Mario Puzo: Kummisetä (1969) arvostelu

kummisetä
Kummisetä (1969)

Mario Puzo: Kummisetä (1969, suom. 1971)
Lukuhaasterasti: 2.  Kirja, josta on tehty elokuva.
Mistä peräisin: lainaksi tuttavalta.

Kummisetä olisi sopinut lukuhaastelistassa ties kuinka moneen kohtaan. Oli kuitenkin luontevaa raksittaa adaptaatiokohta tällä kirjalla, sillä tässä tapauksessa kirjan ja elokuvan välinen suhde on kovin kiinnostava. En tarkoita nyt niinkään kysymystä ”uskollisuudesta” ja sitä, missä määrin kirja eroaa elokuvasta. En osaa sanoa, miten suuria eroavaisuuksia kirjan ja romaanin välillä on, sillä en muista Francis Ford Coppolan Kummisetä-elokuvasta (The Godfather, Yhdysvallat 1972) kovinkaan paljoa. Viime katselukerrasta on jo liian monta vuotta aikaa. Nyt olisikin oiva hetki kerrata se.

Kiinnostavaa tässä kyseisessä adaptaatiossa on se, miten näin huonosta kirjasta on saatu niin hyvä elokuva. Puzon romaani on hutiloiden ja huonolla maulla kirjoitettua massaviihdettä. Myös Kummisetä-elokuva on massaviihdettä, sitä en käy kiistämään, mutta niin hyvin tehtyä sellaista, että elokuvaa kannattaa katsoa yhä tänä päivänä. Oikeastaan Coppolan elokuvan kohdalla on hyvä kyseenalaistaa koko klassinen taiteen ja viihteen välinen erottelu. Ehkä ne eivät olekaan toisensa poissulkevia elementtejä. Viihde viittaa pikemminkin tuotannon mittakaavaan ja kohdeyleisöön, taide taas tuotantoarvojen tasoon. Kummisetä-elokuva on viihdettä, koska se on suurten massojen elokuvia, mutta toisaalta myös taidetta, sillä se on niin tyylipiirteiltään niin omaperäinen ja tunnistettava, merkityksekäs ja taidolla tehty kokonaisuus.

Romaanin vahvuuksia ovat ennen kaikkea jämäkkä sukutarina ja Corleonen perheen sisälle rakennetut jännitteet, jotka on (muistaakseni) kopioitu hyvin pitkälti sellaisenaan myös elokuvaan. Uskollinen mutta kuohahteleva sisilialainen mielenlaatu muodostaa yhdessä sukuaiheen kanssa loistavan yhdistelmän. Ylipäätään alamaailman puitteissa toimiva perhehierarkia on aika kiinnostava tarinallinen tukirakennelma: siinä yhdistyvät itsekkyyden ja pyyteettömyyden aiheet, työ ja yksityiselämä, omat mielihalut ja perheen etu. Ristiriidoista ei ole puutetta. Tässä suhteessa romaani on kyllä onnistunut. Puzo on saanut kasaan perheen verran kiinnostavia, toisistaan selvästi erottuvia hahmoja, joiden luonteenpiirteet ja kokemukset synnyttävät meheviä konflikteja.

Kirja olisikin kokonaisuutena jännitteisempi ja kompaktimpi, jos fokus olisi vieläkin tiiviimmin Corleonen perheessä. Eräs hahmo, jonka sisällyttämistä kirjaan en voi ymmärtää, on Johnny Fontane. Hänen touhujaan (jotka eivät kovin kiinteästi edes liity Kummisedän bisneksiin) selostetaan aivan liian pitkän kaavan kautta. Fontanen uran lisäksi tulevat sitten hänen touhunsa naisten kanssa, jotka ovat niin imelää luettavaa että oksettaa. Voisin ymmärtää syitä Fontanen mukaanottamisen taustalla paremmin, jos Kummisetä olisi kirjoitettu suoraan elokuvakäsikirjoitukseksi: Fontanen hahmon kautta mukaan olisi mahdollista saada pari komeaa musiikkinumeroa. (En kirjoita ”oli mahdollista” tai ”olisi ollut mahdollista”, sillä en oikeasti muista koko Fontanen hahmoa elokuvasta.)

Vielä pahempi on kuitenkin Sonny Corleonen heila Lucy Mancini, jonka riemurasia saa kirjassa aivan kohtuuttomasti huomiota. Kohtaus, jossa kuvaillaan yksityiskohtaisesti Lucyn alapään kirurgista ”kiristämistä”, on kaikessa graafisuudessaan ja sensaationhakuisuudessa todellinen mauttomuuden huippu – eikä se edes liity tarinan perusjuoneen millään tavoin. Ymmärrän, että Sonnylle on haluttu kirjoittaa rakastajatar, mutta se, että rakastajattaren paikkojen löysyydestä tehdään kirjassa oikein numero, kertoo lähinnä… En edes keksi, mistä. Jos joku keksii kunnon selityksen sille, miksi tämä elementti on pitänyt ottaa mukaan kirjaan, olen pelkkänä korvana.

Luin romaanin suomeksi, joten käännöksestä sananen. Siinä ei ole kehumista. Englanninkielisiä idiomeja on käännetty sanasta sanaan. Paikoin lauseista on jäänyt puuttumaan lauseenjäseniä. Kaikkiaan kieli on viihdekirjoille ominaisella tavalla kökköä, mistä ei voi syyttää pelkästään kääntäjää: Puzo on lienee itse vastuussa siirappisista ja tönköistä kielikuvistaan, ja kääntähän on täytynyt kääntää ne edes jotakuinkin uskollisena alkutekstille. Joskus kääntäjän tehtävä on epäkiitollinen.

Hyvä tarina, heikompi paketti.

Adlibris

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s