksoivat hämmentää. Vaan niin se terävinkin miekka tylsyy, kun sitä käytetään liiaksi. Viidenteen kauteen mennessä kuolema ei enää shokeeraa – oli kyseessä sitten kuinka keskeinen hahmo tahansa.

Viidennellä kaudella erilaiset uskonnolliset suuntaukset nousevat uudella tavalla sarjan tapahtumien keskiöön. Voisi jopa sanoa, että sarjaan tulee tietty uskontokriittinen sävy. Aiemmilta kausilta tutut Vanhat jumalat ja maallistunut Seitsemän jumalan valtauskonto jäävät unohduksiin, kun pintaan nousee uusia, pieniä uskonnollisia liikkeitä: Varpuset, jotka edustavat Seitsemän jumalan uskon fundamentalistista suuntausta, sekä Braavosissa toimiva Monikasvoisen jumalan kultti. Näiden lisäksi Valon Herran uskonto, jonka papitar Melisandre on ollut mukana jo toisesta tuotantokaudesta lähtien, nousee yhä keskeisempään rooliin.  Nämä pienet uskonnolliset liikkeet nähdään sarjan viidennellä kaudella varsin kyseenalaisessa valossa. Vaikka ideat jokaisen uskonnon takana ovat periaatteessa oikein kauniita, toimivat liikkeiden edustajat tavalla, joka aiheuttaa lähinnä kuolemaa ja kärsimystä. Tässäkin suhteessa Westerosin tapahtumat muistuttavat kummasti oman mantereemme historiaa.

Varpuset tuovat mieleen ennen kaikkea keskiaikaisen inkvisition ja flagellantit. Kun tämä pieni äärisuuntaus saa yllättäen jalansijaa valtauskonnon instituution sisällä, alkaa heidän ankara tulkintansa pyhistä kirjoituksista vaikuttaa myös valtiolliseen oikeudenkäyttöön. Aiempien tuotantokausien aikana Kuninkaansatamassa on vietetty melko vapaamielistä ja hedonistista elämäntapaa. Varpuset saavat tämän tapakulttuurin järkkymään, jolloin uusista uskonnollisista rajoituksista tulee poliittisia lyömäaseita. Kiinnostavaa on, että Varpusten johtajan eli Ylivarpusen hahmosta on tehty varsin sympaattinen ja jopa leikkisä. Häntä näyttelee Jonathan Pryce, mikä entisestään tukee vaikutelmaa leppoisasta vanhasta sedästä.

Monikasvoisen jumalan kultti risteää jo tuotantokauden alussa Arya Starkin tarinalinjan kanssa. Aryaan myötämielisesti suhtautuvat henkilöt ovat käyneet Westerosilla vähiin, joten hän seilaa Braavosille löytääkseen omituisen ystävänsä Jaqen H’gharin. Parin mutkan kautta hän päätyy työskentelemään Monikasvoisen jumalan kolhossa temppelissä. Aryan osalta koko viides tuotantokausi on lähinnä sarja mindfuckeja, joita tämä kummallinen kultti hänen silmiensä eteen kiikuttaa. Aryan tarina etenee ehkä nihkeämmin kuin mikään muu kauden tarinalinjoista. Vaikka Aryan tarinalinjansa ei ole tämän tuotantokauden puitteissa kovinkaan tapahtumarikas, hänen hahmonsa kypsyy ja täyteläistyy hurjaa vauhtia.

Valon Herran voimaan luottava Stannis Baratheon on Viiden kuninkaan sodan kruunupäistä ainoa, jonka tekemisiä seurataan edelleen. Stannis ja hänen vaimonsa luottavat yhä vankasti Valon Herran ja Melisandren voimaan. Aiemmilla tuotantokausilla Stannisin henkilöhahmo ja tapahtumat hänen ympärillään eivät ole varsinaisesti edustaneet sarjan jännittävintä antia. Viidennellä kaudella Baratheonin perheen ja Melisandren edesottamuksiin tulee kuitenkin uutta draivia.

Viidennellä tuotantokaudella on havaittavissa tietynlaista lipsumista juonenkäänteiden ja käsikirjoituksen suhteen. Henkilöiden motiiveja ja tekoja ei aina taustoiteta kunnolla. Juonikulussa on useita elementtejä, joista näkee, missä järjestyksessä käsikirjoitusprosessi on edennyt: ensin päätetään, että henkilölle X täytyy tehdä asia Y – ja vasta sen jälkeen pohditaan, kuka asian Y tekee ja minkä takia. Erityisesti Dorneen sijoittuva sivujuoni on kamalan kehnosti käsikirjoitettu. Onneksi Dornen hovin kaunis orientaalinen estetiikka kompensoi juonen kompastuksia.

Loppuun vähän tekniikkaa. Sarjan aiemmat kaudet olen katsonut DVD:ltä (kaudet 1-3) tai Yleltä (4. kausi). Vitoskauden kunniaksi korkkasin HBO Nordicin kahden viikon testijakson. Yhteistyö palvelun kanssa ei alkanut ruusuisesti. Chrome kieltäytyi aluksi pyörittämästä palvelua, joten vaihdoin selaimen Firefoxiin. Sen liitännäinen ei tahtonut millään lähteä käyntiin. (Molemmista selaimista oli käytössä uusimmat versiot.) Ja kun ensimmäisen jakson sai lopulta pyörimään, alkoi kuvaraita ensin nykiä ärsyttävästi, mitä seurasi armoton puskurointijumitus. Välillä sarjaa katsottiin noin 1-2 minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen palvelu tahtoi pysähtyä hetkeksi puskuroimaan kuvavirtaa. Puskurointijumiin lienee syynä oma hidas nettiyhteyteni – se sama yhteys, jota olen käyttänyt myös Netflixin katseluun. Viimeksi mainittu palvelu ei ole muistaakseni koskaan herjannut, nykinyt tai muuten hankaloinut liian hitaan yhteyden takia. Jos Netflix osaa mitoittaa kuvanlaadun käytössä olevaan kaistaan ja siten pystyy pyörittämään elokuvia omalla yhteydelläni ongelmitta, miksei HBO Nordicin tekniikka pysty samaan? Ihmettelyn ja säädön jälkeen totesin, että HBO Nordic pelittää parhaiten – yllätys, yllätys – Internet Explorer, joka pyöritti jaksoja käytännössä ongelmitta. (Ja minä kun olin aiemmin vähällä poistaa koko selaimen koneeltani, ”kun eihän sillä mitään tee”.)

Selainpohjaisiin katselutapoihin ja HDMI-piuhaan oli pakko turvautua, koska HBO Nordic ei ole kehittänyt sovellusta, jolla palvelua voisi käyttää PlayStation 4:llä. Sovellukset puuttuvat myös PS3:lle ja Xbox Onelle. Xbox 360:lle sovellus sentään löytyy, mutta se on laiha lohtu – eletäänhän jo vuotta 2015. What on earth is wrong with you, guys…? Olisiko jo aika päivittää palvelua nykyisen sukupolven konsoleihin? Lämpimiä terveisiä kehitysosastolle: itse en aio maksaa HBO Nordicin palveluista senttiäkään, ennen kuin kehitätte katselusovelluksen PS4:lle. Se, että konsolin omistava katsoja joutuu rämpläämään HDMI-roikkaa tietokoneen ja television välille, ei yksinkertaisesti ole nykyaikaa. Ihan sama, vaikka True Detectiven ja Game of  Thronesin uusia kausia joutuisi odottelemaan vähän pidempään. En aio maksaa palvelusta, jonka käyttäminen on näin hankalaa.

Teknisen puolen suhteen Netflix siis hakkaa HBO Nordicin mennen tullen. Näiden palveluiden tarjoamia sisältöjä sen sijaan ei mielestäni ole kovinkaan mielekästä vertailla keskenään – sen verran erilaisista kokonaisuuksista on kyse. HBO Nordicissa on tarjolla lähinnä laadukkaita, aikuisille suunnattuja korkeiden tuotantoarvojen ja -budjettien sarjoja. Netflixissä tarjontaa löytyy laajemmalta skaalalta, myös lapsille. Jokainen katsoja voi sitten omalla kohdallaan miettiä, kumman palvelun sisältö täyttää omia katselutarpeita paremmin. (Ensivaikutelmiani Netflixistä raportoin muuten vajaa vuosi sitten Aseman puolella.)

Jep. Kuutoskautta odotellessa.

*****

Game of Thrones, 5. tuotantokausi, DVD @ Discshop
Game of Thrones, 5. tuotantokausi, BD @ Discshop