Huomasin, että hallintapaneelissa muhii monta tekstiä, joita yhdistää yksi asia: niistä kertovissa elokuvissa on keskeisessä osassa doniksi (tai Doniksi) kutsuttu hahmo. Pistän ne kaikki nyt ryminällä ulos. Tästä viikosta tulee siis don-teemaviikko.
Mario Puzon romaanin luettuani en malttanut olla kertaamatta Kummisetä-elokuvaa (The Godfather, Yhdysvallat 1972). Olen nähnyt elokuvan vain kerran aikaisemmin. Tuoreessa katselukokemuksessa on kaksi tärkeää eroa edelliseen katselukertaan nähden. Ensinnäkin juonikulku ja henkilöhahmojen ominaispiirteet olivat nyt tuoreeltaan muistissa Puzon romaanin jäljiltä. Toisekseen kuvan ja äänen laatu oli tällä kertaa merkittävästi parempi.
Tutustuin elokuvaan alun perin kirjaston rupiselta ja suhisevalta VHS-kasetilta. Käytössäni oli tuolloin vain pikkuruinen matkatelkkari, jonka olin kaivanut vanhempieni varastosta muuttaessani ensimmäiseen vuokrakämppääni. Ihan hyvä niin: isommalta ruudulta VHS:n nykivä ja rakeinen kuva olisi näyttänyt vielä hirveämmältä. – Yleisesti ottaen en välitä elokuvien katseluun liittyvästä välineurheilusta – minulla ei vieläkään ole varsinaista blu-ray-soitinta, ja varmaankin nauraisitte, jos kuulisitte, kuinka pieni nykyinen televisioni on. (Esimerkki: Assasin’s Creediä pelatessani joudun kumartumaan hieman eteenpäin nähdäkseni dialogin tekstitykset ja kirjalliset tehtäväohjeet.) Elokuvat ovat minulle ennen kaikkea sisältöä ja ajatuksia; kuva ja ääni ovat lähinnä työkaluja näiden asioiden välittämiseen. Kummisedän uusintakierroksen myötä minun on kuitenkin pakko antaa vähän periksi: tarpeeksi kärsinyt kopio voi saada elokuvan vaikuttamaan paljon huonommalta kuin se oikeasti on. Ensimmäisellä katselukerralla en täysin ymmärtänyt, miksi tämän elokuvan ympärillä kohistaan. Toisella katselukerralla rakastuin.
Olen huono katsomaan rikoselokuvia, sillä minun on usein vaikea saada otetta niiden juonikulusta. Ilmeisesti päästäni puuttuu jokin mutteri, kun en yksinkertaisesti tajua kausaaliyhteyksiä tämän lajityypin elokuvissa. Puzon romaanissa syyt ja seuraukset esitetään lukijalle jo vähän liiankin selkeästi, joten tätä taustaa vasten elokuvan rattailla matkustelee mukavasti. On siis olemassa yksi hyvä syy lukea Puzon kökkö hittiromaani: elokuva-adaptaatiota on sen jälkeen paljon helpompi seurata.
Elokuvassa henkilöhahmojen määrä on hienoinen ongelma. Kirjassa porukkaa on vielä enemmän, mutta niin oli myös tilaa paneutua eri hahmojen taustoihin ja luonteenpiirteisiin. Olen melko varma, että kirjaa lukematta olisin sotkenut elokuvan lukemattomat nuoret italialaismiehet turhan helposti keskenään. Toisaalta jokaisella elokuvaan kelpuutetuista hahmoista on oma merkityksensä juonen kannalta. Pois on karsittu kaikki, minkä karsia voi. Niin adaptaatiota tehdessä täytyykin menetellä.
Kuten jo Puzon romaania lukiessani arvelin, Lucy Mancinin osuus on elokuvassa vähäinen. Hänet nähdään vain Sonnyn pikaisena syrjähyppynä, siinä kaikki. Romaanissa Lucyn alapään velttoudesta ja Sonnyn ”hyvästä varustuksesta” tehdään valtava numero, mutta elokuvassa näihin asioihin ei viitata puolella sanallakaan. Hyvä niin. Yllättävää kyllä, samankaltainen kohtalo on koitunut myös toisen hahmon osaksi: Johnny Fontanen bisneksiä, lauluäänen heikentymistä ja naiskuvioita seurataan Puzon romaanissa pieteetillä. Elokuvassa Johnnyn osuus rajautuu kahteen kohtaukseen sekä kuuluisaan hevosenpääkuvioon. Jos Puzo ei olisi liittänyt hevosenpäämotiivia nimenmaan Fontanen hahmoon, olisi koko kaveri varmaankin jätetty elokuvasta pois. Ylipäätään Fontanen hahmon käsittely osoittaa käsikirjoittajalta hyvää arviointikykyä.
Jos käsikirjoituksen pieniä heikkouksia ei lasketa, Kummisetä on lähes täydellinen elokuva. Näyttelijät – erityisesti don Corleonea esittävä Marlon Brando ja Michael Corleonea näyttelevä Al Pacino – tekevät työnsä sellaisella tyylitajulla, josta tulevien elokuvanäyttelijäsukupolvien kelpaa edelleen ottaa mallia. Kähisevästä don Corleonesta on tullut suorastaan klisee, mikä todistaa juuri siitä, että don on onnistuttu siirtämään paperilta filmille poikkeuksellisen taidokkaasti.
Kunniamaininnan ansaitsevat myös musiikki ja näyttämöllepano. Kaikki tunnistavat Nino Rotan säveltämän teemamusiikin – nekin, jotka eivät ole itse elokuvaa edes nähneet. Teema luo ennen kaikkea sanatonta sidettä Michaelin ja hänen isänsä välille. Kuvaajan, lavastajan ja puvustajan työn tulokset sulautuvat tavattoman kauniiksi ja tyylikkääksi kokonaisuudeksi. Myös äänisuunnittelusta ja leikkauksesta vastaaville tahoille täytyy antaa tunnustusta. Näillä välineillä katsojalle kerrotaan paljon siitä, mistä elokuvan hahmojen on vaiettava.
Juuri tällainen kerronta on kerrontaa elokuvallisimmaan – valon ja varjon, montaasin ja äänen taidetta. Corleonen sukutarina sopii tällaisen kokonaisuuden rungoksi hyvin: Corleonet jättävät paljon sanomatta, ja suuri osa siitä, mikä ääneen sanotaan, on valhetta.
*****
Kummisetä (remastered) DVD @ Discshop
Kummisetä Blu-ray @ Discshop
Kummisetä Blu-ray (digibook) @ Discshop
Kummisetä -trilogia (remasteroitu) 5DVD @ Discshop
The Godfather – 3 Movie Collection DVD @ Discshop
The Godfather – 3 Movie Collection BD @ Discshop
Kummisetä -trilogia (remasteroitu) 5DVD @ Discshop
The Godfather Trilogy 40th Anniversary DVD 5DVD @ Discshop
The Godfather Trilogy 40th Anniversary BD 4DVD @ Discshop
Taikalyhty – Elokuvablogi 
Kirjassa Sonnyn sonninvehjettä kehutaan suorastaan pelottavaksi hänen hoitojensa keskuudessa. Elokuvassa, Corleonen tyttären Connien hääjuhlissa Sonnyn vaimo näyttää käsillä ystävättärilleen kuinka pitkästä kalusta on kyse, ja samaan aikaan herra itse painaa Lucy Mancinia jossain siivouskomerossa.
Lucy esiintyy lyhyesti myös Kummisetä III elokuvassa sillä hänen ja edesmenneen Sonnyn äpäräpoika Vincent hamuaa asemaa Corleonen perheessä.
Kummisetä on raadollinen kuvaus alamaailman organisoidusta rikollisuudesta. Tarinaa kaunistaa Brandon pyhän paavillinen tulkinta perheen patriarkkana ja Nino Rotan kaunis musiikki.
Don Vito Corleonen pojista Sonny on seksihullu naistenkaataja, ja väkivaltainen raivohullu joka janoaa perheen vihollisten verta. Fredo on hyvin erilainen, herkkä ja kiltti eikä mikään kuusen kirkkainen kynttilä. Siksi hän jää tarinassa vähemmälle huomiolle. Perheen ottopoika Tom Hagen on perhettä siinä missä muutkin, paitsi silloin kun tietyt asiat vaativat täysiveristä sisilialaisuutta (eli murhahommat) Hagen kun on taustaltaan irlantilais-saksalainen risteytys.
Veljessarjan nuorin, Michael on alkuun perheen musta lammas joka ei halua kuulla puhuttavankaan perheen ”liiketoimista” mutta kun kilpaileva liiga yrittää tuinastaa isukin, nuorukaisen mieli muuttuu täysin. Hän jopa haluaa itse henk.koht listiä attentaatin takapirut. Huumediileri Sollozon ja korruption mädättämän poliisipäällikkö McKluskeyn.
Michael onkin lopulta se kaikkein vaarallisin ja puistattavin mafioso. Hän on kivenkylmä ja laskelmoiva psykopaatti jonka rauhallinen ja hillitty olemus on petollisen harhaanjohtava. Michael ei paljon puhu, mutta hänen poraava katseensa saa kenet tahansa kananlihalle.
Kummisedän loppuvaiheissa, kun Don Vito Corleone on haudattu, viiden muun perheen donit päättävät ottaa hieman rennommin. Eihän noista Corleoneista enää mitään vaaraa ole. Michaelkin on perheineen kirkossa kummipoikansa ristijäisissä ja lupaa jopa sanoutua irti saatanasta ja tämän houkutuksista. Mutta kuinkas ollakaan, samaan aikaan muualla sattuu ja tapahtuu. Corleonen perheen kokki ”läski” Clementiini kosauttaa Philip Strachin haulikolla puhki tämän avatessa hissin oven. Moe Greene jolle Michael tuli röyhkeästi pröystäilemään isin rahoilla ja ehdottelemaan kasinokauppoja, rentoutuu alastomana hierontapöydällä, kun joku kusipää tulee ja ampuu silmään ja rikkoo vielä kalliit kakkulat. Willy Cicci (yksi Corleonen passimiehiä) käy parturissa ja ennättää vetää röökin ennenkun nalkkaa Carmine Cuneon pyöröoveen ja ampuu tämän täyteen reikiä. Cuneon hieno valkoinen pukukin on pilalla. Vanha irstas pukki, Philip Tattaglia nai nuorta naista sängyssä kun Rocco ja sen kaveri hyökkää karmet kaulassa sisään ja tulittaa pariskunnan rynkyllä verimössöksi. Naamiaisista poliisin kostyymissä palaava Al nieriä törmää kaupungintalon portailla Eemli (Molskis) Barziniin ja päättää pelästyttää tämän rekvitiitta-revolverillaan, mutta ase olikin aito ja ladattu ja Barzini pyöri luoti päässä raput alas. Hups! ja Tämän jälkeen Rocco nilkuttaa kirkolle kuiskaamaan hyvät uutiset Mikelle. ”Saalista tuli”
Michael on niin mielissään että päättää tarjota vittumaiselle lankomiehelle Carlolle paukut kun pääsevät kämpille. Mutta Carlolle tehdäänkin myöhästynyt polttaripila. Hänen kuvitellessaan pääsevänsä autokyydillä lentokentälle, takapenkin jousia koetteleva Clementiini kuristaa Carlon pianonkielellä niin että paska valuu punttia pitkin.
Niin, ja hoideltiinpa se petollinen Tission mulkkukin pois päiviltä kun yritti älyttää Michaelia ansaan.
Lopuksi Corleonet ovat pakkaamassa kamojaan ja valmistutuvat muuttamaan veks Nykistä, kun ei siellä ole oikein enää ketään tapettaviakaan ja ainahan Las Vegasissa on paljon hauskempaa.
Michaelin Connie sisko tulee hillumaan kesken muuttokiireiden että Michael muka tapatti hänen miehensä. Michaelin vaimoke Kay katselee vierestä huuli pyöreänä, mutta Michael toteaa että siskolikka on pimahtanut. Kay alkaa kuitenkin nalkuttamaan Michaelin liiketoimista joista tämä kuitenkin käskee pitämään nokkansa erossa kun ei kerta niistä mitään ymmärrä.
Ennen lopputekstejä Kay huomaa jotain epäilyttävää tapahtuvan heidän makuuhuoneessaan. Clementiini ja Rocco pussailevat Michaelia, ja Al Nieriä sulkee oven ettei Kay näe miten pitkälle he aikovat mennä.
TykkääTykkää
Kummisedän melkein pilaa Brandon karikatyyri gangsrerista varsinkin kun muut näyttelevät naturalistisesti. Onneks se kuolee aika nopeesti. Coppola ei oo varmaan kehdannut sanoa sille että pidättelis vähän. Brando näyttelee väärässä elokuvassa tuollaisen hahmon.
Sitä michaelin sisilianmatkaa en kans ymmärrä. Turha romanssi viihteennälkäisille. Muuten nautittava elkuva.
TykkääTykkää
Brandon suoritus jakaa kyllä mielipiteitä. Mä tykkään, minusta donin rooli on parhaita Brandon roolisuorituksia, mutta monihan pitää sitä turhan ylilyövänä.
Se Sisilian-matka on varmaan ollut ”pakko” ottaa mukaan romaanin takia. Romaanissa Sisiliassa vietettyä aikaa kuvataan pidemmälti ja selostetaan tarkemmin erityisesti sitä, kuinka tämän Apollonian (ensimmäisen vaimon) kuolema vaikutti Michaeliin. Elokuvassa tätä ei oikein saatu tuotua ilmi, ja muutekin se Sisilia-osuus jää haljuksi. En tiedä, kumpi sitten olisi ollut parempi ratkaisu: jättää Sisilia kokonaan pois vai keskittyä siihen intensiivisemmin. Tavallaan vaimon menettäminen tekee Michaelin hahmosta täyteläisemmän, siksi ehkä kallistuisin jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle.
TykkääTykkää
Joo. Joko vain ois kerrottu että sisiliasssa käytiin tai sitten syvemmin michaelin muuttumista. Nyt jotenkin rikkoo tunnelmaa vain.
TykkääTykkää
Olet aivan oikeassa,itse olin viimosen päälle vline hifistelijä,loppujen lopuksi erot esim.DVD-BRay välillä ovat melekosen pienet,nykyään DVD kuvanlaatu on kyllin riittävä,ja sitä paitsi DVD leffoja saa jo ulosheittohintaan verrattuna BRayhin.Sisältö se on mikä ratkaisee.Kiitti loistavista arvosteluista!
TykkääTykkää
Joo, omassa pikkutelkkarissani ei DVD:n ja BD:n välillä huomaa mitään eroa. Kotitykeillä ero on ehkä jo jotenkin havaittavissa etenkin pitkien leffojen (yli 2½-tuntisten) kohdalla.
Filmi on sitten asia erikseen. Melkein leffa kuin leffa on kaikkien vaikuttavimmillaan filmiltä, mutta se on harvinaista herkkua nykyään.
TykkääTykkää