Ihmisen pojat (2006) arvostelu – Verso kuolleesta maasta

Jännä tyyppi tää Alfonso Cuarón. Miehen 90-luvun tuotantoa en tunne. 2000-luvulla tuli Harry Potteria, tieteisdystopiaa ja sen jälkeen Gravity. Kaverin tähänastisesta tuotannosta on vähän vaikea löytää mitään punaista lankaa.

Katsoin äskettäin Neill Blomkampin Elysiumin toistamiseen, ja siksipä en nyt malta olla vertaamatta näitä kahta ohjaajaa toisiinsa. Heitä yhdistää ainakin kolme asiaa: molemmat ovat ohjanneet vasta pari ison rahan elokuvaa, ja molemmat näyttävät vinksottavan scifin suuntaan. Molemmat ovat Hollywoodissa muukalaisia: Cuarón on meksikolainen, Blomkamp taas Etelä-Afrikan afrikaanereita. On erojakin: siinä missä Blomkampin kolmessa ensimmäisessä täyspitkässä on selkeitä temaattisia ja aihekytköksiä, ei Cuarónin ohjauksia tunnu yhdistävän toisiinsa oikein mikään. Ainakin luulen näkeväni, mihin suuntaan Blomkamp on siirtymässä, kun taas Cuarón… Hänestä en uskalla esittää edes arvauksia.

IHMISEN POJAT julkka
Ihmisen pojat (2006)

En tiennyt, mitä odottaa Ihmisen pojilta (Children of Men, Iso-Britannia/Yhdysvallat 2006). Eräs kaverini luonnehti sitä parhaaksi elokuvaksi, joka 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä on tehty. Kehujan elokuvamaun ja Cuarónin muun tuotannon perusteella osasin arvata, että kyse on scifistä, mutta siinä ne vihjeet sitten olivatkin.

Elokuva sijoittuu vuoteen 2027. Ihmistä on kohdannut suuri onnettomuus: ihmislaji on käynyt hedelmättömäksi, ja maailman nuorin ihminen on ylittänyt jo täysi-ikäisyyden rajan . Kun toivo jatkuvuudesta ja uudistuvasta elämästä on kadonnut, sivilisaatiot ovat romahtaneet ympäri maailmaa. Planeetan tiettävästi ainoa toimiva valtiollinen hallinto löytyy Isosta-Britanniasta. (En yleensä pruukaa tarttua ns. epäuskottavuuksiin kovinkaan helposti, mutta Iso-Britanniako olisi Euroopan last man standing? Kröhöm.) Maan rajoilla vyöryy pakolaismassa, minkä vuoksi Isosta-Britanniasta on tullut poliisivaltio. Alkaa näyttää kyseenalaiselta, olisiko elämä sittenkin mukavampaa sen rajojen ulkopuolella – etenkin, kun massiivisista turvatoimenpiteistä huolimatta terrori-iskuja ei pystytä estämään. (Tällaiseen ajatukseen elokuva ei sinänsä kannusta, mistä ropisee miinusta. Valtiollisten hallintorakenteiden tarpeellisuutta ihmisen hyvinvoinnin kannalta ei juuri kyseenalaisteta. Tila, jossa ihmisiä ei hallitse jonkinlainen jäsentynyt hallintojärjestelmä, nähdään lähes automaattisesti kaoottisena. Kauas on tultu Voltairen ja Rousseaun ajatuksista.)

IHMISEN-POJAT-pink-floyd
Theo ja serkkupoika. Pink Floyd -viittaus meni minulta vähän ohi.

Elokuvan päähenkilö Theo Faron (Clive Owen) on entinen ihmisoikeusaktivisti, joka on hylännyt ihanteensa ja antautunut osaseksi massiiviseen byrokratiakoneistoon. Theon harmaaseen arkeen tulee murtuma, kun Kalat-aktivistiryhmän jäsenet sieppaavat hänet. Vaan hätäpä ei ole tämän näköinen: Kalojen johdossa seisoo Julian (Julianne Moore), jonka kanssa Theolla on pitkä yhteinen historia. Nyt Julian pyytää Theolta palvelusta. Sen enempää juonesta ei ole mielekästä jutella, jotta spoilereilta vältytään. Kerronta nojaa pitkälti ennakoimattomiin käänteisiin, joiden tehot kärsivät auttamatta, jos juonta selostetaan liian pitkälti.

IHMISEN-POJAT-julian
Mitä järjestäytyneelle yhteiskunnalle mahtaisi tapahtua, jos kaikki terroristijohtajat näyttäisivät tältä?

Vaikka Ihmisen poikien juonenkäänteet on kirjoitettu naseviksi ja tehokkaiksi, luonnehtisin silti elokuvaa pikemminkin teema- kuin tarinavetoiseksi elokuvaksi. Tämä on nyt sitä temaattisesti rikasta scifiä. Keskeisimpänä teemana voidaan pitää toivoa ja uskoa parempaan huomiseen. Elokuvan alussa Theo on alistunut osaansa: hän ei osaa nähdä tunnelin päässä lainkaan valoa. Kun hän sitten tarinan edetessä kohtaa jotakin sellaista, mikä ylittää kaikki todennäköisyyden rajat, hän alkaa intuitiivisesti toimia valoisamman tulevaisuuden hyväksi. No, okei – aivan aluksi Theo haluaa lähinnä pelastaa oman nahkansa. Hän ottaa  ratkaisevan askeleen huomaamattaan, mutta kun se kerran on otettu, ei hän tule kyseenalaistaneeksi oman pyyteettömän toimintansa mielekkyyttä. Hän toimii intuitiivisesti sen mukaan, minkä kokee oikeaksi.

Ihmisen pojat tuli  Yhdysvalloissa ensi-iltaan joulupäivänä. Usein joulupäivän ensi-iltoihin kuuluu keveitä koko perheen elokuvia ja muuta iloista lomakatseltavaa, mutta Ihmisen poikien kohdalla ensi-iltapäivän valinnalla tuntuu olevan syvempi merkitys – sen verran voimakasta ihmeen ja pyhyyden leimaa elokuvan loppupuolen kohtauksissa on. Joku varmaankin pitää elokuvan viimeisiä kohtauksia ällömakeina ja hempeilevinä. Kyynikon on vaikea nähdä ihmeitä missään. Itse pidin elokuvan lopun tunnelmista tavattomasti.

IHMISEN-POJAT-joosef
Keskiluokkainen elämäntyyli unohtuu nopeasti.

Elokuvan nimi on selvä viittaus kristilliseen traditioon. ”Son of Man” eli ”Ihmisen Poika” on ilmaus, jolla Jeesus viittaa Raamatussa itseensä. Merkillepantavaa on, että elokuvan nimessä ei käytetä suoraan tätä raamatullista ilmaisua, vaan muotoa ”Children of Men”, kirjaimellisesti ”Ihmisten Lapset”. Yleensä peräänkuulutan tuontielokuville suomenkielisiä nimiä, jotka käyvät vuosi vuodelta harvinaisemmiksi. Kiva, että tälle elokuvalle on keksitty suomenkielinen levitysnimi, mutta olisin suonut tässä tapauksessa käytettävän alkukieliselle nimelle uskollista lapset-muotoa. Tällaisenaan suomenkielinen levytysnimi on mielestäni hieman harhaanjohtava. Nohneh, lillukanvarsia.

Sentään yksi seikka tuntuu yhdistävän Cuarónin 2000-luvun tuotantoa: kunnianhimoisen pitkät otokset. Ihmisen pojissa nähdään useita monen minuutin mittaisia kamera-ajoja – näitä oli mukana niin miehen ainoaksi jääneessä Harry Potter -elokuvassa kuin Gravityssakin. Etenkin loppupuolen taistelukohtauksissa muhkeat kamera-ajot tuovat kerrontaan mukavan cinema verité -viban. Hämmentävää kyllä, tämän elokuvan ratatata kohta räjähtää pu-pummm -kohtaukset ovat harvinaisen onnistuneita – etenkin kun otetaanhuomioon, että kyse on pikemminkin teema- kuin toimintavetoisesta elokuvasta. Monet toimintaelokuvat epäonnistuvat toiminnan kuvaamisessa, vaikka koko elokuvan vetovoima on – tai sen ainakin pitäisi olla – juuri toiminnassa. Toiset elokuvat taas onnistuvat kaiken muun ohella myös toimintakohtauksissa kuin sivumennen, vasemmalla kädellä. Ihmisen pojat kuuluu jälkimmäisiin elokuviin.

IHMISEN-POJAT-jasper
Michael Caine on villiintynyt vanhoilla päivillään.

Pakko mainita vielä Michael Cainesta: entinen agenttinäyttelijä on saanut tällä kertaa roolin, joka on jotain ihan muuta kuin miehet edelliset työt. Theon ikääntyvä ystävä Jasper on vanha, sympaattinen hippi, joka kasvattelee elannokseen hamppua jossakin maaseudun uumenissa. Tötsyhommat ovat elokuvan maailmassa tietenkin laittomia, mutta se ei Jasperin liiketoimintaa haittaa. Tämän roolin myötä mä pidän Cainesta yhä vain enemmän – ja mä sentään pidin hänestä jo valmiiksi aika paljon.

What are the roots that clutch, what branches grow Out of this stony rubbish? Son of man, You cannot say, or guess, for you know only A heap of broken images, where the sun beats, And the dead tree gives no shelter, the cricket no relief […].

– T. S. Eliot: The Waster Land

*****

Ihmisen pojat BD @ Discshop

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s