R. L. Sood & Dini Sood: Yoga tapa elää 1 (1968?) arvostelu

yoga-tapa-elää
Yoga tapa elää 1 (1968?)

R. L. Sood & Dini Sood: Yoga tapa elää 1 – Yogan oppitunnit televisiossa (1968?)
Lukuhaasterasti: 31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
Mistä saatu: joululahjaksi.

Tämä ei ehkä lajityyppinsä puolesta edusta elämäntaito-oppaita tai self-helpiä puhtaimmillaan. Koska olen varma, etten tule lukemaan tänä vuonna yhtäkään varsinaista elämäntaitokirjaa, kuitataan tällä tämä rasti. Ja on tämä kuitenkin hyvin lähellä elämäntaito-opasta. Nimikin kertoo, että kyseessä ei ole pelkkä yhteenveto joogafilosofiasta tai luettelo asanoista. Joogaa ei esitetä tämän kirjan puitteissa harrastuksena muiden joukossa, vaan kokonaisvaltaisena elämäntapana ja harjoitusjärjestelmänä. Ja niin se täytyykin esittää, muuten kyse ei ole enää joogasta.

Selvyyden vuoksi lienee parasta kertoa hieman omasta positiostani aiheen suhteen: äskettäin tuli täyteen kolme vuotta astangajoogan harjoittamista. Astanga on joogamuodoista fyysisesti kaikken raskain ja kurinalaisin – kyse ei ole mistään rennosta mietiskelystä, vaan hikisestä ja dynaamisesta harjoituksesta, jossa ihanteena on 1,5 tunnin harjoitus viitenä tai kuutena aamuna viikosta, mielellän auringonnousun aikoihin. (Täytyy myöntää, että huonosti nukuttujen öiden ja helmikuunuhan takia tämä on ollut viime aikoina aika kaukana omasta arkitodellisuudestani…) Jos en olisi tutustunut astangaan, harrastaisin tuskin lainkaan liikuntaa: asanaharjoitus on ainoa liikunnan muoto, josta olen oppinut pitämään.

Suomessa (ja länsimaissa ylipäätään) astangan ja monen muunkin joogalajin opetus keskittyy vahvasti nimenomaan fyysiseen harjoitukseen eli asanoihin. Joogan henkisen puolen opiskelu jääkin pitkälti kunkin oman (kirjallisen) harrastuneisuuden varaan. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että asanaharjoitus on vain yksi joogan osa. Tässä on se keskeisin ero vaikkapa pilateksen ja joogan välillä. Pelkkä fyysinen harjoitus vielä tee joogasta joogaa. Jos joku tykkää käydä kuntosalin ohjatuilla joogatunneilla ilman sen kummempia henkisiä tavoitteita, so be it, pääasia että siitä tulee hyvä olo. Itse en vaan kutsuisi sitä joogaksi.

Tyypillinen länsimainen lähestymistapa leimaa myös tätä Yoga tapa elää -kirjaa. Ensin puhutaan joogasta ”kahdeksanasteisena järjestelmänä”, joka ”kehittää harmoonisesti sekä kehoa että mieltä”. Lyhyen filosofisen selostuksen jälkeen siirrytään asanaosioon, josta ei sitten tulekaan loppua kuin vasta kirjan viime sivuilla. Varsin tyypillistä modernille länsimaiselle joogaopetukselle. (En tosin tiedä, onko myös nykyaikainen intialainen joogaopetus näin asanakeskeistä. Tämä varmaankin vaihtelee suuntauksesta ja opettajasta riippuen.)

Kirjan esittämässä asanasarjassa ihmetyttää pari asiaa. Ensinnäkin savasana (tai Sav asana, kuten se tässä kirjassa kirjoitetaan) eli ns. kuolleen miehen asento suositellaan tehtäväksi jokaisen asanan jälkeen ihmeellisenä kolmiosaisena variaationa. Käytännössä tällainen harjoitus tarkoittaa melkein pelkkää makaamista. (Vertailun vuoksi: omassa harjoituksessani teen savasanan oikeastaan vain kerran.) Toinen erikoinen piirre on se, että helppojen perusasanoiden joukkoon on ängetty pari varsin haastavaa asanaa: salabhasana ja mayurasana. Miksi??? En ymmärrä. Myös hengitysharjoitusten varsin laaja kuvaus kummastuttaa – kyse on kuitenkin teoksesta, joka on kirjoitettu sopivaksi ensikosketukseksi joogaan. Hengitysharjoituksilla voi saada systeeminsä aika pahasti sekaisin, jos ei tiedä, mitä tekee, enkä näe järkeä siinä, että niitä selostetaan teoksessa, joka on suunnattu aloittelijoille.

En tiedä, mikä ihme tämän kirjan syntykonteksti on. Kirjan alaotsikko viittaa siihen, että nide on tarkoitettu lähinnä opiskelumateriaaliksi jooga-aiheista televisio-ohjelmaa varten. Onko tällaista oikeasti näytetty 60-luvulla Suomessa? Kuulostaa kovin… edistykselliseltä? Näihin aikoihin joogakursseja on jo järjestetty Suomessa, mutta että ihan tv-ohjelma? Google vaikenee aiheesta.

Kaikkein kiehtovinta kirjassa on kuva siitä, millaisena jooga on länsimaiseen ympäristöön aikana tuotu ja miten moni asia on muuttunut sitten 60-luvun. Jooga ei ole joogaa vaan ”yogaa”. Myös asanoiden sanskritinkieliset kirjoitusmuodot ovat hieman muuttuneet. Kuvat ovat sympaattisen tuhnuisia ja epäammattimaisesti otettuja. Kieli on tomuista ja kankeaa 60-luvun kirjakieltä – sinänsä ihan sympaattista ja metkaa luettavaa. Itse asia on pysynyt samana, mutta painotukset ovat nykyään vähän toisenlaisia. Etenkin erilaisten joogasuuntausten eroja painotetaan nykyään tavattoman paljon – asia, joka sivuutetaan kirjassa varsin nopeasti.

Kokonaisuutena tämä on siis ihan hauska ajankuva ja kuriositeetti, mutta siihenpä se sitten jääkin. Suomalainen nykylukija löytää joogafilosofiasta ja myös asanaharjoituksesta paljon parempia, selkeämpiä ja laajempia esityksiä.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s