Indiekauhu It Follows (Yhdysvallat 2014) kuuluu teinikauhun lajityyppiin – periaatteessa. Tämä epämääräinen lajityyppinimitys vaatii hieman lisäselvennystä. Teinikauhu voidaan käsittää teineille suunnatuksi kauhuksi, jolloin se näyttäytyy eräänlaisena nuortenelokuvan ja kauhuelokuvan hybridigenrenä. Toisaalta teinikauhu voidaan ymmärtää myös kauhuksi, jonka keskushahmot ovat teinejä. Useimmat teinikauhuksi nimitetyt elokuvat solahtavat näihin molempiin kategorioihin, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi Carrie (Yhdysvallat 1976) on hyvä esimerkki elokuvasta, jonka päähenkilöt ovat totisesti teinejä, mutta joka vetoaa sisältönsä puolesta vanhempiinkin katsojiin ja joka ei siis kohdeyleisönsä puolesta ole teinikauhuelokuva.

Kuten Carrie, myös It Follows lukeutuu teinikauhuun lähinnä sanan ensimmäisessä merkityksessä – sen päähenkilöt ovat teinejä, mutta elokuva varmasti miellyttää vanhempaa yleisöä. Ja kuten tämäntyyppisillä elokuvilla on tapana, myös It Follows jakaa varmasti mielipiteet selkeästi kahteen leiriin: luultavasti löytyy niitä, jotka pitävät elokuvaa tyhjänpäiväisenä ja kornina pelleilynä, ja niitä, jotka rakastavat sitä.

It Follow’ssa  tosiaan on muutamia kohtauksia, jotka ovat vähäsen huolimattoman kuvauksen, leikkauksen ja äänisuunnittelun vuoksi aika pölhöjä. Ne eivät kuitenkaan riitä pilaamaan kokonaisuutta.

Eletään Michiganissa, hiljaisessa lähiössä jossakin Detroitin kyljessä. Collegeopiskelija Jay (Maika Monroe) elää kukkeinta nuoruuttaan. Hän asuu yhä vanhempiensa luona, mikä tarkoittaa letkeää taloudellista huolettomuutta. Halu itsenäistyä ja tehdä valinnat itse on kuitenkin jo suuri.  Ei sillä, että vanhemmat olisivat erityisen kiinnostuneita asettamaan Jaylle rajoja tai langettamaan kotiarestia: isää ei näy mailla halmeilla, äiti puolestaan on välinpitämätön ja hyvin harvoin kotona. Jayn äitisuhde vaikuttaa monimutkaiselta, suorastaan kompleksiselta. Hän ei luota äitiinsä, vaan salailee tältä asioita peläten, ettei hänen sanaansa kuitenkaan uskota. Äidin ja tyttären välinen etäisyys ja epäluottamus vahvistavat entisestään Jayn tarvetta kasvaa oikeasti aikuiseksi.

Seksi on aina ollut nuorille naisille tärkeä väline, jolla todistella omaa itsenäisyyttä ja kypsyyttä. Eräänä iltana Jay päätyy harrastamaan nuhruista autoseksiä treffikaverinsa Hugh’n kanssa jossakin Detroitin lähiseutujen autiomailla. Nihkeän panon jälkeen Jay saa kantapään kautta oppia sen, mikä iskostetaan kaikkien scream queenien takaraivoon: irtoseksi ei kannata.

It Followsin perusidea muistuttaa läheisesti Ringu/Ring-elokuvien jujua: eetterissä lilluu tappava kirous, josta pääset eroon, jos lykkäät kirouksen jonkun toisen niskoille. Ringuissa kirouksen sai kontoltaan, kun näytti fataalin videonauhan jollekulle. It Followsissa tämä tapahtuu hieman arkisemmin: seksin avulla. Kun saat kirouksen seksikumppaniltasi, se alkaa seurata kannoillasi ja lopulta tappaa sinut. Jos pistät kirouksen eteenpäin, saavutat mielenrauhan hetkeksi, mutta sekään ei takaa lopullista turvaa: mikäli se onnistuu tappamaan henkilön, jolle olet kirouksen sälyttänyt, siirtyy kirous taas sinun kontollesi.

Ja mikä se sitten on? Kyse on zombimaisesta entiteetistä, joka muuttaa muotoaan ja seuraa uhriaan sitkeästi. Entiteetti pystyy ottamaan kirotulle henkilölle läheisen ihmisen ulkomuodon. Samoin se kykenee muuttumaan aiempien uhriensa näköiseksi. Entiteetin voi erottaa tavallisista ihmisistä siitä, että se kävelee hitaasti suoraan uhriaan kohti sieluton ilme kasvoillaan. Ainoastaan kirouksen uhri voi nähdä sen – muille se on näkymätön.

Uhrin on helppo paeta hitaasti lyllertävää entiteettiä lyhyellä aikavälillä, mutta pidemmällä tähtäimellä jatkuva liikkuminen paikasta toiseen käy kenelle tahansa mahdottomaksi.

It Follows asettuu luontevasti seksin ja kuoleman välistä yhteyttä käsittelevien teosten pitkään jatkumoon. Mieleen tulee taas kerran R. D. Laingin klassinen lausahdus: Life is a sexually transmitted disease and the mortality rate is one hundred percent. It Follows kääntää tämän lauseen oikeastaan muotoon Death is a sexually transmitted disease. Vertaus toimii elokuvassa aivan yleisellä tasolla, mutta spesifimpikin tulkinta on mahdollinen: elokuvan kirouksessa ei voi olla huomaamatta tiettyjä yhtäläisyyksiä HI-virukseen ja muihin sukupuolitauteihin. Kyse on kuin jonkinlaisesta irvokkaasta lääketieteen, kristillisen siveyskäsityksen ja taikauskon sekasotkusta: älä harrasta seksiä, koska jos harrastat, tapahtuu jotain inhottavaa, joka johtaa lopulta kuolemaan. Jos kuitenkin harrastat seksiä ja käy hassusti, pistä ihmeessä vahinko kiertämään – sillä tavalla voit puhdistua. Mieleen tulee vanha uskomus, jonka mukaan makaamalla neitsyen kanssa voi parantua HI-viruksesta.

Elokuvan juonikulku ei ole järin jännittävä, mikä oikeastaan kuuluu lajityypin traditioon. It Followsin vetovoima syntyy aivan muista aspekteista: kuvauksesta, äänisuunnittelusta, musiikista, näyttömällepanosta, roolisuorituksista. Nämä aspektit summaamalla saadaan luotua kohtauskokonaisuuksia, jotka ovat hiton toimivia ja esteettisesti miellyttäviä.

Elokuva on kuvattu Detroitin alueella. Metropolin mädäntyvää ja osittain autioitunutta (esi)kaupunkialuetta voi melkeinpä pitää yhtenä elokuvan henkilönä – niin leimallisesti ympäristön ominaispiirteet puskevat esiin. Detroitin tila tulee elokuvassa ilmi nimenomaan tunnelmissa ja lokaatiovalinnoissa, eikä sellainen katsoja, joka ei kaupunkia itse tunne, välttämättä tunnista lokaatioita Detroitiksi. Suoria viittauksia nuorten asuinympäristöön on vain kaksi: Elokuvan loppupuolella kaupungin nimi  näkyy erään julkisen rakennuksen seinällä. Lisäksi Jayn ystävätär Yara toteaa elokuvan loppupuolella:

When I was a little girl my parents would not allow me to go south of 8th mile. And I did not even know what that meant until I got a little older. And I started realizing that. That was where the city started and the suburbs ended. And I used to think about how shitty and weird was that. I mean I had to ask permission to go to the state fair with my best friend and her parents only because it was a few blocks past the border.

8th mile viittaa 8 Mile Roadiin, joka erottaa Detroitin alueen hyvinvoivat lähiöt köyhästä kaupunkialueesta. Jay ystävineen kuuluu hyvinvoivaan valkoiseen lähiökansaan, joka varoittaa lapsiaan ylittämästä kaupungin rajaa. Elokuvan nykyhetkessä ero hyvinvoivan lähiöalueen ja rappeutuneen kaupungin välillä näyttää kuitenkin menettäneen ainakin osittain merkityksensä. Metropolialueen moottori eli Detroitin kaupunki yskii niin pahasti, että myös lähiöt ovat alkaneet näivettyä. Urban decay leviää kaupungin sydämestä kohti sen laita-alueita kuin syöpä. Jayn ja kumppaneiden kotilähiöissä kadut ovat leveitä, eikä hylättyjä taloja näy. Alue on silti jo nähnyt parhaat päivänsä.

It Followsin näyttämöllepano on omituinen sekoitus uutta ja vanhaa, nykyaikaista ja retroa. Elokuvan sisätilat näyttävät olevan peräisin 70–80-luvuilta, samoin nuorten vaatetus. Autot taitavat edustaa lähinnä 1980-luvulle ominaista muotoilua. Putkitelkkarista katsellaan Universalin mustavalkoisia kauhupätkiä. Kännyköitä, tietokoneita, tabletteja tai pelikonsoleita ei elokuvassa näy. Ainoa jokseenkin nykyaikainen elementti on Yaran simpukkamallinen lukulaite, joka ei ole kotoisin oikein miltään vuosikymmeneltä (design tuo mieleen 80-luvun, mutta lukulaitteiden teollinen valmistus aloitettiin käsittääkseni vasta 1990-luvun lopussa).

Hahmot ovat – Kurt Vonnegutia lainatakseni – ajassa irrallaan… ja silti jotenkin jumissa siinä oudossa limbossa, johon he ovat joutuneet. Mädäntyvä Detroit ja se tuovat elokuvaan jännää suljetun paikan tuntua: vaikka mikään ei periaatteessa estä nuoria liikkumasta minnekään, ei maiseman vaihtaminen muuta mitään. Kuviossa on helppo nähdä viittauksia nuorten sosioekonomiseen asemaan ja sen periytyvyyteen. Rapistuvissa taloissa kasvaneet lapset varttuvat nuoriksi aikuisiksi ja ovat tuomittuja jatkamaan elämäänsä samoissa merkeissä kuin etäiset vanhempansa.

Erityisesti ulkokohtauksissa on käytetty paljon laajakulmalinssiä, mikä tuo kohtauksiin ilmavuutta. Kamera liikkuu ja panoroi ulkokohtauksissa paljon, mikä lisää entisestään avaraa vaikutelmaa. Tämä tekee elokuvan klaustrofobiseen fiilikseen kiinnostavaa vastapainoa: tila on avoin ja näköyhteys hyvä, ja silti pakeneminen on turhaa. Sinänsä elokuvan voikin nähdä käsittelevän myös kuolemaa ja sen vääjäämättömyyttä, johon vinkkaillaan myös elokuvan dialogin kirjallisuusviittauksissa. Voimme kaikki samastua Jayn tilanteeseen: kuolema kulkee meitä kaikkia kohti, emmekä voi pysäyttää tai paeta sitä.

Elokuvan avainkohtauksista monet sijoittuvat veden äärelle. Alun lyhyessä prologissa (joka on kuvattu todella taitavasti) nuori tyttö kohtaa sen järven rannalla. Jayn hahmo esitellään katsojalle kohtauksessa, jossa hän lilluu takapihalle rakennetussa, halvassa uintipaljussa. (Jayn perheen ränsistynyt talo ja sen takapiha kertovat asuinalueen henkisestä tilasta: takapiha on niin pieni, että uimatankki täyttää sen käytännössä kokonaan. Perhe ei pysty ostamaan luksusta edes ripauksen vertaa. Uimatankissa lilluessaan voi silti ummistaa silmänsä ja kuvitella uivansa oikeassa uima-altaassa, jollaiseen perheellä ei tosiasiassa koskaan ole varaa.) Myöhemmin nuoret hakevat turvaa meren rannalla sijaitsevasta talosta. Eräs elokuvan tärkeimmistä kohtauksista sijottuu vanhaan uimahalliin.

Vesi liitetään usein ihmismielen tiedostamattomiin kerroksiin. Ja juuri siitähän It Followsissa loppujen lopuksi on kyse: kuoleman väistämättömyydestä, jota emme arkielämässämme tule juuri ajatelleeksi, mutta joka nousee poikkeuksellisten tapahtumien myötä tajunnan pintaan.

Elokuvan synterisaattorivetoinen soundtrack on mahtava. Trailerista saa jo hyvin käsityksen, millaisista äänimaailmoista on kyse. Musiikki on niin traditiotietoista, että paikoin se tuntuu suorastaan parodioivalta tai vähintäänkin mauttomalta – mutta hyvällä tavalla. Äänistä kuulee paitsi klassisten slasher-elokuvien soundtrackien, myös new age -syntetisaattorimiesten, erityisesti Kitaron, vaikutuksen. Soundtrackista vastaa Disasterpeace, jonka aiempaan tuotantoon aion tutustua mitä pikimmiten. Soundtrack on kuunneltavissa Deezerissä.

*****